Mä oon seurustellu avopuolisoni kans nyt viisi vuotta. Tavattiin kun olin 16 vuotias.. kolmisen vuotta sitten muutettiin yhteen.
Nyt musta on alkanu tuntuun et en tunne enää oikeen mitään jätkäkaveriani kohtaan.. tuntuu kuin oltais vaan kämppiksiä. Seksiä meillä harrastetaan ehkä kerran kahdessa viikossa eikä mua oikeen sillonkaan haluta. Kattelen koko ajan muita miehiä ja mietin että millaista ois olla sinkku ja mennä ihan vapaasti.. kuitenkin 16 vuotiaasta asti oon ollu varattu..
Mä en vaan osaa lähteä tästä suhteesta kun meillä menee ihan hyvin. Mitään intohimoa eikä ikävän tunnetta vaan enää ole. on vaan tunne että tässäkö tää nyt sitte oli.. et tulevaisuus on tasainen ja tylsä. Kyllä mun pitäis uskaltaa lähteä kun tältä tuntuu mut se vaan on todella vaikeaa kun mitään tosi ongelmia meillä ei oo ja mieskin on niin kiltti. kertokaa mulle mielipiteenne tästä mun säälittävästä tarinastani.. tiiän että oon kiittämätön jne. kun on niin hyvä mieskin..
Nyt musta on alkanu tuntuun et en tunne enää oikeen mitään jätkäkaveriani kohtaan.. tuntuu kuin oltais vaan kämppiksiä. Seksiä meillä harrastetaan ehkä kerran kahdessa viikossa eikä mua oikeen sillonkaan haluta. Kattelen koko ajan muita miehiä ja mietin että millaista ois olla sinkku ja mennä ihan vapaasti.. kuitenkin 16 vuotiaasta asti oon ollu varattu..
Mä en vaan osaa lähteä tästä suhteesta kun meillä menee ihan hyvin. Mitään intohimoa eikä ikävän tunnetta vaan enää ole. on vaan tunne että tässäkö tää nyt sitte oli.. et tulevaisuus on tasainen ja tylsä. Kyllä mun pitäis uskaltaa lähteä kun tältä tuntuu mut se vaan on todella vaikeaa kun mitään tosi ongelmia meillä ei oo ja mieskin on niin kiltti. kertokaa mulle mielipiteenne tästä mun säälittävästä tarinastani.. tiiän että oon kiittämätön jne. kun on niin hyvä mieskin..
Vastaukset 5
Vanhimmat
En halua neuvoa mitään, sillä tilanne on kovin ristiriitainen. Toisaalta tiedän, että ensimmäisen vakavan suhteen kanssa tulee se kaipuu sinkkuelämään (ollut samassa tilanteessa)- mutta kun se sinkkuelämä on oikeasti aika kauheaa.
Kaikki kivat ja komeat miehet on varattuja ja vapaina tuntuu olevan vain sitoutumiskammoisia fuckbuddyn etsijöitä tai susirumia (anteeksi yleistys). No joo, joka tapauksessa sinkkuelämä ei ole mitään Bridget Jones / Sinkkuelämää hurjastelua.
Mutta olet niin nuori vielä.. onko sitten järkeä olla yhdessä jos ei tunnu hyvältä. Vaikka hänestä pidätkin, niin oletko määrätty muka olemaan vain häntä miellyttääksesi epäonnellisena suhteessa..
Parisuhde ei ole koskaan pelkkää intohimoa ja uutta ihastusta, vaan ajan myötä arkista. Tietysti kun se arki iskee jo nuorena..
En minä osaa mitään neuvoa, mutta luulen arvaavani mitä tulemaan pitää.
Sulla vissiin vähä sama tilanne kuin mulla. Käypä tuolla "Suhteen lopettaminen"-osastolla ja lue viesti "Hyvä mies", jos kiinnostaa. Oon tosin sua vähän vanhempi eikä mieheni kans olla oltu yhdessä ihan noin kauan, mutta muuten mietin aika samoja juttuja kuin sinäkin. Musta kans tuntuis oudolta lähteä, kun kumminkin menee "ihan hyvin"... Mietin vaan, et voisko mennä paremmin jonku toisen kanssa, voisko olla vähän enemmän sitä kipinää... Ootko puhunut noista ajatuksistas mitään kumppanillesi?
Kerronpa oman vastaavan tarinani. Minulla oli tuo tilanne juuri kaksi vuotta sitten. :) Kirjoituksesi on kuin omat ajatuksen tuolloin...
Minä tapasin kumppanini ollessani 17 vuotias. Muutimme yhteen vuoden kuluttua tapaamisesta ja kyseessä oli ensimmäinen "oikea" suhde meille molemmille. Suhteen alkupuolisko meni mukavasti ja yhteiselo oli kivaa. Olemme aina olleet enemmän todella hyviä kavereita ja semmoisia leikitteleviä söpöläisiä kuin intohimoisesti rakastuneita.
