Rillit baarissa

Kummastelinpa tuossa sellaista että monesti kuulee sanottavan että käy parempi flaksi jos ei ole rillit päässä baarissa. Itsekin olen rillipäinen ja täytyy kyllä sanoa että ei nyt niin ihmeemmin ole flaksi käynyt. Kuinkas moni uskaltaa ihan rehellisesti tunnustaa että eipä tule baarissa mentyä rillipäisen juttusille ? Kuulostaa kyllä aika pinnalliselta mutta tässä samaisella palstalla eräskin mies kertoi tehneensä testin ja rillit päässä ei flaksi käynyt mutta ilman rillejä alkoi sitten seuraa löytyä. Pitääkö tässä miehen ihan oikeasti lähteä piilari ostoksille tai silmäleikkaukseen että saisin naisen ? Ja vastauksia/kokemuksia olisi kiva kuulle molemmilta sukupuolilta.
284500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

se, että miehellä on rillit, on kaikista viimeisin asia, mihin kiinnitän huomiota. Oikeastaan kaikki muu on tärkeämpää :) Niihin kannattaa suhtautua asusteena ja valita ne sen mukaan -tyylikästä!

Jos pitää paikkansa väite, että lasit tekevät ihmisestä fiksumman näköisen, niin syy lasien käyttäjien syrjintään on selvä: harvalla on munaa niin paljon, että uskaltaa tutustua itseään fiksumpaan henkilöön (vaikka se olisikin totta vain mielikuvatasolla). Mutta minusta älykkyys on seksikästä.

Äänestä

mieleeni mainio teksti rillien käytöstä, lue Sinikka Nopolan Hei, täällä kiinnostava rillipää, Taivaallinen kassi-kokoelmasta. Hauska juttu.

Äänestä

"Hei maisteri", tuli joku mulle yli-ikäinen daami veistelemään kun ekaa kertaa menin rillit päässä baariin. Siitä lähtien olen jättänyt rillit kotiin, vaikka näen niin huonosti että naiset erottaa miehistä vasta käsillä kopeloimalla. Naisia ei baareissa kiinnosta rillipäiset miehet. Kun ei niin ei.

Äänestä
  • Tätä juuri tarkoitinkin. Silloin tällöin tullaan mullekin heittämään että "mitäs insinööri täällä tekee" tai "paljonko on neliöjuuri 132:sta". Mistä kummasta ihmisillä on sellainen käsitys että jos nyt sattuu olemaan huono näkö ja pakko käyttää rillejä niin kaveri on silloin aivan varmasti vähintään insinööri ellei peräti professori. Muuten pukeutumisen ei kyllä muistuta mitään insinööriä. En käytä kauluspaitaa ja suoria housuja.

    Äänestä

  • Rillipää kirjoitti:

    Tätä juuri tarkoitinkin. Silloin tällöin tullaan mullekin heittämään että "mitäs insinööri täällä tekee" tai "paljonko on neliöjuuri 132:sta". Mistä kummasta ihmisillä on sellainen käsitys että jos nyt sattuu olemaan huono näkö ja pakko käyttää rillejä niin kaveri on silloin aivan varmasti vähintään insinööri ellei peräti professori. Muuten pukeutumisen ei kyllä muistuta mitään insinööriä. En käytä kauluspaitaa ja suoria housuja.

    Meneppäs baarissa tanssimaan rillit päässä, niin toiset miehet alkaa tuuppia sua. Lieneekö jokin vastareaktio fiksun näköiselle kilpakosijalle, mutta näin on!

    Äänestä

  • rilleillä kirjoitti:

    Meneppäs baarissa tanssimaan rillit päässä, niin toiset miehet alkaa tuuppia sua. Lieneekö jokin vastareaktio fiksun näköiselle kilpakosijalle, mutta näin on!

    Tony Halme käyttää rillejä. Menisitkö tönimään häntä tanssilattialla?

    Äänestä

No mites kun ne piilarit joutuu jossakin vaiheessa ottamaan silmistä pois ja heittämään pokat tilalle, niin kerääkö se vaivalla kämpällesi raahaama daami sitten kamppeensa ja lähtee vetämään ku huomaa, että sul onki rillit?

