Tapauksesta alkaa olla jo aikaa. Tyttöystäväni petti minua nuoruuden rakkautensa kanssa. Jostain ihmeen syystä nainen kertoi asiasta minulle itse. Olin tietysti täysin paskana, koska rakastin naistani syvästi ja luulin hänenkin rakastavan minua edes vähän.
Oudommaksi asian tekee se, että alkuun tyttö kertoi vain osan totuudesta. Asia jäi luonnollisesti vaivaamaan (vaivaa edelleen), ja päättelin itse vähän lisää. Kysyin asiaa, ja tyttö myönsi etttä kyllä, olen oikeassa. Hän ei ollutkaan kertonut läheskään koko totuutta. Alkuperäisen kertomuksen mukaan kyse oli ollut vaan siitä yhdestä illasta eikä sen enemmästä. Asiaa myöhemmin kysyessäni paljastui, että naiseni olikin ollut täysin rakastunut tähän nuoruuden ihastukseensa pitkään tapahtuman jälkeen. Tyttöni on kotoisin toiselta paikkakunnalta, missä nuoruudenihastus edelleen asuu. Pettäminen tapahtui tällä toisella paikkakunnalla. Ensimmäisen kerran jälkeen naiseni matkusti paikkakunnalle kuukauden sisällä neljä kertaa. Tästä olisi tietysti pitänyt tajuta jo silloin (matkojen ja tunnustuksen välillä oli aikaa yli vuosi), mutta koska olen tyhmä paska en tajunnut mitään.
Nyt naiseni väittää, että kiinnostusta tähän toiseen mieheen riitti vain viikon päivät. Tänä aikana hän kuitenkin tunnusti soitelleensa ja tekstailleensa miehen kanssa usein. Muut kolme reissua eivät muka liity asiaan mitenkään.
Naiseni myönsi tekstailun kestäessä odottaneensa innolla viestiä mieheltä ja pettyneensä, jos kännykän piippaus johtuikin minun viestistäni (emme asuneet vielä tuolloin yhdessä, toim. huom.).
Ongelma on tämä: tyttö väitti jo 1. tunnustuksen jälkeen kertoneensa kaiken. Sama juttu 2. tunnustuksen jälkeen. En siis mitenkään voi uskoa, että olen vieläkään kuullut koko totuutta. Miten helvetissä saan selville, mitä on tapahtunut? Tyttöni ei sitä ainakaan kerro. Periaatteessa voisin ja haluaisin antaa anteeksi, mutta koska en tiedä koko totuutta, saan välillä valtavia raivokohtauksia. Huudan naiselleni äänellä, jota en itsekään tunnista omakseni, teen suunnitelmia molempien osapuolien tappamiseksi ja pelkään, että mielenterveyteni horjuu jos tämä asia ei tule johonkin selvään päätökseen. En kuitenkaan tahdo lähteäkään, koska sitten minua vituttaisi lopun ikäni että lähdinkö turhaan, ehkä tiesinkin jo kaiken ja olisin voinut antaa anteeksi. Toisaalta, jos jään, minua vituttaa loppu elämäni vähän väliä että mitä todella on tapahtunut.
P.S. Molemmat on tietysti jo hakattu, joten ei tarvitse tulla kertomaan mikä itkijä olen kun marisen täällä enkä tee asialle mitään. Haluaisin kuitenkin neuvoja, sillä kohta alkaa taas tuntua siltä, että sille miehelle jäi vielä liikaa ehjiä paikkoja. Jostain syystä kumpikaan ei edes soittanut poliisille.
Oudommaksi asian tekee se, että alkuun tyttö kertoi vain osan totuudesta. Asia jäi luonnollisesti vaivaamaan (vaivaa edelleen), ja päättelin itse vähän lisää. Kysyin asiaa, ja tyttö myönsi etttä kyllä, olen oikeassa. Hän ei ollutkaan kertonut läheskään koko totuutta. Alkuperäisen kertomuksen mukaan kyse oli ollut vaan siitä yhdestä illasta eikä sen enemmästä. Asiaa myöhemmin kysyessäni paljastui, että naiseni olikin ollut täysin rakastunut tähän nuoruuden ihastukseensa pitkään tapahtuman jälkeen. Tyttöni on kotoisin toiselta paikkakunnalta, missä nuoruudenihastus edelleen asuu. Pettäminen tapahtui tällä toisella paikkakunnalla. Ensimmäisen kerran jälkeen naiseni matkusti paikkakunnalle kuukauden sisällä neljä kertaa. Tästä olisi tietysti pitänyt tajuta jo silloin (matkojen ja tunnustuksen välillä oli aikaa yli vuosi), mutta koska olen tyhmä paska en tajunnut mitään.
Nyt naiseni väittää, että kiinnostusta tähän toiseen mieheen riitti vain viikon päivät. Tänä aikana hän kuitenkin tunnusti soitelleensa ja tekstailleensa miehen kanssa usein. Muut kolme reissua eivät muka liity asiaan mitenkään.
