Kun puhuimme poikaystäväni kanssa yhteenmuutosta, oli jossain vaiheessa tarkoitus etsiä kokonaan uusi "meidän asunto". Yhteenmuutto tuli kuitenkin ajankohtaiseksi viime maaliskuussa, ja muutin poikaystäväni luokse, koska uuden asunnon etsiminen ei juuri sillä hetkellä sopinut kuvioihin. Siitä lähtien olen silloin tällöin käynyt vuokra-asuntoja netissä katselemassa, ja otan asian aina välillä puheeksi ukkokullan kanssa.
Edelleen sama vastaus... "kai sitä voi muuttaa, mutta ei kyllä sillein, että sit ens viikolla ilmoitat, että nyt mennään". En minä ole ilmoittamassa mitään, eiköhän se yhdessä sovita, ja mies tietää sen ihan hyvin. Hän vain on harvinaisen muutoskammoinen, ja yrittää usein syyllistää minua painostamisesta vain siksi, että välttyisi päätöksiltä ja muutoksilta. Hän itsekin oli muuton kannalla silloin kun se ei ollut ajankohtainen, mutta kun pitäisi jotain konkreettista tehdä, niin menee pupu pöksyyn.
Sanoin miehelle, että ei, ei nyt ensi viikolla. Mutta JOSKUS se on ensi viikolla, ei muuttoa voi suunnitella puolen vuoden päähän ja olettaa että se pysyy siellä puolen vuoden päässä hamaan hautaan asti. Homma ei toimi niin. Sitä paitsi asuntoja vuokrataan niin lyhyellä varoitusajalla (esim. nyt 1.9. alkaen), että sitä kannattaa miettiä tosissaan ennen kuin se unelmien asunto katoaa nenän alta. Niin itse asiassa kävikin jo heinäkuussa...
Mitä minä teen tuollaiselle etanalle? Olen sanonut senkin, että jos hän haluaa jäädä tähän asuntoon, ok, sekin järjestyy, mutta kyllä hän JOSKUS haluaa muuttaa. Minä en jaksa tuollaista joskustelua ikuisuuksiin.
Kerrottakoon, että koko yhteenmuutosta joskusteltiin pari vuotta, kihlauksesta puhumattakaan (emme siis ole vielä kihloissa). Enkä usko että vika on minussa tai meissä, muutokset ja päätökset vain ovat hänestä jotenkin ahdistavia. Pätee kaikkeen viikonloppumatkan suunnittelusta lähtien.
Edelleen sama vastaus... "kai sitä voi muuttaa, mutta ei kyllä sillein, että sit ens viikolla ilmoitat, että nyt mennään". En minä ole ilmoittamassa mitään, eiköhän se yhdessä sovita, ja mies tietää sen ihan hyvin. Hän vain on harvinaisen muutoskammoinen, ja yrittää usein syyllistää minua painostamisesta vain siksi, että välttyisi päätöksiltä ja muutoksilta. Hän itsekin oli muuton kannalla silloin kun se ei ollut ajankohtainen, mutta kun pitäisi jotain konkreettista tehdä, niin menee pupu pöksyyn.
Sanoin miehelle, että ei, ei nyt ensi viikolla. Mutta JOSKUS se on ensi viikolla, ei muuttoa voi suunnitella puolen vuoden päähän ja olettaa että se pysyy siellä puolen vuoden päässä hamaan hautaan asti. Homma ei toimi niin. Sitä paitsi asuntoja vuokrataan niin lyhyellä varoitusajalla (esim. nyt 1.9. alkaen), että sitä kannattaa miettiä tosissaan ennen kuin se unelmien asunto katoaa nenän alta. Niin itse asiassa kävikin jo heinäkuussa...
Mitä minä teen tuollaiselle etanalle? Olen sanonut senkin, että jos hän haluaa jäädä tähän asuntoon, ok, sekin järjestyy, mutta kyllä hän JOSKUS haluaa muuttaa. Minä en jaksa tuollaista joskustelua ikuisuuksiin.
