Lähes 20 vuotta kestänyt suhteemme alkoi yhden yön suhteesta, puhtaasta intohimosta kahden lähes tuntemattoman kesken. Toinen kihloissa kumppaninsa kanssa, toinen vapaa. Vuoden kuluessa tapahtui kihlauksen purku ja yhteenmuutto. Vuosien saatossa tiedän kumppanini pettäneen minua kerran, ehkä enemmän, en tiedä, enkä haluakaan tietää. Itselläni on ollut vuosia sitten yksi seksisuhde ja yksi aito rakastuminen. Kaksi hairahduksistamme on käsitelty suhteessamme pohjia myöden. Riitaisia aikoja on silloin tällöin, mutta tunnemme kuitenkin olevamme yhdessä onnellisia, emme halua luopua toisistamme.
Mikä siis lopulta onkaan pahempi/parempi, pitkä suurimmaksi osaksi onnellinen liitto "etsikkoaikoineen" vai pakkomoraalinen yksiavioisuus monine eroineen ja uusine sitoutumisineen? Kuka lopulta voi sanoa, mikä on oikea tapa elää?
Mikä siis lopulta onkaan pahempi/parempi, pitkä suurimmaksi osaksi onnellinen liitto "etsikkoaikoineen" vai pakkomoraalinen yksiavioisuus monine eroineen ja uusine sitoutumisineen? Kuka lopulta voi sanoa, mikä on oikea tapa elää?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletpa itsekäs ihminen. Tehän nähtävästi käytätte toisia ihmisä hyväksenne voidaksenne avioliitossa hyvin. Olette muka sopeutuneet..Olette alun alkaen olleet väärällä polulla, joten uskoisin ettet edes ymmärrä miten uskottomuus voi haavoittaa.
mutta väärä asenne! Toisten ihmisten ajatuksiin/mielipiteisiin ei kannata suhtautua väheksyen vaan niitä pitäisi edes yrittää ymmärtää. Etenkin jos kuvittelee tietävänsä toisten asiat paremmin kuin he itse niin on aivan väärällä tiellä! Se ei johda mihinkään.
Vastuutat muita mutta et itseäsi. Syyllistätä muita pikkusieluisuudesta, mutta mene hiukan enemmän itseesi. Itse olet täysin vastaanottamaton ja keskusteluun kykenemätön. Olet jo niin kauan ollut puolustuslinjalla, että pidät jo sitä aivan oikeana asenteena. Vika on vaan siinä, että periaatteessa tiedät olevasi väärässä, ja haet lisää uskottavuutta itsellesi ja teoillesi täältä.
Minä olisin voinut kirjoittaa viestisi.. melkein. Samaa mieltä tuosta, mieluiten pyrkimys pitkään suhteeseen vaikkakin sitten vaikeidenkin asioiden ja aikojen kautta. Onnellista jatkoa vaan suhteellenne.
Jokainen voi päättää asian omalta kohdaltaan, mutta siihen se sitten jääkin.
Tosin pakkomoraalisuus johtaa kertakäyttöihmissuhteisiin. Ehkä ne sopivat hyvin pinnallisille ihmisille, joille muoto on tärkeämpi kuin sisältö.
Eipä sitä kukaan voi sanoa, mikä on oikein.
Jos kaksi ihmistä sopii asioistaan, siihen ei ole toisilla sanomista.
Mutta tuollainen vaatii kyllä itseluottamusta. Ihminen, jonka elämä on toisen varassa, ei pysty moiseen. Toisaalta joillekin parisuhde merkitsee voimakasta yhteenkuulumisen tunnetta ja sidettä. Silloin pettäminen särkee ihan varmasti ja luottamus katoaa.
Siis paras on se, mikä sopii itselle ja toiselle, muut tehköön miten haluavat.
Minun ensimmäinen liittoni oli vähän samanlainen kuin teidän. Mutta tämä uudempi, on tuo jälkimmäisin. Olemme luoneet voimakkaan siteen välillemme. Joskus ihan pelottaa.. Aika näyttää.
ei kukaan. Kyllähän me itse määrittelemme sen, elämisemme omilla valinnoillamme:)
Sitä ei aina itsekään voi sanoa mikä on oikein.
"Kuka sanoo, mikä on oikein?" Hyvä kysymys minullekin, sillä olen rakastunut "väärään mieheen"..