Minulla ja poikaystävälläni on ollut muutaman vuoden sama ongelma. En tiedä, mistä muualta pyytäisin apua, joten kysyn täältä.
Ongelma siis: Molemmat pidämme toisistamme (ja mielessäni rakastan ja palvon häntä valtavasti). Ongelma on se, että emme koskaan oikein ole osanneet jutella. Emme osaa muuta kuin olla. Olen tottunut siihen jo, eikä se haittaa minua, mutta nyt asia nousi taas esiin ja se haittaa vähän poikaystävääni. Hän ei tiedä, onko tässä suhteessa järkeä. Olemme aiemmin pari kertaa lopettaneet suhteen ja aina olemme aloittaneet uudelleen. Nykyään suhteemme on hyväilemistä ja suukottelua. Emme ole ulkona, koska emme osaa olla siellä mitenkään. Olemme molemmat varmaan vähän epävarmoja itsestämme. Tuntuu, että jollain tavalla jännitämme, vaikka ei ole mitään jännitettävää. Mistä tämä johtuu? Tämä on rassaavaa ja surullista. Tätä on jatkunut niin kauan. Hän pitää minusta, mutta hän ei voi sanoa rakastavansa minua. Olisi hyvä jos osaisimme olla kuin muutkin. Joskus tapaamisen aikana saamme aikaan vain kaksi keskustelua ja nekin ovat lyhyitä. Mutta meillähän pitäisi olla asioita, joista puhua, sillä kuuntelemme saman genren musiikkia ja ymmärrämme asiat samoin tavoin. Arvostamme samoja asioita. Mutta saattaa asiaan vaikuttaa sekin että olemme molemmat vähän hiljaisempaa tyyppiä. Mitä tehdä? Haluaisin että voisimme molemmat tutustua toisiimme paremmin. Rakastan häntä niin paljon, en voi unohtaa häntä. Auttakaa, tulen hulluksi. Kumpikaan ei tiedä, mitä tehdä. Antakaa ohjeita ja kertokaa mielipiteitänne, kiitos etukäteen!
Ongelma siis: Molemmat pidämme toisistamme (ja mielessäni rakastan ja palvon häntä valtavasti). Ongelma on se, että emme koskaan oikein ole osanneet jutella. Emme osaa muuta kuin olla. Olen tottunut siihen jo, eikä se haittaa minua, mutta nyt asia nousi taas esiin ja se haittaa vähän poikaystävääni. Hän ei tiedä, onko tässä suhteessa järkeä. Olemme aiemmin pari kertaa lopettaneet suhteen ja aina olemme aloittaneet uudelleen. Nykyään suhteemme on hyväilemistä ja suukottelua. Emme ole ulkona, koska emme osaa olla siellä mitenkään. Olemme molemmat varmaan vähän epävarmoja itsestämme. Tuntuu, että jollain tavalla jännitämme, vaikka ei ole mitään jännitettävää. Mistä tämä johtuu? Tämä on rassaavaa ja surullista. Tätä on jatkunut niin kauan. Hän pitää minusta, mutta hän ei voi sanoa rakastavansa minua. Olisi hyvä jos osaisimme olla kuin muutkin. Joskus tapaamisen aikana saamme aikaan vain kaksi keskustelua ja nekin ovat lyhyitä. Mutta meillähän pitäisi olla asioita, joista puhua, sillä kuuntelemme saman genren musiikkia ja ymmärrämme asiat samoin tavoin. Arvostamme samoja asioita. Mutta saattaa asiaan vaikuttaa sekin että olemme molemmat vähän hiljaisempaa tyyppiä. Mitä tehdä? Haluaisin että voisimme molemmat tutustua toisiimme paremmin. Rakastan häntä niin paljon, en voi unohtaa häntä. Auttakaa, tulen hulluksi. Kumpikaan ei tiedä, mitä tehdä. Antakaa ohjeita ja kertokaa mielipiteitänne, kiitos etukäteen!
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitenkäs vanhoja oikein olette? kuulostaa todellakin aivan järjettömältä..
niinkään neuvoa, mutta ei kuullosta kovin hyvälle. Itse olen ollut suhteessa 3-vuotta ja meillä on niin, että todella harvoin jutellaan mistään syvällisimmistä asioista/tunteista. Mieheni on kovin hiljainen ja pitää mielipiteet omana tietonaan ja itse olen kuin avoin päiväkirja. Olen tässä miettinyt mitä tehdä, koska välillä on niin epävarma olo suhteestamme.
Kyllä kuitenkin pitäsi pystyä juttelemaan.. olkoon hiljainen tai ei.
mene vaikka terapiaan, ihan rohkeasti vain. ja kerro siellä sama mitä kirjoitit tänne.. itse olen käynyt juttelemassa vähän samanlaisista asioista erään psykiatrian sairaanhoitajan luona. minäkin olen hirveän ujo, mutta onneksi mulle ainakin sattui tosi mukava se henkilö jonka luona käyn juttelemassa..
Tiedät, että ymmärrätte asiat samointavoin, joten jotain ajatustenvaihtoa teillä on täytynyt olla, se on jo hyvä alku.
Kokeilkaa tavatassanne jatkaa samalla linjalla, vähemmän syvällisenä, mutta muutoin esimerkiksi tekstiviesteillä päästä alkuun syvällisemmässä ajatuksen vaihdossa, silloin kun olette fyysisesti eri paikoissa. Tuli vain mieleen, en todella ole asiantuntija parisuhteissa...
Itse olen seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa, ja suhteemme on muutamaankin otteeseen meinannut kaatua samaan ongelmaan. Suhteen alussa keskustelu ja ajatustenvaihto oli mielestäni täysin erilaista kuin myöhemmin se on osoittautunut.
Toisinaan mekin tukeudumme helposti vain fyysisees yhdessäoloon mikä sinänsi tuntuu aivan oikealta. Minä jännitän edelleenkin poikaystävääni eikä tämä suinkaan johdu iästäni tai siitä että kyse olisi jostain teinisuhteesta, tiedoksi näin jo nyt naureskeleville, vaan syynä on yksinkertaisesti oma luonteeni ja se millä tavalla itse koen poikaystäväni. Toisinaan saatan pelätä (turhaan) hänen mahdollisia reaktioitaan, jonka takia sulkeudun ja höpötän mieluummin turhia.
Suhteemme ei ole siis hiljainen vaan tuntuu että siitä puuttuu syvällisyys; liian paljon on mennyt aikaa p*skan jauhamiseen. Tunteeko hän edelleenkään todellista minääni?
Joka päivä ponnistelen asian kanssa ja yritän pistää itseni likoon, joskus siinä onnistuen, joskus tyydyn "suojelemaan" itseäni. Kai sitten odotan asian joskus korjaantuvan edukseen - lopputuloksena huomaten yhdessäolon todellinen yhteensopivuus tai sopimattomuus.
Suunnitteilla on yhteisen harrastuksen aloittaminen jotta saisimme turhan kireyden poistettua ja sitä kautta parannettua myös toistemme kykyä kuunnella toista ja jakaa omaa ajatusmaailmaamme.
Niinpä, saman ongelman kanssa taidan painia minäkin. Emme ole olleet kuin vasta 9 kuukautta yhdessä, ja nyt elämme kaukosuhteessa. Olemme internetin välityksellä yhteydessä lähes päivittäin, ja tuntuu, että homma vain jauhaa paikallaan. Hän kertoo rakastavansa minua paljon, kehuu ja ikävöi minua, ja kaikki on sinänsä hyvin, mutta kun yritän virittää jotain oikeaa keskustelua, häntä ei näytä juurikaan kiinnostavan. Sen takia olen alkanut miettiä, onko tällä miehellä oikeasti mitään mielipiteitä mistään, mikä minua saattaisi kiinnostaa. Olen esimerkiksi innokas musiikinkuuntelija, ja häntä huvittaa kun olen niin omistautunut aiheelle, ja minua taas raivostuttaa, kun hänellä ei ole mitään muuta sanottavaa asiaan. Tähän saakka olemme jutelleet niitä näitä, ja olen ihmetellyt, mikä minua vaivaa, kun en ole täysin tyytyväinen suhteeseemme. Tänään keskustellessamme sen tajusin. Mitähän tässä voisi tehdä? Tuntuu keinotekoiselta keksiä väkisin keskustelunaiheita, tyyliin "jutellaanpas nyt vaikka politiikasta". Kaikki muu sujuu suhteessamme hyvin, joten en haluaisi erota tällaisen takia.