Näin ei pitänyt käydä, mutta kävi kuitenkin. Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä vasta vajaat kaksi vuotta, mutta jo nyt elän todellisuutta, jossa itken itseni uneen harva se yö. Syynä on se, että mieheni on lopettanut kaikki hellyyden- ja rakkaudenosoitukset lähes kokonaan. Ennen suukottelimme ja halasimme jatkuvasti, mutta enää en saa edes hyvänyönsuukkoa, vaan mies kääntää heti selkänsä, kun illalla käymme nukkumaan. Myöskään aamulla ennen töihinlähtöä tai töistä kotiin palattua ei suukkoja enää vaihdeta.
Lisäksi en enää edes muista, milloin mieheni olisi viimeksi sanonut rakastavansa minua..tai ylipäätään, milloin hän olisi sanonut jotain kaunista.
Arvata saattaa, ettei mies ole enää seksistäkään kiinnostunut. Rakastelualoitteet ovat minun varassani ja useimmiten hän torjuu ne, sanoo, että väsyttää.
Näihin päiviin asti olen yrittänyt turhaan lähestyä miestäni, koettanut kaivautua hänen syliinsä sohvalla/sängyssä, mutta lähes aina hän on vetäytynyt pois. Jos koetan suudelle, hän ei vastaa suudelmaani tai moiskauttaa korkeintaan nopean kevyen pusun huulilleni ja irrottautuu sitten. Kun sanon rakastavani häntä, hän vain hymähtää tai sanoo korkeintaan "Niin minäkin" tai "Niin minäkin sinua".
Olen todella surullinen tilanteesta, enkä ymmärrä, miten hellyys voi loppua kuin seinään. Ymmärrän toki sen, että suhteen alkuhuuman mentyä ohi hellyydenosoitukset ja sylikkäin nyhjääminen vähenevät, mutta ei kai liene normaalia, että ne kokonaan loppuvat.
Olen ottanut asian puheeksi monta kertaa, mutta mieheni on haluton puhumaan. Hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole ja että minä liioittelen. Olen yrittänyt kysyä, painaako häntä jokin asia, mutta vastaus on kielteinen. Olen myös suoraan kysynyt, onko hän ihastunut/rakastunut johonkuhun toiseen, mutta ei kuulemma ole.
En todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Jäänkö toiveikkaana odottamaan, että mieheni "löytäisi minut uudelleen" vai lähdenkö suosiolla tästä suhteesta. Vaikea on kuvitella, että kultani jäisi minua kaipaamaan, sillä ei hän todellakaan taida minua liiemmin enää rakastaa. Surullisinta tässä on se, että itse olen häneen aivan yhtä rakastunut kuin suhteemme alussakin ja kaipaan hänen kosketustaan niin, että ihoa polttaa.
Olemme molemmat 27-vuotiaita.
Lisäksi en enää edes muista, milloin mieheni olisi viimeksi sanonut rakastavansa minua..tai ylipäätään, milloin hän olisi sanonut jotain kaunista.
Arvata saattaa, ettei mies ole enää seksistäkään kiinnostunut. Rakastelualoitteet ovat minun varassani ja useimmiten hän torjuu ne, sanoo, että väsyttää.
Näihin päiviin asti olen yrittänyt turhaan lähestyä miestäni, koettanut kaivautua hänen syliinsä sohvalla/sängyssä, mutta lähes aina hän on vetäytynyt pois. Jos koetan suudelle, hän ei vastaa suudelmaani tai moiskauttaa korkeintaan nopean kevyen pusun huulilleni ja irrottautuu sitten. Kun sanon rakastavani häntä, hän vain hymähtää tai sanoo korkeintaan "Niin minäkin" tai "Niin minäkin sinua".
Olen todella surullinen tilanteesta, enkä ymmärrä, miten hellyys voi loppua kuin seinään. Ymmärrän toki sen, että suhteen alkuhuuman mentyä ohi hellyydenosoitukset ja sylikkäin nyhjääminen vähenevät, mutta ei kai liene normaalia, että ne kokonaan loppuvat.
Olen ottanut asian puheeksi monta kertaa, mutta mieheni on haluton puhumaan. Hänen mielestään mitään ongelmaa ei ole ja että minä liioittelen. Olen yrittänyt kysyä, painaako häntä jokin asia, mutta vastaus on kielteinen. Olen myös suoraan kysynyt, onko hän ihastunut/rakastunut johonkuhun toiseen, mutta ei kuulemma ole.
En todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Jäänkö toiveikkaana odottamaan, että mieheni "löytäisi minut uudelleen" vai lähdenkö suosiolla tästä suhteesta. Vaikea on kuvitella, että kultani jäisi minua kaipaamaan, sillä ei hän todellakaan taida minua liiemmin enää rakastaa. Surullisinta tässä on se, että itse olen häneen aivan yhtä rakastunut kuin suhteemme alussakin ja kaipaan hänen kosketustaan niin, että ihoa polttaa.
Olemme molemmat 27-vuotiaita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sanomasi kosketti lähelle itseäni. Olen mies ja avokkiani olen kohdellut huonosti jättämällä ne hellyyden, kosketuksen ja tunteen osoitukset huomioimatta, siis en jatkuvasti kuitenkaan. Kun nyt ero näyttää todennäköiseltä, ymmärrän mitä toinen on kaivannut. Mitä itse on kaivannut.
Sitä oikeaa toisen kunnioitusta ja huomioon ottamista. Onhan toki kaikki ihmiset erilaisia omilta tuntemuksiltaan. Käytetäänkö ensin tunnetta vai järkeä? Ehkä tunnejärki sitte yhdessä toimisi?
Kysy tai toivo mieheltäsi vakavasti vastausta omaan tunteesesi. Ei liian kauan voi odottaa että mitä kaikki tarkoittaa?
Voimia sinulle omassasi...
halailut ja pusuttelut. Järjestäkää pako arjesta. Se on se, mikä syö teitä ja siitä pitää päästä eroon.
omasta "historiastani". Käyttäydyin muutamaa tyttöystävääni kohtaan täsmälleen samalla tavalla silloin joskus. Suurinpiirtein vuosi oli meillä se virstanpylväs, jolloin kaikki oikeastaan oli jo ohi. Olin iältäni 24-27. Ei tuohon oikein voi mitään sanoa. Kemiat vaan loppui. Tasan tarkkaan siinä vastapuolessa ei ollut yhtään mitään vialla, kauniita, fiksuja kivoja ja seksikkäitä. Jälkeenpäin oon usein miettinyt, että miten ihmeessä ne asiat pystyi niin menemään..? Nykyään sitä omaa käytöstä ja haluttomuutta ei enää voi mitenkään tajuta. Ei oo enää sellaisia tyrkyllä, nyt kun sitä (toivottavasti) osais arvostaa...;)
Mielestäni siinä ei auta muu kuin ottaa asia vakavasti puheeksi..? Ei kai tuossa kannata kummankaan kitua, jos kerran on lakannut kiinnostamasta, niin sitten on lakannut kiinnostamasta. Nyt Teillä olis vielä sellainen "siisti" syy erota, ellette muuta lääkettä asiaan keksi. Myöhemmin siihen tulee helposti mukaan se "paremman etsiminen", ja sitten se voi harmittaa jo paljon enemmän.
Siis tätä mieltä minä oon, enkä tosiaankaan oo mikään asiantuntija... että turha on sitten myöhemmin tulla syyttämään mistään...;)))
Omasta kokemuksesta sanon, että tilanne ei ratkea muuta kuin puhumalla asia selväksi, vaikka sitä ei olisi helppoa aloittaa ja se voi tehdä hyvinkin kipeää toiselle/molemmille. Lopuksi seuraa useimmiten kuitenkin helpotus: puhumisen myötä asia selkiytynee jonkinlaiseen ratkaisuun, ja ratkaisu sitten helpottaakin tilannetta, oli se sitten minkälainen vaan. Elämässä tarvitaan rohkeutta ja riskinottoakin. Toivon rohkeutta oman onnellisuuden ja hyvän olon saavuttamiseksi!
Teillä ei ole muuta keinoa nyt kuin puhua. Teidän on pakko jutella.
Ihan selvästi joku sitä miestä painaa. Minä veikkaan, että vaikka se väittää, ettei se ole rakastunut toiseen, se on. Tai sitten hän on homo.
Mulle itelle nimittäin on käynyt kans nuin. Ensin oli niin kivaa, mutta jossain puolen vuoden kohdalla alkoi muuttumaan ääni kellossa. Mies oli niin kylmäkiskonen ettei mitään rajaa. Jos sille sanoi, että sitä rakastaa, se vastas vain "Niin minäkin sinua" tai hymähti. Ei ollut pusuja tai heleja niin kuin alussa tai sitten pusut oli pikasia pikkupusuja.
Minä veikkaan, että teidän kannattaa erota. Ensin puhutte, mutta jos asiat ei niin selkene, ni pakko erota. Ei tuommoista jaksais kattoa kukaan kovin pitkään. Minä ainaki tulisin hulluksi jos toinen ei vastaa rakkauteen.