Äänestä
  • Kyllä niitä voi sen verran kauan pitää pääs ettei jää kii

    Äänestä

Naisena en ole huomannut mitään eroa, rillit päässä tai ilman.

Äänestä
  • niinpä. Naisilla sitä vientiä riittää kyllä, ihan sama mitä on päällensä laittanut ja onko rillit vai ei ;). Miehet joutuu laittamaan peliin kaikkensa että sais edes jotakin.

    Äänestä

Silmälasit heikentävät ulkonäköä, se nyt vaan on tosi asia.

Tämän voi kuitenkin kääntää hyödyksi. Rumatkin miehet (kuten minä) pystyvät iskemään kasvoiltaan todella kauniitakin naisia, kunhan naisilla vain on rillit. Rillit pitävät pinnalliset kiiltokuvamiehet poissa, joten naisilla on vähemmän valinnanvaraa.

Kun valitsee hyvävartaloisen rillipään, on aina miellyttävä yllätys sängyssä huomata, miten kauniin naisen sitä taas saikaan, kun ei antanut silmälasien häiritä. Bonuksena vielä se, että päivisin nämä naiset ovat taas rillit päässä vähän rumempia, ja pysyvät kauemmin ruman miehen seurassa, kun vientiä muualle ei niinkään ole.

Äänestä
  • oikein tuutin täydeltä tymäkkää ohjeistusta kaikille nelisilmille. mutta, mutta. entä jos onkin niin helvetin tyylikkäät ja kalliit pokat ettei mitään rajaa. voisiko naiset tästä huomata että mieheltä löytyy pätäkkää? ja rahallahan tunnetusti saa.

    Äänestä

  • tulikin kirjoitti:

    oikein tuutin täydeltä tymäkkää ohjeistusta kaikille nelisilmille. mutta, mutta. entä jos onkin niin helvetin tyylikkäät ja kalliit pokat ettei mitään rajaa. voisiko naiset tästä huomata että mieheltä löytyy pätäkkää? ja rahallahan tunnetusti saa.

    Silmälaseista ymmärtävät vain ne, joilla itselläänkin on silmälasit. Kalliit pokat auttavat enintään toisen rillipään iskemisessä.

    Äänestä

Aniharva käyttää silmälaseja yökerhoissa, joten tästä voi varmaan päätellä jotain. Kuitenkin tosiasia on, että todella monella nykyään ON silmälasit, varmaan lähemmäs puolella nuoristakin... Mutta baareissa siis kukaan ei käytä niitä. Ehkä siihen on syynsä. Itsekään en ole käyttänyt silmälaseja baarissa kuin vuonna 1996 viimeeksi... Tosin enpä käytä niitä muutenkaan kuin visusti neljän seinän sisällä. Ihmisten ilmoilla sitten piilareita.

Äänestä
  • Hassu huomio. En ole itse katsellut yökerhojen yleisöä "sillä silmällä", mutta havaintosi pitää kyllä paikkansa kun tarkemmin ajattelee...

    Äänestä

Kun aloin miettimään, niin on kyl harvinaisen totta ettei silmälaseja juuri baarissa näy. Piilareita ne kaikki miehet tuntuu nykyään käyttävän. Mutta ei mulle kyllä todellakaan ole mikään ongelma jos mies käyttää laseja. Se ihan riippuu laseista ja muutenkin kokonaisuudesta. Sama asiahan se on jos mies on pukeutunut ilman minkäänlaista tyylitajua ja jos lasit on hankittu ilman minkäänlaista tyylitajua... Eli tyylikkyys se siinä ratkaisee eikä se että onko vai eikö. Kyllä mä mielelläni lähtisin tyylikkään ja muutenkin mukavan silmälasipäisen miehen mukaan. Ei se niistä laseista tod. ole kiinni!

Äänestä

niin tahdon kertoa...

Entäs jos on kumonnu baarissa tai ennen buariin tuloa liian monta lasia..?

Äänestä

Väitteesi pitää paikkaansa. Ei pelkästään baareissa vaan joka paikassa.

Äänestä

Mulla on silmälasit, mutta eipä ne ole vielä ketään haitannut. Lauantaina joku mies jopa kehui lasejani. Olen oikeasti pahoillani, mutta purskahdin nauruun "Kauniit lasit sulla"-kommentin jälkeen. :) Sinnikäs äijä, yritti kehua mua vielä senkin jälkeen, kun kerroin olevani varattu.

