Ystäväni jonka olen jonkun aikaa "tuntenut" ei ole kyllä oikeastaan peitellyt, että sillä menee huonosti miehen, anoppinsa ja appiukkonsa kanssa. Itsekkin olen elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa ja vanhempani on sitä mieltä jos ei penikka kuule usko niin turpiin tulee. Silti jäin huulipyöreänä kuuntelemaan sitä tarinaa mitä hän kertoi! Mies uhkailee naista, että jos ottaa eron niin "äitin kanssa hoidetaan asiat, niin ettet niitä lapsia tule saamaan". Anoppi oli potkinut ja läppässyt, niin mitättömän asia takia kaveriani. Kerran anopin mökiltä oli halunnut lasten kanssa lähteä, kun olivat haukkuneet ties kuinka kauan, niin ei päästänyt ja appiukko oli heittänyt nurmikolle ja oli ollu vaikka mitä vääntöä. Ilman lapsia kyllä olisi saanut lähteä. Kaverini sanoo, ettei hän ole syytön, sitä en tiedä mitä nämä hänen tekemät asia on. Tappelevat paljon miehensä kanssa eikä mies halua selvittää asioita puhumalla vedoten aina johonkin. Siis suoraa sanottuna minusta on pöyristyttävää miten haukkuvat paska luuseriksi ja ties miksi koko kolmikko.Uhkailevat moni tavoin. Ei ole ihme jos toinen pitää itseään vähenpi arvoisena. Ittellä ollu vähän saman tyylinen kohtelu, mutta ei noin paha ja olihan se kamalaa. Kaikkeen tottuu ja ties mitä tapahtuu joku kerta. Lapsetkin tietää, ettei anoppi tykkää äidistä ja tietävät ettei siksi halua sinne lähteä. Sekin, että kun muita on paikalla niin voi meidän ihanaa miniää. Kiesus mitä porukkaa!!Miten voi auttaa? Varmaan on joillain muilla samanlaista . Tuntuu etteihän tommosta voi olla kuin jossain Reginan tarinoissa. Kannatteeko sotkeutua ollenkaan? Sanoin kerran, että mulle saat valittaa asioistas vapaasti, no haluan kyllä kuunneella, mutta kyllä tuli niin pahaolo toisen puolesta. että melkein oksennus tuli, kun itsellä on samantapaisia kokemuksia lapsesta asti, ettei ole edes ihmisarvoa ja on olemassa vain "vanhempien" hyvyyttään jotka jatkuvasti joutuvat uurastamaan eteeni ja kaikkea paskaa jotka saman kokeneet tietää, vielä siihen nämä äijät joilla ei ole napanuorakatkennut, niin koen tämän tosi voimakkaasti ja todellakin voin asettua tämän "kärsineen" asemaan! Jotenkin tuntuu, ettei tässä ole vielä edes kaikki, koska semmoisia vihjailuja on ettei lapsi - isääpuoli suhde ole ollut ihan "normaali". Paljon käyttää pedofiili sanaa yleensäkin. Huh huh! En juokse pakoon vaikka mikä olisi, mutta ihan hirvittää jos sieltä paljastuu jotain. Tekisi mieli ohjata kyllä jonnekki ammattiauttajalle. Olisi ihanaa jos saisi puhua jollekkin psykologille ja nainen saisi asiansa kuntoon jollain tavalla, mikä se sitten onkin! Kolmikko ei kyllä saisi tietää koska kulissit voisi kaatua ja maine menisi...
Kertokaa joku miten selvititte asian!
Kertokaa joku miten selvititte asian!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Suosittele ystävääsi hakeutumaan turvakotiin joksikin aikaa. Sieltä kautta lähtevät asiat rullaamaan eteenpäin muille auttajille. Ilmeisesti hän tulee tarvitsemaan myös oikeusapua.
Ystäväsi tarvitsee ehdottomasti ammattimaista tukea. Saattaa mennä vuosia, ennen kuin asiat lopullisesti selviävät. Yksityisenä ihmisenä voit toimia hänelle kuuntelijana. Ja se on paljon!
Siis: etsi lähimmän turvakodin puh.numero, hae esitteitä ja anna ystävällesi.
Ystävän hyvälle kaverille oli käynyt, niin että sen äijä oli hakannut ja olivat hakeutunut turvakotiin moneen otteeseen ja jossain vaiheessa tämä nainen oli rakastunut toiseen mieheen ja lastenisä oli uhannut että hommat hoituu, niin ettei se äiti saa niitä lapsia ja sen jälkeen mikään oikeus aste ei ole palauttanut lapsia(isä oli itse vienyt jonnekkin äitin poissa ollessa). Lapset on nyt murrosiässä ja lämpimät suhteet äitiin joten siinä mieless homma hanskassa, mutta kun lapset aikuistuu lasten isä takulla teki itselleen hallaa kun syy muualle sijoittamiseen selviää.Tämän vuoksi, kun läheltä seurannut pelkää!!!!
Minulla oli ystävä, jota mies piti otteessaan sanomalla, että hän vie lapset, etkä ikinä enää näe niitä. Sanoin ja vannoin ystävälleni, että niin ei Suomessa tapahdu, usko pois, mutta hän pelkäsi niin kauheasti, että jaksoi ukkoa lasten takia ihan liian kauan. Kun lopulta otti eron, ei lapsista tarvinnut enää mitään päättää, tekivät jo itse omat päätksensä.
