Täällä "vhh" -palstalla on mielenkiintoista aika ajoin vierailla. Toiset ovat onnistuneet laihduttamaan useitakin kiloja, toiset väittävät samaan aikaan edellisiä tiedon pimittäjiksi, huijareiksi jne.
Mielestäni molemmat ovat oikeassa. Tässä menee porukalla puurot ja vellit iloisesti sekaisin.
Jos unohtaa hetkeksi hiilihydraateista puhumisen ja kiinnittää huomiota vhh-kuurilla olevien ruokailutottumuksiin, ne ovat kauttaalta melko hyvässä kunnossa. Mitä nyt ihmetyttä heidän ihmeellinen fiksoituminen koviin eläinrasvoihin. No, joka tapauksessa kun eräskin aktiivinen vhh-kirjoittaja kertoo painaneensa aikanaan yli sata kiloa ja painon nyt tippuneen kymmenillä kiloilla, mitäpä jos kyse olisi yksinkertaisesti vain siitä, että hän saa vähemmän energiaa (kaloreita) ruuastaan. Ruokavalioon kuuluu nykyään kasviksia ja hedelmiä, vähärasvaisia maitotuotteita jne. Oluen (tn. myös muunkin alkoholin) kulutus on tippunut jne. Siis ihmekös siinä jos alkaa laihtua! Hienoa!
Ei ihmisen tarvitse noudattaa mitään vhh-dieettiä tai Atkinssiä tajutakseen, että turhat kalorit kun jättää pois, on huomattavasti paremmat edellytykset laihtua. Ja niitä turhia kaloreita saa juuri sokerista, mutta myös rasvasta. Aivan perusasioita tässä keskustelussa on mielestäni se, mistä omat hiilihydraattinsa hankkii, pastejoista, pitsoista, vaaleista jauhoista yleensä, vai tummasta leivästä, perunasta, riisistä ja pastasta. Nii-in, myös pastaa. Ihmisen, joka on saavuttanut sinänsä kunnioitettavan 100-kilon painon, on täynyt ahmia kyseistä ruokaa ihan helv..tisti jos 'syyttää' ylipainonsa aiheuttajaksi esimerksi perunaa. Hei haloo!
Eli halusin sanoa vaan että suurin osa meistä istuu kiltisti samassa veneessä - pysyvään laihdutukseen ei ole olemassa (terveellisiä) oikoteitä.
Vhh-dieettiä en ole kokeilu, enkä luultavasti kokeile, koska liikun sen verran että tarvitsen satoja grammoja pitkäkestoisia hiilihydraatteja vuorokaudessa. Nimimerkki "banaani on hyvää ;-)"
Mielestäni molemmat ovat oikeassa. Tässä menee porukalla puurot ja vellit iloisesti sekaisin.
Jos unohtaa hetkeksi hiilihydraateista puhumisen ja kiinnittää huomiota vhh-kuurilla olevien ruokailutottumuksiin, ne ovat kauttaalta melko hyvässä kunnossa. Mitä nyt ihmetyttä heidän ihmeellinen fiksoituminen koviin eläinrasvoihin. No, joka tapauksessa kun eräskin aktiivinen vhh-kirjoittaja kertoo painaneensa aikanaan yli sata kiloa ja painon nyt tippuneen kymmenillä kiloilla, mitäpä jos kyse olisi yksinkertaisesti vain siitä, että hän saa vähemmän energiaa (kaloreita) ruuastaan. Ruokavalioon kuuluu nykyään kasviksia ja hedelmiä, vähärasvaisia maitotuotteita jne. Oluen (tn. myös muunkin alkoholin) kulutus on tippunut jne. Siis ihmekös siinä jos alkaa laihtua! Hienoa!
Ei ihmisen tarvitse noudattaa mitään vhh-dieettiä tai Atkinssiä tajutakseen, että turhat kalorit kun jättää pois, on huomattavasti paremmat edellytykset laihtua. Ja niitä turhia kaloreita saa juuri sokerista, mutta myös rasvasta. Aivan perusasioita tässä keskustelussa on mielestäni se, mistä omat hiilihydraattinsa hankkii, pastejoista, pitsoista, vaaleista jauhoista yleensä, vai tummasta leivästä, perunasta, riisistä ja pastasta. Nii-in, myös pastaa. Ihmisen, joka on saavuttanut sinänsä kunnioitettavan 100-kilon painon, on täynyt ahmia kyseistä ruokaa ihan helv..tisti jos 'syyttää' ylipainonsa aiheuttajaksi esimerksi perunaa. Hei haloo!
Eli halusin sanoa vaan että suurin osa meistä istuu kiltisti samassa veneessä - pysyvään laihdutukseen ei ole olemassa (terveellisiä) oikoteitä.
Vhh-dieettiä en ole kokeilu, enkä luultavasti kokeile, koska liikun sen verran että tarvitsen satoja grammoja pitkäkestoisia hiilihydraatteja vuorokaudessa. Nimimerkki "banaani on hyvää ;-)"
Vastaukset 110
Vanhimmat
Voisitko ensi kertoa, mitä on kovat eläinrasvat? Eläinrasvathan ovat pehmeitä ja luonnollisia rasvoja. Kovat löytyvät margariinien ja muiden kovetettujen kasvisrasvojen puolelta?
kovat eläinrasvat = sisältävät tyydyttyneitä rasvahappoja, ovat kiinteitä huoneenlämmössä. Esim. pekoni.
pehmeät kasvirasvat (-öljyt) = sisältävät runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja. Esim. oliiviöljy.
Missä on kovia eläinrasvoja?
kiinteätä ennen pannulle panoa. Tanen mielestä kunnon rasva on kylmänä ja lämpimänä pehmeää. Hän ei varmastikaan tarkoita nyt niitä vhh:n parjaamia kevytlevitteitä. Että stoppi sille.
Ihmettelen hieman miksi täällä joutuu selittämään perusjuttuja... no, kovia eläinrasvoja on esimerkiksi voissa, margariinissa (poislukien kasviöljystä valmistetut), juustoissa, kermassa jne. Mutta myös proteiinista (lihasta) saadut rasvat ovat lähinnä kovia eläinrasvoja. No, teidän tämä pitäisi tietää!
Ne kohottavan veren kolestrolipitoisuutta ja altistavat siten sydän- ja verisuonitaudeille, aiheuttavan tyypin 2 diabetesta jne. Niin ja tietenkin lihottavat...
Mutta hei, te missaatte nyt mun pointin tällä rasvakeskustelulla! Homman juju ei ole siinä, että vähentää orjallisesti hiilihydraatteja, vaan siinä että vähentää turhan energian/kalorien saantia, hiilihydraatit tosin ovat helppo ja edullinen tapa hankkia energiaa.
Pekonin rasvasta 63% on "pehmeää", tyydyttymätöntä rasvaa. Oliiviöljyn rasvasta 80% on tyydyttymätöntä. Ei kauhean iso ero. (Lähde: Fineli)
Eipäs nyt unohdeta, että esimerkiksi kookosöljy on yksi kaikkein eniten tyydyttyneitä rasvoja sisältävistä rasvoista. Ja pekonissa on paljon enemmän tyydyttymättömiä kuin tyydyttyneitä rasvoja. Vai onko Tanen mielestä pekoni kasvi ja kookos eläin?
KELA on tehnyt varsin tietämättömästi muodostaessaan luokituksen "kovat rasvat = tyydyttyneet kovetetut rasvat", sillä tyydyttyneistä rasvojen haitallisuudesta terveydelle ei ole näyttöä (ainakaan jos vertaa hiilihydraattiin), mutta kovetetuista rasvoista sensijaan on. Ihan yhtä typerää olisi luokitella tupakka kasvikunnan tuotteeksi ja kehottaa kansaa välttämään kaikkia kasvikunnan tuotteita.
Syö paketti pekonia (140 g). Missä ajassa saat oliiviöljystä saman verran tyydyttyneitä rasvoja? Niin no ellet tietenkin vedä sitä aamiaiseksi ;->
Väännetään rautalankaa = normaalin ihmisen ruokavalioon kuuluu niin vähän oliiviöljyä, sanotaan nyt vaikka viikon aikana, että siinä saatu tyydyttyneiden rasvahappojen määrä on varsin pientä verrattuna kuin jos vetää paketin pekonia kyseisenä aikana.
Tämä on triviaalia ;-(
Kaptah, onnittelut, emme ole enää edes sivuraiteilla. Olemme siirtyneet ratapihan puolelle...
Jotta keskustelu ei jälleen menisi pelkäksi retoriikaksi, niin kerrohan mistä löytäisin satunnaistetun ja kontrolloidun tutkimuksen, jossa on osoitettu tyydyttyneiden rasvahappojen aiheuttavan sydän- ja verisuonitauteja (muista sairauksista puhumattakaan) tilastollisesti merkittävällä varmuudella.
(Itseasiassa tiettävästi yksi tällainen tutkimus on olemassa, parikin tutkimusta joissa tyydyttyneiden rasvahappojen havaittiin vähentävän (SIC!) sydän ja verisuonitauteja, sekä noin 20-30 tutkimusta, joissa mitään korrelaatiota ei havaittu.)
vähä pihalla noista rasvoista! Tyydyttyneet rasvahapot eli ns. "kovat rasvat" ovat peräisin eläinperäisistä
tuotteista (paitsi toi sun kookos), kuten lihasta, juustoista, kananmunista ja voista.... Ja mistähän toi "tyydyttyneistä rasvojen haitallisuudesta terveydelle ei ole näyttöä" on peräsin?? Omasta päästäsikö? Ei muuten pidä paikkaansa!
Jeb kirjoitti: "Tyydyttyneet rasvahapot eli ns. "kovat rasvat" ovat peräisin eläinperäisistä
tuotteista (paitsi toi sun kookos), kuten lihasta, juustoista, kananmunista ja voista...."
Useimmat kasviöljyt ovat sekoituksia useista erilaisista rasvoista, joista osa on myös tyydyttyneitä. Keskimäärin toki eläinkunnan tuotteissa on suhteellisesti enemmän tyydyttyneitä rasvoja kuin kasvikunnan tuotteissa, mutta ei pidä yksinkertaistaa liikaa.
Selkeämpi esimerkki on tietysti kasvirasvoja vedyttämällä saadut kovetetut kasvirasvat, joissa on sekä tyydyttyneitä rasvahappoja (olennaisesti identtisiä kuin eläinkunnan tuotteissa), mutta myös sellaisia tyydyttymättömiä trans-rasvahappoja, joita luonnossa ei muutoin esiinny. Märehtijöiden pötsissähän niitä syntyy myös, mutta ne ovat paljon lyhyempiketjuisia kuin kasviöljyjä vedyttämällä muodostetut, eikä niillä (siis eläinperäisillä transrasvoilla) ole havaittu olevan haittavaikutuksia.
Jeb kirjoitti: "Ja mistähän toi "tyydyttyneistä rasvojen haitallisuudesta terveydelle ei ole näyttöä" on peräsin?? Omasta päästäsikö?"
Valitettavasti en voi ottaa siitä kunniaa. Alan tiedemiespiireissä asiaa on epäilty jo pitkään. Ratapiharetoriikasta poiketen annan hieman konkreettista infoa.
Stuart Patton on Pennsylvanian yliopiston ravitsemusopin emeritus professori:
http://www.acsh.org/healthissues/newsID.623/healthissue_detail.asp
Tämä hyvä yhteenveto, valitettavasti jo noin kymmensivuinen, ilmestyi vajaa vuosi sitten Am. J. of Clin. Nutritionissa:
http://www.ajcn.org/cgi/content/full/80/3/550
Tämä oli se artikkeli, joka avasi omat silmäni: European Heart Journal (1997) 18, 18-22. Valitettavasti minulla on vain linkki epäviralliseen kopioon: http://www.omen.com/corr.html
The International Network of Cholesterol Skeptics ottaa kantaa moneen muuhunkin asiaan kuin mistä tässä oli puhe, mutta paljon lukemisen arvoista sieltäkin löytyy:
http://www.thincs.org/
Ja toistan sinulle saman kuin Tanelle: jos löydät jostain satunnaistetun ja kontrolloidun kokeen, jossa tyydyttyneet rasvahapot on jotenkin osoitettu vaarallisiksi, niin kerro toki. Minä muodostan oman mielipiteeni käsillä olevan todistusaineiston perusteella.
Tossa sä olet nyt kyllä aika harhapoluilla kun väität eläinrasvojen aiheuttavan 2-tyypin diabetestä. Sehän nimenomaan on hiilihydraattien aiheuttama sairaus. Sinuna lukisin vaikka tämän tutkimuksen http://www.ltblekinge.se/bls/medicinkarlshamn/doc/Lasting_Improvement.pdf jossa on todettu vhh:n auttavan 2-tyypin diabeteksen hoidossa paremmin. Ihmiset ovat mm päässeet lääkityksestä eroon siirryttyään vhh:lle. Tärkeä kysymys onkin, miksei Suomessa huomioida millään tavalla näitä uusia tutkimuksia, joita maailmalla jatkuvasti tehdään? Miksi Puskat sun muut sulkevat silmänsä näiltä, ja tuputtavat sitä samaa tietoa mikä on monesti muualla jo kumottu? Miksi Harvardin yliopistossa tehty uusi ruokapyramidi suosittaa pastojen yms syömistä vain vähäisissä määrin? Missä on vika? Kuka kantaa vastuun?
mitään kokeita löytänyt, enkä kyllä etsinytkään! Se vaan että jos googleen vaikka laittaa hakusanan "tyydyttyneet rasvat" ni ei sieltä kovin positiivista palautetta saa..
Paketillisessa pekonia on yhtä paljon tyydyttynyttä rasvaa kuin 7 ruokalusikallisessa oliiviöljyä. Siis yksi ruokalusikallisen oliiviöljyä joka päivä tai pekonipaketti viikossa. Näin triviaalia tää on.
Kovat rasvat eivät kohota veren kolesterolipitoisuutta vaan päivvastoin laskevat. Tämä nyt pitäisi kaikkien tietää. Voi on luonnollinen vakaa rasva, joka sisältää runsaasti tärkeitä ravinteita. Yleensä luonnolliset rasvat ovat tärkeitä aivojen toiminnalle ja terveellisiä sydämelle. Ilman näitä rasvoja immuunijärjestelmä ei voisi toimia. Rasvat pitävät ihon terveenä, suojelevat muistia ja lisäävät henkistä hyvinvointia.
Huonoja rasvoja ovat kaikki keinotekoisesti ja teollisesti valmistetut öljyt, transrasvat. Aikoinaan niin terveellisinä pidetyt kasvisperäiset monityydyttämättömät rasvat ovatkin osoittautumassa terveydelle haitallisiksi, sillä ne lisäävät elimistön oksidatiivista stressiä muodostamalla vapaita radikaaleja.
Harhapoluille keskustelu todella lähtee, jos joku kuvittelee eläinrasvojen kohottavan veren kolesterolipitoisuutta, kun luonnollisten eläinrasvojen käyttö nimenomaan alentaa sitä ja samalla vähentää altistumista sydän- ja verisuonitaudeille. Nämä pitäisi olla perusjuttuja, jotka kaikkien tulisi ymmärtää.
ihrasta nyt. Sen vaikutukset on em. kaltaisia ja se on välttämätön elimistölle (omega-3-).
Kyllä kalarasvat ovat hyvä omega-rasvojen lähde. Kyllä mä puhuin eläinrasvoista ja niiden terveellisyydestä. Lue uudelleen, jos et heti ymmärtänyt
Kyllä mulla on sata syytä uskoa että kovat rasvat hyydyttävät verta ja tukkivat verisuonia. Ihmisiä on kuollut ympäriltä siihen. Kun niin innokkaasti Aina valistat, että sydäntaudit ovat nykyajan vitsaus ja terveysvalistus on saanut ne aikaan niin käännäpä katse Afrikkaan ja mieti millä ne alipainoiset ihmiset siellä elävät. Eivät ne norsuja syö vaan viljaa: leipovat kakkaroita paistinpannullaan. Kyllä mä laittaisin alkoholin maksan pilaajaksi ja rasvan sydämen pilaajaksi. Tämä on mun kokemus asiasta. Hienoa että te jotkut saatte painoanne alas karsimalla periaatteillanne oluet ym. pois ruokavaliosta. Kyllä sillä tavalla laihtuu varmasti. Toivon ettei se kostaudu jossain vaiheessa, kun elimistönne joutuu niin kamppailemaan saadakseen rasvan poltettua.
Kun verenpaine hipoo pilviä ja kolesteroliarvot ovat pielessä, niin siinä on vitsit vähissä. Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttoi ja terveelliset luonnolliset rasvat. On tämä sen verran omakohtaisesti koettu. Koko ajan erilaiset sairaudet lisääntyy ympärillä, tuttavia ja sukulaisia kaatuu mitä ihmeelisimpiin sairauksiin. Kuitenkin Pekka Puskan aloittama rasvahysteria 70-luvulla on toiminut sen verran hyvin, että eläinrasvojen kulutus on romahtanut, mutta sairaudet vain lisääntyvät. Pitäisi jo herätä etsimään syitä sairauksiin jostain muualta kuin eläinrasvoista, jotka ovat luonnollisia ja terveellisiä rasvoja.
Katselin tilastoja ja täysmaito on menettänyt osuuttaan kaikkein eniten. Kaikesta maidosta 60% on kevyttä ja 30% rasvatonta, eli siitä näkee mikä on suuntaus ja voin kulutus on romahtanut kolmannekseen. Miten on diabetes, syöpä, verenpaine, kolesteroli ym tilastot? Räjähtäneet kasvuun. Vieläkö joku kehtaa syyttää eläinrasvoja. Pitäisi jo ymmärtää etsiä syitä hiilihydraattipuolelta.
Mikähän tuo Afrikka juttu oli olevinaan? Jos ihmisillä olisi siellä varaa syödä paljon lihaa nin varmasti he niin tekisivät ja voisivat hyvin. Ja onko niillä muka sydänsairauksia?
Suomessa syödään vähiten rasvaa koko Euroopassa ja silti sydäntauti kuolleisuus on Euroopan suurimpia. Niin kauan kun margariinia ei ollut = ei kovetettuja kasvisrasvoja ei ollut sydäntautejakaan.
Ja sitä paitsi vhh ruokavaliossa tulisi suosia laadukkaita kasvisöljyjä, voita ym. toki voi käyttää mutta pelkästään siitä ei suositella rasvoja otettavan.
Ja minä toivon että sinulle ei kostaudu transrasvojen syöminen, sitä kun ei elimistö polta
millään.
Niin no se googlehan tietää kaiken, kun nettiinhän saa kuka tahansa kirjoittaa mitä vaan ilman että se on totta tai ei. Vähän kriittinen kannattaisi olla sen kanssa mitä lukee.
Itse syyttäisin sairauksista ja lihavuudesta lisäaineita ja säilöntäaineita sekä päihteitä joiden käyttö on kasvanut. Hiilareita on ihmiset syöneet kautta aikojen lihomatta - ja lisäaineettomat kansat ovat niitä terveimpiä kaiken kaikkiaan.
Kunnon lihalla tai vaihtoehtoisesti viljalla eivät onnistu mustat ja keltaihoiset kansatkaan köyhemmissä maissa terveyttään tuhoamaan vai mitä arvelet?
En ymmärrä miksi hiilihydraatteja on vastustettava. Jos syvemmälle katsot etkä usko vain markkinamiesten kirjoituksista lukemaasi niin löydät sinäkin sen keskitien ajatteluusi.
Ehkä parantunut terveydentilasi johtuukin nimenomaan lisäaineiden ja säilöntäaineiden karsimisesta?
Yst. terv. Ono
Ymmärsin niin, että puhe oli juuri hiilareiden muka lihottavasta vaikutuksesta. Eli että viljalla tai perunalla ei saa itseään lihotettua, vaikka TIUKIMMAT vhh-kannattajat joskus niin inttävät.
En asettaisi rasvoja vastakkain syyksi kansakunnan terveydentilaan. Vaikka totta on että elimistöä pitää kunnioittaa kaikessa suhteessa ja syödä sen verran kuin keho todella tarvitsee ja vain sellaista jonka se pystyy vaurioitumatta suodattamaan - esim. humalahakuinen juominen ei ole normaalia vaan se kuormittaa tarpeettomasti maksaa ja munuaisia aivotoiminnasta puhumattakaan.
Sen sijaan kyseenalaistan turhat säilöntäaineita sisältävät ruoka-aineet ja väriaineet.
Uusi päivä, uudet kujeet.
"Fat fairy", luotan matemaattiseen kykyysi niin paljon, että uskon uskaltavasi paljastaa laskelmasi, jolla pääsit em. tulokseen.
Tietenkin tää on ihan saivartelua, mutta sehän on elintärkeä osa näitä keskustelupalstoja ;-)
Lähteenä käyttämäsi 'Finelin' mukaan paistetussa pekonissa on 18.7 g tyydyttyneitä rasvoja per 100g.
Oliviiöljyssä suhde on 14/100.
Ja jotta lusikkamme on vielä samankokoisia, niin ruokalusikka vetää 15 ml ~ 15 g.
Siitä kun lyöt kalkulaattoriisi kyseiset arvot, huomaat että oikea lusikkamäärä on hieman vajaa 13. Ja esimerkki pekonipaketiksikin otin sen pienemmän (140 g), en perinteistä isompaa (170)Oikea määrä ei ole seitsemän.
Seuraatko?
Luulis sen nyt enemmän tietävän ku sinä! Pitäisikö siis lukuisten eri sivujen "samaan sisältöön" suhtautua kaikkiin kriittisesti? Tuskin! Normaalia suomen kieltä, eikä siltikään mee jakeluun! Kummallista tajuamattomuutta..
Itse ainakin luotan enemmän oikeisiin tutkimuksiin, joiden maksumiehenä ei ole esim lääkefirma, kuin yksittäisten ihmisten mielipiteisiin, jotka niitä totuuksina julistavat.
ono kirjoitti: "Hiilareita on ihmiset syöneet kautta aikojen lihomatta"
Nopeita hiilareita ei ole tunnettu kovinkaan pitkään. Jokapäiväisenä ateriana vehnä ja riisi mahdollistivat ensimmäiset korkeakulttuurit 5000-10000 vuotta sitten. Sitä ennen ruokaa ei ainakaan joka päivä voinut jauhaa ja kuoria, ja muutenkin viljely oli satunnaista verrattuna keräilyyn ja metsästämiseen.
Kiril kirjoitti: "Kovat rasvat eivät kohota veren kolesterolipitoisuutta vaan päivvastoin laskevat."
Itseasiassa monet rasvat kyllä nostavat /kokonais/kolesterolia, mutta pointti onkin siinä, että kokonaiskolesteroli on SVT-ennakoijana lähes kelvoton. Selkeästi parempi mittari (muut tekijät, mm. ikä ja sukupuoli, huomioon ottaen) on HDL/LDL-suhde. Sen heikentämisestä taas (kovetettuja kasvirasvoja lukuunottamatta) rasvoja on vaikea syyttää. Edes kaikkein "haitallisin" tyydyttynyt rasva, esimerkiksi voissa melko yleinen myristiinihappo nostaa sekä HDL- että LDL-kolesterolia niin, että sen vaikutus HDL/LDL-suhteeseen on keskimäärin varsin vähäinen.
Hiilihydraatit, tai oikeastaan insuliini, taas laskee HDL:ää, joten HDL/LDL-suhde heikkenee. Mitä korkeampi GI ja mitä enemmän hiilaria, sitä suurempi insuliinipiikki, ja sitä suurempi heikennys HDL/LDL-suhteeseen.
Ja sitten voi pohtia mitä tapahtuu kun syö voita ja uusia perunoita: voi nostaa sekä HDL:ää että LDL:ää, mutta insuliini painaa HDL:n alas, ja lopputulos on vielä pahempi vaikutus HDL/LDL-suhteeseen kuin pelkällä perunalla tai erityisesti pelkällä voilla. Joten arvatkaas minkälainen soppa tästä syntyy: kokeissa on havaittu, että jos voin jättää pois (tai korvaa jollain suotuisammalla rasvalla) saadaan parannus veriarvoissa - joten siitä on virheellisesti keksitty, että paras tai ainoa keino on korvata kaikki tyydyttyneet rasvat hiilihydraateilla, eikä olla tajuttu kokeilla mitä tapahtuu kun jätetään pois se hiilihydraatti. Tai no, tiedemaailma on tämän kokeillut ja havainnut, mutta kestää pitkään ennenkuin se tulee suosituksiin ja kansan tietoon.
Jeb kirjoitti: "jos googleen vaikka laittaa hakusanan "tyydyttyneet rasvat" ni ei sieltä kovin positiivista palautetta saa"
Kokeiles laittaa googlelle hakusanaksi "UFO", usko kaikkeen lukemaasi ja kerro sen jälkeen montako kertaa Roswellissakin visiteeranneet Orionin tähdistöstä kotoisin olevat pienet harmaat humanoidit ovat sinut abduktoineet.
Netti on pullollaan roskaa ja hakukoneet kaivavat sitä sinulle hämmästyttävällä tehokkuudella. Korrektin, perustellun tiedon löytäminen vaatii joskus paljonkin hikoilua. Kannattaa myös opetella tunnistamaan ja kenties lukemaankin tieteellisiä tekstejä - ja nykyisin käytännössä kaikki tiede kirjoitetaan englanniksi.
googlea hiukkasen jalostuneempi lähde voisi olla wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/Saturated_fat ja http://en.wikipedia.org/wiki/Trans_fat
Ehkä on parempi, että jatkamme keskustelua kun olet perehtynyt ainakin joihinkin edellisessä viestissä viittaamistani teksteistä.
Tässä hieman täydentävää tietoa perunan 'paheellisuudesta', ettei keskustelu jäisi jälleen näin kyklooppiselle tasolle:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120104090540PN?OpenDocument
Mutta eikö niin, että tämäkin tieto on osa salaliittoa...?
Kopio edellisen viestin linkistä.
Miten suhtautua perunaan?
Käytännössä peruna nostaa veren glukoosipitoisuutta huomattavasti hitaammin, kuin sen suuren GI:n perusteella voisi olettaa tekevän. Suomessa peruna on lähes aina osa suurempaa ateriaa, jolloin muut aterian ainekset (esim. liha, kasvikset, leipä ja maito) tasoittavat sen vaikutusta. Lisäksi perunaa syödään pääosin keitettynä, toisin kuin USA:ssa, jossa sitä napostellaan suuret määrät shipseinä ja ranskalaisina. Peruna-annoksessa on myös yleensä vähemmän hiilihydraatteja kuin esim. pasta-annoksessa. Peruna soveltuu edelleenkin kaikille, myös ylipainoisille, osaksi jokapäiväistä ruokavaliota.
Jep, toisin sanoen miksi sille lautaselle pitää mätätä mahdottomasti perunaa/riisiä/pastaa, kun oikea tapa olis täydentää ateriaansa kasviksilla, vähärasvaisilla maitotuotteilla, tummalla leivällä jne.
No vhh dieeteissä pyritään välttämään myös näitä. Joka ikinen opus minkä olen asiasta lukenut on ottanut kielteisen kannan näitä mömmöjä vastaan. Vhh ruokavalioon kuuluu niin paljon muutakin kuin vain hiilihydraattien välttäminen.
että EMME jatka keskustelua! On nimittäin aivan turhaa touhua.. Perus asioista nyt alkaa vielä inttämään!! Tehkää mitä haluatte, syökää mitä/miten haluatte! EVVK!!
riisinsyöjinä lihaviksi? Hmm... Pikkuisen liikaa
ehkä tiiraillut sumopainia tms...?
Monet tuntuvat luulevan, että esim Atkins kieltää perunan syönnin. Tää ei pidä paikkaansa! Painon ylläpito-ohjelmassa on yhdeksi hiilarin lähteeksi muiden joukossa mainittu peruna. Tosin se on "vain" 1 kpl päivässä etenkin jos paino tuppaa helposti nousemaan kun hiilarimäärää nostetaan. Kyse on vain valinnoista ja toisaalta, kun hiilarilähteitä vaihtelee ei ruokavaliokaan tunnu tylsältä. Antti Heikkilä muuten mainitsee kirjansa 1. osassa bataatin hyväksi vaihtoehdoksi sitten kun laihtuminen on edistynyt ja tavoitepaino saavutettu. Vähärasvaiset maitotuotteet, lähinnä jugurtit ja maito osana vhh ovat vähän kakspiippunen juttu sillä tuoteselosteista ilmenee niiden rasvan vähyyden kustannuksella sisältävän usein korkeita hiilaripitoisuuksia ja vielä piilosokereita, niitä oosi-loppuisia ainesosia.
kirjoittanut uffe ravnskov
Olen myös laihduttanut vähähiilihydraatisilla dieeteillä aikaisemmin, olen kyllä laihtunut mutta kilot ovat tulleet takaisin. Kysehän on juuri tuosta kuvailemastasi prosessista, eli vähemmän energiaa, tuloksena laihtuminen,
Luulen tehon perustuvan osaksi siihen että ylipainoisten "normaali" ruokailurytmi ei ole kohdallaan, ja tällä Dieetillä on helppo rajoittaa syömistään tiettyihin aineisiin syömällä niitä enemmän/rajattomasti.
Itse olen laihtunut nyt ihan järki käteen dieetillä, eli laskenut päivittäisiä kaloreita. työlästä, mutta tehokasta, ja lisäksi opin samalla valitsemaan kevyitä terveellisiä tuotteita, ja terveemmät ruokatottumukset. Lihaa syön todella vähän, kasviksia ja marjoja paljon. 2 viikosssa paino putosi n. 7 kiloa ei kyllä sekin dieetti tehoaa jos vain tahtoa löytyy.
siitähän kaikki on loppujen lopuksi kiinni, tahdosta.
Lainaus: "Väität siis riisinsyöjinä lihaviksi?"
En minä sellaista ole väittänyt, joskin toki siellä on myös lihaviakin. Ensinnäkin on paha virhe verrata fyysistä työtä tekevän ajoittain nälkärajalla elävän kiinalaisen maanviljelijän ja istumatyötä tekevän aina nälkänsä tyydyttävän länsimaisen taipumusta lihomiseen. Eihän kukaan, edes vhh-ruokavalioita kannattavat, kiellä etteikö liikunta ja kalorimäärän vähentäminen pääsääntöisesti vahentäisi lihomista. Toiseksi, kiinalaisten riisiannokset ovat pienempiä (suhteessa muuhun ateriaan) kuin mitä suomalaiset asiakkaat lappaavat lautasilleen kiinalaisissa ravintoloissa.
Toki se on luettu jo aikoja sitten. Mutta jotta ei luulisi kyseessä olevan yhden miehen sodan, niin kannattaa myös alan muiden tiedemiesten kirjoituksia, mieluiten tietysti vertaisarvioituja artikkeleita.
Hih, taisi mennä hiilihydraattipitoinen palkokasvi syvälle nasaalikammioon.
Jos kyseessä on muka perusasia, niin miksi ihmeessä asiasta väitellään tiedemiesten piireissä? Tai miksi ihmeessä käytännössä kaikki satunnaistetut kontrolloidut kokeet ovat epäonnistuneet osoittamaan tyydyttyneiden rasvojen olevan mitenkään haitallisempia kuin niiden korvaaminen hiilihydraateilla? (Ja näitä kysymyksiä en osoita erityisesti Jebille.)
Se on niin laaja teos, tutkimuksineen viitteineen, että kertoo kyllä koko lailla paljon. Kirjahan teilattiin aikoinaan suomen mediassakin, tottakai. On se vaan kumma juttu esim eskimot, tokalaun porukat ym...ja ranskalaiset ja..
Kutvosen Tane harjoitteli sarkasmia: "Se on niin laaja teos, tutkimuksineen viitteineen, että kertoo kyllä koko lailla paljon."
Viitteet olivat Ravnskovin kirjassa kyllä kohdallaan, mutta myönnän toki, että kirja olisi saanut olla paljon perinpohjaisempi. Tosin merkittävästi laajemman pumaskan saaminen kustannettua olisi varmaankin ollut vaikeaa. Mutta sitä varten on kirjastoja, tieteellisiä lehtiä, jne.
Tane jatkaa: "Kirjahan teilattiin aikoinaan suomen mediassakin, tottakai."
Se on kuulemma poltettu TV-lähetyksessä, mikä on varsin omalaatuista koska kirjaroviot assosioidaan varsin epämiellyttäviin yhteiskuntajärjestelmiin. Sitä en tiedä käytiinkö Ravnskovin kirjasta kyseisessä ohjelmassa minkäänlaista debattia.
Tiedemaailmassa ainakin Scott Grundy (low-fat-ajatuksen alkuperäisiä puuhamiehiä) esitti vastalauseen, joka vuorostaan sai vastineet useiltakin tahoilta. Yhtäkaikki, mitenkään vahvaa vasta-argumenttia en ole low-fat-kannattajilta tiedemaailmassa koskaan nähnyt.
Tane kirjoitti: "On se vaan kumma juttu esim eskimot, tokalaun porukat ym...ja ranskalaiset ja.."
Niinhän se on. Kannattaa avata silmänsä, eikä aina turvautua ratapiharetoriikkaan.
oletko vhh porukoita vai lähinnä mitä? kun siis ei jaksa eikä ehdikään lukea kaikkea ja vielä konekin tökkii ja vaikka mitä muutaki
Edellinen kirjoitti: "siis mitäs mieltä sä sitte oikein olet oletko vhh porukoita vai lähinnä mitä?"
Tyydyn välttämään turhia nopeita hiilihydraatteja (sokeria, pastaa, riisiä, perunaa, leipää, jne.) ja kovetettuja kasvirasvoja (pikaruokia, monia valmisruokia, jne.), ja pyrin niiden sijaan syömään monipuolisesti kalaa, kanaa, lihaa, pähkinöitä, useimpia maitotuotteita, useimpia vhh/matala-GI-kasviksia, ja kohtuudella marjoja. Syön kun on nälkä ja syön niin paljon, että nälkä lähtee. Aina välillä palkitsen itseni jollain sokerisella herkulla, mutta pyrin tekemään sitä harvoin. Ja jollei flunssa paina, niin teen jonkinlaisen liikuntasuorituksen 2-3 kertaa viikossa.
En ole ruokavalinnoissani kovin ehdoton, ja sen seurauksena syön varmaankin atkinsiä enemmän hiilareita. Minulle tämä on ollut ok, mutta lähipiirissä on tuttavia, joiden on terveydellisistä syistä pakko pitää itsensä minimihiilareilla.
Tane sweetie, darlin' – ällistyttävien matemaattisten kykyjeni lisäksi minulla on myös pekoninpaistoalan kokemusta. Sinun laskelmasi ei ota huomioon kypsennyshävikkiä, joka nimenomaisen tuotteen kohdalla on melkoinen. 140 g:n paketillinen pekonia ei ole 140 g _paistettua_ pekonia.
Vertailun vuoksi, markkinajohtaja HK:n Amerikan pekoni, 170 g, ilmoittaa raakatuotteen tyydyttyneen rasvan määräksi 11 g / 100 g. Eli 170 g:n paketti kyseistä beiconia = 9 rkl Finelin keskiverto-oliiviöljyä. Tästä lienemme yhtä mieltä?
Atkinshan se on näitä juttuja alkanut ääneen sanomaan, mutta ei nyt ihan heppoisin perustein jos katsoo kirjojen takana olevaa lähdekirjallisuutta tekteissä olevien tietojen tukijana. Melko mittavasta luettoelosta voi havaita että kyllä näitä asioita ovat muutkin tutkijalääkärit tutkineet ja testanneet jo 1950-luvulta lähtien. Kaikki eivät vaan ole kirjoittaneet niistä kirjoja tai perustaneet klinikoita.
Mini: Nii-in, mekin olemme oikeassa ;-)
Frendeissä, siinä suht hyvässä sketsisarjassa, jossa laihdutukselle osattiin myös nauraa, yhdelle tyypille oli käynyt kuten Sinulle eli 'the carbs got her' ;-)
Suhteeni lihaan, etenkin punaiseen lihaan, on melko samanlainen kuin Sinulla. Minulle siitä tulee raskas olo.
Olen seurannut paria tuttavaa viimeiset kuukaudet viereltä, josta istuvat vhh-dieetillä. Ehkä heidän kohtuuttomiin mennyt vhh-dieetin askeettisuus on ärsyttänyt minua. Mutta tuossa että vhh-dieetillä saa syödä enemmän/rajattomasti on varmasti jotain perää. Etenkin kun se kohdistuu aineisiin joita Suomessa on perinteistesti pidetty epäterveellisinä. Paistettu ja rasvainen kokoliha, smeta, voi, kerma jne. Ystävänikin hehkuttavat että "aivan mahtava dieetti", "saa syödä ihan mitä vaan", "ennen nämä oli kielletty, nyt niitä ei rajoiteta ja minä laihdun!!". Niin että onhan se hienoa joo ;-)
Kaikki, jotka ovat halunneet laihtua ja ovat pystyneet sen toteuttamaan, ovat voittajia. Myös ne joilla on kiloja tullut takaisin.
Terveisin Tane
Huomasin 'fat fairy' sinunkin vastauksesi monien joukosta.
Arvasin että joku, tn. Sinä, kommentoit näin ;-)
Aivan samanlailla kun Minä käytän oliiviöljyä salaattikastikkeena, osa valuu "hävikiksi" salaattikulhon pohjalle.
Ja kaupasta en lähtenyt lähtenyt pekonipakettia lukemaan, koska nimenomaan mainitsit että lähteesi on Fineli.
Toisin sanoen: muutit logiikkasi perusteita vastauksiesi välillä.
Ei Tane, en minä muuttanut logiikkani perusteita, vaan sinä itse harhaannuit raa'an ja kypsän tuotteen "pitoisuuksien" välillä. Pekoni on sinulle selvästi vieras ruoka-aine, miten siis olisit voinut tietää, että paistettaessa sen painosta katoaa miltei puolet. Eli laskelmassani arvioin jäljellejäävän määrän käyttämällä kertointa 0,6. Tuon 15 ml ? 15 g likiarvon toki arvasit oikein, tunnuthan muutenkin olevan aika peto arvuuttelussa.
Joka tapauksessa, Finelin mukaan laskelmani oli tehty, ja HK tuli mukaan vain laajentamaan perspektiiviä, lisäevidenssiksi, kun kerran itse tulit maininneeksi tuon "perinteisen" 170-grammaisen pekonipaketin.
Ja vaikka nyt suhtaudutkin kovin vähättelevästi tähän meidän pekoni/oliiviöljy-keskusteluumme, niin olen edelleen sitä mieltä, että alkuperäisessä viestissäsi ollut "kovat eläinrasvat" -heitto oli hiukan liian suoraviivainen yleistys.
Millä tavalla heidän dieetti on askeettinen?
Oletko sitä mieltä että muidenkin vhh-ruokavalio näin ollen on?
Vai että salaatti kastikkeena. Muuhun et sitten varmaan käytäkkään, jos meinaat saada öljyn kulutuksen pysymään niissä rajoissa josta olette puhuneet?
Mitä muuten käytät paistamiseen, tai leivän tekoon?
Mielenkiintoisena voisin pitää sitä, että monissa maissa kyseistä öljyä käytetään paljon meitä enemmän. Jostain syystä, muistan kumminkin puhuttaneen että esim välimeren maissa olisi paljon terveempää porukkaa.
Enemmän öljyä, enemmän terveyttä. . . erittäin outoa. . .
Täysin kestämättömi kirjoittelet.
Viittasit Fineliin ja hain sieltä "paistetulle pekonille" ilmoitetun tyydyttyneiden rasvojen määrän (18.7 %). Katso:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=7001&lang=fi
Nyt noin kolme vastausta myöhemmin paljastat vasta tuon mystisen kertoimesi, 0.6. Jään odottamaan tulevia edesottamuksiasi ;-)
Pekonipaketin käyttö esimerkkinä tuntui vain jotenkin loogiselta. Kenties minun olisi pitänyt viitata vaikka 170-grammaan laastia.
Tane, ei sinun tarvitse kauan odottaa edesottamuksiani. Aivan sinua varten tänä aamuna pekonia paistaessani tein punnituksen: 112 grammasta paketista otettua pekonia tulee paistettua pekonia 58 grammaa, digitaalivaa'alla todennettuna. Eli tästä laskemme, että 140 gramman pekonipaketillisesta saamme siis paistettua pekonia n. 73 grammaa. (Siis kertoimeni 0,6 oli tosiaan hiukan yläkanttiin mitoitettu. Mitään "mystistähän" siinä ei toki ole, kuten huomaat, se vain edellytti hiukan tietämystä pekonin käyttäytymisestä paistinpannulla.)
Siis 0,73 x 18,7 = 13,65 grammaa tyydytettyä rasvaa. Eli vastaa 100 grammaa oliiviöljyä (Kuten varmasti muistat, oliiviöljyssä oli 14 g / 100 g tyydytettyä rasvaa.) Ja niin kuin yksimielisesti arvioimme, ruokalusikallinen on 15 g joten 100/15 = 6,67. Eli noin seitsemän.
Mitä kestämätöntä tässä nyt on?
Käyttämäni ei-mystisen kertoimen oikeellisuuden vahvistaa myös se, että päädytään hyvin samankaltaiseen lopputulokseen, jos lasketaan sama asia 140 grammalle paistamattonta pekonia HK:n antaman (11 g tyydyttynyttä / 100 g pekonia) tiedon mukaan. (1,4 x 11 / 14 / 0,15 = 7,33)
"fat fairy", todella tarkkaa työtä. Olen vakuuttunut että olet syönyt juuri laskemasi määrän eläinrasvaa.
Voitit tämän erän!
Ettet vain Tane erehtyisi puhumaan omista kokemuksistasi yleisenä totuutena, ethän?
Ja mikä sinä olet määrittelemään absoluuttisen totuuden? Luuletko tosiaan tietäväsi enemmän kuin kaikki ala-karppaajat yhteensä?
Kiva jos sinä olet laihtunut kärsimällä ja itseäsi rääkkäämällä. Liikunta toki on terveellistä, sitä ei käy kieltäminen.
Mutta tässäpä sinulle haaste: Jätä liikunta vuodeksi vähemmälle, ja koeta sinnitellä runsashiilihydraattisella ja vähärasvaisella ruokavaliolla samalla painollasi eteenpäin.
Tämän jälkeen voit tulla kertomaan lisää "totuuksiasi".
Kirjoitin pitkästä aikaan tänne palastalle ja seuraava tauko saa olla entistä pidempi.
Sanotaan nyt vain että hiilihydraatit ovat sokeria (sokeria) eli energiaa. MIKSI IHMEESSÄ SINÄ ASETAT NE RASVOJEN KANSSA VASTAKKAIN?
"Laihtunut kärsimällä"... me kaikki urheilijat tiedämme että tätä on turha lähteä edes kommentoimaan.
Näkemiin.
Tässäpä tuli ikävästi esiin tuo ääridieettien kannattajien kääntöpuoli: säädellään ruokavaliota jotta ei tarvitsisi liikkua kuluttaakseen energiaa.
Minä lähden tästä "kärsimään" Callaneticsin pariin ja puhdistamaan elimistöä sen jälkeen kunnon lenkille. Tekee kumman hyvää aineenvaihdunnalle, ja saa hyvällä omalla tunnolla syödä illalla Raffeleita soffalla ja nauttia oman kullan ihailevista katseista :D
Vhh ruokavaliolla olevat järjestään lisäävät liikuntaa lisääntyneen energiatason takia.
Mutta on ihmisiä joille liikunta on vaikeaa suuren ylipainon tai vamman takia. Minusta vhh-dieetti on heille mitä oivallisin ellei ainut tapa laihtua.
Kaikki laihduttajat (oikein syövät) lisäävät liikuntaansa lisääntyneen energiatason takia.
juuri tuosta tyypistä joka heitti että hänestä liikunta on vastenmielisen rasittavaa! Laihtua saa miten tykkää mutta kyllä itsestään on muutenkin huolehdittava, ei pelkkä painon vähentäminen yleiskuntoa kehitä.
Kyse oli ÄÄRIDIEETTIEN kannattajista, ota itseesi jos olet itsekäs. Tarkoitin sananmukaisesti niitä jotka eivät halua itseään liikuttaa, kuten tyyppi jolle vastasin. En halua olla ilkeä, olen realistinen. Vastaan siten kun huudetaan. Ilmeisesti sinulla on syytä potea huonoa omaatuntoa, liikkeelle siis ;)
Minun vähähiilihydraattiseen diettiini eivät kuulu hedelmät (pullollaan fruktoosia) eivätkä maitotuotteet (laktoosia). En syö viljoja enkä mitään mikä kasvaa mullan alla, vain sipuli on poikkeus. Sen sijaan popsin hyvällä ruokahalulla kaaleja, salaatteja, tomaatteja, kurkkua, sieniä, leikkopapuja jne jne. Ja luonnollisesti lihaa.
Suomalaisten ongelmana on se, että lautasen pitää aina olla kukkuroillaan. Mitäpä jos rauhoitettaisiin ruokailu ja nautittaisiin mauista ja siitä miltä annos lautasella näyttää. Jos osaa syödä sen minkä kuluttaa, voi yhtä hyvin käyttää myös eläinrasvoja. Ainakin minusta voi ja kerma maistuvat 100000000x paremmilta kuin kevennetyt versiot.
Olen normaalipainoinen. Silloin tällöin kuuriluontoisesti olen vhh:lla, koska minulle tulee siitä hyvä olo :)
lukenut noita muita vastauksia, joten jos tämä asia on jo käsitelty, niin hypätkää yli.
Itse olen kokeillut sekä PV:tä, tervettä järkeä ja paastoa, ja paasto on noista ollut toimivin tähän mennessä. Sitä vaan ei voi kovin pitkään jatkaa. Kaikilla toki paino putoaa, mutta ongelma on ollut jatkuvuus, sitä en ole ennen saavuttanut. (siis ennen vhh:ta)
Nyt vhh:n myötä ongelmat on kadonneet. Eli ruokahalu on järkevissä rajoissa, joten sen myötä päivittäinen kaloriannos on sopiva. Ihan niinkuin sanoit, kalorit suhteessa liikkumiseen määrää laihtuminsen/lihomisen. Kyse onkin siitä (ainakin minulla) mikä tuntuu luonnolliselta. Minulla älytön kuitujen syönti (PV) ei pidä nälkää läheskään yhtä hyvin poissa kuin vhh-ruokavalio.
Toki, nämä asiat enemmänkin koskettavat syömishäiriöisiä, joten jos ei ongelmia ole, niin mitäänhän ei silloin tarvitse muuttaa. Mutta monella jotka ovat ylipainoisia, on jonkin asteinen syömishäiriö. Ja jos ei riittävää luoteenlujuutta ole, niin sillonhan painon pudotus ei onnistu. Kyllähän kaikki pystyy pari kuukautta noudattamaan melkein mitä ruokavaliota vain, mutta kun kyse on parista vuodesta (-30kg), niin asia onkin jo ihan eri.
Yksinkertaistaen, itselläni se tuntuu olevan vhh. Parin ekan viikon jälkeen ruokahalu/nälkä asettui normaaliksi, joten enää ei tule syötyä liikaa.
Jos jollakulla oikea vaihtoehto on vaikka PV, niin sehän on hyvä. Mutta kun tuota toista palstaa lueskelen jossa noita PV:tä on, niin vaikeampaa heillä tuntuu olevan.
Muuta niinhän se on, kaikkea on kokeiltava ainakin kerran. Mutta anna ruokavaliolle vähintään kuukauden verran aikaa.
Blaa blaa blaa....
Ensinnäkin KOLESTEROLISTA... Maksa valmistaa 80-90 prosenttia elimistössä kiertävästä kolesterolista, jos ravinnon kolesterolimäärä vähenee niin oma tuotanto lisääntyy ja päinvastoin. "A.Heikkilä".
Ja kyllä, vhh dieetillä laihtuneet ovat syöneet kulutustaan vähemmän, tottakai. Ja tämänkin te arvostelijat tietäisitte jos yhtään viitsisitte ottaa asioista selvää ennenkuin alatte hutkimaan. Mutta sehän nyt on aivan mahdoton ajatuskin kun ollaan niiiiin kaikkitietäviä.
Joo, piti mennä ihan tolle Tanelle eikä sinulle.
Noit samat kuviot on ollu mullakin; jojo-laihdutusta, kiloja meni pv:ssa 10v. sitten 20 mutta ovat ( hupsista ) hiipineet pikkuhiljaa takasin, niinkuin suurimmalle osalle porukasta näyttää käyvän; harva jaksaa vuositolkulla pelata päiväkirjojen kanssa ja kontrolloida jokaista suupalaa pisteinä.
Menin vuosi sitten takasin pv -ryhmään mutta painopas ei enää lähtenytkään putoamaan ja sekös turhautti. Lisäksi mä olin aina nälkäinen, ajattelin koko ajan mitähän ruokaa sitten seuraavaksi laittaisin ja söisin...Esim suositeltu aamupuuro ei riittänyt ollenkaan, nälkä oli jo tunnin päästä jne.
Nyt olen ollut 3 viikkoa vhh, paino on pudonnut 5 kg. En ajattele enää ruokaa ja älytön makean mässäyshimo om poissa.Samoin jatkuva väsymys ja kummallinen samea olo.
Tulihan muuten testattu sekin miltä olo tuntuu kun on ollut pitkään ilman hiilaripommeja ; söin viime lauantaina suklaata ja irtokarkkeja sekä täytekakkua ja piparia (no koska oli mun synttäritkin, heheh) ja sen jälkeen olo olikin ihan kauhee, hiki kihosi otsalle ja olin ihan sokerihumalassa. Mulla ainakin on syömishäiriö, ei mitään ongelmia ns. normaalin ruoan suhteen mutta just yo. herkkuihin kauhea himo. Pv- aikana oli pakko pitää mässäilypäiviä mutta nyt ei ole siihen tarvetta. Tosiaan niikuin Micci sanoit, joillekin toimii muut dieetit mutta meille tämä, ja eikä siitä sen ihmeempää. Mielenkiinnolla lueskelen näitä juttuja!
Se on aito ja alkuperäinen Tane taas tässä terve ;-)
Aloittamani keskustelun pointti oli, ja on edelleen, se että vhh:ssa menee puurot ja vellit sekaisin. Idea ei ole siinä että syö hiilareita vähän vaan että söisi oikeita hiilareita. Ja kun tähän pystyy, pystyy edelleenkin noudattamaan monipuolisempaa ruokavaliota ja liikkumaan pitkäkestoisemmin, kiinnittämättä orjallisesti huomiota hiilihydraatteiden pelkkään määrään. Asioita yksinkertaistetaan pahanpäiväisesti.
Ja kun ei tämä vhh-juttu ole todellakaan mikään uusi, siitä puhuttiin Suomessakin jo 70-luvulla.
Siinä vhh-dieetit ovat oikeassa että rasva ei ole yksinomaan pahasta ja että huonojen hiilareiden syöminen heilauttaa veren insuliinitasoa ja siksi niitä tulisi välttää.
Itse asiassa ensimmäinen vhh-dieetti kehitettiin jo 1800- luvulla.
Ja todellakin avainsana on se hiilareitten sieto, aika monille ne laukaisevat ahmimiskierteen tai vatsavaivoja. Ja vhh dieetti ei ole todellakaan yksinkertaista, tietoa täytyy etsiä ja asioita opiskella ennen kuin siinä onnistuu saati että sen ylläpitäminen on terveellistä. Vhh dieeteissä kiinnitetään huomiota paljon muuhunkin kuin vain hiilareihin.
Ensin leivästä luopuminen voi tuntua vaikealta, nyt näen kaikki viljatuotteet ravitsemuksen kannalta täysin arvottomina.
Jep niin taitaa mennä. Ei vhh-ruokavalio ole pelkästään Atkinsin induktio, niinkuin tuosta saa käsityksen. Moni varmaan aloittaa sillä, mutta sen jälkeen ne jotka jatkaa, niin suurin osa varmaankin jatkaa hyväkarppaajina. Eli tilanne on juuri se, mitä tuossa itse kirjoitit.
Painoa säädellään hiilihydraattien määrällä, eli jos liikkuu paljon, niin silloin mukaan tulee esim pasta. Jos on normaalia työtä tekevä perheellinen ja aika ei riitä monituntisiin urheilusuorituksiin, niin selviää paljon pienemmällä hh-määrällä.
Onhan täällä monenlaisia juttuja juu. Osa on vaan niin paksua p*****, ettei tosikaan. Eniten ihmetyttää ne, jotka puhuvat näistä asioita ilman että ovat edes kokeilleet.
Toinen jatkuva väite on terveellisyys. Haluaisin kyllä joltakulta kuulla, että miksi esim. 100g pastaa (kuivapaino) on terveellisempää kuin 200-300g erilaisia vihanneksia...
Sun toinen kappale... aina nälkä... mitä seuraavaksi... Nämä on tuttuja juttuja, niin omakohtaisesti kuin kuunneltuna muidenkin (lähinnä) PV-juttuja.
