Luulitko että olet työtön?

JOs luulit että olet työtön, niin luulit väärin!

Olet työnhakija, ja valtio maksaa sinulle palkkaa työnhakemisesta. (Voidaan kutsua myös työttömyysturvaksi).

Siinä se on yksinkertaisimmillaan.
4801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos palkkaa saa työn hakemisesta, kannattaa ensin esittää muutama kysymys.

1) Syntyykö yhtään työpaikkaa hakemalla?

2) Onko maassamme yhtään työpaikkaa, johon ei saada työntekijää, vaikka työpaikkaan sopiva ihminen on työttömänä (Työttömyysturvalaki, 1 osa, 2 luku, § 15)?


Sen jälkeen, jos olemme tulleet siihen tulokseen, että työpaikkoja kannattaa hakea 24 h/vrk, 365 päivää vuodessa kun sillä tavoin syntyy uusia työpaikkoja, mietimme mitä tulee palkaksi.

Vuodessa on 365 x 24 = 8760 tuntia. Kertomaasi palkkaa saa 23 x 52 x 5 = 5 980 euroa. Tuntia kohden tästä tulee 68.26 senttiä tunnilta. Mahtaako edes kiinassa olla palkka noin pieni?


Joku nyt sanoo, että ei työttömän tarvitse etsiä työtä kuin 8 tuntia päivässä. Jos näin olisi, miksi työttömyystuki loppuu jos työtön hankkii itse tuloa illalla, heattuaan kahdeksan tuntia töitä. Tai viikonloppuisin, jolloin hän ei saa päivärahaa.

Jos työttömän ei edellytetä hakevan työtä näinä aikoina, eikö se aika pitäisi olla työttömän itselle käytettävissä? Meillä se ei ole, vaan työttömän edellytetään hakevan työtä joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa.

Eli valtio kiusaa työttömiä ja työssä olevia (eihän kukaan voi tietää onko ensi maananataina työssä vai työtön)!

Yhteiskunnalle eli meille ihmisille tämä työttömän pitäminen alle 70 sentin tuntipalkalla töissä maksaa noin 40 000 000 000 euroa vuodessa. Siis yhtä kohden noin 10 000 euroa. Se on pois sinulta ja minulta. Sen me joudumme antamaan yhteiskunnalle siitä hyvästä, että meillä olisi suuri työttömyys.

Koska puolet lukijoista on kihisevät raivosta kun taas otan asian esille, voisitte kertoa, miksi meillä rangaistaan niitä, jotka synnyttäisivät uusia työpaikkoja. Siihen kysymykseen ei ole kukaan uskaltanut antaa asiallista vastausta. Tai ei ole tiennyt. Jokuhän vastauksen tietää, mutta voiko sen sanoa ääneen?

Onko asia niin yksinkertainen kuin sanot?

Äänestä
  • Saako joku saatanan lusmu 6k€ vuodessa vastikkeetonta rahaa? Jos ei ole työtä, niin ei ole palkkaakaan. Se on säälitaskurahaa. Vittu!

    Mistä nappasit tuon 40 miljardia €?

    Eikö voisi alentaa verotusta, että olisi varaa käyttää palveluja tai palkata ihmisiä tekemään töitä, joita en itse ehdi tai viitsi tehdä? Itselleni yh-isänä kelpaisi siivousalan palvelut ja remppahommiinkin voisin palkata miehen töihin. Tappoverotuksen vuoksi on kaikki nuokin hommat pakko itse tehdä, vaikka en alan ammattilainen ole ja ei ole oikeita työkaluja noita töitä tehdä.

    Pitäiskö vaihtaa hallitus ja eduskunta samalla rytinällä?

    Äänestä

  • taasko sinä? kirjoitti:

    Saako joku saatanan lusmu 6k€ vuodessa vastikkeetonta rahaa? Jos ei ole työtä, niin ei ole palkkaakaan. Se on säälitaskurahaa. Vittu!

    Mistä nappasit tuon 40 miljardia €?

    Eikö voisi alentaa verotusta, että olisi varaa käyttää palveluja tai palkata ihmisiä tekemään töitä, joita en itse ehdi tai viitsi tehdä? Itselleni yh-isänä kelpaisi siivousalan palvelut ja remppahommiinkin voisin palkata miehen töihin. Tappoverotuksen vuoksi on kaikki nuokin hommat pakko itse tehdä, vaikka en alan ammattilainen ole ja ei ole oikeita työkaluja noita töitä tehdä.

    Pitäiskö vaihtaa hallitus ja eduskunta samalla rytinällä?

    "Mistä nappasit tuon 40 miljardia €? "

    Meillä kaksi miljoonaa kansalaista tekee tuottavaa työtä. Keskimääräinen tulo on yhtä tekijää kohti on 37 000 euroa vuodessa. Meillä on 3.1 miljoonaa työikäistä ja työkykyistä.

    Heistä 1.1. miljoonaa ei tee tuottavaa työtä. Jos tekisivät, niin heidän työpanoksensa arvo olisi 40 miljardia (37 000 x 1 100 000). Tämä jaettuna kullekin tekee noin 10 000 euroa. Sen verran siis hallituksen työttömyyden ylläpito meille maksaa.

