Lomalta paluu ja orientoituminen töihin ja arkeen saavat aivot toimimaan ja havainnoimaan ulkomaailmaa ja lähinnä mitä kaikkea omituista on ihan parin kuukauden aikana tapahtunut.
Oletteko huomanneet millaisia julkisuuden henkilöitä kaikenmaailman salarakkaista ja "kaarinoista" on tullut? Jotenkin surkuhupaisaa ja surullistakin katsoa/lukea heidän touhujaan, sillä ainakin ennen muinoin ko. naisilla oli hieman karskimpia nimityksiä. Mielenkiinto ja lukuinto loppuu lyhyeen kun "kaarina" on osallisena omassa suhteessa.
Kyllä, olen tullut petetyksi. Yli 10 vuotiseen suhteeseen kiemurteli lutk... siis salarakas ja asiaa puidaan vielä pitkään, mutta olemme mieheni kanssa päättäneet yrittää jatkaa. Myönnän, että tottakai vikaa on minussakin, että mies hamuaa vieraan syliin, mutta on todella vaikea hyväksyä naisten nykymaailman käytäntö, jossa mikään ei ole pyhää ihmissuhteissa. Mitä ajattelette "kaarinat" kun vierasta miestä hamuatte? Kuinka usein mies kuitenkin jää "vanhaan" suhteeseen ja yrittää kuintenkin uudestaan? Jokaisella ihmisellä tulee varmasti hetkiä elämässään, jolloin miettii eri vaihtoehtoja, miten menetellä suhteessa? Lähdetkö pettäjän tielle hakemaan hetkellistä apua ahdistukseen vai yritätkö hoitaa asiat kotirintamalla ENSIN ja vasta tarvittavien johtopäätösten lähtee mahdollisesti katsastamaan tarjontaa. En tajua mitä näitten naisten päässä liikkuu...Oma "kaarinamme" oli muka korrekti ja fiksu ja oli ilmoittanut ettei koskaan voisi esimerkiksi olla esim. toisen (siis aviovaimon) kotona. Ja paskat! Tekopyhää toimintaa. Samalla kyllä maistui suuseksi ko. aviomihen kanssa...
Te joilla on esim. teini-ikäisiä lapsia. Minkälaisen kuvan he saavat nykyajan seurustelusta ja yhdessäolosta? Voin vain kuvitella meininkiä... Miten saadaan ihmiset luottamaan ja uskomaan jälleen "normaaliin" parisuhteeseen? Ja toivomaan että sellaista on vielä jäljellä. Vai haluaako sitä enää kukaan? Minä ainakin haluan...
Oletteko huomanneet millaisia julkisuuden henkilöitä kaikenmaailman salarakkaista ja "kaarinoista" on tullut? Jotenkin surkuhupaisaa ja surullistakin katsoa/lukea heidän touhujaan, sillä ainakin ennen muinoin ko. naisilla oli hieman karskimpia nimityksiä. Mielenkiinto ja lukuinto loppuu lyhyeen kun "kaarina" on osallisena omassa suhteessa.
Kyllä, olen tullut petetyksi. Yli 10 vuotiseen suhteeseen kiemurteli lutk... siis salarakas ja asiaa puidaan vielä pitkään, mutta olemme mieheni kanssa päättäneet yrittää jatkaa. Myönnän, että tottakai vikaa on minussakin, että mies hamuaa vieraan syliin, mutta on todella vaikea hyväksyä naisten nykymaailman käytäntö, jossa mikään ei ole pyhää ihmissuhteissa. Mitä ajattelette "kaarinat" kun vierasta miestä hamuatte? Kuinka usein mies kuitenkin jää "vanhaan" suhteeseen ja yrittää kuintenkin uudestaan? Jokaisella ihmisellä tulee varmasti hetkiä elämässään, jolloin miettii eri vaihtoehtoja, miten menetellä suhteessa? Lähdetkö pettäjän tielle hakemaan hetkellistä apua ahdistukseen vai yritätkö hoitaa asiat kotirintamalla ENSIN ja vasta tarvittavien johtopäätösten lähtee mahdollisesti katsastamaan tarjontaa. En tajua mitä näitten naisten päässä liikkuu...Oma "kaarinamme" oli muka korrekti ja fiksu ja oli ilmoittanut ettei koskaan voisi esimerkiksi olla esim. toisen (siis aviovaimon) kotona. Ja paskat! Tekopyhää toimintaa. Samalla kyllä maistui suuseksi ko. aviomihen kanssa...
Te joilla on esim. teini-ikäisiä lapsia. Minkälaisen kuvan he saavat nykyajan seurustelusta ja yhdessäolosta? Voin vain kuvitella meininkiä... Miten saadaan ihmiset luottamaan ja uskomaan jälleen "normaaliin" parisuhteeseen? Ja toivomaan että sellaista on vielä jäljellä. Vai haluaako sitä enää kukaan? Minä ainakin haluan...
Vastaukset 39
Vanhimmat
Niin, miehessäsihän ei ollut mitään vikaa ..
tai teidän liitossanne,sehän oli hyvässä kunnossa ..
Tuli toinen nainen ja suorastaan kiskoi miehesi sänkyynsä.
Mistäs tiedät, mitä miehesi hänelle valehteli, ainakin aluksi. Sillä niinhän se usein menee.
Just samaa ihmettelin, että väkisinkö tämä Kaarina änkeytyi miehesi sänkyyn. Sun miesparka antoi sitten vaan säälimunaa. Joo, niinhän se meni. No, tapansa lohduttautua kullakin...
Ja tiedoksi: en ole salarakas enkä pettäjä.
Pitänee tarkistaa ja korjata...tiedän että syytä on miehessäni ja minussa ja ennen kaikkea vain meissä kahdessa. Toinen eukko vain sattui pahaa aikaan paikalle ja tilanne on nyt tämä. Vaan edelleen mietin, mitä salarakkaat haluavat ko. suhteista. Ja mitä he niistä saavat?
Pitänee tarkistaa ja korjata...tiedän että syytä on miehessäni ja minussa ja ennen kaikkea vain meissä kahdessa. Toinen eukko vain sattui pahaa aikaan paikalle ja tilanne on nyt tämä. Vaan edelleen mietin, mitä salarakkaat haluavat ko. suhteista. Ja mitä he niistä saavat?
Salarakkaathan on niitä julkistakin julkisempia naisia. Minä olen ihan yksityinen. Ja mitä saan? Saan rakkautta, hellyyttä ja huolenpitoa, ihanan miehen huomiota, hauskoja keskusteluja, pieniä teknisiä neuvoja - mitä nyt nainen ylipäätäänkin voi saada rakkaaltaan.
Mitäkö naiset hakevat? Seksiä, läheisyyttä ja hellyyttä. Ja tietysti imartelua, jolla miehet yleensä saavat seksiä. "Ai kun sulla on niin ihanat sääret, voisi luulla että olet vasta 22, mun vaimolla on pirusti suonikohjuja..."
Olen itse naimisissa ja ihastuin taannoin yhteen mieheen. Tietenkään en ryhtynyt sänkyhommiin hänen kanssaan, mutta voi taivas sitä yrittämisen määrää minkä mies teki vongatessaan seksiä. En ole kyllä koskaan ollut niin ihana, haluttava, hauska, fiksu ja kaikkea. Lopulta alkoi itseäkin ällöttää.
Tiedän, että heikkopäisempi voisi haksahtaa tällaiseen todella helposti!
Mutta multa saat kyllä 10 pistettä ja papukaijamerkin, kun rohkenet yrittää uudestaan. Toi vaatii itsetuntoa. Hyvä!
Minulla on siis suhde naimisissa olevaan mieheen. Emme tapaa säännöllisesti ja emme myöskään joka kerta tapaa seksin merkeissä. Saatamme vain esimerkiksi olla lähekkäin ja jutella. Hän kuulemma kaipaa läheisyyden tunnetta, jota ei tunne vaimonsa kanssa. Saatamme myös kulkea esimerkiksi työmatkat yhdessä, sillä suunta on sama.
En ole koskaan pyytänyt häntä jättämään vaimoansa ja lapsiansa. Minä en ota häneen yhteyttä vaan hän aina minuun. Ja ei, en tapaa häntä joka kerta kun hän sattuu sitä haluamaan. Hän on joskus ehdottanut, että aloittaisimme seurustelun, (en tiedä onko hän tarkoittanut myös sitä että jättäisi vaimonsa) mutta en ole siihen suostunut. Sanoin, että parempi näin, että silloin tällöin tapaamme, jos siltä tuntuu.
Miksi suostun edelleen tapaamaan miestä?! Ensinnäkin hänessä on jotain sellaista, joka vie minulta "jalat alta", hän on ns. minulle huumetta. Minulla ei ole epäreallistisia kuvia, että joskus hän vielä on minun mieheni. Mutta hän on minulle silti parempi kuin mitä edelliset poikaystäväni ovat minulle olleet, hän arvostaa minua naisena ja on hellä ja romanttinen. Hän osaa keskustella kanssani, hän ei lupaa tyhjiä lupauksia. Hän ei ole koskaan luvannut että vielä joku päivä hän jättää vaimonsa ja aloittaa elämän minun kanssani, enkä todellakaan tätä lupausta kaipaakaan. Silti hän on ollut elämässäni milloin enemmän ja milloin vähemmän viimeiset reilu 2 vuotta. Tässä välissä seurustelin hetken, enkä edes harkinnut pettäväni silloista poikaystävääni tämän miehen kanssa. Mutta eron tullessa tämä mies palasi elämään.
Hyvin samanlainen suhde minullakin varattuun mieheen, sillä erotuksella, että me olemme yhteydessä eri tavoin. Joskus vaan tapaaminen onnistuu molemmille ja nautimme molemmat rakastellen tai ilman.
Pistä miehesi kuriin äläkä ole hänelle liian helppo nakki!
Liian monet naiset keskittävät energiansa vain "Kaarinan" moittimiseen siinä samalla kun paukuttelevat Sloggien kuminauhaa sohvalla, syövät puolet Jäätelöautosta ja kyttäävät Salkkareita.
Se on juuri aviomiehesi, joka on sinulle viime kädessä vastuussa tekemisistään: "Kaarina" ei ole luvannut sinulle mitään mustaa valkoisella. Vaikka tässä tilanteessa voi peräänkuuluttaa naisten välistä solidaarisuutta ja yhteiskunnallista vastuuta, todellinen tilivelvollisuus ja vastuu on kuitenkin miehelläsi, joka on luvannut uskollisuutta myötä- ja vastoinkäymisissä.
Olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, puoliso petti, mutta päätimme jatkaa yhdessä. Vaikeaa on välillä, mutta näyttää siltä, että pääsemme yli, kun olemme voineet rehellisesti keskustella asiasta. Ja ainakin pettäjän mielestä suurin syy pettämiseen oli hänen omassa päässään, ei suinkaan vakisuhteen vaikeuksissa.
Varmaan vikaa oli myös kotona, mutta myös minusta kolmansien osapuolien on ihan turha hehkutella sillä. Likapyykki pestään kotona, ei salarakkaan sängyssä! Mitään rikosta ei toki ole tapahtunut, mutta moraalia ei varatun kanssa suhteeseen ryhtyvällä ole. Mutta moraalikysymyksethän ovat vanhanaikaisia - nyt puhtaan vaan yksilönvapauksista, joita ei mikään sitoutuminen tai yhteisön pelisäännöt saa rajoittaa.
No kuka tässä on väittänyt, että se olisikaan moraalista?
Myös ylinopeus on moraalitonta kuin myös lehtien selailu kaupassa, pummilla matkustaminen, lasien jölliminen baarista, selän takana puhuminen sekä työajan väärinkäyttö. Jos sinä surffaat täällä työajallasi, niin se on moraalitonta ja väärin!
Keskustelu vaan meni nyt pääpirun hakemiseen, vaikkei alkup. edes sitä sanojensa mukaan hakenut. Totta hitossa ne teidän ukkokullat tekevät enemmän teitä kohtaan väärin kuin kaarina: jos tarkkoja ollaan, niin eihän se kolmas osapuoli ole luvannut teille mitään mustaa valkoisella.
Soita mulle, jos olet henkilö, joka ei tee koskaan mitään moraalitonta. Haluan nähdä sut livenä!
Mun mies on uskollinen, mutta hänessä on muutamia sietämättömiä luonteenpiirteitä.
1) Epähygieenisyys ja epäsiisti pukeutuminen: hän itse kyllä tykkää hyvännäköisistä naisista, pitkistä hiuksista, hoikasta varresta jne. Itse hän ei kuitenkaan ole valmis panostamaan ulkoiseen olemukseensa.
2) Kiukuttelu ja valittaminen: Mies on jatkuvasti tyytymätön kaikkeen, ja pitää yksinoikeutenaan valittaa joka asiasta. Kerrostalossa on paskaa asua, töissä on paskaa, naapurit on paskoja jne. Tämä on jokapäiväistä, ja mulla menee hermot!
3) Idealismi, mustavalkoisuus ja paasaaminen: Yksityisautoilu on perseestä, kapitalismi on perseestä, nykytekniikka on perseestä. Kun hän aloittaa monologinsa, niin loppua ei meinaa tulla millään. Ainoa hyvä puoli asiassa on se, että siihen tylsään jauhamiseen on helppoa nukahtaa.
4) Osallistumattomuus kotitöihin: "Hei, mun kalsarit loppui.", "Eiks me syödä tänään.", "Viititkö...". Itsellään ei ole mitään tajua kodinhoidosta, vieraiden vastaanottamisesta jne. Olen yksinhuoltaja!
Tahdon siis sanoa, että toista voi KULUTTAA avioliitossa monella muullakin tavoin kuin pettämisellä. Sanon suoraan, että mieluummin sietäisin sen, että miehelläni olisi ollut pari syrjähyppyä kuin sen, että hän pieree ja valittaa sohvalla. Anteeksi, taisi mennä nyt vähän hermot. Mutta ymmärrätte pointtini...
Olen kokenut tuollaista, ja se voi todella kuluttaa. Minun mieheni "petti" minua pullon ja kalojen kanssa :) Näin ajattelin, ainakin ajatuksen tasolla, antoi kaiken aikansa niille. Ja sitten vielä se ikuinen napina, kodin olisi täytynyt olla puhdas ja kiiltävä, ruuan valmiina ja naisen myös. Parempi olisi tosiaan ollut, jos hän olisi mennyt ja pettänyt naisen kanssa, olisinpahan älynnyt aiemmin erota. Onneksi älysin sitten kuitenkin.
No, kukapa tuollaisia ukkoja salarakkaakseen huolisikaan.
En ole ajatellut erota enkä pettää. Tilanne on toistaiseksi tämä. Houkutuksia on kyllä tullut, ja ihastuinkin erääseen mieheen todella rajusti. Sain pidettyä kuitenkin itseni kurissa. Asia vuoti kuitenkin julkisuuteen.
Kuinkas ollakaan, mä olen varmaan loppuelämäni se suhteemme perkele. "Miten sä tuollain kun sun mies on niin kiltti..." Eli mistä tästä opimme: koskaan ei kannata tuomita ennen kuin tietää myös sen, mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu.
Kiitokset kokemusten jakamisesta.
Totta helvetissä olen tehnyt paljonkin moraalitonta. Mutta ei se estä minua sanomasta, mikä minusta on oikein ja mikä väärin. Saa minullekin sanoa, jos toimin jonkun mielestä väärin! Jotenkin vaan ottaa pattiin, kun enää ei saisi kertoa mielipidettään näistä asioista, vaan kaikkeen pitäisi suhtautua suvaitsevaisesti ja ymmärtäväisesti. Ja hakea syy itsestään - toisen tekoja ei saisi koskaan arvostella. Kumma kyllä nämä "salarakkaat" sujuvasti arvostelevat pettäjän vakikumppania, mutta ovat itse kaiken arvostelun yläpuolella.
Ja tiedoksi sinulle, että vaikka jonkun ihmisen teot ovatkin moraalisesti väärin, hän saattaa silti olla minulle rakas ja tärkeä ystävä eli en sillä perusteella jaottele ihmisiä.
Olen samaa mieltä, kaikkihan me joskus toimimme moraalittomasti. Ja mielipiteensä saa ilman muuta sanoa. Toisaalta, itse olen vuosien saatossa oppinut, ettei elämä todellakaan mene ihanteiden mukaisesti: siksi olen vähän hillinnyt tapaa, jolla ilmaisen mielipiteeni.
Keskustelu nyt vain meni siihen suuntaan, kumpi on pahempi: salarakas vai pettäjä.
Mielestäni on turhaa alkaa syyttämään salarakasta ja sivuuttaa oman miehen osallisuus tapahtumiin. Salarakas antaa tilaisuuden, mutta pettäjä käyttää sen.
Kannattaa pitää siis pääasiat ja sivuasiat erossa toisistaan!
En kai mitenkään ilmaissut, että "salarakas" olisi mielestäni enemmän syyllinen kuin pettäjä? Ja meidän tapauksessamme pettäjä otti kyllä vastuunsa eikä syytellyt ketään muuta, ei puolisoa eikä "salarakasta". Mutta yleinen tuntuu olevan se asenne, että "salarakas" ei tee mitenkään väärin, vaikka tarjoaakin sen tilaisuuden. Minusta hän toimii moraalittomasti. Moraalinen ihminen ottaa huomioon tekonsa vaikutukset eikä hae vain omaa etuaan tai nautintoaan. Kaikki me kylläkin välillä toimimme moraalittomasti, siitä lienemme samaa mieltä.
Niin, se vaan tuo käsite moraali on aika vaikea. Eihän sitä ole mitenkään määritelty missään, millainen on ihminen, jolla on hyvä moraali. Toisen mielestä se on toista kuin toisen. Joskus aiemmin uskonto määritteli sitä pitkälti. Nykyihmisen moraali on varmasti huomattavasti höllempää kuin aiemmin oli. Eikä siitä niin kovin pitkää ole. Moraalikäsitykset elävät ajan saatossa, ovat kulttuurisidonnaisia. Ehkäpä nykyaika on sitä, että uusia rajoja etsitään.
Mielestäni on turhaa syytellä kolmatta, mutta kyllä kai sekin on tapauskohtaista. Voisin kuvitella, että joskus kolmas osapuoli pettämistilanteessa olisi minunkin mielestäni moraaliton. Mutta se on nimenomaan tapauskohtaista, niinkuin usein näissä moraaliasioissa. Pitäisi tietää niin paljon, ennenkuin voisi kenenkään moraalia määritellä.
Tavallaan hyvä, että tällaisia keskusteluja käydään, pistää miettimään, omaakin moraalia :)
Itselläkin on suhde varattuun mieheen. On ollu jo 5 kuukautta. Itse en yhtään ajattele hänen puolisoaan. Jos on niin tyhmä ettei anna miehelleen rakkautta ja läheisyyttä niin silloin voi katsoa peiliin et kenenhän syy tämä on. Itse olen tullut petetyksi pahasti.10 vuotta yhdessä ja mies häipyy jonkun 10 vuotta vanhemman "luuskan" takia. Ja 2 lasta jää ilman isän huolenpitoa. Aina valittaa kun joutuu lapsia hoitamaan minun työni vuoksi. En ole katkera enää onhan mulla varattu mies jolta saa silloin kun haluaa...ja moraalia ei enää ole...
On tosi väsynyttä pyrkiä ylentämään itseään alentamalla toista.
Kysyt, mitä salarakas suhteesta hakee? Varmaan ihan samaa kuin sinäkin: rakkautta, hyväksyntää, tunnetta että on haluttava ja tärkeä.
Me emme omista toisiamme, emme vaikka olisimme naimisissa. Kukaan ei voi "viedä" miestäsi, koska hän ei koskaan ole ollut "sinun". Jos suhteesi on repsahtanut tasolle, jolla miehesi hakee toiselta naiselta sitä mitä ei sinulta saa, ja vielä valehtelee asiasta sinulle, ei liittonne ole kovin kaksinen.
Tottakai se on vaikeaa myöntää. Paljon helpompaa on keskittyä taivastelemaan salarakkaiden moraalia ja peräänkuuluttaa jotain menneiden aikojen moraalia, jota ei ole koskaan ollut olemassa.
Juu. Ja minä olen petetty vaimo, joka ei koskaan ole pettänyt.
Salarakkaana oleminen on mukavaa.
Saa läheisyyttä, hellyyttä, seksiä, ihailua. Voi rakastua oikeastikin. Saa sellaista tunnetta, mitä kotona ei saa.
Ja saa mieheltä parhaimmat puolet. Kuka kaipaa likapyykkiä, kotitöitä, arkea?
Nauttikaa, kaikki fiksut salarakkaat!
Salarakkaan asema on parempi kuin vaimon. Saa mieheltä arvostusta, ihailua. Vaimo ei välttämättä sitä saa.
Haluan jatkaakin salarakkaana, en halua vaimoksi, johon mies kuitenkin kyllästyy. En haluaisi olla vaimona, jos tietäisin, että miehen tunteet, hellyys ja lämpö on koko ajan jossain muualla.
En edes, vaikka meillä olisi yhteisiä lapsia.
Miksi kuvittelet, että vaimo ei saa hellyyttä ja rakkautta? Kyllä sitä riittää molemmille, mutta ikävä kyllä molemmille täytyy valehdella: vaimolle, että ei ole muita, ja salarakkaalle, että vaimoa kohtaan ei ole tunteita. Valehtelutaidot kehittyvät kovasti!
..siis että lämpöä riittää molemmille! Ainoa huono puoli onkin valehtelu.
Miksi muuten pidät salarakasta? Jos kuitenkin saat vaimolta kaikkea riittävästi?
Meillä ei valehdella, molemmat annamme tunnetta, seksiä ja rakkautta toisillemme ja omille kumppaneillemme. Rakastaamme molemmat kumppaneitamme.
Olemme vain "yliaktiivisia" keskiarvoon verrattuna hellyydentarpeessa ja seksuaalisestikin.
Ja keskenämme salarakkaani kanssa olemme vallattomampia kuin kumppaniemme kanssa.
Eli neljä onnellista ihmistä symbioosissa.
Molemmat valehtelemme omille kumppaneillemme, ettei meillä ole muita....Kolmanteen vuoteeseen lipsahtamisesta kyllä toisen vuoteen haltijalle kerromme molemmat salaseuralaiset toisillemme.
Et ole fiksu,eikä kukaan "salarakas" ole.Olet pelkkä pelkuri,joka häärää jonkun ihmisen selän takana.Olet itsekäs,haluat itsellesi kaiken mikä tuottaa juuri nyt sinulle mielihyvää.Et välitä,vaikka olet mukana tekemässä jollekin ihmiselle elinikäisiä haavoja.No,joskus osat vaihtuu.Jonakin päivänä,vaikka vuosien päästä,saat tämän kaiken takaisin.Ja toivon,jopa uskon,että silloin itket sinä.
Koko apinatarha taputtaa,kun olet niin kekseliäs,että huomasit valehdella ihmiselle,jonka kanssa elät.Kehtaat vielä kehuskella asialla...Entä jos sinulle tehtäisiin näin?Voisi olla huumori vähissä,vai mitä??
...ihan rauhassa. Kyllä se on pettäjässä se vika eikä missään Kaarinoissa. Itse sinkkuna voin vaan todeta, että kun te vaimot tietäsittekin minkälaisia teidän miehet on, ni ette itkis Kaarinoista vaan nostasitte kytkintä kotoa! Suurimpia vonkaajia ja flirttaajia baareissa ja muualla on nimenomaan naimisissa olevat. Ne osaa valehdella vaimolle ja "salarakkaalle" samalla mitalla ja elää kaksoiselämää, että sillee...
Ei kannata yleistää omia kokemuksiaan miehistä, jos ne perustuvat baarikärpäsenä kapakoissa roikkumiseen. Tunnen aika monta vaimoaan pettänyttä miestä ja pari miestään pettänyttä naista. Kukaan kyseisistä pettäjistä ei ole baarissa sänkyseuraa vonkaava pelimies tai -nainen. Kyseessä on ihan tavalliset perheelliset henkilöt, jotka ovat ajatuneet sivusuhteeseen lähinnä ajopuuteorian mukaisesti. Sopiva suhteeseen halukas tyyppi oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Sen kyllä uskon, että pettäjät valehtelevat sekä vaimolleen että salarakkaalleen. Salarakkailla on näköjään tämän palstan mukaan itsestään aika korkealentoinen kuva ja perheellisen perhe-elämä näyttää muistuttavan perhehelvettiä. Mistähän kummasta se sitten johtuu, että aika harva aviomies sitten paljastuttuaan sen pirttihirmun jättää?
No en tarkoittanut yleistää. Eikä minulla ainakaan mikään korkealentoinen kuva itsestäni ole. Täytyy vaan toivoa, että koskaan ei itse tarvitse olla sen petetyn vaimon paikalla, koska onhan se varmasti kamala paikka. Silti itseäni en syyllistä, jos toinen minulle valehtelee ja sen takia lopulta miehen perhe on se joka kärsii.. Helppohan se tietty on vaan sysätä kaikki Kaarinan päälle ja haukkua tämä lutk... jne, mutta aika typerää ja lapsellista se silti on!
Enpä ole vielä yhtään petettyä vaimoa tavannut, joka olisi KAIKEN syyn nakannut "Kaarinan" niskoille. Yleensä kai lienee niin, että toista naista pidetään osallisuutensa takia syyllisenä tilanteeseen, muttei se tarkoita, etteikö se suurin syntipukki oman parisuhteen rikkoutumiseen ole kuitenkin se oma aviomies.
Itselleni aviomiehen pettäminen tuli täydellisenä yllätyksenä. Jonnekin sitä vihaa piti purkaa ja yksi soitto tuli soitettua toiselle naisellekin. En kadu sitä yhtään. Hän oli tiennyt mitä teki, ja pieni hinta solvauksieni kuunteleminen oli.
Johonkin sitä vihaa piti purkaa... No vain siinä tapauksessa, että ko. henkilö tiesi mitä teki, voin jotenkin hyväksyä solvauksesi. Mutta kun itselläni on käynyt niin, että minulle on sanottu, että eropaperit on kirjotettu, kunnes vaimo soitta ja haukkuu perheen rikkojaksi ja mistään erosta ei ole tietoakaan... Voi tsiisus! Pahalle varmaan tuntuu, mutta purkakoot siihen mieheensä senkin pahan olon!
Toisena naisena elävien kannattaa vain myöntää itselleen, että he elävät sellaisessa tilanteessa, joka ei välttämättä kestä päivän valoa ja ilmitullessaan seuraukset voivat olla aika arvaamattomat ja täysin epäoikeudenmukaiset. Varatun miehen kanssa seurustelu ei ole koskaan kahden kauppa. Paljastuttuaan siihen sotkun selvittelyyn osallistuu mielellään tosi moni. Sukulaisillakin on asiaan jotain kommentoitavaa ja minullekin ilmoittauduttiin vapaaehtoiseksi "toisen naisen lynkkausjoukkoihin". Nyt se lähinnä naurattaa, muttei se varmaan toista naistakaan naurattanut tapahtumahetkellä. En tarkoita, että toinen nainen olisi osallisuuttaan enemmän syyllinen salasuhteeseen ja kuten aiemmin sanoin, mies rikkoo perheensä. Jokainen ihminen kuten vaimo tai toinen nainen tekee johtopäätöksensä ihan omasta itsekkäästä näkökulmastaan. Mikä on toisen mielestä reilua, ei ole sitä toisen mielestä.
Niin no lynkkausjoukot kyllä minuakin lähinnä jo huvittaa, melkosta lapsellisuutta!! Toisena naisena eläminenkin voi olla sitä ettei tiedä olevansa toinen nainen (eli turha siitä on vaimon valittaa). Tietysti itselleni asia on ollut helppoa. Olen vaan todennut asioiden paljastuttua, että onpahan äijä ja valittavalle vaimolle todennut, että ei kun hirmu paljon onnea vaan hyvästä parisuhteesta! Kannattanee vähän paremmin hoitaa parisuhteitaan ni ei pääse moisia tapahtumaan. Itse kun ei mitään vakavaa ainakaan toistaiseksi edes halua niin asia ei hirveesti paina, tosin en halua varattua miestäkään saati natisevaa vaimoa!
"Itse sinkkuna voin vaan todeta, että kun te vaimot tietäsittekin minkälaisia teidän miehet on, ni ette itkis Kaarinoista vaan nostasitte kytkintä kotoa! Suurimpia vonkaajia ja flirttaajia baareissa ja muualla on nimenomaan naimisissa olevat. Ne osaa valehdella vaimolle ja "salarakkaalle" samalla mitalla ja elää kaksoiselämää, että sillee..."
Kuinka totta kirjoitatkaan! Jotkut (lue "hyvin monet") varatut miehet, joita siis tuolla baareissa tapaa, ovat todellisia vonkamiehiä. Nykyään niitä tapaa jopa tuolla kansallispuistoissa vaelluksilla, kalareissuilla jne. Että huh huh..Pitäkää parempaa huolta toisistanne! :)
Tilanne ei ollut etukäteen suunniteltu vaan ihastuminen varattuun mieheen tapahtui pikkuhiljaa. Itse olen eronnut ja erosta oli tuolloin kulunut vuoden verran. Jossain vaiheessa ihastus syveni rakkaudeksi. Kärsin kovasti huonosta omasta tunnosta rakkaani vaimoa kohtaan, hänen lapsiaan kohtaan kuin myös omaa lastani kohtaan. Olen sentään joskus omannut jonkinlaisen moraalin, niin kävi että se rakastumisen myötä katosi.
Suhteemme on kestänyt yli kolme vuotta. Olen yrittänyt lopettaa mutta mies ei halua eikä kunnioita hapuvaa päätöstäni. Erota hän ei varsinaisesti halua koska ei halua menettää lapsiaan. Puhuu kuitenkin jatkuvasti erosta ja vaimon epäilyistä.
Itse en (näköjään) saa suhdetta poikki joka tuntuu jatkuvan ilman että ratkaisua puoleen tai toiseen tapahtuisi. Tosiasia on se että rakastan miestä kuten hänkin minua. Niin tyhmä en ole ettenkö ihmettelisi että miksi hän vielä roikkuu toimimattomassa suhteessaan. Toisaalta myöskin äitinä ymmärrän pelon lasten (arjen) menetyksestä.
Ihmettelen sitäkin ettei vaimolla epäilykset ole enempää heränneet. Kovasti on epäillyt ja heittelee ilmaan epäilyksiä minusta jatkuvasti. Jos hän kysyisi minulta suoraan niin hän saisi minulta totuuden. En pystyisi hänelle valehtelemaan, en vaikka tilanteen paljastuminen hirvittääkin.
Ikävää on ettei ihmisten suhteet toimi ja sitten roikutaan toimimattomissa suhteissa mukamas lasten parhaaksi. Ja tyhmäähän on minunkin roikkua miehessä joka on kuitenkin sitoutunut perheeseensä.
Kuitenkin olen suhteesta saanut enemmän kuin 14 vuotta kestäneestä entisestä liitostani. Nyt minua on rakastettu ja tunteenikin on otettu huomioon ja ennenkaikkea olen saanut kuulla olevani viehättävä nainen.
En tiedä kauanko tätä itse jaksan, toivon jotakin ratkaisua tilanteeseen, en tiedä mitä mutta näin ei kauaa jaksa...kukaan meistä :(
Syveni rakkaudeksi??????Miehen siis asuessa kotona vaimonsa ja lapsiensa kera????Hanki nyt hyvä ihminen oma elämä,et tiedäkään kuinka paljon vahinkoa voit aiheuttaa.Oletko tosiaan niitä ihmisiä,jotka haluavat kaiken,huolimatta siitä,miten paljon joku toinen itkee????
Kyllä vaan, näin kävi. suhteemme syveni rakkaudeksi miehen asuessa (asuu edelleen) kotona vaimonsa ja lastensa kanssa.
Minulla on oma elämä johon kuuluu kiintesti tämä mies jota rakastan. Kuten selitin aiemmassa tekstissäni, kärsin koko ajan huonosta omastatunnosta hänen perhettään kohtaan.
Pyydän huomoioimaan että minä en ole yksin tilannetta aiheuttanut. Yhtä lailla minä kuin mieskin olemme tilanteeseen syyllisiä. Ketään ei tieten tahtoen haluta satuttaa mutta kun ei osata tätä ratkaistakaan. Mies ei anna minun lähteä suhteesta ja kuinka voisinkaan kun kerran rakastan häntä.
Toki toivoisin hänen ottavan ratkaisevan askeleen ja eroavan vaimostaan mutta monet seikat tekevät asiasta mutkikkaan.
Kiinnijäämisen pelko on koko ajan läsnä ja tätä ei toivo kukaan.
Tosiaankin...rakkaudessa ei ole hiukkaakaan järkeä eikä sitä voi valitettavasti etukäteen suunnitella!