Itse en ole vielä tän 6 viikon aikana tuota sokeri mässäilyä kokeillut, ja saattaa kokeilu jäädäkkin tuonne jouluun asti. Muut on meillä syönnyt niin sipsejä kuin karkkejakin, mutta eipä tuo ole mulle ollut ongelma. Olen maistanut muutaman, ja siihen on jäänyt.
Jotkut muuten kauhistelee juuston syöntiä paljaaltaan. Mutta kaikki on suhteellista. Ennen saatoin syödä 6-8 palaa ruispaloja päivässä. Ja sehän tarkoitti 12-16 juusto viipaletta. Eli mulla ainakin juuson käyttö on vähentynyt, vaikka sitä paljaaltaan välillä napostelenkin.
Hyviä jatkoja!
Tää "aito ja oikea" atkins on ollut kyllä kaikkein paras dieetti jolla koskaan olen ollut!
Juustoja syön minäkin iltaherkkuna tai jälkiruokana punaviinin kanssa niin paljon kun mieli tekee, mutta ei niitä tosiaan voi syödä suuria määriä kerrallaan. Lisäksi käytän ruuanlaitossa juustokastikkeena ja gratiineihin esim. Koskenlaskijaa, erilaisia juustoraasteita, Mustapekkaa, Auraa ja kermajuustoja jotka todella tekee ruoasta namia. Siis eikun samaan tahtiin vaan jatketaan, tsemppiä sullekin toivottaa Annika
On paljon dieetin kopioijia jotka huonontavat vhh:n mainetta. Ei siis voida puhua yhdestä ainoasta oikeasta vhh:sta joka tekee autuaaksi ja poistaa ylipainon. Kun dieetti on saavuttanut lisää kannattajia, niin se on lahkoutunut. Olisi hyvä puhua omasta "lahkostaan" sen oikealla nimellä eikä leimata kaikkia vhh-dieettejä hyviksi/huonoiksi. Toiset noudattavat sitä ehkä toisen kannattajan mielestä väärin, mutta omasta mielestään vhh:n nimissä. Toiset eivät esim. välitä väistellä marinoimattomia lihoja ja toiset taas haluavat tehdä lihansa alusta asti itse. Tietoa on niin paljon eri lähteistä että sitä on lähdetty soveltamaan useille urille.
Joten tässä on nyt monta erilaista dieettiä vhh:n alla. Itse en ääridieettejä kannata, mutta on tässä vhh:ssa jotain hyvääkin kuten Tanekin sanoi. Nämä keskustelut vain tuppaavat käymään kiihkeiksi kun jokainen ajattelee vain omalta kohdaltaan eikä katso aidan toiselle puolelle edes oppiakseen jotain.
Mutta Tanelle kiitos järkevästä ja syyllistämättömästä avauksesta. En ymmärrä miten jotkut jaksavat olla noin fanaattisia kuin tässä ketjussa taas on ilmennyt, eivätkä ymmärrä että kaikki ei sovi kaikille...
Eli meitä hiilaripitoisia normaalipainoisiakin on, joilla ei ole terveysongelmia =)
Mutta vapaasti te vhh:ta noudattavatkin, nauttikaa omasta elämästänne jokainen omalla tavallanne, kunhan ette tuputa sitä ainoana mahdollisena tai vääristä ravitsemushistoriaa. Ihminen kun ei ole aina omistanut teurastamoita ja syönyt pekonia tai munia aamiaiseksi, monet kansat elävät olosuhteiden pakosta kasvisruualla (peruna tai riisi, jauhoista tehdyt kakkarat) tälläkin hetkellä kovasti kevyempinä kuin teollisuusmaiden eläjät.
Ono, kiitokset hyvästä palautteesta. Juuri noita latuja omatkin ajatukseni kulkevat. Viimeiseen kappaleeseen voisin lisätä, että ylenmääräinen proteiinin hankkiminen lihasta (lihansyönnin lisääminen) ei ole myöskään ekologisesti kestävää.
Minua alkoi keskustelun alkuvaiheessa hymyilyttää se, että vastaukset keskittyivät aivan pikkuriikkiseen kohtaan jutussani. Esim. tuo pekoni/oliiviöljy threadi.. ;-) Ja sitten joku alkaa puhumaan että 'muistapas kuule Tane se kookosöljy, se se vasta pahaa öljyä onkin' ;-) Mutta monessa vastauksessa oli myös järkeä.
Tästäkin huolimatta, syökäämme kaikki terveellisesti ja tasapainoisesti!
Hyvää syksynjatkoa kaikille ja kiitos vastauksista!
Täällä tosiaan vhh nimikkeen alla on näitä lahkoja. Omat sävellykset pitää kaikille sallia jos siitä avun saavat. Totta vaan on että lihavuusongelmat alkoivat läntisessä maailmassa kun makeat pullamössöt ja karamelliteollisuus alkoivat tuottaa kys. elintarvikkeita. Eipä tarvitse kun mennä kotoseudun kauppaan näkee, että valtaosan hyllystöjä valtaa leipä ja sen eri versiot jauhoista ja muusta tehtyä tavaraa, joka tietty maistuu tosi hyvältä ja sisältää tuhottomasti huonoja hiilareita. Porukka ei ole ikinä ollut näin sairasta kun nykyään ja se alkaa jo ihan nuoresta. Mitään tutkimustuloksia tai artikkeliviitteitä tähänkään heittämättä näin totean .
Omasta kokemuksesta kirjoitan; tästä liiallisesta hiilariloukusta ja siihen liittyvästä ahmimispakosta seuraa helposti sokeririippuvaisuus josta ei niin vaan pääsekään eroon. Ilmeisesti aina normaalipainoisena olleelle niinkuin ono tai Tane vhhsta paahtaminen voi ymmärrettävästi olla vaikeaa käsittää ( esim. mä kun en ole koskaan polttanut tupakkaa, en voi tajuta että joku on valmis luopumaan vaikka päivän ruoasta pystyäkseen ostamaan askin; siis addiktionsa kullakin ) eikä Tanen urheilijana tarvitse kärsiä liikunnan ja ruokavalion kourissa koska ylipaino- ongelmaa ei heillä varmaan ole ( massalihaskimppuja taitaa löytyä vaan kuulantyönnöstä ja keihäänheitosta, mikä lienee niiden rasvaprosentti?).
En myöskään vetäisi vhh- keskusteluun kehitysmaiden porukoita jauhokakkaroineen ja riiseineen. Monet kärsivät nimenomaan siellä puutostaudeista juuri ravinnon yksipuolisuuden takia. Elämäntapa ja ruokakulttuuri kun ovat muutenkin kovin erilaisia siellä kun täällä.
Mä olen äskettäin tullut mukaan näihin keskusteluihin ihan uteliaisuuttani ja samankaltaisessa tilanteessa olevia kuullakseni eikä mulla ole mitää missiota käännyttää ketään. Kunhan vaan omista kokemuksista ja luetusta tiedosta täällä viestittelen. Tehköön jokainen läskeillensä mitä haluaa, mä olen löytänyt alkuperäisestä Atkinsin dieetistä uuden tavan käsitellä ongelmaani ja pointsit siitä mulle!
Sen verran voin 'paljastaa' itsestäni että olen laihtunut syyskuu '03 - nykyhetki välisenä aikana 12 kiloa. Ja tämä 'maalaisjärkeä' käyttäen mitä suuhunsa kannattaa laittaa ja kuinka usein. Eli pois kaikki ylimääräinen mitä tuli aikanaan mussuteltua/juotua ja eteenpäin normaalia perusruokaa syöden, johon kuuluu niin liha, kala, peruna, leipä kuin vaikkapa riisi. Pointti on ollut että syö terveellisemmin ja vähemmän.
Liikkunut olen aina paljon.
Hyvä juttu jos perinteinen ruokavalio toimii ja sitä jaksaa noudattaa. Atkinsin, jonka mukaan mä siis aloin elää, myötä on kyllä auennut silmät monessa asiassa ruoan suhteen. Esim se että sokeria ja piilosokeria tumpataan joka paikkaan eikä ihan pieniä määriä, noihin kaupan eineksiin ja safkoihin.
Vaikka ne olis vähärasvaisia,sokerimäärät joita siinä samalla aterialla saa huomaamatta, voi olla monta sokeripalaa yhdessä annoksessa. Vaikka laihduttaiskin perinteisellä ruokavaliolla, turhia hiilareita ( ei siis pelkästään muita hiilareita joista osa voi olla hyvääkin kuitua ) kannattaa aina välttää.
"Perinteisellä ruokavaliolla" on aina laihdutettu. Esim. Painonvartijat ovat ajaneet kyseistä asiaa vuosikymmenet. Ei, minulla ei ole niin minkäänlaisia kytköksiä kyseiseen 'lafkaan'. Tuo viimeinen lause kuulostaa kuvaavalta - on itsestään selvyys että turhia hiilareita kannattaa välttää. Kyseessä ei todellakaan ole mikään 'fix ide'. Hyvissä hiilareissa on kuitua joka tasaa verensokeria ja vie näläntunteen.
Hienoa tilitystä nuo sinun kirjoituksesi. Kaikki vain ei vaan sovi kaikille. Itse yritin vuosia pitää painoni kurissa "hyväksytyillä" dieteillä,jopa lääkärin antamilla. En vaan onnistunut ja jos joskus sain painoa pudotettua voin erittäin huonosti.
Teen fyysisesti erittäin rankkaa työtä ja monasti sain rasituksessa(sanon niitä rapula kohtauksiksi) ensin paha olo sitten käsien vapina ja hikoilu. Ei auttanut kuin käydä pitkälleen ja syödä jotain makeaa. Jouduin jopa käymään lääkärissä kesken työpäivän. Mutta siltikin pitäydyttiin samassa lääkärin dietissä. Tajusin viimeistään silloin että jotain on pielessä.
Kun luin Atkinssin kirjan ja aloin noudattaa sitä,aloin voida hyvin "kohtaukset hävisivät",paino putosi 20Kg ja veriarvoni olivat normaaleja. Pystyin tekemään työtä kunnolla.
Joten erillaiset yleistykset ja standardi metodit eivät vain sovi kaikille. Joten messusi on turhaa ja saman toistoa jota täällä monet käyvät opettamassa meille. Tutustuisit edes Antti heikkilän kirjoihin "hyvän olon keittokirja 1-2" ennenkuin tulet pitämään saarnoja.
Kiitos viestistäsi, kaikista niistä oikeastaan :)
On mahtavaa että säkin olet huomannut tuon ekologisen kestävyyden. Siitä ollaan aika hiljaa noilla karppaussivuilla joilla olen käynyt tietojani päivittelemässä.
Kyllä kulutettaisiin maailman luonnonvarat nopeasti loppuun, jos viljapellot ja sademetsät raivattaisiin karjankasvattamiseen ym. Ei siitä enää riittäisi ravintoa kuin niille joilla on varaa pihvilihaan. Jos tosissaan haluaa syödä luonnonmukaisesti niin se on aina joltakin tuottajalta pois, jonkun elintaso romahtaa. Kurjaa että aina vedetään sokeriyhtiöiden mafia keskusteluun, kun kärsiviä osapuolia ovat myös köyhät viljelijät.