    Käytännössä, jos hallitus ei ylläpitäisi työttömyyttä (eli ei rangaisisi jos synnyttää työpaikan tai työllistää itsensä), jokainen saisi kaksinkertaisena nykyiset nettotulonsa. Jos tilille tulee kuukaudessa 800 € (eläkeläinen), niin jos työttömyyttä ei ylläpidettäisi, saisi 2000 €/kk. Jos tilille tulee nyt 1 500 €, niin jos työttömyyttä ei ylläpidettäisi, saisi 3000 €/kk. Työttömille ja pienituloisille korotus olisi suurempi, sillä työttömätkin saisivat normaalin palkan, joka voisi olla vaikka 3 000 € nettona (riippuu ammatista, 2 000 - 8 000 €/kk).

    Siitä voi jokainen ajatella mitä hallituksen ylläpitämä työttömyys itseltä vie.


    "Eikö voisi alentaa verotusta, että olisi varaa käyttää palveluja tai palkata ihmisiä tekemään töitä, joita en itse ehdi tai viitsi tehdä? Itselleni yh-isänä kelpaisi siivousalan palvelut ja remppahommiinkin voisin palkata miehen töihin. Tappoverotuksen vuoksi on kaikki nuokin hommat pakko itse tehdä, vaikka en alan ammattilainen ole ja ei ole oikeita työkaluja noita töitä tehdä."


    Työttömyys vie puolet veroista. Jos poistetaan rangaistukset työpaikkojen synnyttämiseltä ja itsensä työllistämiseltä, niin verothan puolittuisivat. Kas kun ei enää tarvita siihen työttömyyteen niitä veroja. Keneltäkään ei vietäisi mitään, sillä kaikki saisivat työstä ja muualta lisää tuloja.

    Nykyisin kun ostaa tunnin omaa työtään, pitää tehdä 6 h 30 min omaa työtä. Jos työttömyys poistuu, niin ostaakseen tunnin omaa työtä, tarvitsee omaa työtä tehdä enää 2 h 25 min. Eli sitten olisi vara ostaa palveluja ja palkata toisia tekemään töitä. Jokainen voisi sitten keskittyä tekemään enemmän sitä työtä, jonka osaa. Voi ostaa palveluna muut työt.

    "Pitäiskö vaihtaa hallitus ja eduskunta samalla rytinällä? "

    En kannata tätä mallia. Meillä on olemassa eduskunta ja hallitus. Ne koostuvat puolueista, joiden ohjelman ja henkilöt kunkin puolueen jäsenet ovat hyväksyneet.

    Koska työttömyyden poistamisessa on kysymys vain yhdestä asiasta, eli rangaistusten poistamisista, ja ne voidaan poistaa paria laki muuttamalla, ei kannata haaskata varoja eduskunnan ja hallituksen uudistamiseen. Paljon helpommin asia hoituu kun jokainen kansalainen alkaa miettiä sitä omaa ehdokastaan siellä puolueessa ja ottaa keskusteluyhteyden häneen.

    Kun jokainen puolueen vaikuttaja ja kansalainen saadaan vakuuttuneeksi siitä, että työttömyysturvalakia kannattaa muuttaa sen verran, että työttömyysturva säilyy kaikilla, teki hän mitä hyvänsä. Eli työttömyystukea saa aina ja kaikki työikäiset ja työkykyiset, joiden tulot ovat alle 1 000 €/kk.

    Sittenhän ei tarvitakaan muuta kuin päätös hallituspuolueissa että työttömyyden annetaan poistua ja muutetaan työttömyysturvalakia. Lisäksi kannattaisi muuttaa verolakia sen verran, että riitautettu veron osa tai selvästi väärä verotus oikaistaan ennen kuin se on maksettava.

    Eli, jos yrityksen verot ovat olleet tavallisesti 800 000 euroa vuodessa ja nyt verottaja määrää 8 000 000 euron verot vaikka liikevaihdossa ei ole suuria muutoksia. Tällöin pitää maksaa tuo 800 000 euroa ja loppu 7 200 000 riitautuu, jota ei heti tarvitse maksaa, vaan se menee käsittelyyn. Vasta päätöksen jälkeen vero on maksettava, jos sille löytyi perustelut. Yleensähän näissä veronkorotuksissa virhe löytyy verottajan ylimääräisistä nollista. Tällä muutoksella verottaja ei voi kaataa toimivaa yritystä.

    Eli, jokainen kirjoittamaan oman puolueen jäsenille, kunnan vaikuttajille, kansanedustajille että eiköhän lopeteta työttömyyden ylläpitäminen.

    Äänestä

"JOS luulit että olet työtön, niin luulit väärin!
Olet työnhakija, ja valtio maksaa sinulle palkkaa työnhakemisesta. (Voidaan kutsua myös työttömyysturvaksi)."

Aivan ja mikäli saa työmarkkinatukea tuetaan työkokeiluihin, työkuntoutuksiin, ilmaisharjotteluun, ammatin lisäoppiin ja lisäksi kaikkeen muuhun työvoimaviranomaisen keksimään aivan tyhmään HENKILÖLLE TARPEETTOMAANKIN aktivointiin.

Orja mikä orja ja mikäli tuo ei sovi niin tuki lakkaa. Valittaa voi työvoimatoimikuntaan ja se käsittely kestää kauan, karenssi paukkuu aina kuitenkin heti. Toimeentulotukea voi hakea jos paikallinen sossu sitä myöntää. Mikäli ei jostain syystä myönnä niin valitus taas kestää..

Orjuus on oikeutemme vain, toivottavasti ei mikään velvollisuus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työkkärin täti, ei kovin li... kirjoitti:

JOs luulit että olet työtön, niin luulit väärin!

Olet työnhakija, ja valtio maksaa sinulle palkkaa työnhakemisesta. (Voidaan kutsua myös työttömyysturvaksi).

Siinä se on yksinkertaisimmillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu