Eli itselläni on ensimmäinen hiukan vakavampi suhde ja olen viime aikoina miettinyt paljon riitelyjä.Eli,olen tavallaan ajatellut että jos suhde on hyvä,eli jos osapuolet oikeasti sopivat toisilleen,niin riitoja ei tulisi.Eli olisiko riidat jonkin merkki siitä että jossain olisi kuitenkin se itselleen vielä oikeampi ihminen,vaikka sen hetkistä rakastaisikin?Sillä nyt,minua häiritsee suhteessamme kauheat väittelyt,kun mielipiteet menevät ristiin ja riidat tulevat todella pienistä asioista ja ne myöskin nopeasti kuitenkin loppuvat..ja aina tulee uutta pienin aikavälein.Tuntuu siltä ettei näin pitäisi toimia,että onko kyse omasta luonteesta?(olen kuitenkin aika kiivas) vai että suhde ei tule pidemmän päälle toimimaan?Tuntuu että parhaiten on mennyt silloin kun vasta tutustuttiin toisiimme ja silloin,kun on oltu erossa päiviä(toinen vaikka toisella paikkakunnalla) ja nähdään ja ollaan iisisti muutama päivä.Suuri osa myös näistä riidoista lähtee siitä,kun oma epävarmuuteni hänen tunteitaan kohtaan saa minut jotenkin tunteikkaaksi ja kiukkuiseksi.Mietin vain,että voiko suhdetta siis aina jatkaa niin pitkälle kunnes tulee sitten se suuri,painava syy suhteen lopettamiseen vaikka jatkuvaa erimielisyyttä ja marmatusta löytyy..
Kestääkö suhde tällaisen...?
envy_me
103036
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
elät siis samanlaisessa haavemaailmassa kuin exäni???Ihmisillä ei koskaan voi olla riitoja, erimielisyyksiä vaan kaikki elävät käsi kädessä koko elämänsä läpi toisiaan rakastaen. Herää!Hyvässä suhteessa voi myös olla erimielisyyksiä.
En todellakaan elä haavemaailmassa,vaan jos lähes joka päivä on ristiriitoja ja kinoja,vaikka ihan pieniä,niin onko se tervettä?Luulisi että olisi jossain se oikeampi itselle jonka kanssa voisi olla sen SUURIMMAN OSAN ajasta täydessä sovussa.Siskoni suhde kariutuin,minkä oletinkin käyvän vuosien pääasiallisen riitelyn seurauksena ja veljeni on taas aivan uskomattoman onnellinen ja tasapainoisessa suhteessa jossa riidat ovat harvinaisempia kuin tähdenlennon näkeminen.Eikä tämä ole vain "pinnallista löpinää".
Et ole tainnut itse elää parisuhteessa, jossa ei pahemmin riidellä? Mulla ja eksällä ei ollut oikeastaan ollenkaan riitoja, vasta siinä vaiheessa oli, kun alettiin miettiä eroa. Hyvin meni riitelemättä=) Nykyisen kanssa riitaa on sitten enemmän ja sanon vain, että riidat rasittavat, ainakin kun tiedän, että olemassa on myös vaihtoehto olla riitelemättä paljon...rakkaus.
kauanko olette olleet yhdessä?
sitten kun toisen tuntee oikein kunnolla niin omakin käytös usein muuttuu kun osaa arvioida asioita eri tavalla. meillä (3.5v) aikana ollut niin huikeita riitoja että on vaikea edes muistella niitä, niin kauheaa aikaa se oli. mutta ikinä emme eronneet vaan yritimme ja yritimme. nykyään riitoja vieläkin tulee mutta aivan erilaisia.ajattelen asian niin,etten itse jaksaisi tai osaisi olla riidattomassa suhteessa. kokemusta on ja se oli ainoa syy miksi lähdin; toinen osapuoli ei riidellyt koskaan. monet suhteet tarvitsevat riitelyä puhdistaakseen ilmapiiriä. usein riidoilla voidaan ehkä tiedostamatta hakea varmistusta sille että suhde kestää vaikka kinoja onkin.
liika riitely on tietysti aivan kamalaa ja epänormaalia, mutta toisaalta kaikki suhteet ovat niin erilaisia, että on vaikea määrittää mikä on liiallista riitelyä. koita ensin muuttaa omaa käytöstäsi sellaiseksi, ettei riitoja tulisi. älä aloita kitinää mistään JOS EI OIKEASTI OLE SYYTÄ. koita seurata miten miehesi käytös muuttuu. meillä ainakin kaikki on kääntynyt paremmaksi kun olen itse muuttanut käytöstäni, miehen käytös on sen jälkeen muuttunut automaattisesti.
onnea ja jaksamista!
Oletteko vielä suhteellisen tuore pari? Siis seurustelleet vuoden tahi jopa alle?