Hanki tyylikkäät aurinkolasit vahvuuksilla. Ei niitä ehkä savuisessa baarissa kannata pitää, mutta vielähän on (toivottavasti) terassikelejä jäljellä.

Äänestä

Mullakin on silmälasit ja olen huomannut että piilarit päässä baarissa naiset katsoo enemmän ja pidempään kun taas pokat päässä saattaa saada sellasen hyvinhyvin nopean vilkasun! Vaikka (lähes)kaikki naiset sanooki ettei rillit vaikuta niin valitettava tosiasia on että KYLLÄ ne vaikuttaa naisen saamiseen! :(
okei okei, nyt jo joku veti pavun nenäänsä, myönnän kyllä että loppuen lopuksi naisetkin voi innostua rillipäisestä miehestä vähän aikaa juteltuaan mut tää
piilarit vs. rillit -jutulla tarkotin tällästä ensisilmäystä...
ELI piilarit päähän!!! ;)

Äänestä
  • Kysymys ei mielestäni ole pelkästään siitä, että rillit rumentavat. Rillien käyttäminen baarissa on usein myös signaali siitä, etteivät ihmistä ulkonäkökysymykset kauheasti kiinnosta. Ainakin itse pinnallisena (piilareita aina kodin ulkopuolella käyttävänä) miehenä ajatellen baarissa rillipäisen naisen nähdessäni, että olisi nyt vähän enemmän ulkonäkönsä eteen vaivaa nähnyt. Näin silloinkin, vaikka lasit olisivat ihan Ok-malliset.

    Äänestä

  • kotiin kirjoitti:

    Kysymys ei mielestäni ole pelkästään siitä, että rillit rumentavat. Rillien käyttäminen baarissa on usein myös signaali siitä, etteivät ihmistä ulkonäkökysymykset kauheasti kiinnosta. Ainakin itse pinnallisena (piilareita aina kodin ulkopuolella käyttävänä) miehenä ajatellen baarissa rillipäisen naisen nähdessäni, että olisi nyt vähän enemmän ulkonäkönsä eteen vaivaa nähnyt. Näin silloinkin, vaikka lasit olisivat ihan Ok-malliset.

    Mun mielestäni trendikkäät lasit pikemminkin kaunistaa/komistaa kuin rumentaa tai tekee käyttäjästään jotenkin vähemmän huolitellun.

    Eri asia sitten on, että kaikki ei omista mitään "trendikkäitä" laseja, ja trendikkyyskin on katsojan silmissä...

    Mutta tosiaan baareissa kyllä aniharva laseja käyttää nykyään. Lasien käyttäjät voi melkeinpä laskea parin käden sormilla täpötäydessäkin baarissa. Kuitenkin hyvin suuri osa asiakkaista lasit omistaa, eli käyttävät sitten baarissa piilareita, tai hamuilevat käsikopelolla...

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    Itse muuten kävin aikoinaan baareissa ilman laseja ja ilman piilareita... Minulla on lievä likinäkö, joten kovin kauas ei selvästi nähnyt.

    Tässä oli se hyvä puoli, että oli "helppo" luoda katsekontakti vastakkaisen sukupuolen kanssa, kun ei itse edes tiennyt, katsooko toinen takaisin vai ei... Tavallaan siis tosi "itsevarman" tuntuisesti pystyi katselemaan naisia, eikä takuulla ollut se, joka katsekontaktin ensimmäisenä "mursi".

    Ainakin yhden kerran tämä taisi toimiakin, kun illan päätteeksi eräs nainen käveli suoraan luokseni... Olin häntä kai "tuijotellut" pidemmänkin aikaa illan aikana. ;)

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    Mun mielestäni trendikkäät lasit pikemminkin kaunistaa/komistaa kuin rumentaa tai tekee käyttäjästään jotenkin vähemmän huolitellun.

    Eri asia sitten on, että kaikki ei omista mitään "trendikkäitä" laseja, ja trendikkyyskin on katsojan silmissä...

    Mutta tosiaan baareissa kyllä aniharva laseja käyttää nykyään. Lasien käyttäjät voi melkeinpä laskea parin käden sormilla täpötäydessäkin baarissa. Kuitenkin hyvin suuri osa asiakkaista lasit omistaa, eli käyttävät sitten baarissa piilareita, tai hamuilevat käsikopelolla...

    "trendikkäät lasit pikemminkin kaunistaa/komistaa kuin rumentaa tai tekee käyttäjästään jotenkin vähemmän huolitellun"

    Kyllä, näin on.

    Itse tosiaankin ihmittelen, miten muutoin siistin oloinen hlö jolla on lasit olisi epähuoliteltu ulkokuoreltaan!?

    On myös hyvä muistaa, etteivät piilolasit kovin hyvin sovi kaikille muista syistä... näkö ei ehkä korjaudu piilolaseilla riittävästi, tai sitten hlöllä voi olla sellaiset silmät ettei piilolaseja ole mitenkään kovin mukava käyttää (esim paljon verisuonia luomissa).

    Jos silmät kuivaa, verestää ja turvottaa, niin minusta se on se mikä ei ole kovin huolitellun näköistä.

    Äänestä

  • mörkö kirjoitti:

    Itse olen vannoutunut piilarimies, en todellakaan pidä rilleistä sen enempää itselläni kuin muilla. Siltä sanoisin, että tämä keskustelu on tavallaan väärällä palstalla. Jos koet vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen jostain syystä puoleensavetäväksi, et yleensä edes huomaa ulkonäkön pikkuvirheitä (esim. rillejä). Hyvin moni on ihastunut ja päätynyt elinikäksi naimisiinkin sellaisen ihmisen kanssa, jonka ulkoista olemusta on aluksi pitänyt aivan hirveänä. Jokin muu syy tai sattuma on ajanut yhteen ja se on sitten ollut menoa.

    Ulkonäköä (ja niitä kauheita rillejä) tulee ehkä kuitenkin kriittisemmin tarkkailtua kaveri- ja tuttavasuhteissa.

    Äänestä

  • tekee kauniisti kirjoitti:

    Olen likinäköisenä huomannut, että laseista on eniten haittaa nakkikioskin jonotuspaikkoja selvittäessä.

    Äänestä

  • Pera! kirjoitti:

    Olen likinäköisenä huomannut, että laseista on eniten haittaa nakkikioskin jonotuspaikkoja selvittäessä.

    Jos sinäkin muiden lailla menisit vain kiltisti sinne jonon perälle niin eipä tulisi sullekaan mitään ongelmia ;).

    Äänestä

Nyt on ihan pakko sanoa, että älä ihmeessä mene mihinkään piilariostoksille pelkästään baariflaksin takia. En tiedä minkälaisista naisista olet kiinnostunut, mutta mua ainakin on aina viehättänyt silmälasipäiset miehet. En osaa tarkemmin selittää, niissä on vain sitä jotain. Jotenkin sitä alitajuisesti liittää silmälasit älykkyyteen ja lukeneisuuteen, ja älykkyys on mun mielestä seksikästä.

Makuja on monia, parinvalintaa ohjailee kyllä niin ihmeelliset asiat. Itse olen seurustellut nyt yli viisi vuotta mieheni kanssa ja yksi pieni, mutta mukava piirre hänessä olivat/on edelleen silmälasit ja niiden takana näkyvät söpöt silmät ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rillipää kirjoitti:

Kummastelinpa tuossa sellaista että monesti kuulee sanottavan että käy parempi flaksi jos ei ole rillit päässä baarissa. Itsekin olen rillipäinen ja täytyy kyllä sanoa että ei nyt niin ihmeemmin ole flaksi käynyt. Kuinkas moni uskaltaa ihan rehellisesti tunnustaa että eipä tule baarissa mentyä rillipäisen juttusille ? Kuulostaa kyllä aika pinnalliselta mutta tässä samaisella palstalla eräskin mies kertoi tehneensä testin ja rillit päässä ei flaksi käynyt mutta ilman rillejä alkoi sitten seuraa löytyä. Pitääkö tässä miehen ihan oikeasti lähteä piilari ostoksille tai silmäleikkaukseen että saisin naisen ? Ja vastauksia/kokemuksia olisi kiva kuulle molemmilta sukupuolilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu