Ikuisesti Sinun (?)

Mä haluaisin antaa sulle vielä yhden mahdollisuuden, nyökätä kun sä kysyt voitko vielä tulla yöksi. Ottaa sut syliin, kietoa kädet sun ympärillesi, puhaltaa hiljaa hiuksiisi...
Mä en vain voi.

Mä katselen itseäni peilistä ja näen jonkun, jota en enää tunne. Jonkun, jonka silmät kuvastaa enemmän tuskaa kuin ihmisen pitäisi edes kantaa. Vihaan itseäni, vihaan niin paljon että sattuu. Mutta enemmän vihaan sua. Ja sitä, että rakastan sua.

Sä soitit mulle aina keskellä yötä, silloin kun sua nyt vaan sattui panettamaan.
Tietenkin mä tulin sun luokses.
Kaiket viikonloput ja illathan mä vain päivystin, että koska sä soitat.
Mä tiesin, että sä soitat.

Mä saatoin olla sun vieressäs viikkoja, joiden aikana mikään ei olisi voinut erottaa meitä.
Ja sitten taas ihan äkkiarvaamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta, olinkin sulle taas ilmaa.

Mä olen hajonnut, hajonnut pieniin palasiin. Sotkeutunut sun valheisiisi, kietoutunut verkkoosi niin tiukasti että sattuu jo fyysisestikin olla lähelläsi.

En halua sua enää
ja silti en mitään muuta voisi näin paljoa haluta.

Miten minä jouduin tähän?
2939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En tiedä taustaasi, mutta kirjoituksesi sopi todella hyvin tilanteeseen, joka itselläni oli kaksi vuotta. Sisällä ahdistus: rakkaus ja viha. Nyt tuntuu, että alkaa helpottamaan. Silti vielä viikonloppuisin odotan "salaa" soittoa. Joskus se tulee, joskus osaan olla vastaamatta. Tiedän, että hänellä on nyt uusi mutta silti hän käyttäytyy näin. Kiusaa sekä minua että tätä uutta.

Äänestä

nytkin parasta aikaa toivon, että kun sammutan musiikin ja menen nukkumaan ja katson vielä kerran puhelinta, niin siinä olisi viesti häneltä. samanlaiselta ihmiseltä kuin omasi on. minun tapauksessa niitä ei enää tule.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


No with or without you kirjoitti:

Mä haluaisin antaa sulle vielä yhden mahdollisuuden, nyökätä kun sä kysyt voitko vielä tulla yöksi. Ottaa sut syliin, kietoa kädet sun ympärillesi, puhaltaa hiljaa hiuksiisi...
Mä en vain voi.

Mä katselen itseäni peilistä ja näen jonkun, jota en enää tunne. Jonkun, jonka silmät kuvastaa enemmän tuskaa kuin ihmisen pitäisi edes kantaa. Vihaan itseäni, vihaan niin paljon että sattuu. Mutta enemmän vihaan sua. Ja sitä, että rakastan sua.

Sä soitit mulle aina keskellä yötä, silloin kun sua nyt vaan sattui panettamaan.
Tietenkin mä tulin sun luokses.
Kaiket viikonloput ja illathan mä vain päivystin, että koska sä soitat.
Mä tiesin, että sä soitat.

Mä saatoin olla sun vieressäs viikkoja, joiden aikana mikään ei olisi voinut erottaa meitä.
Ja sitten taas ihan äkkiarvaamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta, olinkin sulle taas ilmaa.

Mä olen hajonnut, hajonnut pieniin palasiin. Sotkeutunut sun valheisiisi, kietoutunut verkkoosi niin tiukasti että sattuu jo fyysisestikin olla lähelläsi.

En halua sua enää
ja silti en mitään muuta voisi näin paljoa haluta.

Miten minä jouduin tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu