kuinka moni elää suhteessa, jossa on ihan hyvä olla, mutta se jokin "kipinä" puuttuu? ja kuinka moni on eronnut tällaisessa tilanteessa ja lähtenyt etsimään sitä puuttuvaa kipinää?
kipinää
silja
91753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen ollut suhteessa mieheni kanssa seitsemän vuotta. Pari vuotta kihloissakin.
Pari viikkoa sitten satuin ihastumaan todella rajusti mieheni sukulaiseen.. HUH. Mitään ei tapahtunut, mutta siitä lähtien olen alkanut miettiä, mikä tässä suhteessa mättää. Jos suhde olisi kunnossa, en tietenkään olisi ihastunut toiseen ihmiseen!
Päädyin sellaiseen lopputulokseen, että tästä suhteesta puuttuu INTOHIMO täysin. Sitä ei ole koskaan ollut, aikaisemmin en vain pitänyt sitä niin tärkeänä. Nyt minusta tuntuu jopa, että rakkauteni tähän mieheen on kuollut.. Mutta voiko se noin vain loppua? Tai siis rakastan häntä tietysti, koska muutenhan voisin helposti jättää miehen. Nyt en siis voi. Eli rakastan, enkä halua loukata. Intohimon puute vain satuttaa kovasti, en tunne sitä ollenkaan miestäni kohtaan.. :(
samanlaisia kokemuksia,ihmeellistä kuinka uusi ihastus tuntuu jokapuolella kehoa tunteenpalona.mutta todistettavasti tunne on olemassa!
10v jälkeen lähdin ilman "KUNNON" syytä (väkivalta, pettäminen, aloholi tms.)
ihan kivan miehen luota.
SE JOKIN vain puuttui!
En ole katunut,
olemme vielä väleissä (lähinnä lasten takia), mutta välimme on paremmassa kunnossa kuin aikoinaan...
Molemmilla on uudet suhteet,
joista se meiltä puuttunut kipinä löytyy!
Erotessa oli vähän taistoa,
luovuttamisen tuska oli suuri,
mutta se on kääntynyt suureksi voitoksi,
jo ihan lasten ja meidän kaikkien onneksi!
Mulla ainakin on kipinätön suhde. Just tuota eroakin oon miettinyt, en varsinaisesti sen kipinän puutteen vuoksi, sillä saattaahan se hiipua suhteessa kuin suhteessa ennen pitkää, vaan siksi voin joutua lähtemään, kun tunnen olevani mieskokemusten suhteen sen verran untuvikko, etten voi nyt jumittua tähän. Jos taas olisi sitä kipinää, voisi se olla syy jäädä.
Oon vaan miettinyt, kun täälläkin monet näyttää puhuvan noista kipinöistä, että mitä oikein tarkoitatte niillä ja missä kaikessa ne näkyy/on näkynyt teidän suhteissa?
.. niin siis minusta ainakin se "kipinä" tuntuu itsessäni sellaiselta "sykäykseltä", kun toinen vain katsoo tai koskettaa. Ottaa melkein sydämestä se tunne. Se varmuus (toivo) siitä, että vastapuolikin tunsi saman, saa minut ainakin elättelemään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta.
Ja voi että, ihastuessa varsinkin se epävarmuus toisen tunteista saa pään totaalisesti sekaisin ja elämän heittämään häränpyllyä!!!
Tunne on minulla ainakin yleinen juuri silloin kun ihastuu.. ajan myötä se poistuu, mikä ei tietenkään ole toivottavaa. Sitä vaan nyt niin jäi (otin ja ihastuin pari viikkoa sitten, siis. Ekaa kertaa tämän pitkän suhteen aikana.) kiinni siihen tunteeseen, ja haluaa sen kokea uudestaan, vaikkakin toisen miehen kanssa. Edes hetken verran.. Ja sitten kärsitään taas kauheasta ikävästä, kun toista ei nää kuin pari kertaa vuodessa välimatkan takia. Eikä välttämättä niinkään usein. Tunteistaan ei uskalla ihastukselle kertoa, kun ei tosiaan ole varma, mitä hän tuntee..
