Olen eronnut ja tyttäreni asuu äidillään, lomat ja viikonloput tyttäreni on minulla.
Kävin eilen lapsipsykologin kanssa juttelemassa "lapsen kehityksestä". Kaikki ok, lapsi tieto-taidoiltaan jopa edellä, mutta sitten "räjähti".
Tämän psykologin mielestä on "häveliäisyyssääntöjä rikkovaa" että 11v tyttö käy isänsä kanssa samaan aikaan saunassa. Ja "jos ei lapsi tajua että tuon ikäisenä ei riisunnuta muiden edessä, niin isän on kerrottava insesti-tabusta".
Olen tottunut siihen että mökillä kaikki käy alasti saunassa ja lapset saunovat niiden kanssa ketkä saunassa sattuvat olemaan. En minä, eikä kukaan muukaan ole nähnyt siinä mitään pahaa. Kerroin kantani tälle psykolle ja sanoin että en todellakaan kiellä lastani saunomasta kanssani. Todennäköisesti se loppuu itsestään parinvuoden sisällä. Nyt haluaisin mielipiteitä, kumpi meistä on ihan "pimeä"; psyko joka näkee seksiä joka paikassa ja ei ymmärrä "yleistä alastomuutta" vai minä kun pidän saunomista tyttäreni kanssa luonnollisena.
Insestitabu
25
4159
Vastaukset
- ajattelen näin
Mielestäni 11-vuotias voi vielä käydä vanhempiensa kanssa saunassa ja pidän sitä normaalina. Meillä poika on ollut isän kanssa saunassa vielä 13 vuotiaanakin ja ylikin ja sekin on luonnollista. Vai katsotaankohan sitä sitten eri tavalla kun kyseessä on kaksi saman sukupuolen edustajaa.
Omasta mielestäni tämä psykologi on väärässä jos kerran kyse on pelkästä saunomisesta eikä asialle ole epäilyksiä. - Rina
Vastaukseni on että psyko on seko,et sinä(jos tää juttu nyt on edes totta?).Poikani 12v käy kanssani saunassa(olen äiti)enkä näe siinä mitään ihmeellistä.Tiedän jo aikuisia naisia jotka edelleen saattavat käydä saunassa isänsä kanssa,esim.mökillä ollessaan.
- Ihmettelevä isä
Ei "valitettavasti" ole provo. Näin todellakin opetetaan Lappeenrannassa. Tää sanoja oli n. 55v nainen ja siinä sivussa nyökytteli kaksi muuta.
- Rina
Ihmettelevä isä kirjoitti:
Ei "valitettavasti" ole provo. Näin todellakin opetetaan Lappeenrannassa. Tää sanoja oli n. 55v nainen ja siinä sivussa nyökytteli kaksi muuta.
Onko heillä sitten ollut jotain aihetta epäilyyn vai miksi olet käynyt keskustelua psykon kanssa?
- ihmettelevä isä
Rina kirjoitti:
Onko heillä sitten ollut jotain aihetta epäilyyn vai miksi olet käynyt keskustelua psykon kanssa?
tapaamisoikeuksiin jne. Varmaan jonkinlainen alkuidea on tullut äidiltä, vaikka kieltää, mutta outo kannan otto tältä psykolta silti.
- Rina
ihmettelevä isä kirjoitti:
tapaamisoikeuksiin jne. Varmaan jonkinlainen alkuidea on tullut äidiltä, vaikka kieltää, mutta outo kannan otto tältä psykolta silti.
Oliko tää psyko siis joku sossussa toimiva henkilö?Olen nimittäin itse saanut huomata että,sossussa on todella ammattitaidotonta väkeä,esim.lastensuojelussa saattaa olla ihan vain joku tavallinen pölkkypää päättämässä asioista,jolla ei siis ole riittävää koulutusta kyseiseen toimeen,jälkikäteen pahoittelevat kun tietämättömyyttään ovat vääriä lausuntoja ja päätöksiä tehneet,uskomatonta!
- ainakin.