Naiseni myönsi tekstailun kestäessä odottaneensa innolla viestiä mieheltä ja pettyneensä, jos kännykän piippaus johtuikin minun viestistäni (emme asuneet vielä tuolloin yhdessä, toim. huom.).
Ongelma on tämä: tyttö väitti jo 1. tunnustuksen jälkeen kertoneensa kaiken. Sama juttu 2. tunnustuksen jälkeen. En siis mitenkään voi uskoa, että olen vieläkään kuullut koko totuutta. Miten helvetissä saan selville, mitä on tapahtunut? Tyttöni ei sitä ainakaan kerro. Periaatteessa voisin ja haluaisin antaa anteeksi, mutta koska en tiedä koko totuutta, saan välillä valtavia raivokohtauksia. Huudan naiselleni äänellä, jota en itsekään tunnista omakseni, teen suunnitelmia molempien osapuolien tappamiseksi ja pelkään, että mielenterveyteni horjuu jos tämä asia ei tule johonkin selvään päätökseen. En kuitenkaan tahdo lähteäkään, koska sitten minua vituttaisi lopun ikäni että lähdinkö turhaan, ehkä tiesinkin jo kaiken ja olisin voinut antaa anteeksi. Toisaalta, jos jään, minua vituttaa loppu elämäni vähän väliä että mitä todella on tapahtunut.
P.S. Molemmat on tietysti jo hakattu, joten ei tarvitse tulla kertomaan mikä itkijä olen kun marisen täällä enkä tee asialle mitään. Haluaisin kuitenkin neuvoja, sillä kohta alkaa taas tuntua siltä, että sille miehelle jäi vielä liikaa ehjiä paikkoja. Jostain syystä kumpikaan ei edes soittanut poliisille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinulla on paljon mielenpäällä ja vaikea tilanne.
Varmaan kannattaisi keskustella asiasta jonkun ystävän tai ulkopuolisen kanssa.
Varmaankin tyttöystäväsi pelkää nyt sinua, et saa hänestä totuutta esiin mitenkään. Toista ihmistä ei pysty pakottamaan mihinkään. No väkivalloin, mutta varmaan tiedät, että sillä ei pitkälle pötkitä.
Voi olla, että selvittäminen ei enää kovin helposti onnistu, ellet pysty hillitsemään itseäsi.
Siksi oikeastaan kirjoitin tänne, etten enää halua puhua "oikeasti". Olen puhunut parille vähän paremmalle kaverille, tyttöni kanssa, hänen läheistensä kanssa, omieni kanssa.. En vaan halua enkä pystykään hyväksymään, että minulle tehtiin näin..
Nykyään pystyn ehkä hillitsemään itseni vähän entistä paremmin, joskus hyvinkin, mutta ymmärrän kyllä ettei lisää totuuksia tule aiemmat seuraukset huomioiden.
Mutta sitten se loppuisi ja tyttökin tästä pääsisi jos vaan kertoisi.
Siis hakkasit molemmat? Myös sen ihanaisen tyttöystäväsi? Huhhuh..
No, mutta siitä ongelmasta. Juttuhan on se, että et sä tule koskaan tietämään ehdotonta totuutta. Vaikka naisesi kertoisi sinulle sen perimmäisen ja ainoan totuuden, uskoisitko? Tai totuushan voi olla jo joku sinulle kerrotuista stooreista.
Joten ihan oman mielenterveytesi (ja muiden turvallisuuden) kannalta, anna olla. Yritä oppia elämään asian kanssa ja sietämään sitä epävarmuuden tunnetta, mikä on aina läsnä kahden ihmisen välisissä suhteissa. Toista kun ei kuitenkaan voi tuntea läpikotaisin (jos joku väittää muuta, puhuu paskaa!), etkä voi sujahtaa rakkaimpasi päähän tutkimaan miten asia oikeasti on.
Elämä on kovaa, ole sinä kovempi!
Rok on!
Asia ei ole yksinkertainen, mutta on se kuitenkin. Nyt joko päätät, luotatko tyttöystävääsi vai et. Eli nyt sinä
1. - annat anteeksi
- luotat tyttöystävääsi
--> jatkat suhdetta
2. - et anna anteeksi
- et luota tyttöystävääsi
--> eroat
Vaikka pettäminen on rumaa, mielestäni on myös raukkamaista antaa anteeksi, mutta kuitenkin muistutella tapahtuneesta aina sopivan hetken tullen. Se ei ole mikään anteeksianto, eikä suhde voi ko. tavalla jatkua!
Petin viisi vuotta sitten silloista poikaystävääni ja nykyistä aviomiestäni kertaluontoisesti. Mieheni sai tietää asiasta yhteiseltä ystävältäni. Mieheni antoi anteeksi, mutta muistutteli jonkun aikaa tapahtuneesta.
