ÄLKÄÄ VALITTAKO

Niin makaa kuin petaa. Miettikää sitä!

Miksi valitatte ja ruikutatte. Kaikki voivat käydä kouluja ja kouluttautua haluamaansa työhön. Tai ainakin siihen toiseen tai kolmanteen mukavaan vaihtoehtoon.

Itse opiskelin kaksi korkeakoulututkintoa reilussa kymmenessä vuodessa. Monet kaverini menivät suoraan lukiosta duuniin tai kävivät kauppaopiston. He ihmettelivät miksi viitsin venyttää penniä ja syödä nuudeleita vuodesta toiseen. Eräs kaverini jopa laski minulle miten paljon häviän taloudellisesti, kun en tienaa pitkään aikaan!

Nyt kaverit ovat näitä ruikuttajia. Ovat tosissaan jopa kateellisia, kun saan tehdä itseäni todella kiinnostavaa työtä. He käyvät nyt edelleen rahan takia töissä, minä kiinnostuksen (ja tietty rahan).

Itsekin olin aikanaan lukiossa keskitason oppilas. Kaikki on kiinni omasta motivaatiosta.
112537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ei ollut mitään mahiksia lukioon, en olisi tyhmän pääni takia ikinä läpäissyt sitä. Hyvä kun peruskoulun sain kahlattua läpi. Ammattikoulukin jäi kesken, kun en vaan yksinkertaisesti pärjännyt.
Pystyn silti tekemään näitä tavallisia duuneja vaikkei koulutusta olekkaan. En kyllä aina ymmärrä miksi töistä, jossa tarvitaan esim. sorminäppäryyttä, tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä, maksetaan niin surkeaa palkkaa. Ei noita taitoja kaikilla ole niinkuin ei ole sitä viisauttakaan.
Mielestäni työelämässä ei arvosteta tavallisen työntekijän panosta vaikka se on kaiken perusta.
Ajattelehan esim. tehdasta jossa olisi vain johtajia tai siivousfirmaa jossa kukaan ei alentuisi siivoamaan. Rakennusliikkeellä, jossa ei olisi rakentajia, ainoastaan pomoja, ei varmaan oikein hyvin pyyhkisi.

Äänestä
  • En muuten usko, että et olisi lukiota selvittänyt. Olet tainnut vain psyykata itsesi tuohon uskoon. Monillahan murrosiän takia on koulusas juuri tuohon aikaan ongelmia.

    Duunareille muuten maksetaan ihan hyvin. Itse työskentelen alalla, jossa on akateemisia matalapalkkaisia. Jotkut saavat n. 1800-2000 euroa kuussa bruttona. Takana keskimäärin 8 vuoden yliopistokoulutus. Onneksi suurin osa nauttii työstään, eikä jätä tätä ns. kutsumusalaa.

    Äänestä

  • johtaja kirjoitti:

    En muuten usko, että et olisi lukiota selvittänyt. Olet tainnut vain psyykata itsesi tuohon uskoon. Monillahan murrosiän takia on koulusas juuri tuohon aikaan ongelmia.

    Minäkin työskentelen akateemisten matalapalkkaisten keskuudessa, ja olen sellainen itsekin. Kyllä palkalla pärjää kun ei ole tavoiltaan kovin kulutuskeskeinen, ei siinä mitään. Mutta kun on tietoinen siitä, mitä muun tyyppisten työnantajien töissä saa, alkaa se pikkuhiljaa hiertää mieltä. Ja onhan palkan suuruus (ainakin pitäisi olla) merkki siitä kuinka paljon työtä arvostetaan. Loppuikäkö tällä huonohkolla palkalla, vaikka 'kutsumusala' onkin...? Ei hitto, jotain tarttis tehdä. Mutta kun työpaikkaa ei haluais vaihtaa.

    Miten voit yleistää duunareiden hyvät palkat?!
    Ns. suoritusportaassa on erittäin laaja palkkahaitari. On ammattiryhmiä jotka keskimäärin päihittävät palkoissa monta akateemista ryhmää mutta paljon myös pienipalkkaisia, sekä koko- että osa-aikaisia.
    Työelämän kokemuksesi alueellisesti vakuttaa varsin suppealta joten hieman varovaisuutta lausuntoihin.
    Mielestäni nykyisen koulutuspolitiikan heikkous on se, että melkein kaikista yritetään väkisin tehdä sekunda-akateemisia. AMK:n jengi tuntuu jopa uskovan omaan erinomaisuuteensa.
    Seurauksena on suoritusportaan tekemisen aliarvostus hulimatta osaavien tekijöiden vähyydestä. Jotkut ryhmät ovat onnistuneet potämään puolensa, useimmat ei.