Ihmettelevä isä kirjoitti:
Ei "valitettavasti" ole provo. Näin todellakin opetetaan Lappeenrannassa. Tää sanoja oli n. 55v nainen ja siinä sivussa nyökytteli kaksi muuta.
Tiedän samantapaisen jutun, mutta muistaakseni tytär oli vielä nuorempi kuin sinun. Eikä todellakaan ollut kyse siitä, että olisi ollut epäilyksiä isän suhteen. He kun asuivat vielä kerrostalossa ja saunavuoro oli kerran viikossa!
Vähän on outoa jos ei voi lapsensa kanssa käydä saunassa. Ihan eri asia jos nuori pakotetaan, mutta kyllä "Ihmettelevä isä" olet ihan normaali vaikka lapsesi kanssa saunot.
- Mursu
Mielestäni semmoista ikärajaa ei olekaan, milloin isät ja tyttäret tai äidit ja pojat eivät enää voisi saunoa yhdessä. Tietysti murkkuikäisille voi tulla häveliäisyyskohtauksia, mutta jos on oppinut luonnollisen suhtautumisen alastomuuteen pienestä pitäen ei välttämättä sellaista edes tule.
- keppälerttu
eiköhän se ole ihan siitä kiinni et sitten ku laps ei enää halua tulla saunaan toisten kanssa ni ei saa pakottaa,mut niin kauan kun on lapsesta ok ni ei mitään väliä.
nuo psykot tuolla sostoim on muutenkin vähä ajastaan jäljessä..
kirjoitin jo omia kokemuksia sieltä tonne alemmaks.- yksin saunaan
Jos menet kesämökille lapsien kanssa, joista yksi on 11-vuotias ja "väärää sukupuolta", niin yksinkö lapsen on saunottava? Kyllä hän tuntisi itsensä hylätyksi ja paariaksi, jos kaikki muut saunoisivat ja uisivat yhdessä jän hänen pitäisi sillä aikaa ensin olla yksin mökisä ja sitten mennä yksin saunomaan, kun muut tulevat pois.
Kyllä neuvoissakin pitää olla jotain järkevyyttä!
Helpointa aina on antaa neuvoja asiassa, josta ei ole perillä eikä ns. aivoja ole muistettu käyttää. - keppälerttu
yksin saunaan kirjoitti:
Jos menet kesämökille lapsien kanssa, joista yksi on 11-vuotias ja "väärää sukupuolta", niin yksinkö lapsen on saunottava? Kyllä hän tuntisi itsensä hylätyksi ja paariaksi, jos kaikki muut saunoisivat ja uisivat yhdessä jän hänen pitäisi sillä aikaa ensin olla yksin mökisä ja sitten mennä yksin saunomaan, kun muut tulevat pois.
Kyllä neuvoissakin pitää olla jotain järkevyyttä!
Helpointa aina on antaa neuvoja asiassa, josta ei ole perillä eikä ns. aivoja ole muistettu käyttää.jos viestisi oli minulle niin missä vaiheessa käskin laittaa lapsen yksin saunaan?
tietenkään ei lapsi yksin kuulu saunomaan,mutta kun ja jos jossain vaiheessa lapsi kieltäytyy tulemasta vanhempien kanssa saunaan,ei häntä voi siihen pakottaaa..meillä poika 11 vuotiaana ei halunnut tulla äidin kanssa saunaan,mutta meni vuodessa ohi ja nyt taas tulee.
jokaisella lapsella tulee jossain vaiheessa niitä ujostelu vaiheita ja se on aivan normaalia,niihin ei tarvitse mielestäni liittää mitään dramatiikkaa,jos ei halua tulla saunaan,olkoon saunomatta.jos auttaa että laittaa uimapuvun päälle niin mikäs siinä. - ketjun alottajalle
keppälerttu kirjoitti:
jos viestisi oli minulle niin missä vaiheessa käskin laittaa lapsen yksin saunaan?
tietenkään ei lapsi yksin kuulu saunomaan,mutta kun ja jos jossain vaiheessa lapsi kieltäytyy tulemasta vanhempien kanssa saunaan,ei häntä voi siihen pakottaaa..meillä poika 11 vuotiaana ei halunnut tulla äidin kanssa saunaan,mutta meni vuodessa ohi ja nyt taas tulee.