Nykyinen suhteeni alkoi tällaisesta samanlaisesta "kipinästä". Sitä taisi kestää vuoden verran, ehkä parikin. Nyt tunne on totaalisesti poissa, ollut jo pitemmän aikaa. Yhdessä oltu jo seitsemisen vuotta.
Olipa suhde mikä tahansa, niin aina se arki sieltä astuu kehiin. Se on tosi kuin vesi. Ihastuessa sitä vain ei ymmärrä tai halua edes yrittääkään ymmärtää.
Olisipa mahtavaa, jos voisi elää lopun elämää suhteessa, missä näitä "sykäyksiä" kokisi jatkuvasti oman miehen kanssa.. Ja se intohimo. Sitä mielestäni pitäisi olla jokaisessa suhteessa.. muuten ei tuu mistään mittään! Ja nyt kyllä tuntuu siltä.. :(
että minä...Kaikki pitäisi olla ja onkin hyvin, mutta... Eräs toinen on jo vuosia saanut aikaan minussa todella voimakkaita tunteita, välillämme on sähköä... Mutta nykyisestä suhteesta en kai sit uskaltaudu lähtemään, olemme kuitenkin kokeneet yhdessä niin paljon. Eli en taida olla kovin rehellinen itselleni, saatikka toiselle...
luulen että moni suhde kaatuu juuri tuohon kipinän puutteeseen. toiset eroaa, toiset sovussa, toiset pettää..niin toista kun itseään.
erosin itse suhteesta jossa ei ollut enään kipinää. suhde oli vakaa ja turvallinen.
uusi suhteeni on tätä kipinää.. ihastuminen ja rakastuminen on niin upeaa, että olen unohtanut..tai olen unohtanut jo entisen suhteen huonouden. minä ainakin kannatan tämän 'kipinän' etsimistä!
...vaan sen eteen tulee tehdä töitä. Lomia, yhteisiä hetkiä jne. Vanhojen aikojen muistelu yms. Kaikki muuttuvat ajan myötä, mutta sitähän voisi muuttua myös tylsästä vähän repäisevämmäksi.
Pet Shop Boysin sanoin: "We were never bored, because we were never being boring..."
Olen seurustellut reilut 10 vuotta avomieheni kanssa. Hän on ihana mies, rehellinen, uskollinen, lempeä, rakastava, hyvännäköinenkin ja omaa samanlaiset elämänarvot kuin minäkin. Tiedän etten milloinkaan löytäisi itselleni yhtä hyvää miestä kuin hän. Kuitenkin... se jokin on kadoksissa. Olemme puhuneet naimisiinmenosta, lasten hankinnasta ja asunnon ostamisesta, mutta loppujen lopuksi molempia pelottaa ottaa ratkaiseva askel.
Olemme molemmat epävarmoja siitä, olemmeko toisillemme oikeat ihmiset, mutta kuitenkin kaiken epävarmuuden pohjalla tuntuisi olevan luja rakkaus toisiimme.
Olemme kokeneet yhdessä paljon ja myös vaikeita asioita (masennusta, työttömyyttä, sairautta) ja nyt tuntuu, että olemme ajautuneet hirveän kauaksi toisiamme. Sitä ihanaa sanatonta yhteyttä toiseen ei enää tunnu löytyvän.
Nyt pohdiskellaan, ollako yhdessä vai ei. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että jokin muutos on pakko tehdä, sillä muuten elämä jää junnaamaan paikoilleen tähän ratkaisemattomaan tilanteeseen. Hirveältä tuntuu ajatus erosta, mutta välillä tuntuu, että yhteiselo on niin vaikeaa, että ero on väistämätön.
Rohkeutta sinulle, toivottavasti osaamme tehdä oikeita ratkaisuja! =)