    Äänestä

  • Yleistä kirjoitti:

    Minulla on melko monipuolinen kokemus "duunarin" hommista. Opiskelun jälkeen toimin erilaisissa teollisuuden esimiestehtävissä, yhden rupeaman jopa noin 35 henkilöä työllistäneen metallialan yrityksen toimitusjohtajana. Tähän taustaan perustan subjektiivisen mielipiteeni.
    Muutama vuosi sitten panin elämän arvot uuteen järjestykseen todeten, ettei minulla ole mitään tarvetta todistaa ympäristölle sitä miten "iso ja menestyvä johtaja" olen, vetäydyin sivuun.
    Kirjoituksesi perusteella suosittelen sitä myös sinulle!

    Äänestä

  • Meidän perheesä viisi sisarusta.Neljällä tutkinnot yliopistosta ja yhdellä ammattikoulusta.
    Verokalenteri näyttä että amiskan käyneellä menee kaikista parhaimmin.

    Äänestä

  • Kirjoitat ainakin parempaa suomenkieltä kuin osa ns. johtajista näillä palstoilla (en nyt tarkoita viestiketjun aloittajaa). Häntä pystyyn vaan- ole ylpeä siitä mitä osaat!

    Äänestä

  • akat.siv. kirjoitti:

    Minäkin työskentelen akateemisten matalapalkkaisten keskuudessa, ja olen sellainen itsekin. Kyllä palkalla pärjää kun ei ole tavoiltaan kovin kulutuskeskeinen, ei siinä mitään. Mutta kun on tietoinen siitä, mitä muun tyyppisten työnantajien töissä saa, alkaa se pikkuhiljaa hiertää mieltä. Ja onhan palkan suuruus (ainakin pitäisi olla) merkki siitä kuinka paljon työtä arvostetaan. Loppuikäkö tällä huonohkolla palkalla, vaikka 'kutsumusala' onkin...? Ei hitto, jotain tarttis tehdä. Mutta kun työpaikkaa ei haluais vaihtaa.

    Palkka ei ole merkki arvostuksesta, vaan siitä, mihin hintaan työtä on ostettavissa.

    Äänestä

Mussutan taas, heh! Tuntuu teillä olevan tuo alemmuuskompleksi, kun ette ole suorittaneet korkeakoulututkintoa. Juu perheessä ainoa kouluttamaton tienaa... Voi olla, jos kaikki muut ovat valinneet matalapalkka-alan.

Tilastot puhuvat kuitenkin puolestaa. Käykääpä akavan sivuilla (www.akava.fi). Viimevuoden tilastot: Suomessa keskipalkka on 2410 € kuukaudessa, akavalaisten 3350 €/kk. Ja akavalaisten koulutuksen mukaan: alin korkea-aste 2610 €, alempi korkeakouluaste (amk) 3020 €, ylempi korkeakouluaste (yliopistotutkinto ym.) 3550 € ja tutkijakoulutuksen saaneet 4300 € kuussa.

Eli onhan noita eroja, mutta kyllä koulutus siis kannattaa rahallisestikin! Ja aika hyvin nousee tulot iän ja kokemuksen mukaan. Tai noin 500 euroa keskimäärin kymmenessä vuodessa, mutta monilla enemmän. Ihme puhetta se, että korkeati koulutetuilla eivät tulot nouse työuran mittaan...

