Huomasin (siis ihan oikeasti huomasin ihan yllätttäin) olevani yksinäinen. Muutin jo pari vuotta sitten tähän kaupunkiin, enkä edelleenkään tunne täältä työporukan lisäksi juuri ketään. Huomasin, että elämäni on rutinoitunut siihen, että odotan vain aikoja jolloin kokoonnumme edelliselle kotipaikkakunnalleni kavereitteni kanssa. Ja nekin kokoontumiset ovat harventuneet muutamiin kertoihin vuodessa. Olen siis yksin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis ihan yksin. Ja nyt tajuan, etten ole aiemmin hyvän kaveriporukkani ansiosta kaivannut edes miestä.
Ja nyt kun kaipaan, en osaa sellaista mistään hakea. Miten ihmeessä toiset onnistuu pariutumisessa? Miten ihmeessä se on pysynyt minulle mysteerinä? En ole mikään hiljainen hissukka enkä ilmeisesti kauhean rumakaan, koska kohteliaisuuksia saan aina silloin tällöin.. Mutta miksi siis olen yksin?
Tämä kaipaa pohdintaa..
Ja nyt kun kaipaan, en osaa sellaista mistään hakea. Miten ihmeessä toiset onnistuu pariutumisessa? Miten ihmeessä se on pysynyt minulle mysteerinä? En ole mikään hiljainen hissukka enkä ilmeisesti kauhean rumakaan, koska kohteliaisuuksia saan aina silloin tällöin.. Mutta miksi siis olen yksin?
Tämä kaipaa pohdintaa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Ja nyt tajuan, etten ole aiemmin hyvän kaveriporukkani ansiosta kaivannut edes miestä."
Kuinkahan monta kertaa joku mies teki sinulle aloitteen, kun et kaivannut miestä? Nyt kun tiedät, miltä yksinäisyys tuntuu, ehkä suhtaudut miesten aloitteisiin toisin kuin todennäköisesti aiemmin, ymmärrät, mikä laittaa miehet kävelemään luoksesi, panemaan itsensä alttiiksi. En tietenkään tunne, oliko sinun kohdallasi niin, mutta ehkä ennen jopa nauroitte porukalla jollekin miehelle, joka yritti, piditte häntä säälittävänä. Toivottavasti ei sentään.
Oli varmasti jossain vaiheessa niitäkin, jotka ovat tehneet aloitteen. En kuitenkaan ikinä nauranut heille tai muuta vastaavaa, en ole ilkeä.
Mutta ei niitäkään ole kovinkaan montaa ollut, ehkä juuri tiivin kaveriporukkani vuoksi. Vaatisi mieheltä paljon uskallusta tulla siihen juttelemaan..
Mutta kyllä, nyt olen varmasti vieläkin kiltimpi niille jotka luokseni uskaltavat tulla.
olen itsekin mietiskellyt eli miten ne ihmiset oikeastaan pariutuu, kun itsellä ei onnistu millään...En usko, että yksinäisessä ihmisessä on joku vika, josta yksinäisyys johtuu. Voisi todeta, että se vain tapahtuu.
Mutta siitä yksinäisyydestä. Asiaan perehtyneet väittävät, että kaikki tuntevat jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Juuri muutto vieraalle paikkakunnalle on yksi tilanne, jossa yksinäisyyttä syntyy.
Samat viisaat sanovat myös, että yksinäisyys on loppujen lopuksi hyväksi, jos siihen suhtautuu oikein. Itsekseen ollessa on mahdollista tutustua itseensä uudella tavalla, ilman muiden luomaa painetta. Tällöin voi pohtia elämäänsä ja on vapaa tekemään muutoksia. Toisaalta jo kyky olla yksin on taito, joka pitää hallita.
Ehkä sekin helpottaa, että Suomi on täynnä yksinäisiä ihmisiä eli et ole ainoa, jota nämä ajatukset vaivaavat.