Minä rakastuin sinuun. Olin kuin pelokas pieni eläin tunteitteni kanssa. Pelkäsin koko ajan että tulen satutetuksi ja niinhän siinä sitten kävikin. Nyt tuntuu vain siltä, että minun olisi pitänyt tietää… olla viisaampi, huomata oma parhaani, että sinä et ollut koko aikana valmis sitoutumaan minuun ollenkaan... Miksi sitten jäin ja pistin itseni kärsimään? Olenko masokisti? Ja siksikö sinuun rakastuin? Olenko niin kieroutunut, haenko vain sydänsuruja oikein hakemalla?
Alusta asti tunsin jonkinlaista kummaa vetoa sinuun. Olit niin tutun tuntuinen, vaikka samalla tiesin että ollaan monessa suhteessa erilaisia. Että olet jotenkin paha poika, erilaisia asioita kokenut ja ehkä hakevakin. Silti tunsin, että meillä on jotenkin samanlainen ajatus elämästä, ihmisistä, samanlainen ote elämään…
En kuitenkaan koskaan pystynyt luottamaan sinuun. Halusin luottaa, mutta kuinka olisin voinut. Sinä et päästänyt minua elämääsi kuin osittain, oli kuin olisit halunnut tuntea minusta vain osan. Et halunnut minua kokonaan, ja lopulta et yhtään. Se satutti minua, tunsin itseni huonoksi, en kelvannut. Miksi en kelvannut, siksikö kun pidit minua jotenkin liian hyvänä sulle? Joskus sanoit minulle niin, joskus alkuaikoina. Että ansaitsen parempaa. Silloin sanoit myös, ettet koskaan tahallasi loukkaisi minua. Tarkoititko sitä? Kun sitten jätit –hylkäsit- minut, et käyttäytynyt niin kuin tuollaista sanova ja tarkoittava käyttäytyisi. Etkö enää tarkoittanut sitä, et välittänyt vaikka minuun sattuu? Halveksitko minua? Aloitko halveksimaan minua, koska en jättänyt sinua, en vaatinut sinua valitsemaan joko kunnon suhteen tai eroa?
Miten pystyit tekemään niin? Jätit minut vain kylmästi syrjään ja jatkoit toisen kanssa? En pysty käsittämään sitä ollenkaan, minun sydämeni on yhäkin vain sinun.
Entä nyt, kun kuulen ettei sinun elämäsi olekaan niin mallillaan uudesta rakkaudesta huolimatta? Miksi lähestyit minua? Kaduttaako? Vaivaako omatunto? Vai oletko vain niin kurja, että ensimmäisen erimielisyyden jälkeen kokeilet kepillä jäätä, josko entinen ottaisi ja lohduttaisi?
Alusta asti tunsin jonkinlaista kummaa vetoa sinuun. Olit niin tutun tuntuinen, vaikka samalla tiesin että ollaan monessa suhteessa erilaisia. Että olet jotenkin paha poika, erilaisia asioita kokenut ja ehkä hakevakin. Silti tunsin, että meillä on jotenkin samanlainen ajatus elämästä, ihmisistä, samanlainen ote elämään…
En kuitenkaan koskaan pystynyt luottamaan sinuun. Halusin luottaa, mutta kuinka olisin voinut. Sinä et päästänyt minua elämääsi kuin osittain, oli kuin olisit halunnut tuntea minusta vain osan. Et halunnut minua kokonaan, ja lopulta et yhtään. Se satutti minua, tunsin itseni huonoksi, en kelvannut. Miksi en kelvannut, siksikö kun pidit minua jotenkin liian hyvänä sulle? Joskus sanoit minulle niin, joskus alkuaikoina. Että ansaitsen parempaa. Silloin sanoit myös, ettet koskaan tahallasi loukkaisi minua. Tarkoititko sitä? Kun sitten jätit –hylkäsit- minut, et käyttäytynyt niin kuin tuollaista sanova ja tarkoittava käyttäytyisi. Etkö enää tarkoittanut sitä, et välittänyt vaikka minuun sattuu? Halveksitko minua? Aloitko halveksimaan minua, koska en jättänyt sinua, en vaatinut sinua valitsemaan joko kunnon suhteen tai eroa?
Miten pystyit tekemään niin? Jätit minut vain kylmästi syrjään ja jatkoit toisen kanssa? En pysty käsittämään sitä ollenkaan, minun sydämeni on yhäkin vain sinun.
Entä nyt, kun kuulen ettei sinun elämäsi olekaan niin mallillaan uudesta rakkaudesta huolimatta? Miksi lähestyit minua? Kaduttaako? Vaivaako omatunto? Vai oletko vain niin kurja, että ensimmäisen erimielisyyden jälkeen kokeilet kepillä jäätä, josko entinen ottaisi ja lohduttaisi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
same old song
ja taas tökkii mukavasti ja muista älä ihastu korviasi myöten jos meinaat, hanki "jäähdyttely" suhteita eli uusia suhteita ympärille jotka jäähdyttävät sinua !
Olin kanssa joskus tuommoisen kusipään kanssa. Ero satutti, mutta sitten löysin aivan ihanan unelmien miehen. Hän oli aivan erilainen. Nyt olen onnellinen miehen kanssa joka ei satuta. Entinen kusipää soitti monen vuoden päästä ja jäi nuolemaan näppejään. Kerrankin sai mitä ansaitsi.