olen seurustellut kuukauden verran todella mukavan mihen kanssa. Missä vaiheessa uskallan kertoa paniikkihäiriöstä ja mielialalääkityksestä??? Välillä kärsin unihäiriöistä ja käytän nukahtamislääkkeitä 2-3 x vko. Mua pelottaa miehen reaktio...pitääkö mua ihan hulluna ?
LUURANKO KAAPISSA...
susu 71
61302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ku ootte häämatkalla :) no ei kait. annan vinkin sit ku hetki tuntuu oikeelta ja jos se mies välittää hän myös ymmärtää ja tuskin pitää sua hulluna :]
Mun mielestä sun kannattaa kertoo lähiaikoina. Sulla on lääkitys ja siten asia hallinnassa ja miehen on hyvä tietää paniikkihäiriöstä koska sitähän on aika vaikee selittää sit kun se yht`äkkiä iskee, eikö.
Jos sä panttaat kertomista se voi olla miehen mielestä salailua ja sitä voi olla vaikeempi sulattaa sillon enää.
En tiedä minkä ikäinen ja luonteinen mies on ja onko hänellä elämänkokemusta, siks on vähän vaikee tällain sanoo mitään täsmällistä.
Jos miehes ei ymmärrä tai säikähtää, on kai parempi SUN kannalta, että se tapahtuu nyt kun sitten kun oot umpirakastunu. Ja siinä tapauksessa, ettei hän ymmärrä, hän ei ole sua varten. Niitäkin on jotka ymmärtää elämästä vähän enemmänkin.
Mulla on nimittäin samoja ongelmia ollu vuosia ja oon kertonu kaikille, eikä kukaan pidä mua hulluna. Ihmeen paljon löytyy kohtalontovereita lähempää kun uskoiskaan. Rohkeutta siis.
se asia kannattaa ottaa esille. Kuten joku muutkin ovat todenneet, niin pidemmälle lykättynä siihen tulee vähän sellainen salailun maku.. ei sitä voi kuitenkaan loputtomiin lykätä, ja jos se ei pysty käsittelemään nyt, niin tuskin myöhemminkään.
Jännä juttu muuten, että jos ihmisellä on melkein missä muualla tahansa joku sairaus, niin siitä saa sympatioita osakseen, siis yleensä, mutta jos sairaus on päässä, niin silloin siihen liittyy jotain sellaisia tabuja vai mitä lieneekään, ettei niitä sympatioita useínkaan enää tule...? Vaikka se on sairaus siinä missä vaikka selkäkivutkin...;)))
Jees, oot niin oikeessa karkoski,siinä niin että
joku osa jengistä ei käsitä että pääkoppa(psyykkinen puoli, en tarkoita siis päänsärkyä) on ihan yhtä tavalla altis "kivuille/häiriöille" kuin selkä,jalat tai vaikka korvat. Se on varmaan niin uus juttu toi jungin tai jonkun muun "shrimpsin" edustama psykologia, että että päässä olevat "probleemat" käsitetään hulluutena vaikka kyseessä voi olla puhtaasti välittä-aineiden vajaa-toiminta tai jotain muuta vastaavaa..
Oma ensireaktioni oli kanssa sellainen, että pitäiskö tästä lähteä karkuun vai mitä tehdä, kun kerran olin sellaisen oikein viehättävän ja miltei "pelottavan älykkään" naisen luona ensitreffeillä. Hän kertoi siitä täysin avoimesti, ja tarinansa oli suunnilleen sellainen, että oli työskennellyt asianajajana, siitä oli tullu burn-out, josta oli seurannut kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkitys vissiin loppuelämäksi. Kun "ensijärkytyksestä" selvisin noin kymmenen sekunnin jälkeen, hän kuvaili asian tosiaankin noin, että tauti se on siinä missä mikä muukin, mutta tuohon liittyy vaan niin paljon pelkoa ja ennakkoluuloja, ja niinhän se on.
mutta kerro rehellisesti ja varmista, että mies ymmärtää mistä siinä paniikkihäiriössä on kyse. Hanki vaikka jotain asiantuntijatietoa hänelle luettavaksi.
Paniikkihäiriössä ei todellakaan ole kysymys minkäänlaisesta "hulluudesta" ja nykyaikana se on pidettävissä hyvin kurissa.
Mielestäni olisi tärkeää, oman tulevaisuutesikin takia, että kerrot siitä pian ja mahdollisimman rehellisesti ja totuudenmukaisesti.