Kerrottakoon, että koko yhteenmuutosta joskusteltiin pari vuotta, kihlauksesta puhumattakaan (emme siis ole vielä kihloissa). Enkä usko että vika on minussa tai meissä, muutokset ja päätökset vain ovat hänestä jotenkin ahdistavia. Pätee kaikkeen viikonloppumatkan suunnittelusta lähtien.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ota rennommin sitten. Mitä järkeä hoputtaa ja painostaa miestä jos se ei ole valmis. Ei kaikki voi mennä niinkun itse suunnittelet, eikä niiden pidäkkään mennä.. Mikä siinä asunnossa on vikana, asutte yhdessä jo? Miksi miehen pitäisi luopua omasta asunnostaan, ja hommata aivan uusi yhteinen sinun kanssa joka on aika iso juttu. Sitä ei ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan.. Anna olla vapaa, niin saat sen pitää- toi toimii. Kyllä muakin kauhistuttais jos äijä hoputtais muuttaa ja kihloihin! Vaikka kihloissa ja saman katon alla asutaankin, niin jos se painostamisella ois saavutettu kyllä ahdistais
En ymmärrä naisia jotka päättää vaan ja äijä saa tulla perässä, tai valittaa kun mies ei tee sitä eikä tätä. Ottakaa rennosti
Ymmärsit väärin. Ei tämän ole tarkoitus mennä minun pillini mukaan. Tarkoitus olisi, että mies osaisi itse päättää mikä se hänen pillinsä on. Tahtoo tahtoo, mutta ei vielä ei vielä, ei uskalla, kylläpäs, juupas, eipäs, huomenna, ensi kesänä. Ei tuollaista kovin kauaa jaksa. Minulle sopii hyvin asua tässä asunnossa vaikka seuraavat kymmenen vuotta, mutta en jaksa tuota venkuilua edes takaisin.
Asunnon vikoja voisin luetella tovin, mutta se ei ole nyt keskeistä. Miksei joskus voisi toimia, miksi pitää aina jahkailla? Mitä saa, jos ei koskaan uskalla ottaa?
Voisin tietysti ottaa rennosti ja odottaa että jotain tapahtuu. Ja mitään ei tapahtuisi. Se olisi ok, jos se olisi mieheni toive varta vasten, mutta aika harmillista jos se johtuu pelkästä saamattomuudesta. Koska kuitenkin mieluummin asuisin jossain muualla.
Ymmärränhän minä sen, että omasta asunnosta lähtemien voi joskus olla ikävää. Mutta minä tein niin, ukkokullan toivomuksesta. Minä muutin, ja jätin sen paikan jota itse kutsuin kodiksi. Mielellänihän minä, kun sain tuon ukon sillä öiksi kainalooni, mutta silti...
Ei tässä ole kysymys vapaudesta tai vallasta, vaan yhteisistä (!!) suunnitelmista, joita sitten aletaan lykätä ja lykätä ilman syytä.
Alkuperäiselle näin heti alkuun, että meillä on tilanne ollut aivan sama ja on tietty edelleenkin ja tulee varmaan aina olemaankin..!! Miehesi kuulostaa siis samasta puusta veistetyltä kuin täälläkin..
Itse olen jo luovuttamis pisteessä ja ihan tarpeekseni katkeroitunut tästä suhteen junnaamisesta paikoillaan, vaikka seurustelua takana jo monia vuosia..siihen olen sitten todennut tämän raa`an totuuden joka pätee sullakin..omista periaatteista elämässä ei saa eikä voi yksinkertaisesti luopua, eikä niitä toinen ihminen pysty muuttamaan..kun suhteen periaatteet ei osu yksiin (miehesi siis olisi kihloissa ja muttaisi yhteen muitta mutkitta, jos olisi samanlaiset periaatteet kuin sulla) niin sinun täytyy vain päättää siedätkö sellaista, koska asia tulee jatkossakin tuottamaan ongelmia ja tyydyt vain haaveilemaan että asiat luistais kuin rasvattu..vai haluaisitko elämässäsi kerrankin että joku jopa ehdottaisi VAPAAEHTOISESTI näitä asioita ilman muttia..
Ja millalle ja kaikille muillekkin samallaisille, helppohan sitä on tulla moralisoimaan muita kun itsellä kerta nämä asiat suhteessa löytyykin, koska teillä nyt vaan sattuu periaatteet tuolta osin yksiin! Ja tuskimpa alkuperänenkään haluaa olla se "minä päätän vaan" tyyppi ja äijä tulis perästä, vaan haluaisi juuri sitä että äijältäkin löytyisi päättäväisyyttä suhteen asioissa ja että tukisi ja toteuttaisi näitä asioita YHDESSÄ!
Ja vielä lisäisin, että varmasti miestäs voi pelottaa ja ahdistaakin (todellakin kuulostaa että ahdistais), mutta asioille löytyy aina syy!
Mieheltäsi löytyy varmasti jokin selitys asialle, hän saattaa esim olla epävarma teidän tulevaisuudesta..haluaa pitää takaporttia auki tai säilyttää tietyn asteisen vapauden, joka ei enää olisi mahdollista jos suhde etenisi..
Asioista on aina helppo vaan puhua, teot ne todellisuuden osoittaa! Tuollainen jahkailu on selvää kusetusta, jos kerran asioista on puhuttu niin tapahtuvan ja sitten ei tehdäkkään niin vaan sitten JOSKUS
Puhut asiaa. Mutta. Tunnen tämän miehen kuitenkin aika hyvin. Häntä inhottaa soitella "virallisia puheluita", käydä katsomassa asuntoja, tehdä sopimuksia ja päätöksiä, saati sitten organisoida niinkin suuri asia kuin muutto. Kuulostaa varmaan monen muun korvaan sinisilmäiseltä, mutta en usko, että kyse on takaportista tms. Mutta tuntuisi ikävältä, että uusi asunto jäisi etsimättä saamattomuuden vuoksi... ei tähän luukkuun kuitenkaan koskaan esimerkiksi perhettä perusteta. (Vaikka ei se todellakaan ajankohtainen asia ole.)
Toinen syy, miksi mies ehkä lykkää asiaa on mahdollinen vuokrankorotus ja vuokratakuut yms. Se on hyvä syy, ja olenkin sanonut, että voimme etsiä niin kauan kunnes löydämme yhtä huokean ja meille sopivan vaihtoehdon.
Olen kyllä hieman hämilläni, että mitä tässä tapahtuu. Toisaalta en kyllä muuten hyvin onnellisen tilanteemme ansiosta voi kuvitellakaan, että tässä olisi kyse tulevaisuuden epävakaudesta. Sitä paitsi pääsisi mies uudessakin asunnossa tarvittaessa minusta eroon aivan yhtä kätevästi.
Jaa-a... mitähän tässä pitäisi ajatella. En halua asua täällä pimeässä enää kovin kauaa. Pohjakerroksen asunto on kuin teatterilava, jos erehtyy joskus ikkunaverhot aukaisemaan =) (Se ei ole asunnon aina juttu, joka voisi olla paremmin.)
Ja vielä lisään =) Edellisessä viestissäni sanoin, että en halua asua tässä enää kauaa. Muistutan kuitenkin taas, että sekin sopisi, jos se olisi miehelleni jostain syystä tärkeää.
Tosiaan monelle varmaan tulee mieleen joku epävakaus suhteessa, jos yhteisiä suunnitelmia tunnutaan lykkäävän jatkuvasti. Mutta yritän muistaa, että joitain ihmisiä kaikki muutokset pelottavat luonnostaan enemmän, ja silloin jos aloittaa sen saman "etsää rakasta mua, etsää haluukaan olla mun kanssa, etsää luota meidän tulevaisuuteen" -laulun, niin vähemmästäkin lähtee mies karkuun =) Tuollaista epäilystä on aika vaikea ottaa puheeksi ilman että se kuulostaisi syytökseltä.
Vaikka tuollaisten oireiden vuoksi kannattaa pitää silmät avoinna, kaikkea erilaisuutta tai haluttomuutta ei kannata vierittää suhteen mahdollisten vikojen kontolle. Meillä kun on erilaisia toimintatapoja. Siksi en aio ottaa asiaa ainakaan tuolla asenteella esille, koska se, jos joku kuulostaisi painostamiselta. "Jos ei muuteta niin sit oletan etten haluakaan olla mun kanssa enää tulevaisuudessa." Ei tietenkään noin sanoin, mutta voi olla vaikea ilmaista asia ilman, että tuo olisi jossain taustalla.
