Kuten otsikko jo kertoikin, olen tunteissani täysin kuutamolla.
Olen seurustellut 36-vuotiaan miehen kanssa puolisen vuotta, ja kesän alusta on oltu lähes päivittäin yhdessä.
Alussa oli mielettömän kivaa, kundi on hauska ja sai aina mut nauramaan maha kippurassa. Pikkuhiljaa huomasimme olevamme älyttömän samankaltaisia. Kummallakin todella rankkoja kokemuksia lapsuudesta lähtien. Tässä kohtaa huomautan, etten ole niistä itsekään ehjänä säilynyt.
Mutta melko pian kuitenkin alkoi tulla (alkoholia mukana kuvioissa) pahoja riitoja. Ensimmäinen aihe taisi olla se, että omistan koiran, ja kun koirasta lähtee karvaa, oli se miehelle liikaa. Yhtään liioittelematta koiran olemassa olokin riitti laukaisemaan raivoamisen. Sitten alkoi olla liikaa parikymppinen poikani, joka ei edes asu kanssani. Ja se, että asuntoni siisteystaso ei vastannut hänen toiveitaan (eikä kyllä tarkoita että elelisin jossain läävässä).
Tämä mies on kertonut ihan suoraan saaneensa raivareita nuorena, aikamoisen hurjia juttuja. Mutta koska itse olen oirehtinut jo lapsena eri tavoin, ollut nuorena sairaalassa sun muuta, niistä asioista puhuttiin, kerrottiin ihan suoraan. Myös ihan suoraan on kertonut että naisystävät eivät ole jaksaneet niitä kilareita.
Ja että kuinka on etsinyt ja toivonut löytävänsä naisen, jonka kanssa saada perhe ja jonka läheiset kelpuuttaisivat hänet.
Sitten mulle alkoi tulla sellaisia tuntemuksia, että häiskä päästelee hätävalheita, ei välttämättä merkityksellisistä asioista, ihmettelin itsekseni ja mietin olenko aivan vainoharhainen.
Tässä kohtaa totean, että erottu on tänä aikana aika monta kertaa. Ja sitten taas hän on ottanut yhteyttä, ollut pahoillaan ja surullinen...
Nyt sitten olemme joitain kertoja olleet iltaa istumassa hänen frendinsä luona, joka on heitellyt minulle ilkeään sävyyn heittoja asioista, joiden ei pitäisi kuulua hänelle vaan meille kahdelle. Ja sitten kävi ilmi, että mulle onkin valehdeltu juttuja päin naamaa, ihan pokkana.
Luottamus on mennyt, mutta kuitenkin kaikki se hauskuus... Pelkäänköhän vaan sitä surua ja ikävää, jos lopetamme koko stoorin. Kun en osaa ajatella järjellä, vain tunteillani.
Taisi olla aika sekavaa, mutta ajattelin kuitenkin yrittää selittää tätä niille jotka jaksoivat lukea, jospa joku mukava ihminen katsoisi tätä tilannetta ulkopuolelta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sepä se, kun nainen yleensä valitsee sen sikahauskan sekopää tavallisen kunnon kaverin sijasta.
Valotan vielä vähän lisää.
Eli kun olen elänyt itse rankan lapsuuden, rankan nuoruuden ja rankan nuoren aikuusuuden, tullut nuorena äidiksi sun muuta. Niin olen (tai olin) ajatellut, etten voi odottaa tapaavani jotain sellaista miestä, joka edustaa ihan päinvastaista, elämänkokemuksineen ja taustoineen, kuin minä. Että se nyt ei ainakaan toimisi.
Tää on niin kaksijakoinen ja ristiriitainen ihminen. Auttaa mua jokapäiväisissä asioissa, olen saanut hellyyttä ja helliä sanoja.
Mutta niitä raivareita en kestäisi enää, kun ilmiselvästi laukaiseva tekijä on jokin muu kuin se, että koira istuu omalla paikallaan ja tuijottaa.
Niiden kohtausten ja valehtelujen jälkeen olen itse ihan puissa, eikä kyse ole mistään mykkäkoulusta vaan siitä etten kertakaikkiaan tiedä, mitä sanoisin.
Miten on, saako mies sinut vieläkin nauramaan maha kippurassa, vai oliko ne vain alun huumaa? En halua olla ilkeä, mutta mies on saanut sinusta henkisen yliotteen esiitymisellään ja samaistumisellaan sinun ongelmiisi. Niinpä hän pitää sinua talutusnuorassa, aivan kuin sinä koiraasi, välillä löysää ja välillä kiristää.
Oletko siis valmis luopumaan luottamuksesta, koirastasi ja omasta lapsestasi tämän "hauskan", alkoholiin menevän ja raivareita saavan miehen kanssa? Vastaa rehellisesti. Jos vastaat kyllä, niin silloinhan tilanne on helppo, ole sinä sitten "koirana" miehellesi. Jos taas vastaat ei, niin nyt on aika katsella muuta vaihtoehtoa. Eli haetko rinnallesi pelleä vai miestä? Menneisyys ei vaikuta silloin, jos ihminen todella pitää jostain ja tilanne on menossa parempaan suuntaan. Aivan varmasti on olemassa muitakin vaihtoehtoja elämälle kuin sinulla nyt on.
Älä loukkaannu tuosta koira vertauksesta, sillä koirat ovat mitä parhaimpia ystäviä ja monesti niitä pidetään paremmin kuin ihmisiä, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
...läheisesti se läheisriippuvuus. Etsi siitä tietoa ja pohdi suhdettasi uudessa valossa.