Pahimmat riitakaudet hyvässä suhteessa ovat juuri silloin kun vielä tutustutaan. Siitä on taidettu kirjoittaa muutama kirjakin, kuinka ryhmä muodostuu ja mitkä ovat sen vaiheet. Parisuhdehan on oikeastaan ryhmä.
Teidän pitää käydä läpi arvomaailmanne, ja alussa jotkut asiat saattavat tuntua kohtuuttoman suurilta, sitten jälkeenpäin ajateltuna. Esimerkiksi keskustelu siitä miten haluaa viettää kesäviikonloput harrastusten takia, tai kasvattaa lapset, (nämä olivat esimerkkejä omasta historiastani)muuttuvat suhteen alussa arvomaailman kulmakiviksi. Nousee jopa pintaan ajatuksia, että "me olemme niiiiin erilaisia..."
Todellisuudessa ajan myötä ihminen oppii hyväksymään ja arvostamaan toisen tarpeita. Ainakin jos haluaa. Opitaan tekemään kompromissejä, ja nauttimaan uusista asioista. Nähdään syyt, miksi toisen mielipiteet ovat erilaisia, ja opitaan myöntämään oma erehtyväisyytensä.
Ennenkaikkea, kun suhde jatkuu niin hyvässä parisuhteessa opitaan päästämään irti jääräpäisyydestä. Periaatteen vuoksi ei kannata olla pyytämättä anteeksi, tai menemättä halaamaan. Ei aina ole "sen toisen vuoro", ei itseasiassa koskaan. Kaikki kun lähtee itsestä, molemmilla, niin homma toimii.
Mutta suhteen alussa sellaista ei voi odottaa, koska ei vielä ymmärrä toista niin hyvin. Kun pari vuotta olette saman katon alla eläneet, ja riidat yhä jatkuvat, niin mieti sitten mistä se johtuu. Oletteko molemmat liian joustamattomia jakamaan elämänne toisen kanssa? Voisiko asialle tehdä jotain?
Toisaalta, jos pohdit jo nyt onko hän se oikea, niin onko kyse vain riidoista? Meneekö teillä muuten hyvin? Rakastatko häntä? Entä hän sinua?
Sen vielä sanon, että ihmiset eivät voi automaattisesti "sopia toisilleen". Voit löytää oikean miehen rinnallesi. Sellaisen, jota arvostat ja kunnioitat enemmän kuin ketään muuta, ja hän tuntee samoin sinua kohtaan. Mutta yhteen sopiminen arjen pyörteissä tulee SOVITTELEMALLA ja ajan kanssa. Parisuhteen eteen pitää tehdä aina töitä.
Voin kertoa että kannattaa. :)
Minä olen ollut 33 vuotta saman ihmisen kanssa ja välillä tulee vieläkin oikein kunnon riitoja.Ei niitä voi välttää kun on kysymys kahdesta erilaisesta ihmisestä eli miehestä ja naisesta.Kyllä se yhteiselämä särmiä hioo vaikka ei koskaan niitä ihan sileäksi saa.Että tapelkaa ja sopikaa.Se on tärkeää....
Olin juuri aikeissa aloittaa uutta keskustelua anteeksipyytämisestä. Miten lie sitten aloinkin lukemaan tätä viestiketjua.
Moni asia osui ja upposi- eniten tämä koko kappale:
”Ennen kaikkea, kun suhde jatkuu niin hyvässä parisuhteessa opitaan päästämään irti jääräpäisyydestä. Periaatteen vuoksi ei kannata olla pyytämättä anteeksi, tai menemättä halaamaan. Ei aina ole "sen toisen vuoro", ei itseasiassa koskaan. Kaikki kun lähtee itsestä, molemmilla, niin homma toimii.”
Olemme seurustelleen vajaan vuoden, ja vaikka emme olekaan kovin nuoria enää 4-kymppisiä) niin meillä ainakin rytisee kunnolla kun minä (myönnetään) olen ”suht” jääräpää ja kaikenlisäksi vielä tosi temperamenttinen. Pitääkin tässä keskustella vähän tuon oman kultsin kanssa….
jospa hänkin hieman yrittäisi omalta puoleltaan esim. vähentämään menoja ja ei odottelisi täyden palvelun hotellia…
Tiedän että jos tämä ei toimi niin ei sitten mikään. Olen niin korviani myöten rakastunut että en olisi tälläistä uskonut tuntevani. Välillä tuntuu että ihan sattuu kun niin rakastaa..
Toivotan teille kaikkea hyvää! Arvostakaa toisianne. :)
toinen ei koskaan pyydä anteeksi?
Jos on riitaa, saa hän käännettyä asian aina niin, että syy on minussa. Ja jos en halua kestää kämpässämme päivätolkulla kestävää hiljaisuutta ja mökötystä, minun on pyydettävä anteeksi.
Aina aluksi pelaan samaa peliä ja pysyn omissa oloissani, mutta kun en kertakaikkiaan kestä vihanpitoa kovin kauaa, täytyy minun mennä anelemaan anteeksiantoa, vaikken olisikaan tehnyt mitään...