Jurppii, kyrsii, kismittää.
Meidän suhteessamme vallitsee epätasapaino, joka saa minut kiehumaan. Olemme molemmat olleet kauan ennen suhteemme alkua sinkkuja, meneviä sellaisia. Aloitettuamme suhteen menot kavereiden kanssa luonnollisesti jonkin verran vähenivät. Kun muutimme yhteen, minun menoni lähestulkoon loppuivat hetkeksi, sillä pitkästä aikaa todella viihdyin kotona. Isäntä sen sijaan jatkoi menojaan, saattoi ruokapöydästäkin lähteä kesken kaiken rilluttelemaan, jos kaverit sattui soittamaan. Minä toivotin aina hauskaa iltaa ja nielin pettymykseni. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, vaikka meillä olisi ollut yhteisiä menoja sovittuna. Onhan muutos ollut suuri meille molemmille ja menot ovat vähentyneet hurjasti, joten tällaiset harvat menot mielestäni tulee ymmärtää.
Koen harmilliseksi sen, että tämä ymmärrys on kovin toispuoleista. Kesällä lähdin kerran yllättäen kaverin pyynnöstä käymään terassilla ja ilta venähti vähän pidempäänkin. Seuraavana päivänä herra piti minulle mykkäkoulua ja "kostoksi" lähti illalla kavereiden kanssa ulos puhumatta edelleenkään minulle mitään.
Eilen lähdin pitkästä aikaa illalla ystävän kanssa käymään iltaoluella. En siksi, että olisin halunnut mennä vaan siksi, että ko. ystävä oli minua monesti pyytänyt ja olin aina kieltäytynyt. Ystävä alkoi jo hienovaraisesti vihjailla, että mikäs ystävä se tuollainen on, joka unohtaa ystävänsä miehen takia. Sitä en halua ja mieheni myös ymmärtää hyvin tämän. Viivyin reissullani vajaan tunnin, mutta kun palasin kotiin, tunnelma oli jäätävä ja minulle ei taaskaan puhuttu sanaakaan. Tiedän mitä on vastaavasti tänään taas odotettavissa...
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tästä. Ettei hän voi olettaa minun juuttuvan kotiin neljän seinän sisälle. Joskus tulee yllättäviä pyyntöjä lähteä tyttöjen kesken olusille. Ja itsehän hän harrastaa myös vastaavaa, lukemattomia kertoja enemmän kuin minä. Miksi minä siis saan paskat niskaani, jos jossain käyn? Hän näkee asian niin, että hänen menonsa on täysin eri asia kuin jos minä lähden. Miksi näin?
Olen kyllästynyt tilanteeseen. Jos joku soittaa ja pyytää jonnekin, kieltäydyn, sillä pelkään ukon vetävän herneen nokkaan. Olen sanonut ystävilleni, että sovittaisiin vähän etukäteen näitä menoja. Mieheni ei nimittäin ala mököttämään, jos olen ilmoittanut menostani etukäteen. Heh, ihan kuin joutuisin pyytämään luvan lähdölleni joka kerta. Inhoan näitä hänen mökötyspäiviään, en kestä hiljaisuutta ja kylmyyttä. Kai tästä olisi taas yritettävä keskustella, mutta se on niin kovin vaikeaa, kun toinen ei näe asiaa samalla tavalla...
Meidän suhteessamme vallitsee epätasapaino, joka saa minut kiehumaan. Olemme molemmat olleet kauan ennen suhteemme alkua sinkkuja, meneviä sellaisia. Aloitettuamme suhteen menot kavereiden kanssa luonnollisesti jonkin verran vähenivät. Kun muutimme yhteen, minun menoni lähestulkoon loppuivat hetkeksi, sillä pitkästä aikaa todella viihdyin kotona. Isäntä sen sijaan jatkoi menojaan, saattoi ruokapöydästäkin lähteä kesken kaiken rilluttelemaan, jos kaverit sattui soittamaan. Minä toivotin aina hauskaa iltaa ja nielin pettymykseni. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen, vaikka meillä olisi ollut yhteisiä menoja sovittuna. Onhan muutos ollut suuri meille molemmille ja menot ovat vähentyneet hurjasti, joten tällaiset harvat menot mielestäni tulee ymmärtää.
