Jokaikinen teistä sietäisi vähintään korvatillikan.
Haukutte kuin rakkikoirat vanhoja anoppejanne.
Menkääpä itseenne ja ajatelkaa mitä se kertoo teistä! Ei suinkaan sitä, että teissä ei olisi mitään vikaa, vaan että ette valitettavasti olekaan se maailman napa.
Haukutte kuin rakkikoirat vanhoja anoppejanne.
Menkääpä itseenne ja ajatelkaa mitä se kertoo teistä! Ei suinkaan sitä, että teissä ei olisi mitään vikaa, vaan että ette valitettavasti olekaan se maailman napa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minkä sille mahtaa, jos anopit ovat ilkeitä ja inhottavia? Minä en kyllä ala säälimään anoppiani sen vuoksi, että hän on vanhempi kuin minä... Käytös ratkaisee ei ikä! Heti jos anoppi lopettaa kaikki turhat valehtelut ja syytökset minusta niin minä lupaan lopettaa hänen haukkumisensa!
Ihana anoppini on ymmärtänyt asiat samoin kuin sinä. Ja onpa antanut sen korvatillikankin, niin miniälleen kuin lapsenlapsilleenkin.
Oletko nyt tyytyväinen?
Jotkut täällä kuvittelee omiaan ja jotkut ovat oikeasti pulassa appivanhempiensa kanssa.
Luulen, että täällä on sen takia näin paljon inhottavia juttuja kun kukaan, jolla on mukavat appivanhemmat, eivät tänne kirjoita. Sama pätee ravintoloihin. Enemmän ihmiset huomauttelee huonosta palvelusta kuin hyvästä.
Ja kaiken lisäksi kirjoittaminen auttaa purkaamaan kiukkua.
Mutta ainakin itse voin sanoa, että minulla on todella mukavat "appivanhemmat" (en ole naimisissa). Tulen heidän kanssaan erittäin hyvin toimeen, joskus jopa soittelemme ja kyselemme kuulumisia.
käytöstä kylläkin. Jos pelkän iän takia täytyisi kunnioittaa, sais kärjistetysti olla kumartelemassa myös kaikkia murhamiehiä, pedofiileja, jne...? Ja kaiken vähiten muuten kunnioitan niitä, jotka koskee toiseen fyysisesti pahalla (korvatillikka) tai jotka uhkailee sellaisella.
itseensä ja katsoa rehellisesti peiliin ja huomata ettei hän olekkaan maailman napa. Toisaalta aivan sama enää mitä hän tekee! Että sellainen tapaus tällä kertaa!
on aivan sama mitä anoppi puhuu ja valittaa,enää en kuuntele enkä välitä.jos ajattelisi asiaa näin että miniä kävisi haukkumassa ja arvostelemassa anoppia koko ajan niin mitä siitäkin tulisi?jossain kulkee raja.anoppi käy meillä pakolliset synttärit ja that´s it.se mikä on huvittavaa niin on joulut-jos siellä ei käy niin lahjojakaan ei saa,siis kostaa pienelle lapselle mikä on kaikkeista lapsellisinta-olen pyytänyt anoppia ja appia meillekkin käymään että näkee millainen joulu meillä on,niin eivät tule vaikka välimatkaa ei ole kuin 2km.todella lapsellista ja minä olen nostanut käteni pystyyn ja aijon irtautua koko sopasta.
olen yrittänyt vuosikausia olla anopille ystävällinen, kunnioittava jne. nyt on tultu siihen pisteeseen, että jos hän ei kerran kunnioita ja arvosta minua, turha odottaa sitä myöskään minulta. sen olen antanut sen tuta ja kyllä käytös on hieman rauhoittuikin.
en ymmärrä miten sellaisia ihmisiä on olemassa kuin anoppini.
Onko miniät sitten roskakoreja johon anoppi saa purkaa kaiken välittämättä miltä se toisesta tuntuu? Eikä ne kaikki anopit niin vanhoja ole, mutta osa saisi myös olla hieman ystävällisempiä!!!
Olen anoppi. Kesti kaksi vuotta anoppina oloa, ennen kuin opin näkemään oman pahuuteni.
Se ei ollut helppoa.