Jossain vaiheessa minulle alkoi tulla saman tapaisia ajatuksia kuin sinulla on. Tiesin rakastavani avopuolisoani, mutta mietin mitä se sinkkuelämä näin "aikuisemmalla" iällä oikein on. Sain huomiota joiltain miehiltä mitä en ollut ennen suhdettani koskaan kokenut, ja tunsin itseni viehättäväksi.
Kaksi vuotta sitten keväällä päätin, että haluan tietää mitä maailmassa on muuta tarjolla. Päätin melko yksipuolisesti lopettaa seurustelun ja viettää "omaa aikaa". Kuukauden verran sitä kesti, ja kaikkien kuulopuheiden mukaisesti opin, että ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella. Ymmärsin myös, että minusta ihmisenä ei ole tuonne "pelimaailmaan".
Vaan minäpä olinkin todella onnekas. Avomieheni otti minut avosylin takaisin, enhän toki ollut muita suhteita tuossa välissä ehtinyt harrastaakaan. Katselin vain sivusta ja opin. Jonkin aikaa kesti, että luottamus palasi välillemme, mutta nyt kahden vuoden jälkeen ei ole enää mitään ongelmia. Rakastamme toisiamme, ja toivomme että saamme elää koko elämämme yhdessä.
Edelleenkään suhteemme ei ole intohimoinen, kuin ehkä satunnaisesti. Sitä joskus kaipaan, ja olenpa matkan varrella ollut ihastunutkin muihin miehiin. Olen kuitenkin pitänyt itseni kurissa ja muistuttanut mieltäni siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Minulla on kotona paras mies, mitä maailma minulle voi tarjota. Hän rakastaa ja välittää minusta yhtä paljon kuin synnynnäinen perheeni. Ehkä jopa enemmän. Minä saan olla hänelle tukena ja ilona päivästä toiseen, kuten hänkin on minulle. Harrastamme yhdessä, leikittelemme kotona keskenämme, puhumme ja suunnittelemme tulevaisuutta ja seuraavan päivän ruokia. Arkielämä on mukavaa, turvallista ja minä pidän siitä.
Jokaisen täytyy laittaa omat arvonsa järjestykseen, tavalla tai toisella. Kaikkien pitää oppia oma tapansa elää. Toisten pitää tehdä se kuuluisan kantapään kautta, toiset oppivat kuuntelemalla ja lukemalla. Itse toivoisin, että olisin oppinut ilman kokemusta. Aivan turhaan satutin rakasta avopuolisoani, jota en enää koskaan halua tietoisesti loukata.
Minä olen siis vakaasti sitä mieltä, että elämä onnellisena on parempi kuin lyhyt hetki huumaantuneena. :)
Antoi kyllä ajattelemisen aihetta tuo sun kirjoituksesi :)
jotenkin tiedän, että jos lähden tästä suhteesta niin myöhemmin kaduttaa. Vaikka väkisinkin tosiaan ajattelee, et oiskohan jossain mua varten vielä ihanampi mies ja intohimoisempi suhde..
Kakki miehet ovat erilaisia, ja kaikissa kehen kiinnittää huomiota, on jotain ihanaa. Ja aina se, mitä sinulla ei ole, tuntuu houkuttelevalta ja "paremmalta". Kukaan ei ole täydellinen, senhän nyt tietää jokainen. Kaikissa on huonoja puolia, ja jokaisessa ne hyvät puolet ovat erilaisia. Itse ainakin olen huomannut ihastuvani täysin erilaisiin miehiin, kuin mitä oma avokkini on.
Tämä onkin tärkeä huomio siinä kohtaa, että jos lähtee HYVÄSTÄ suhteesta etsimään parempaa, sen tekee luultavasti toistekin. Voisit käydä läpi 50 miestä, ja aina löytää jonkun "paremman". Vain siksi, että erilainen tuntuu silloin paremmalta. Tämä ei tietenkään päde silloin, kun nykyinen parisuhde ei toimi, ja jossain oikeasti on se parempi puolisko.
Kyllä sen yleensä sisimmässään tuntee, mikä on itselleen hyväksi. Mikäli haluaa elämältään seikkailu ihmissuhteissa, eikä niin välitä vakituisista ja vakaista suhteista, on se ihan ok. Mutta mikäli etsii "parempaa" saadakseen "paremman" vakituisen suhteen, on etsiminen melko turhaa. Hyvä vakituinen suhde kun on vakaa ja turvallinen. Jos haluat viettää elämäsi saman ihmisen kanssa, on paras katsoa että kyseisen kumppanin kanssa arjen eläminen on mukavaa ja vaihtelevaa.
Tämä nyt saattoi olla vähän sekava kirjoitus... Mutta edelleen, tsemppiä! Etsi omat tiesi ja löydä vastaukset, joita kaipaat. :)