Pyydän neuvoja ongelmaani joka on todellakin alkanut häiritä elämääni. Olen toivoton herkuttelija enkä saa itseäni millään kuriin.
Ruoka on tullut niin suureksi osaksi elämääni, että lasken minuuteilla sitä että pääsen taas syömään. Aterioilla ahmin itseni niin täyteen kuin suinkin jaksan, koska en pysty lopettamaan.
Ruoka, etenkin karkit on tullut niin suureksi osaksi elämääni että olen aivan masentunut. En ole vielä mikään "läski" mutta pelkään että jouluun mennessä olen. Kertokaa järkeviä neuvoja miten kannattaa järjestellä ruuan syönti ja kuinka paljon saa syödä. Mielellään myös teidän omianne ruoka ideoita. Ja olisin todella kiitollinen jos joku kertoisi oman keinonsa, miten on laihtunut.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on hieman sama ongelma... Olen tosin opetellut olemaan hieman rauhallisemmin.. Liikaa syöminen ja herkkujen ja hyvien ruokien ahmiminen tulee eteen vasta siinä vaiheessa, kun ei ole muuta tekemistä. Joten nyt vain harrastamaan, kavereiden kanssa kaupungille tai jonnekin muualle ja tekemään erilaisia asioita. Niin kauan kun et muista, että tekee mieli taas syödä, et syö.
Töissä ollessa on myös helppoa rajoittaa syömistä ja syödä jopa terveellisiä ruokia, joita ei kotona tulisi syötyä! Ja jos et osta kotiin aina kaikenlaisia herkkuja, ei niitä voi syödäkään. Itsekurin kasvattaminen vie aikaa...
Rohkaisen mieleni ja kerron oman kokemukseni.
Eli; noin puoli vuotta sitten minäkin vielä herkuttelin kaikella mässättävällä ja nopeasti energiaa tuottavalla pikaravinnolla (suklaa, sipsit, jäätelöt, jne.). Iltaisin netissä istuessani, chattailemassa, söin helposti kokonaisen levyllisen suklaata, siihen sipsit ja muut päälle, kun ei jaksanut kiinnostaa valmistaa itselleen kunnon ruokaa *punastelua*.
No, sitten kävin kuuntelemassa esittelyn aloesta ja aloin tuota juomaa juomaan, sen 30 ml aamuisin tyhjään vatsaan. Noin kuukauden kuluttua ihmettelin, kun nuo herkut eivät enää niin maistuneetkaan vaan mieli tekikin jotakin hedelmää tai muuta terveellisempää??? Samaten, noin 4 kuukauden kuluttua oli painoni tippunut n. 15 kiloa.
Tuo juoma siis tehosi minulle näin, vastaavaa olen kuullut myös muilta, mutta jokaisellahan tuo on yksilöllistä samoin kuin kaikki muutkin kehon reaktiot eri elämänosa-alueissa :)
Minä kuitenkin olen tyytyväinen saamaani muutokseen elämäntavoissani :)