Koen harmilliseksi sen, että tämä ymmärrys on kovin toispuoleista. Kesällä lähdin kerran yllättäen kaverin pyynnöstä käymään terassilla ja ilta venähti vähän pidempäänkin. Seuraavana päivänä herra piti minulle mykkäkoulua ja "kostoksi" lähti illalla kavereiden kanssa ulos puhumatta edelleenkään minulle mitään.
Eilen lähdin pitkästä aikaa illalla ystävän kanssa käymään iltaoluella. En siksi, että olisin halunnut mennä vaan siksi, että ko. ystävä oli minua monesti pyytänyt ja olin aina kieltäytynyt. Ystävä alkoi jo hienovaraisesti vihjailla, että mikäs ystävä se tuollainen on, joka unohtaa ystävänsä miehen takia. Sitä en halua ja mieheni myös ymmärtää hyvin tämän. Viivyin reissullani vajaan tunnin, mutta kun palasin kotiin, tunnelma oli jäätävä ja minulle ei taaskaan puhuttu sanaakaan. Tiedän mitä on vastaavasti tänään taas odotettavissa...
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tästä. Ettei hän voi olettaa minun juuttuvan kotiin neljän seinän sisälle. Joskus tulee yllättäviä pyyntöjä lähteä tyttöjen kesken olusille. Ja itsehän hän harrastaa myös vastaavaa, lukemattomia kertoja enemmän kuin minä. Miksi minä siis saan paskat niskaani, jos jossain käyn? Hän näkee asian niin, että hänen menonsa on täysin eri asia kuin jos minä lähden. Miksi näin?
Olen kyllästynyt tilanteeseen. Jos joku soittaa ja pyytää jonnekin, kieltäydyn, sillä pelkään ukon vetävän herneen nokkaan. Olen sanonut ystävilleni, että sovittaisiin vähän etukäteen näitä menoja. Mieheni ei nimittäin ala mököttämään, jos olen ilmoittanut menostani etukäteen. Heh, ihan kuin joutuisin pyytämään luvan lähdölleni joka kerta. Inhoan näitä hänen mökötyspäiviään, en kestä hiljaisuutta ja kylmyyttä. Kai tästä olisi taas yritettävä keskustella, mutta se on niin kovin vaikeaa, kun toinen ei näe asiaa samalla tavalla...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi siedät mieheltäsi käytöstä, jota hän ei siedä sinulta? Jos ukko ei suostu kuuntelemaan selitystä, niin anna olla. Mene ja tule niin kuin hänkin. Mitä sitten, vaikka hän mököttääkin? Ehkä hän joskus tottuu siihen, että käyttäydyt kuin hän. Voithan sinäkin alkaa mököttämään siitä, kun hän käy jossain.
Älä alistu miehen mökötyksen alla. Hänen on itse nähtävä tilanne ja käsitettävä se, ettei hän voi kohdella sinua miten sattuu. Laita kova kovaa vasten. Jos hänellä on valta lähteä milloin haluaa, niin silloin sinullakin on oltava. Sinuna en lähtisi joustamaan yhtään sen enempää kuin hänkään.
Olet varsin oikeassa, mutta...
En minä halua alkaa nipottaa, koska ymmärrän mieheni menot. Ja kyllä minä menen, kun siltä tuntuu. Vastaavasti jätän menemättä, jos ei huvita. Säästyn siten kahdelta pahalta: tylsyydeltä olla paikassa, jossa ei välttämättä haluaisi olla sekä kylmältä sodalta kotopuolessa. =)
Siinäpä se. Kun ei ymmärrä vastakkaisasettelua. On kuulemma niin eri tilanteita. Jos minä lähden (mikä on siis tapahtunut nyt huimat kaksi kertaa), olemme mukamas sopineet viettävämme illan kotona. Minulla ilmeisesti varhaisiän dementia, kun en moisia sopimuksia muista...