Ei se asia niin ole, ei VOI olla, että mies ja anoppi onnistuvat järjestämään lapset äidiltä pois avioerossa. Mies uhkasi, että hän saa koko sukunsa vannomaan, että ystäväni on hullu. Hän "tiesi" ihan varmasti, että saa vaimon mielisairaalaan pelkästään sillä, että puhuu tutun lääkäriystävänsä kanssa. Ja vaimo pelkäsi, vaikka järki sanoi, ettei noin voi tapahtua.
En ole itse eronnut, joten en tiedä käytäntöä, niin että neuvokoon sellainen, joka tietää.
Ystäväni esim. oli niin vakuttunut miehen sanoista, että kesti ihan mitä vaan. Ei hän osannut mistään hakea apuakaan, pienellä paikkakunnalla.
Jos anoppi käy kiinni ja lyö, niin siitä pitää tehdä ilmoitus poliisille pahoinpitelystä ihan samalla tavalla kuin lyöjä olisi satunnainen vastaantulija kadulla. Ei sukulaisten keskeinen väkivalta ole sen sallitumpaa kuin muukaan. Siitä saa myös virallista todistusaineistoa tulevaa avieroa varten.
Olen sanonutkin asiasta juuri sen takia, että jos ilmenee ties mitä, niin niitä vastaan on sitten näyttöä, koska kyllähän ne näytellä osaa. Sanoin eilen siitä, ettei se saa alistua vaikka se on avioerolapsi ja vaikkei olekkaan uraputkessa tai ennemminkin sanoin ettei tarvitse. Ettei se ihmistä silti tee huonommaksi. Sanoi kyllä alistuneensa kuitenkin ja huomaan sen kyllä ilman sanomistakin.Toivon vain hänen löytävän voimia tilanteen parantamiseksi koska sen aistii ettei ole hommat kunnossa vaikkei puhuisi edes asiasta.
Onko ystäväsi pyytänyt sinun apuasi?
Oletko kertonut että kyselet netissä apuja.
Siinä on vaan senlainen vaara että jos aloitat ilman lupaa,
alat antamaan ystävällesi neuvoja ja menetät ystäväsi.
Ei ole apua pyytänyt...Moniko avuntarvitsija kehtaa pyytää? Monesti itse ei edes huomaa olevansa kurkkua myöten suossa...tunnistitko henkilöt kirjoituksesta?? Itse olisin toivonut kun olin uppoavassa laivassa enkä tiennyt miten laivaa ohjataan ja mille karikolle se pysähtyy, että joku olisi kysynyt jotain joskus...herätellyt. Paljon kun tapahtuu kaikkeen tottuu ja kohta mikään ei oiken tunnu missään vasta kun hengen lähtö lähellä, ikään kuin turtuu. Me monesti puidaan asioita yhdessä ja meillä on mielenkiintoisia keskusteluja...kumpikaan kun ei taustamme takia olla kovin herkkänahkaisia. En minä häntä NEUVO...kerron eri näkökulmia enemmänkin ja haluan että asiasta nähdään eripuolia, asiat kun ei ole yksioikoisia. Joskus ystäväni kysyy mitä tekisit tämän tai tämän asian kanssa. Ystäväni on minua vanhempi ja kauemmin elänyt parisuhteessa ja lapsetkin jonkun verran vanhempia, niin epäilen kyllä mennä kertomaan. Asioista voi vain tulla niin musta-valkoisia kun niitä seuraa läheltä omassa parisuhteessa ettei oiken tajua missä mennään ja mitä pitäisi tehdä. Siis kun on OIKEITA ongelmia ja niitä on paljon. Sellaisen jolla ei ole ollut samanlaisia ongelmia ei kyllä pitäisi lähteä heti saarnaamaan ja haukkumaan esim. näitä joita mies hakkaa ja ihmettelevät miksei jätä. Itse ollut samassa tilanteessa ja kotoa asti sama meininki ei sitä heti tajua edes ettei se ole normaalia kun sitä on ollut pienestä asti ja ei ole mitään kunnon "itsekunnioitusta". Monilta ihmisiltä uupuu kyllä pahasti myötätunto ja toisen asemaan asettumisen kyky. Se on, niin helppo sanoa hakatulle, että lähde, mutta asia ei ole monestikkaan, niin yksinkertainen, niin kuin monista näillä sivuilla olevista kirjoituksista voi lukea. Minä en ole mikään psykologi ja toivoisin vain ihmisten kertovan miten ovat päätyneet hyvään ratkaisuun! Varmasti on yhtämonta tarinaa kuin on kirjoittajaa ja varmaan jotkut ovat voineet jatkaa avioliitossa elämistä kunhan asiat on saatu puitua.
epäilen mennä NEUVOMAAN asioissa
Onko teidän tarinallanne paljoakaan yhtäläisyyksiä, entä ikä, sosiaalinen asema yms.
Minä en ainakaan neuvoisi omien erehdyksien pohjalta, kaikki on erillisasioita.
Osaan neuvoa korkeintaan niissä asioissa joissa olen menestynyt, mitä olen asioista ajatellut.
Jokaisen elämä aivan erilainen.
Toisen neuvominen on kovin rohkeaa, ei minusta riitä oma yksi erehdys, vaatii myös alan koulutusta, jotta varsinkin OSAA KUUNNELLA.