Mutta mulla ei ole rahkeita alkaa ketään käännyttämään. Ja vastakkaisen mielipiteen omaavat voivat purkaa paineensa vaikkapa liikuntaan: vetäydyn tästä mielipiteineni pääasiallisesti noihin kiinteytyskeskusteluihin.
Hyvää jatkoa kaikille tasapuolisesti :)
Kiva että pidit kirjoituksistani. Toi "kaikki vain ei sovi kaikille" on varmasti nykypäivän 'omnia mea mecum porto' ;-)
Onhan noita proteiini lähteitä paljon muitakin kuin sian ja naudan liha. Itse ainakin olen lisännyt kalan ja broilerin lihan käyttöä entiseen sika/nauta ruokavalioon nähden (ja makkarat).
Eikä kannata unohtaa kasvikunnan tuotteita, joissa niissäkin osassa on proteiineja ihan kiitettävä määrä.
Kylläpä teki vaikutuksen tuo sinun latinasi. kyllä mies joka osaa latinaa täytyy olla tosi viisas.
Tässäpä meille uusi guru,AALTOJA lukijat AALTOJA.
Odotan vesi kielellä kaiken selvittävää ja kaikille sopivaa,maailman viimeistä ravinto opastasi. Näin voin polttaa kaikki lääkäreiden kirjoittamat ja hyllykin tyhjenee kivasti.
Kun loppuu tieto ja argumentit alkaa latinan tai muun p...an jauhaminen. Näitä taneja riittää. Ihmisiä jotka eivät uskalla lukea ainuttakaan kirjaa,saati edes kokeilla,silti tietävät kaikesta kaiken. Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa kirjoittaa asiasta josta en tiedä tai mistä ei ole omakohtaista kokemusta. Mutta taneja se ei tunnu häiritsevän,päin vastoin.
Täysin tietämättömän vhh-dieetteistä olen kuitenkin pystynyt promoomaan tämän threadin selvästi luetuimmaksi koko palstalla. Parempi silittää vastakarvaan, mutta tyylikkäästi, niin asiasta syntyy myös hyvää keskustelua.
Ja latinaa tuli nyt vain käytettyä kun on sitä koulussa oppinut, se ei ole mikään itseisarvo, mutta ikävä huomata että sen käyttö aiheuttaa edelleenkin vanhakantaisia vastauksia.
Sekin on ihan totta en todellakaan tiedä murto-osaakaan kaikista vhh-dieetin ympärillä pyörivästä tiedosta. Olen peräänkuuluttanut koko keskustelun ajan malttia tähän vhh-vöyhkäämiseen, en muuta. Mutta kuten usein, fanaattisuus ja kyklooppisuus lyö suvaitsevaisuutta kasvoille.
Minä olen kirjoituksissani kehottanut ihmisiä etsimään tietoa kirjoista. Tähän diettiin liittyy niin paljon myyttejä ja suoranaisia valheita. Paras tapa on lukea joku aiheeseesn liittyvä teos. Paras teos mielestäni on Antti Heikkilän "hyvän olon keittokirja 1-2".
Olen myös kehottanut epäilijöitä ja vastustajia samaan asiaan. Hankkikaa tietonne kirjoista ei sekalaisilta internet sivustoilta,joiden kirjoittajista ja motiiveista ei ole tietoa. Mutta tuntuu monilta rohkeus loppuvan,vaikka en ole kuullut kenenkään kuolleen kirjan lukemiseen.
Kuten edellisessä kommentissani kirjoitin,ihmettelen ihmisiä jotka arvostelevat diettiä sitä kokeilematta. Miten jotain asiaa voi kommentoida jos ei ole omaa kokemusta siitä. "en ole kokeillut,enkä kokeile" on monien kommentti,mutta silti asiaa arvostellaa.
Itse olen kokeillut useita eri diettejä,lääkäreiden rasvat pois vihannekset tilalle,painonvartioden opit,kasvissyönnin ,paastot,kaalisopat jne. Mutta vasta vhh:n dietti auttoi minua todella ja on auttanut myös pitämään painoni alhaalla. Siitä syystä juuri ärsytää tietämättömien ihmisten rajutkin kommentit jopa valheet dietistä.
Täydellinen eläinperäisten ravintoaineiden kieltäminen pudottaa painon sopivaksi. Luonnollisesti sokeri ja valkoinen vehnäjauho pitää olla pannassa, senhän sanoo järkikin.
No olisit nyt kertonut kumminkin mitä se latina tarkoitti! ! !
Hyvä että vhh-dieetti on tuonnut Sinulle ratkaisun.
Olen tämän keskustelun innoittaman lueskellut muutaman vhh-dieetti artikkelin laajalevikkisistä erikois-ja aikakausilehdistä (esim. Juoksija, naistenlehdet jne), ja niissä kaikki alan ammattilaisista ovat toistaneet sanomaani, jonka toin julki ensimmäisen viestini otsikossa, eli että "järki käteen". Olen lukenut palstoittain kirjoituksia rasittavaa hiilareiden jättäminen on esim. maksalle, kuinka pitkähkön (yli 1 h) aerobisen suorituksen (65-75 % max. syke) ennen, aikana ja jälkeen on huolehdittava hiilihydraattien saannista jne., korostetaan kuitujen hyödyllisyyttä esim. leivästä saatuna jne. Tämän luettuani en ole halunnut enkä halua (pari kiloa voisi paino vielä tippua) ottaa 'riskiä' ja lähteä vhh-dieetille. Se on kaikille varmasti päivänselvää että ko. dieetillä laihtuu, mutta en todellakaan haluaisi kyseistä opista pysyvää ruokailutottumusta.
Kun aloitin ruokavalion n.3,5 vuotta sitten,varoittelivat asiantuntijat että munuaiset menee,sitten sai paksusuolen syövän,sairastui ennenaikaiseen dementiaan tai kuoli nuorena sydänkohtaukseen. Nyt on siis maksan vuoro. Ja kaikki juuri näitten asiantuntijoden lausuntoja.
On se kumma että nämä asiantuntijat=toimittajat,olkoot sitten juosksijalehden tai muitten juorulehtien,ei tarvitse esittää mitään tieteellistä näyttöä väittämiensä tueksi. Kun lehdet kirjoittavat niin ihmiset uskovat.Ei meinaa vaikka lääketieteen erikois lääkärit kirjoittaisivat mitä. Perustelisivat kirjoituksensa ja osoittavat mista tieteellisestä julkaisusta tai tutkimuksesta ovat tietonsa hankkineet,viitteineen kaikkineen. Ei meinaa mitään.
Täytyy tässä meikäläisen varmaan pikkuhiljaa alkaa varustautumaan sitä väistämätontä varten. Vaikka viime lääkärintarkastuksessa haikki oli hyvin. Mutta mitäpä se olisi asiasta tiennyt,lääkäri kun oli, eikä edes mikään asiantuntija.
Oletan lääkäreiden olevan varovaisia siksi, että kun kyseessä on etupäässä sellainen porukka, joka aiemmin on tunkenut suuhunsa mitä tahansa, yleensä epäterveellisimmästä päästä ja siksi lihonut, että oletus syödä jatkossakin epäterveellisesti on melko todennäköinen. Ehkä sinä ymmärrät syödä monipuolisesti, mutta moni muu varmaan ei ja sairastuu vitamiinien ja kivennäisaineiden puutoksen yms takia.
Mielestäni juuri tästä syystä lääkärien huoli on hyvinkin ymmärrettävä. Mietipäs itsestäsi millä olet itsesi lihottanut ja kerro se minullekin! Ja oletko aivan varma, että nyt syöt terveellisesti?
En osaa sanoa,teitä vegejä kun on niin montaa sorttia. Jätin ravinnosta pois kaiken lihan. Mutta ei toiminut mminulla. Oli heikko ja väsynyt olo ja kohta syömisen jälkeen taas nälkä.
Kyllä maailma on ihmeellinen ja terveys pienestä kiinni.
-lautanen täytetään,1/2lautasesta salaatilla,1/4 perunalla,pastalla jne,1/4 lihalla. Näin on opetettu.
-Mutta kun korvaa perunat,höyrytetyllä parsa- tai kukkakaalilla. Sokeriset salaatin kastikkeet oliiviöljyllä ja viinietikalla. Ja syö lihansa ilman panerointia, mausteena soula, pippuri ja nokare yrttivoita jolla voi maustaa myös kasvikset. Syö ateriansa ilman leipää ja kevytlevitettä,kyytipoikana vesi,kivennäisvesi tai jopa viikonloppuisin viini.
-Vielä tämän ruoka irstaikun päälle kun jättä syömättä makeat jälkiruuat,makeiset, leivonnaiset ja jättä virvoitusjuomatkin rauhaan,on selvä että katastrofi on valmis. Terveys rapistuu ja sisäelimet paukkuvat.
-On se pakko myöntää, että terveys on pienestä kiinni.
Taitaa olla Ovidiusta. "Kannan mukanani (tai minussa) kaiken mikä on minun." Tai jotain sinnepäin, oma latinani on hieman ruosteessa.
Ensin kun dieetin aloitin sanottiin vielä siihen aikaan (90-luvulla) ettei Atkinsilla laihdu kun pelkästään vettä ja kolesterolit nousee pilviin.
No kuitenkin laihduin ja vielä kasvatin samalla lihaksia ja tuloskunto kasvoi kovemmin kun ennen.
Kolesteroliarvot on huippua ja kohonnut verenpaine laski nopeasti.
Nyt siirrytään koko ajan uusiin väittämiin eikä kukaan ole muistavinaankaan että vähän aikaa sitten tällä ei muka voinut laihtua. Nythän varmasi kaikki jo tietää että hiilihydraattien vähentäminen laihduttaa ja jos päästää ketoosiin asti voi jopa syödä enemmän kuin normaalisti ja silti laihtua.
Niinpä, mutta saappas nämä tanet ja "asiantuntijat" uskomaan.
Ihmeellisintä on se,että eskimot,alkuperäiskansat,paimentolaiset pärjäävät hyvin niukalla hiilihydraattimäärällä. Esin. eskimot ovat eläneet vuosisatoja lähes pelkällä lihalla ja kalalla. Tosi niukka hiilihydraattista ainakin menneinä aikoina. Entäpä tundran paimentolaiset. Siellä ei ole siwoja vieläkään.
Miten siis nämä kansat ovat selvinneet. Maata ihminen on viljellyt n.10000 vuotta,mutta ihminen on tallannut tätä palloa usean miljoonan vuoden ajan.