Jos hän lähtee ja jotain ollaan sovittu, kaikki kuitataan olan kohautuksella.
Naurettavalta alkaa näyttää jo omissakin silmissä tämä tilanne...
Itse olen käyttänyt - jo päättyneessä suhteessani - käsitettä "Ulkonaliikkumislupa".. Sillä meillä oli myös niin, että jos mies halusi jonnekin, niin kaikki oli ok, mutta jos minä sain jotain päähäni, niin huutohan siitä tuli.. Että tavallaan kuulostaa tutulta tuo sun tekstisi.
Meillä ongelma on myös se, että mykkäkoulua leikitään kotona, mutta syytä ei myönnetä. Kun yrittää kysyä mikä vaivaa, vastaus on ettei mikään. Ja siinä se verbaalinen kommunikointi sitten onkin.
Viimeksi myönsi vasta tultuaan kotiin seuraavan illan reissultaan tuhannen humalassa, mikä oli ollut syy hiljaisuuteen.
Eilisillalle en keksi muuta selitystä kuin sen, että todellakin olin niin hirveä ihminen, että lähdin tunniksi paikalliseen juttelemaan ystäväni kanssa. Ennen lähtöilmoitustani kaikki oli hyvin.
Olen tuonut tässä esiin vain pienen epäkohdan elämässäni. Katson tarpeelliseksi tässä välissä kertoa myös sen, että olen kaikin puolin onnellinen suhteessani ja mieheni on tätä pientä vastikään esiin tullutta luonteenpiirrettä lukuunottamatta elämäni mies ja ihana sellainen.
Hoh hoijaa tätä meidän elämää. =)
Sulla on kiltin tytön syndrooma. Vain sä joustat ja elät miehellesi. Mies on tähän tottunut, että mennään hänen mielen mukaan ja sä teet kuten hän tahtoo. Sun täytyy nyt ottaa oma elämä takaisin itsellesi ja lopettaa älytön joustaminen. Varsinkaan jos ette ole sopineet mitään todellista yhteistä tekemistä, niin senkus menet spontaanisti kavereiden kanssa ulos. Et ole tilivelvollinen miehellesi.
Ja se mököttäminen. Anna mököttää. Älä kiinnitä siihen MITÄÄN huomiota. Juttelet hänelle normaalisti ja jos ei vastaa tai örisee vastaukseksi niin anna tehdä niin. Jos käyt utelemaan mikä nyt on ja hermoilemaan hänen mökötystään, niin siten hän saa siitä suurta tyydytystä itselleen, että on saanut pilattua sinun hauskan illan. Näin hän saa sinut vähentämään menojasi entisestään, (koska et kestä hänen mökötyksiään)ja kahlittua sinut kotiin. Tämä on eräänlaista valtapeliä, jossa valitettavasti molemmat aina häviävät. Hän tekee sen epävarmuuttaan. Vaikket pettäisi niin hän ei voi tunteilleen mitään, että haluaa sinun pysyvän mieluummin kotona, eikä hän halua että sinulla on hauskaa muidenkin kanssa.
Hyviä pointteja esität. Tunnistan todellakin itseni tuosta kuvauksesta, kärsinhän ainaisesta miellyttämisen tarpeesta.
Päätän aina itsekseni, että antaa mököttää ja etten kiinnitä mitään huomiota tai lähden yksinkertaisesti pois. Mutta aina nämä minun pyhät päätökseni murtuvat. Olen heikko... =) Vaikka en usko siihen, että mieheni nauttisi siitä, että saa pilattua iltani. On sen itsekin myöntänyt, että jälkeen päin harmittaa oma käytös. Niinpä niin. Vaan ei se jälkeen päin harmittelu enää mitään korjaa...