jokaisella lapsella tulee jossain vaiheessa niitä ujostelu vaiheita ja se on aivan normaalia,niihin ei tarvitse mielestäni liittää mitään dramatiikkaa,jos ei halua tulla saunaan,olkoon saunomatta.jos auttaa että laittaa uimapuvun päälle niin mikäs siinä.Puolustan ketjun aloittajan oikeutta saunoa lapsensa kanssa kaikessa rauhassa. Kun lapsi itse haluaa saunoa itsekseen, niin silloin asia menee pois päiväjärjestyksestä.
Suomessa saunakulttuuri pitää alastomuuden järjellisenä.
Monissa maissa pikkulapsetkaan eivät ole milloinkaan tavanneet alastomia ihmisiä, edes ikäisiään!
Aiemmin katolisissa maissa piti kylpeäkin paita päällä!
- Äiti 4:lle
Hyviä neuvoja psykologeilta tulee muillekin. Itse sain aikamoisen ryöpyn niskaani kun kerroin halaavani 12 vuotiasta poikaani. Äidin ei todellakaan kuulu halata tai koskea muutenkaan (pörröttää hiuksia) tuon ikäiseen poikaan, koska tällä toiminnalla hän hämmentää nuoren alkavaa seksuaalisuutta! Mitä seksuaalisuutta muka on äidin halauksessa!
Maalaisjärkeä saa ja täytyy käyttää itse, neuvot tuntuvat olevan aika hölmöjä.- esghe
totta, nuo psykojen jutut voi heittää romukoppaan ja ajatella omalla maalaisjärjellä, oma tyttöni halusi vielä kylpyynkin 10 vee isänsä kanssa - vuotta myöhemmin alkoi jo kainostelemaan ihan itse ja luonnostaan. Muutenkin tämä suomalainen kulttuuri on ihmeellisen "kosketuskammoista", ei ihme jos ei puhuta eikä pussata aikuisenakaan,jos lapsiakaan ei saisi halailla, 12 vuotiaskin on kuitenkin mieleltään ihan lapsi vielä.
- Ihmettelevä isä
En tiedä mitä koulukuntaa edustaa kun näkee seksiä joka paikassa. Oman lapsen halaamisesta tai suukottelusta on seksi kaukana. Itsekin halaan ja annan hyvänyön- ja lähtösuukon tyttärelleni ja hän halaa ja suukottaa minua. Ei uskoisi että välittämisessä ja sen näyttämisessä on mitään pahaa.
Pelottaa vaan mitä noi psykot saa aikaan kun aikansa jakaa oppejaan. Kohta ei enää kukaan uskalla välittää toisista. - Katso telkusta
Ihmettelevä isä kirjoitti:
En tiedä mitä koulukuntaa edustaa kun näkee seksiä joka paikassa. Oman lapsen halaamisesta tai suukottelusta on seksi kaukana. Itsekin halaan ja annan hyvänyön- ja lähtösuukon tyttärelleni ja hän halaa ja suukottaa minua. Ei uskoisi että välittämisessä ja sen näyttämisessä on mitään pahaa.
Pelottaa vaan mitä noi psykot saa aikaan kun aikansa jakaa oppejaan. Kohta ei enää kukaan uskalla välittää toisista.Kohta kaikki kapsahtavat toistensa kaulaan ja pyskolooki alkaa ihmetellä, jos joku ei sitä tee. Katso vaan Halosta ja Putinia, kultamitalin saajia korokkeillaan, TV-sarjoja jne.
Kyllä läheisyys on valttia. Se on muotiasia, joten saamme edelleenkin rutistaa pientä 12-vuotiastamme ilman pelkoa. - herra isä
sentään.Jos se 12v perääntyy,niin sittenhän sen tietää tykkääkö.
- Pasi
Psyko on täysin seko. Kyllä lapsi jossain vaiheessa tulee siihen ikään että osaa itse valita tuleeko kanssasi saunaan tai ei.