Äänestä
  • Kiristääkö vanne päässä? Vai onko tuntuuko sittenkin elämä enemmän sellaiselta, ettei saa otetta mistään. Pitäisiköhän ryypätä enemmän? Vai ehkä sittenkin vähemmän? Jos vain tekisit vähän enemmän töitä. Paremminko olisi vähemmällä työmäärällä? Vietätköt perheen kanssa tarpeeksi aikaa? Kyllästyttääkö kotona samat naamat ja samat jutut? Tuntuuko, että tupakka on aina lopussa, vaikka olisi juuri ostanut kartongin? Oletko sittenkin ilman tupakkaa, mutta haluaisit liittyä muihin tupakoitsijoihin? Heillä tuntuu olevan aina hauskempaa. Ehkä työn vaihtaminen olisikin jotain. Aloittaisikin uudestaan pohjalta ja pyrkisi uudestaan huipulle. Se vasta elämää olisikin. Lähtisi opiskelamaan ja eläisi laihasti. Kävisi kirpputoreilla ja penkoisi ale-laatikoita. Ehkä kuitenkin ottaisi ison lainan ja viettäisi hetken ökyelämää. Menisi kunnon lomalle etelään ja kehuisi sillä naapurille muutaman vuoden. Ehkä ei sittenkään mitään näistä. Ehkä kaikki onkin juuri nyt ihan hyvin. Ehkä jatkaa sittenkin vain samaa rataa, johtajana. Se kuulostaa aina katu-uskottavalta. Uuno Turhapurokin oli. Kaikkihan sitä rakastaa. Ainakin salaa. Paitsi johtaja Tuura, mutta se vain pelkäsi rahojensa puolesta ja oli muutenkin outo. Muuten olisi varmasti tykännyt Uunosta yhtä paljon kuin muutkin. Ehkä näin parempi jatkaa.

    Äänestä

  • Toinen johtaja kirjoitti:

    Kiristääkö vanne päässä? Vai onko tuntuuko sittenkin elämä enemmän sellaiselta, ettei saa otetta mistään. Pitäisiköhän ryypätä enemmän? Vai ehkä sittenkin vähemmän? Jos vain tekisit vähän enemmän töitä. Paremminko olisi vähemmällä työmäärällä? Vietätköt perheen kanssa tarpeeksi aikaa? Kyllästyttääkö kotona samat naamat ja samat jutut? Tuntuuko, että tupakka on aina lopussa, vaikka olisi juuri ostanut kartongin? Oletko sittenkin ilman tupakkaa, mutta haluaisit liittyä muihin tupakoitsijoihin? Heillä tuntuu olevan aina hauskempaa. Ehkä työn vaihtaminen olisikin jotain. Aloittaisikin uudestaan pohjalta ja pyrkisi uudestaan huipulle. Se vasta elämää olisikin. Lähtisi opiskelamaan ja eläisi laihasti. Kävisi kirpputoreilla ja penkoisi ale-laatikoita. Ehkä kuitenkin ottaisi ison lainan ja viettäisi hetken ökyelämää. Menisi kunnon lomalle etelään ja kehuisi sillä naapurille muutaman vuoden. Ehkä ei sittenkään mitään näistä. Ehkä kaikki onkin juuri nyt ihan hyvin. Ehkä jatkaa sittenkin vain samaa rataa, johtajana. Se kuulostaa aina katu-uskottavalta. Uuno Turhapurokin oli. Kaikkihan sitä rakastaa. Ainakin salaa. Paitsi johtaja Tuura, mutta se vain pelkäsi rahojensa puolesta ja oli muutenkin outo. Muuten olisi varmasti tykännyt Uunosta yhtä paljon kuin muutkin. Ehkä näin parempi jatkaa.

    Mitä te harhaanjohtavat valitatte? Painakaa vaan duunia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

johtaja kirjoitti:

Niin makaa kuin petaa. Miettikää sitä!

Miksi valitatte ja ruikutatte. Kaikki voivat käydä kouluja ja kouluttautua haluamaansa työhön. Tai ainakin siihen toiseen tai kolmanteen mukavaan vaihtoehtoon.

Itse opiskelin kaksi korkeakoulututkintoa reilussa kymmenessä vuodessa. Monet kaverini menivät suoraan lukiosta duuniin tai kävivät kauppaopiston. He ihmettelivät miksi viitsin venyttää penniä ja syödä nuudeleita vuodesta toiseen. Eräs kaverini jopa laski minulle miten paljon häviän taloudellisesti, kun en tienaa pitkään aikaan!

Nyt kaverit ovat näitä ruikuttajia. Ovat tosissaan jopa kateellisia, kun saan tehdä itseäni todella kiinnostavaa työtä. He käyvät nyt edelleen rahan takia töissä, minä kiinnostuksen (ja tietty rahan).

Itsekin olin aikanaan lukiossa keskitason oppilas. Kaikki on kiinni omasta motivaatiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu