Musta tuntuu, että on helpompi saada uusia ystäviä kuin herätellä henkiin vanhoja ystävyyssuhteita. Mitä mieltä ootte? Mun elämäntilanne on se, että ystäville on NYT aikaa, ennen ei ollut...Näiden vanhojen ystävyyssuhteiden eteen pitäis tehä pirusti töitä ja en tiedä jaksanko.
uudet ja vanhat ystävät
sun ystäväsi armaasi
6554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun ei ole vuosikausiin nähnyt ystäviä, on niin helppo mennä eteenpäin. Kummatkin tahollaan
Joidenkin ystävien kanssa ei ole mitään ongelmaa nähdä vuosienkaan päästä. Minusta on ihana tavata vanhoja vuosien takaisia ystäviä ja yleensä on ollut aika helppo jatkaa vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneet. Ei niiden eteen ole tarvinnut kuin mennä luokse kysymään kuulumisia. Mutta siinä on vaikeus, jos ystävyys on katkennut riitoihin tai muuhun hankaluusiin. Voi olla vaikeakin aikojen päästä alkaa tutustella uudestaan, jos on jäänyt vanhoja asioita epäselviksi, riitoja tai muuta, ne voivat painaa kyllä. Mutta toisaalta voisi myös arvostaa sellaista ihmistä joka oikeasti haluaisi ystävyyttä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän arvostaa ystäviä aikojen takaa.
Nuoruudenystävä, jota luulin parhaksi ystäväkseni 25 vuoden tuntemisen jälkeen otti eron miehestään ja muutti takaisin kotiseudulleen. Ja uuden miehen takia tietenkin.
Nyt ystävyys on kovin yksipuolista ja tuntuu etten enää mahdu hänen uusiin kuvioihinsa. Onneksi toisenlainen ystävä vuosien takaa on aivan erilainen eikä suhteemme ole samalla tavalla väkinäinen. Soittelemme vaikka kuukausien tauon jälkeen ja juttu luistaa, siitä tulee hyvä mieli. Samaa en voi sanoa ensin mainitsemastani suhteesta vanhaan ystävään, vaikka olemmekin edelleen lähes päivittäin tekstiviestein yhteyksissä. Niistä yhteyksistä tulee nimittäin melkein aina paha mieli tai tunne että kyse on jostain kilpailusta. Kysynkin, että kannattaako tällaista "ystävyyttä" edes ylläpitää??
Miten voi lopettaa ystävyyden?Mulle taitaa käydä niin, että vanhat ystävät vain tippuvat kelkasta elämän varrella.Asia on mielen päällä melkein koko ajan ja luulis, että vanhat ystävätkin ovat huomanneet ettei meän ystävyys ole enää entisenlainen vaan tosi pahasti ruosteessa.
Niinhän se tietenkin on, että jotkut ystävät karsiutuvat "matkasta" ja uusia ihmissuhteita tulee tilalle. Kuitenkin on harmillista luovuttaa niin kovin helposti, mielestäni kaikki ihmisten väliset läheisyyssuhteet vaativat panostusta molemmin puolin. Toisaalta tuntemasi ihmiset muuttuvat, yllättävänkin paljon...
Pahiten mua loukkaa se, ettei mun vanhat ystävät jakaneet ajatuksia yms. mun kans. Kun mun mielestä ystävyys on nimenomaan ilojen ja surujen jakamista..Olen kokenut eron ja sairastumisen eikä tällöin vanhat kaverit olleet mun rinnalla ja sit kun niille tapahtui ihania asioita, niistä ei mulle puhuttu kuin ehkä kuukausien päästä..Ystävyyttä?Ei ainakaan aitoa.