miesten kyllästyminen!

Vastaan avokkini puolesta, sillä tästä on puhuttu hyvinkin avoimesti. Minun temppuilujen takia pidettiin jopa tauko, juuri tuosta sinun mainitsemastasi syystä.

Olen avokkin ensimmäinen seurustelukumppani, ensimmäinen suutelukumppani, ensimmäinen kaikessa. Hän on nyt lähempänä 30:tä kuin 20:tä, eikä hän ole omien sanojensa mukaan koskaan miettinyt millaista olisi olla sinkku. Hänellä ei ole mitään mielenkiintoa sinkkuutta kohtaan. Hän on tyytyväinen nykyisessä suhteessa ja rakastaa minua, hänellä ei ole mitään tarvetta edes miettiä koko asiaa.

Tässä se miesten ja naisten ero varmaan onkin. Miehet eivät turhaan rupea hötkyilemään jos ei kerta ole mitään aihetta. Ehkä he ymmärtävät paremmin mitä parisuhde oikeasti on, ja mikä on pidemmän päälle parasta. Naiset pohtivat kaikki vaihtoehdot lattiasta kattoon, miettivät ja tuumivat. Lietsovat mielikuvia ja unelmia...

En tiedä, toivottavasti olen läksyni oppinut ja saanut eden osan avokkini viisaudesta mitä parisuhteeseen tulee. Muutenhan olen toki viisaampi jo valmiiksi. ;P

Miehet elävät hyvin eri tyyppistä elämää. Tai ehkä on väärin sanoa näin, mutta kerronpa oman tarinan.

Jokaiseen seurustelusuhteeseeni olen suhtautunut kuin se olisi viimeiseni. Naiset ovat olleet niitä jotka ovat lähteneet, jotkut myös pettäneet.

Ikävä sanoa, mutta tapaamani naiset ovat niitä jotka alkavat haaveilla muita suhteen ulkopuolisia asioita. Miehet sen sijaan taas toimivat toisella tavalla - tai ainakin itse toimin - minä yritän toteuttaa elämääni, haaveitani. Minä tiedän että niiden toteuttaminen tulee viemään aikaa. Naiset taas tuntuvat olevan sellaisia joille ei mikään riitä ja kaikki pitäisi saada heti.

Kalliit sormukset, lapset, iso talo, unelmakoti, hieno auto, kesämökki, loistava ura itselle, komea sporttinen rikas lapsirakas mies jolla on aikaa antaa juuri hänelle jne.

Sitten kun haaveet eivät toteudukaan parin ensimmäisen vuoden aikana, niin alkavat miettiä että heidän elämässään on jotain vikaa.

Konkreettisia ongelmia tulee yksinkertaisissa asioissa. Esimerkiksi lapset: yhtäkkiä nainen havahtuu päättelyketjuun että kun on lapsi niin ei voi tehdäkään mitään. Itse olen aina ajatellut että lapsen voi ottaa mukaankin menoihin (no ei nyt tietenkään savuiseen baariin - käyttäkää järkeänne). Pitää vain osata varustautua oikein. Ikäänkuin tämä klassinen tilanne tulisi: Nainen näkee ongelmia ja mies haasteita.

Haluanko olla sinkku? Välillä on kivaa. Välillä on naisia enemmän kuin tarpeeksi ja välillä ne eivät edes kiinnosta. Silti parisuhteessa olisi mukavampaa. Mutta haluanko siirtyä vielä kerran parisuhteeseen? En ihan helpolla halua enää seurata keskenkasvuisen naisen kasvuprosessia.

Elämä on sitä miksi sen tekee - ei sitä miksi sen haluaisi silmänräpäyksessä muuttuvan.

On ihan mahdollista. Itselläni on niin käynyt pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla vaan huomasi olevan suhteessa, mutta oli silti aika pirun yksin. Ja sen aikaisen tyttöystävän mustasukkaisuus ratkaisi sitten meikäläisen lähdön. Tokalla kerralla kesti n. 4 vuotta ja alkuhan oli taas ihan loistavaa, mutta siinä vaiheessa kun muutettiin saman katon alle tein elämäni pahimman erehdyksen. Kyllä se vaan niin perseestä oli. kaikki maistui samalta, ei mitää hohtoa missään asiassa. Onneksi tajusin kerätä kamani ja muuttaa sieltä veke. En tajua miten niinkin vahva ja hieno suhde meni niin vituiks, ainoastaan yhteenmuuttamisen takia. Nyt olen yhteenmuuttamisesta kyllä niin paljon järkiintynyt ja kasvanut, etten enään ikinä voi sitä kuvitellakkaan. yleensäkkin parisuhteesta ajatteleminen saa enemmänkin huonolle päälle kuin haikailemaan sitä.