Kun kasvattaa lapsensa omassa perheyksikössään, jossa sen keskushahmona pyörittää arkea, ei tajua tuon yksikön hajoamista.
Elinhän perheenäitinä melkein kolmekymmentä vuotta.
Moni kaltaiseni anoppi mieltää miniän talouden vain jatkeeksi sille omalle keskiölleen, jossa itse pörisee vanhana kuningatarmehiläisenä.
Minun tajuntani mielsi poikani ja miniäni kodin oman perheeni sivupisteeksi.
Tajuntani ei ymmärtänyt, että eräs elämänvaiheeni oli ohi peruuttamattomasti.
Olin aina kuvitellut perheeni järjestyksen olevan pysyvä tila: isä, äiti ja lapset. Hamaan hautaan asti tämä turvaisa kehikko!
Kun sitten miniäni alkoi odottaa lasta, psyykeni mielsi tapahtuman kuuluvaksi perheelleni, sen sivuyksikköön.
Hämmästyin, kun miniäni ei ollutkaan halukas ottamaan minua mukaan odotukseen, ei vauvan vaateostoksille, ei edes lapsesta mainitsemiseen sanoin tai teoin.
Syrjimisestä, minkä koin hylkäämisenä, lähti liikkeelle luopumisen prosessi, joka oli uskomattoman kipeä käydä.
Kipeyttä lisäsi vielä se, että miniän äiti pääsi osalliseksi odotukseen ja lapsen synnyttä hoitamiseen.
Elin kateudessa ja katkeruudessa monta kuukautta ja yritin miniälle ja pojalle palveluksia tyrkyttämällä ostaa itselleni sivuyksikön takaisin. En onnistunut.
Myönsin ensimmäisen kerran elämässäni olevani kateellinen ja mustasukkainen.
Tajusin, että olin siihen asti omistanut lapseni minulle kuuluvina tuotteina.
Olisin halunnut kuin kannibaali haukata palasen miniäni elämästä.
Tajusin, että olin ihmisenä ahne.
Vaikka en miniääni koskaan moittinut, olin aiemmin vieraillutkin suhteellisen harvoin, en määräillyt, niin silti... silti nämä tunnetilat muhivat: ahneus, kateus ja mustasukkaisuus.
Luopumiseni tapahtui miltei yhdessä yössä sen jälkeen kun uskalsin katsoa elämää eteenpäin ilman lapsia.
Luovuin mielessäni jopa lapsenlapsestani. Se, etten näe häntä viikkokausiin, ei tee enää kipeää.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa uuden elämän, toisenlaisen, sellaisen, jossa perhe ei ole keskeinen juttu.
Minusta tuli itsellinen anoppi.
Hienoa, että kirjoitit anopin näkökulmasta, etkä syytellyt ketään. Vaikka minulle on oman anopin suhteen sanottu, että pojasta irti pääseminen on vaikeaa, niin en ole sisäistänyt sitä. Oma anoppini hyökkäilee ja haukkuu, mutta ei kerro tunteistaan. Minusta tuo oli avartava näkökulma tähän asiaan. Ehkäpä tämän jälkeen ymmärrän omaa anoppiani hiukan paremmin kirjoituksesi ansiosta.(tai ainakin yritän ymmärtää), mutta silti olen sitä mieltä, että oman anoppini pitäisi puhua enemmän tunteistaan, sen julman käytöksensän sijasta mikä tekee sekä minun, että mieheni suvun kesken riitoja ja vaikean olon kaikille.
Minusta on hienoa, että sinä olet pystynyt käsittelemään tunteitasi ja hyväksynyt ja jatkat elämääsi ja varmasti miniäsi arvostaa tätä ja tulee sinun antamaan tavata lapsen lastasi. Ja aina sellaiselta on kiva kysyä esim. hoitopaikkaa, joka on kiltti myös lapsen äidille, kuten sinä olet ja sellaiseen paikkaan on mukava mennä vierailemaan missä on ystävällinen ilmapiiri.
Ihana kirjoitus! Voi kumpa kaikki muutkin "ikävät" anopit heräisivät!!! Olet oivaltanut jotain! Ole ylpeä siitä! Onnea elämääsi!