Ehkä on koko ihmiskunnan onni että kirjapainotekniikka keksittiin niin myöhään. Oltaisiin varmaan kuoltu sukupuutoon koko ihmisrotu jos juoksija lehden "asiantuntijat" olisivat kirjoittaneen jo aikojen alusta.
ei vissiin huomannut sun viestis satiirisuutta (?), kun ei mitään kommenttia tullut.
Tai sitten pilkka osui omaan nilkkaan. . .
taaplatkoon kukin tyylillään
Niinpä,antaisivat meidänkin taaplata tyylillämme. Ei meidän tyyli pitäisi haitata ketään. Vaan tuntuu näitä taneleita haittaavan,kun jaksavat meitä paimentaa ja neuvoa.
Vähärasvaisia maitotuotteita ei todellakaan kuulu ruokavalioon. Vhh ruokavalioon kuuluu terveelliset eläinrasvat, kuten voi, kerma, smetana. Kun jättää kaikki hiilihydraatit pois niin ei ole ihme jos laihtuu.
Olen kerran 90-luvulla kokeillut ruokavaliota, jossa jätin kaiken sokerin ja liian leivänkin aluksi pois. En edes käyttänyt maitotuotteita. Syynä oli luulo, että minulla on ns. suolistohiivasyndrooma. Syyksi osoittautui paljon myöhemmin, katkeran sairauskierteen jälkeen, helicobakteeri, jonka olin saanut ehkä jo lapsena äidiltäni, jonka isällä oli ollut krooninen vatsakatarri, johon hän kuoli, kun ei enää voinut syödä yhtään mitään. Tämä viittaa siihen, että helico on kulkenut sukupolvelta toiselle suvussamme. Helicon löysivät tutkijat vasta joskus 80-luvulla ja siihen kehitettiin mojova antibioottikuuri. No ei siitä sen enempää. Se on jo hoidettu pois, kun se löydettiin, kun vaadin päästä tutkimuksiin. Helicobakteeri on monilla tietämättään ja voi vaivata varsinkin ikäihmisiä vielä nykyäänkin. Ne, joiden vanhemmilla ei sitä enää ole, eivät sitä myöskään "peri".
Ryhdyin siis sokerittomalle ja vähempihiilihydraattiselle kuurille. Todella, vatsa rauhoittui, ja vaikka en edes yrittänyt laihduttaa, aloin tottakai laihtua, koska en enää napsinut välipaloja enkä mitään makeaa.
Söin silti aamuisin pari palaa täysruisleipää, ja aterioilla kunnon ruokaa ilman leipää sekä välipaloina raakoja kasviksia. Taisin kuitenkin syödä aika pian jo perunoitakin päivän yhdellä aterialla, n. parin viikon tiukemman alun jälkeen. Hedelmistä söin aluksi vain yhden appelsiinin päivässä.
Aika pian annoin luvan itselleni syödä kerran viikossa hiukan jäätelöäkin, jotta saisi edes joskus makeaa. Silti vatsa oli ihan hiljaa, ja pahemmat fibromyalgiasäryt hävisivät. Tosin olin jo tottunut aika pitkälle pehmytkudosten arkuuteen, joten en piittaa "rutiinisäryistä" ja siitä, että nivelten läheisyydessä on arkoja kudoksia.
Tunsin itseni myös pirteämmäksi ja oloni selkeämmäksi, enkä sairastunut flunssaan. Tätä kesti n. 3 kuukautta, kunnes joulun alla sorruin joulupipareihin kutsuilla! Olin tämän kuurin aikana jo pitempään potenut kiusallista alakuloisuutta, jonka tunsin johtuvan siitä, etten saanut syödä makeaa kuten ennen, sillä makean syöminen kai lisää endorfiineja. Päätin lopettaa kuurin ja saada iloa elämään. Valitettavasti myös kolmessa kuukaudessa pudonneet 8-9 kiloa alkoivat tulla takaisin!
Halusin kertoa, että on totta, että ruokavalioremontti tuottaa monenlaisia positiivisia parannuksia, mutta ei sitä ole mikään tarvis toteuttaa niin HIRVEÄN VÄHIN hiilihydraatein kuin täällä keskustelevat vhh-laiset sen tekevät. Riittää, että karsii kaiken turhan, harkitsee tarkemmin, mitä suuhunsa panee, eikä anna periksi makean mieliteoille, vaikka leipää ja perunoita syökin harkiten ja joskus vähän makeaakin.
Olen varmasti täällä kerettiläinen välimuotolaihduttaja! Aion aloittaa samanlaisen kuurin, joka on minulle todellakin sopivin, mutta en lopeta sitä kesken, vaan jatkan siten, ettei apeus saa yliotetta, vaan herkuttelen harkiten joskus, ja taas jatkan. Mutta en jätä leipää enkä perunaa, en mitään terveellistä, vaan vain ja nimenomaan epäterveelliset herkut.
Minusta olet tehnyt kaiken oikein. Sokerit sun muut turhat pois ja olet laihtunut ja tervehtynyt. Kaikille ei kuitenkaan riitä noin suurpiirteinen ruokavalio koska olemme erilaisia.
Tiedän sen siitä että alan lihoa helposti jos ylitän 100g hh/pvä.
Tosin onhan siinäkin jo riittävästi minulle, en juuri kaipaa runsashiilihydraattisempaa ruokaa.
Minulle ei tule kovinkaan hyvää oloa makeasta, jos tulee se voi johtua jonkin hivenaineen tai muun puutoksesta. Varsinkin kromista on puhuttu paljon. Kromin puute voi aiheuttaa makeanhimoa.
Jos kromi ei siihen auta ei todennäköisesti ole ainakaan kovin suurta puutosta siitä vaan jostain muusta. Itse mittautin hivenaineet ja hiventen syöminen poisti makeannälän kokonaan vaikka ei sitä paljoa ole ollutkaan.
Kaikkein paras olo on kun ei syö mitään todella makeaa. Marjat ja jotkin hedelmät joskus riittää.
Joo, mun on paras kokeilla samaa tapaa kuin taannoin, jättää aluksi ainakin kahdeksi viikoksi leivän määrä minimiin, ja tietysti KAIKKI sokeri, vehnäjauho ja valkoinen riisi. Osaan sillä dieetillä laihduttaa yksinkin, ilman ryhmän tukea. Olen yksinasuva ja lähes eläkeiässä, joten voit kuvitella, että heikkoluonteisen on vaikeaa joskus olla sortumatta.
Huomasin tosiaan silloin taannoin, että jos vasta myöhemmin syönkin hiukan makeaa, ei se aiheuta jatkuvaa makeannälkää. En ole muutenkaan mikään pullan ja karkkipussien ystävä, mutta sortumista aiheuttaa esim. viikonlopun suklaapatukka tai jäätelön syönti liian usein. Se ylläpitää makeannälkää.
Aloitan tuon kokeilun uudestaan, mutta nyt EN SAA LOPETTAA KESKEN! Sokerittoman vähempihiilarisen dieetin, jossa voin syödä pari leipäpalaa päivässä ja perunoita/riisiä yhdellä aterialla, sitten vähitellen voin lisätä yhden leipäpalan iltapäivään tai iltaan, sekä vain hiukan mielihyvää tuottavaa makeaa kerran pari viikossa.
Tiedän, että tällaista suositteli minulle eräs ravitsemusterapeutti, mutta tuntui tuossa viime syksynä siltä, etten missään tapauksessa halua vähentää niin radikaalisti leivän määrää!
Pikkuhiljaa hyvä tulee, mutta ensin on päästävä eroon hiilarinälästä. Kriittisin vaihe on se, jolloin ruokavalioon alkaa palauttamaan lisää hiilareita, kun on ikänsä ollut kova leivänsyöjä!
kiinnostais tietää omat lukemat, mitä maksaa ja missä tehdään?
järjetön himo, tarkkana saa olla. tuntus melkein, ettei voi ikinä alkaa lisätä sitä ruokavalioon..? mitä muuta tahansa muttei sitä? jopa uusia perunoita söin kerran, ja siihen se jäi. mutta leipä..!!
Nyt näyttää siltä, etten heti pystykään rajaamaan pois "iltaleipää", kun siinäkin on tekemistä, etten hankkisi pakastimeen jäätelöpakettia iltojen iloksi! Olen jo parin viikon ajan onnistunut jättämään litran jäätelöt kauppaan, ja jos vieraita tulee, syötän kaiken niillä tai hankin vain tuutteja tai puikkoja, joita ei jää varastoon. Kyllä prässää syömäriä sisälläni, kun tiedän, ettei jäätelöä eikä pikkuleipiä ole saatavana.
En voisi paljon pullaa edes syödä, koska minulla todettu refluksiongelma aiheuttaa närästyksen, eli mahahappojen pääsyn ruokatorveen. Vaikka otan joka aamu närästyksen salpaavan vatsalääkkeen, aiheuttaisi vehnäjauho-rasva -yhdistelmä valkoisessa leivässä kovat närästykset. Ruisleipä sopii liiankin hyvin, mutta siinä taitaa olla jotain riippuvuutta aiheuttavaa! :))) Pystyn syömään kuitupitoista kaurasekaleipää vaihteluksi, eikä tule närästystä pienestä määrästä.
Toki olen lukenut, että jos ylipainon saisi pois, refluksitautikin lähtisi ilman leikkausta. Ja moni muu vaiva helpottaisi. Päätin yrittää siis omin avuin lähteä järkeistämään ruokavaliotani, jotta laihtuisin siinä sivussa kuten aikaisemmin tapahtui, kun jätin sokeripitoiset pois.
Hinta ja laatu vaihtelee. Itse olen käynyt kahdella, toisessa otettiin pelkät hivenaineet ja määrättiin liian pienet annokset, ei tehoa.
Toisessa otettiin myös vitamiinit, rasvahapot ja kymmeniä muita, se oli tehokasta.
Jos tahdot pelkät hivenaineet se maksoi noin 1000 mk. Yhteystietoja en muista mutta lääkärin nimi on Amperla, vastaanotto Helsingissä.
Lisäksi on ainakin MDD josta ei ole kokemuksia.
Toinen monipuolisempi mutta kalliimpi Antioksidanttiklinikka, www.antioxidant.fi
Tosin on varmasti mahdollista pyytää antioksidanttiklinikalta pelkkää hivenaine testiä jos tahtoo päästä halvemmalla, ne määrää tehokkaampia ja vahvempia hivenainelääkkeitä apteekista.
jos noin kauhean kallista lystiä, huhhuh :((
siks toisekseen en asu helsingin lähelläkään vaan iihan toisel puolel suomea - harmin harmi ei oo työttömänä varaa mihkään vaikka kiinnostais kyllä tosi paljon. syön vhh tyyliin ja terve, että kai ne arvot kunnossa ovat.
on pohjoisempanakin mutta tuskin Oulun yläpuolella. Mutta jos muuten olet terve niin tuskin on tarpeellista varsinkin kun pitää huolta ruoan hyvästä laadusta.