Kerran taas mieheni naljailtua pakkasin laukun, ja sanoin, että se on nyt menoa. Sanoin, että mieheni miettiköön antaako hän asian anteeksi oikeasti. Mikäli hän siihen kykenee (=ei muistuttele enää tapahtuneesta), palaan takaisin. Mikäli hän aikoo jatkaa muistuttelua, haluan erota ja jatkaa elämääni ilman syyttelyä.
Hän valitsi minut ja anteeksiannon.
Olisikohan perempi nyt jättää tuon asian kaivelu, ja keskittyä hiukan rakentavimpiin ajatuksiin? Tuosta jutusta kehittyy pian pakkomielle, etkä osaa sitten lopettaa enää ajoissa. Siitä saattaa todellakin tulla ruumiita. Jos et pääse tilanteen yli, niin älä enää pilaa elämääsi. Silloin ero on paras vaihtoehto. Jos taas haluat yrittää, sinun ei enää tarvitse kiusata itseäsi menneiden takia. Jos naisesi on pettäjä-sorttia, hän luultavasti tulee pettämään aina kumppaniaan. HUOM! Kyse ei välttämättä ole kumppanin huonommuudesta vaan naisen omasta kyvyttömyydestä olla uskollinen. Tätä asiaa et rangaistuksien avulla paranna. Päinvastoin. Sitäpaitsi..ei nainen uskalla sinulle kaikkea kertoa, koska hän pelkää sinua. Vain ymmärtämisellä ja aidolla välittämisellä saat kuulla asiat niinkuin ne ovat.
Voisitko tarkentaa? Nyt pitää ihan saivartelematta sanoa, että en ihan ymmärtänyt. Kyllä minusta on aika huono kumppani, jos on kyvytön olemaan uskollinen.
Jos kumppani ei pysty uskollisuuteen, niin tottakai hän on huono kumppani! Mutta ei ole sinun asiasi TEHDÄ KUMPPANISTASI USKOLLISTA, jos hän ei sitä muuten halua. Nyrkillä voi ehkä saada jonkinverran näennäistä valtaa toiseen, mutta tulos ei ole pysyvä. Kumppanisi keksii pian keinon, jolla huijaa sinua siten ettet huomaa. Tosin..voi hän kyllä lopettaakin, jos vaan saatte muuten asianne kuntoon. Tästä asiasta täytyy osata puhua..
eroa tyttöystävästäsi, jos ajattelet itseäsi ja häntä. Väkivallan astuessa kuvioihin, on aina itse väistyttävä vaikka olisikin oikealla asialla. Opettele hillitsemään itsesi tai hae ammatti apua, sillä naisesi tuskin koskaan uskaltaa totuutta sinulle pelon vuoksi kertoa ja toisaalta, en usko että kukaan loputtomiin väkivaltaisessa suhteessa pystyy elämään... ei hyv´ä, sillä tulee ruumiita:(
Mielstäni mustasukkaisuus on normaalia, mutta pahoinpitely ei. Ja toisaalta tunteet voi purkaa helpommallakin tavalla, jolla ei vahingoita lähimmäisiään sekä itseään peruuttamattomasti. Olemme aikuisia ihmisä, joten meiltä odotetaan tiettyä käyttäytymistä, ylilyöntejä tulee mutta ne on opittava suuntaamaan siten että ne eivät aiheuta vahinkoa muille, muutoin tulee ongelmia.
Luuletko tosiaan, että sun tyttökultasi sulle kertoo mitään jos oot kerta hakannu häntä? Mitä helvettiä?? Joo tottakai hän tulee kertomaan mitä hirveitä asioita hän on tehnyt jotta saa taas turpiinsa. Katsos peiliin. Miksi elät tollasessa suhteessa missä et voi luottaa toiseen osapuoleen ehkä ikinä. Eikö rehellisyys suhteessa yksi niistä tukipilareista? Se, että olet hakannut molemmat tekee sinusta vielä nyhverömmän. Mitä se hakkaaminen ratkaisee? EI YHTÄÄN MITÄÄN! Pelkurit hakkaa ja rohkeat selvittää asiat ja hyväksyy ne. Mitä ihmettä oikein ajattelet? Hakkaaminen vain pahentaa asiaa. Nyt pistäkää herranjestas poikki ennen kuin käy huonosti.
Rohkeathan ne asiat juuri selvittääkin. Sellaista rohkeutta olisin toivonut omallekin tytölleni, mutta hän ei ollut riittävän rohkea kertomaan totuutta.. Olisi vaan kertonut kaiken kerralla, nyt en todellakaan voi olla varma, mitä on vielä kuulematta.
Eipä kai tässä sitten muuta kuin erotaan, katkeroidutaan ja muistellaan loppu elämä pahalla. Voi perkeleen perkele!