Se psykologinen juttu onkin siinä että avioerotapauksissa naiset saattavat helposti saada sosiaalitantat puoleensa kun hän saa tietoonsa että "pervoilet alasti tyttäresi kanssa, ja käytte jopa saunassa alastomana", tämän perusteella sinulta viedään sitten tapaamisoikeudet ja muut kun he laittavat sanat lapsen suuhun. Lapsihan haluaa yleensä olla mieliksi ja kun riittävästi vihjailevasti kyselevät niin lapsi myöntää että olet katsellut häntä "sillä silmällä".
Lue vaikka muista yksinhuoltajapalstoista niin tämän suuntaseen päätökseen tarina päättyy. - ven
Tyhmää puhetta, jos ei kerran ole mitään aihetta epäillä muuta kuin normaalia isän ja tyttären suhdetta. Itse muistan käyneeni isän kanssa saunassa vielä 12-vuotiaana ja 13-vuotiaanakin jonkin aikaa, mutta sinä vuonna aloin muistaakseni ujostella ja siitä lähtien saunoin yksin. Aivan varmasti lapsi kykenee itse päättämään, koska (jos koskaan) haluaa lopettaa saunomisen ja peseytymisen yhdessä vanhempien kanssa. Aivan pöljää olisi kieltää lasta sitä tekemästä, jos hänestä asia on luonnollinen.
- Hullu psykologi
Onpa teillä siellä kummallisia ohjeita!
Meilläkin käy 11-vuotias poika äidin kanssa saunassa, eikä siinä ole mitään kummaa. Itse muistelen että 12-vuotiaana en halunnut lähteä enää isän kanssa saunaan. Sisko oli 14 vuotias kun isä alkoi vihjailla että voisi mennä erikseen saunaan.. Naapurini tyttö meni vielä aikuisenakin isänsä kanssa saunaan eikä siinä ollut heidän mielestään mitään kummaa.. meistä se kyllä tuntui jo hiukan oudolta, mutta kukin tyylillään... Kummaa että lapsi pitäisi laittaa yksinään saunaan.. - Linda
Harmi, kun joudut moisten psykojen kanssa tekemisiin.
Itselläni kuukautisten alkaminen lopetti isän kanssa saunomisen. Sen jälkeen saunoin yksin. Aloitteen tein itse. Se oli ihan luonnollista eikä ollut mitään ongelmia asian kanssa.
Kunhan psykot eivät tunkisi nokkaansa joka asiaan, niin kaikki menisi ihan hyvin. Tämänkin tyyppiset asiat eivät ajattelemalla ja puhumalla parane. Niiden pitäisi antaa sujua luonnostaan. - lehmä ja
sylvi sentään.Kyllä meikä meni ihan sanottomaksi.En kyllä yhtään ihmettele,jos meidän lapset alkaa huonosti voimaan tässä maassa.Kovin on mennyt amerikkalaiseksi tämä touhu.
- itse olin
saunassa isäni ja veljieni kanssa yhtä aikaa aina siihen asti kun muutin kotoa pois 17-vuotiaana. Ja veljeni olivat äitini kanssa saunassa yhtä aikaa ainakin siihen asti. Sen jälkeen en sitten tiedä. Mitään ihmeellistä en asiassa kokenut ja vasta jälkeen päin olen ihmetellyt, että olisiko joku voinut pitää sitä epänormaalina, kun kuulee näitä tällaisia juttuja. Silloin asia ei tullut edes mieleen ja mitään traumoja en siitä ole saanut.
voi antakaa mun nauraa...
- nähty on
Taatusti on äidin tekosia tämä juttu..
Mieheni exää oli isänsä seksuaalisesti lähennellyt tämän ollessa lapsi ja kun mies tapasi lapsiaan, epäili että mieheni syyllistyisi samaan!! Kuitenkaan ei koskaan kieltänyt lapsiaan papan luo menemästä vaan aina omille reissuilleen lähtiessä vei mukulat sinne hoitoon! Aika kyseenalaista hommaa ja osoitus siitä, että vähät välitti itse lapsista!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905449Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.483615Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612985Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462191Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611966Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2951825- 471616
- 961481
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441386Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91333