Ero just takana, pitäisi kai sattua, vaan kun ei satu.
Oltiin kimpassa reilu kakstoista vuotta ja melko hyvin meni pääsääntösestti.
Hain eroa, petin naistani kerran häneen hyvän ystävänsä kanssa, olin ns. paska , mutta niin oli hänkin minua kohtaan, tarkoittaa käytännössä että hänellä oli ihan ihan vastaavanlaisia jonkinasteista hälläväliä meinikiä suhteemme loppupuoliskolla.
Homma on nyt mennyt siihen pisteeseen että minä otin lapset haltuuni, ex ei ollut edes kiinnostunut ryhtymään yyhooksi, ja pitää sanoa että noin kahden viikon kokemuksella voin sanoa sen että meillä menee lasten (5 ja 10v.) kanssa muuten hyvin, mitä nyt safka-puoli vähän mättää, työni puolesta ja muutenkin tähän asti sivusta seuranneenna ruoan-laittotaito ei ole se vahvin puolleni.
Yhtään muita juuri eronneita väheksymättä, kun kuitenkin minun tapauksessani ex-vaimon viimeisen kolmen kuukauden "myllyhoidon"m jälkeen ei totta vie satu enää pätkääkään mietin että "kuinka kauan" tässä pitää oikein olla ns. haavojaan nuolemassa kunnes olen taas kunnon mies,
Juuri eronnut mieshän ei tunnetusti ole naisten topten listalla välttämättä kärkisijalla.
Ei helvetti olenko jotenkin riippuivainen toisen ihmisen läheisyydestä, kun kuitenkin näinkin pian erosta jo haaveilen "elämäni naisesta".
Kokemuksia, rehellisiä ajatuksia aiheesta, www.osoitteita yms. aiheesta siskot ja veljet,

Vastaukset 9
Vanhimmat
Nyt eikun kirjakauppaan ja ostat koulun Kotitalous-kirjan. Siellä on perusopetusta ruoanlaittoon, siivoukseen, pyykinpesuun ym liittyen. Siitä vaan opettelemaan liha-makaroonilaatikoiden ja muiden lasten herkkujen tekoa !!! Kyllä se uusi nainenkin sinulle varmasti ajan kansa löytyy, mutta ei kannata hätiköidä asian kanssa. Itse olen eronnut 4 vuotta sitten ja elämä on pyörinyt lapsen ympärillä aika tiiviisti. Mutta enköhän minäkin vielä joskus sen elämäni miehen löydä :) Tsemppiä arkeen !
tarpeethan ne rakastetuksi tulemisesta ja läheisyydestä on jokaisella, vaikka eronneellakin, joten etsintä päälle, kyllä se elämä voittaa:)
Kaikki tulee aikanaan, uusi suhdekin. Hätäillä ei kannata, lapsiakin ajatellen.
Naisten logiikkaa jäin vain tuossa hämmästelemään.. Miksi ent. varattu mies eli eronnut ei yhtäkkiä kelpaakkaan..? Kun vaarttu mies näyttää olevan niin kovassa huudossa muuten?! Itse ottaisin mieluummin ihmisen, joka elää yhtä ihmissuhdetta kerrallaan. Ainakin minulla olisi mahdollisuus luoda kokonaiseen tyyppiin tunne side..
Niille joille varatut miehet kelpaavat, voivat haluta varattujen seuraa siksi että varattu ei jää roikkumaan.
Eronneen kanssa suhteen aloittaminen on suuri riski koska eronnut ei todennäköisesti ole vielä henkisesti kykenevä uuteen suhteeseen ja nainen voi olla miehelle vain "laastari" kunnes toipuu.
Olen paljon sun kaltaisiasi tavannut. Kodinhoitajan tarve naamioidaan ihmissuhde-tarpeen taakse. Tietty myös ilmainen ja ennenkaikkea helposti saatava seksi kiinnostaa.
Eli: kukaan ei voi olla valmis uuteen täysipainoiseen ihmissuhteeseen KAKSI VIIKKOA yksinasuttuaan. Tässä ajassa olet vain huomannut, että kodinhoitajaa tässä tarttis.
Urpo!
Toi sattu, osu ja uppos, menen hetimmiten kaatamaan tuhkaa päälleni.
Erosin jokin aika sitten, ilman tunnontuskia.
Piinaa, sitä sisäistä, oli varmaan jatkunut hääpäivästä lähtien, eli toistakymmentä vuotta.
Taisipa olla molemminpuolista. Lapsia kyllä siunaantui ulkoisesti onnelliseen perheeseen riittävästi. Ennen eroa opiskelin kauppojen ruokaohjeista valmistautuen eroon.Esim Pirkka. Se kannatti. Ei ole pitsaa taikka hampurilaisia näkynyt vaan ruokavalio on täysin muuttunut, eikä kukaan ole niiden perään huudellut. Välillä pitää "juhlia" Hesessä yms paikassa. Eikä se "raflaava" paikkakaan ole kielletty. Tässä sitä kirjoittelen kun lapset ovat nukkumassa ja on aikaa miettiä mennyttä ja koulunalkua.
Tää on just tätä. Mikä helvetti siinä on että ihminen pystyy jopa puolet aikuisiästään budjaamaan ja leikkimään toisen ihmisen kanssa kotia, kuitenkin koko ajan tiedostaen sen kuplan olemassa olon.
Mulla on ihan sama tilanne, ja niin on varmaan aika monella muullakin, eli ainut hyvä asia mikä hommasta jäi käteen on lapset ja sitä kautta se olo siitä että jokin tässä touhussa on ihan oikeesti tärkeetä.
Sille yhelle "boheemille" terkut, niin ehkä haenkin piikaa, ja sähän et siihen sille voi mitään että se jonain päivänä löytyy, varo kuppilassa kaikkia Harri nimisiä, se voin olla minä.
Asiaa...