Katsotaanhan nyt mihin tämä kehittyy... jos minä lupaan soittaa kaikki puhelut ja pakata tavarat =)
Ei omaa katkeruutta pidä sotkea joka hommaan. Jos mies ei miellytä, niin ei vaihtoehtona ole kuin ero tai oman itsensä muuttaminen. koska toista ei voi muuttaa, eikä pidä yrittääkkään.. Minulla herää sympatiat teidän miehiä kohtaan, ymmärrän heitä. koska itse olin samanlainen tässä suhteessa, en edes olisi halunnut muuttaa yhteen. Lykkäsin ja lykkäsin sitä, selittelin ja keksin tekosyitä. Asuttiin muutenkin niin lähekkäin että viiden minuutin kävelyllä pääsi toisen luokse. Pelkäsin mitä suhteelle käy, enkä ollut varma haluanko edes niin vakavaa. Kuitenkin oli muutettava ja etsittävä asunto, kuukausi ennen vauvan syntymää ja yhteen muutettiin kolmisen päivää ennen sitä. Oli luovuttava omasta ensi-asunnosta, joka tuntui pahalta ja lopulliselta. Tuntui, että mihin menen sitten jos tämä ei toimikkaan. Kun on oma yhteinen asunto, jonka vuokraan ei olisi yksin varaa. Nyt olemme asuneet 9kuukautta yhdessä, ja onhan se mennyt mukavasti. Kihloihin mentiin vähän sen takia, että tilanne tuntui vaativan sen sekä miehen perhe. Sormuksia ei pidetä kovin usein, koska ei ne tee suhdetta tai vaikuta siihen. Arki on kuvioissa, korjaan miehen jälkiä ja pesen loputonta pyykkikasaa. Tullaan hyvin toimeen ja iltasin käperrytään peiton alle yhdessä. Silti kaipaan aikaa jolloin asuin yksin ja päätökset sekä vastuu olivat minulla. Miksi se kihlaus on niin tärkeä naisille? Minulle, ja kai miehillennekkin se tuntuu ansalta ja liialta. Eikä se kuitenkaan muuta suhdetta, mutta ollaan heti astetta vakavammin joka voi ahdistaa. Samoin kuin oma yhteinen asunto, eikä vain toisen asunto jossa yhdessä asutaan. En tiedä ymmärsinkö täysin väärin teitä, mutta yrittäkää ottaa rennosti ja nauttia suhteesta. Ei siihen tarvita enempää kuin se toinen ihminen ketä rakastaa, ei sormus tai asunto tee sitä vielä paremmaksi.
En nyt yritä keljuilla yms. mutta juuri nämä asiat tekevät parisuhteesta parisuhteen ja tasapaino siinä voi vain syntyä jos ajatusmaailma, sekä omat periaatteet suhteen politiikassa natsaavat yksiin..muuten siitä ei synny terve ja onnellinen parisuhde tekemälläkään!
Ei sinunkaan suhde kuulosta kovin tasaveroiselta.."Lykkäsin ja lykkäsin sitä, selittelin ja keksin tekosyitä."..tuo on kaukana toisen ihmisen kunnioittamisesta.."Pelkäsin mitä suhteelle käy, enkä ollut varma haluanko edes niin vakavaa." Miksi ihmeessä sitten edes elät parisuhteessa?! Tuo on just sitä hirveää kusetusta toista ihmistä kohtaan ja tuossa vaiheessa varmasti rakkaus kärsii lopullisesti "odottavan" osapuolen kohdalta, puhumattakaan enää mistään kunnioituksesta..
"Jos mies ei miellytä, niin ei vaihtoehtona ole kuin ero tai oman itsensä muuttaminen." Just tässä kohin, mielestäni on kohtuutonta vaatia muuttamaan itseään ns."ottavan osapuolen" takia. Ensinnäkään sellaista tilannetta ei pitäisi kenellekään syntyä, eikä sellaista toivoisi kenellekkään..
Miksi hankitte sitten vauvan kerta sinun osaltasi koko suhteen vakavuuden ajattelu on jo niin vaikeaa? "Kihloihin mentiin vähän sen takia, että tilanne tuntui vaativan sen sekä miehen perhe" Huh, miten voit tehdä avioliittolupauksen sukulaisten takia? Kirjotuksesi perusteella saa sen kuvan, että muutto ja avioliittolupaus on tapahtunut vain velvollisuuden takia(vauva ja miehesi halun edetä suhteessa)
Siinä vaiheessa kuten sinä tunnet, että normaali suhteen eteneminen joka kuuluu kunnon parisuhteeseen, alkaa tuntua "ansalta ja liialta" olisi varmaan itsensä ja toisen takia parempi elää sinkkuna.
Ei se nyt aina ole niin, että "ota rennommin sitten". Väitän näin siksi, että oma ukkoni tuppaa myös olemaan erittäin päättämätön asioissa. Esim. ulkomaanmatka. Haluaa lähteä, mutta ei halua päättää asiasta puolta vuotta aikaisemmin, jolloin matka olisi jokatapauksessa varattava. Ei kuitenkaan halua myöskään äkkilähtöä, koska silloin ei ole aikaa suunnitella ollenkaan.
Eihän elämässä tietenkään aina voi tietää, mitä puolen vuoden tai vuoden päästä tapahtuu, mutta jotain päätöksiä on tehtävä tästä huolimatta.