Kuinka selviydyt stressistä?

"Työttömien kuolleisuus oli vuosina 1996-2000 lähes kaikissa ammattiryhmissä suurempi kuin työllisten.
Työllisiin verrattuna työttömien miesten kuolleisuus oli kolminkertaista ja naisten kaksinkertaista.

25-vuotiaiden työttömien miesten odotettavissa oleva elinaika oli 5,6 vuotta ja naisten 1,7 vuotta lyhyempi kuin työllisten.

Työttömyyden kesto vaikuttaa kuolleisuuteen. Vähintään kaksi vuotta työttömänä olleiden kuolleisuus oli vuoden työttömänä olleiden kuolleisuus oli vain 1,4-kertainen koko yövoiman kuolleisuuteen verrattuna."

http://www.kuntoutussaatio.fi/tiedotteet/tyottomien_kuolleisuus.html

Itsetunto ihan romuna, en halua tavata ketään. Työttömyyttä kestänyt jo yli kaksi vuotta varmaan jo kolme, en enää jaksa pitää siitäkään kirjaa. Hakemuksia en enää ole viitsinyt turhaan lähetellä pitkään aikaan. Lähinnä olen vaan ja yritän olla ajattelematta. Lenkkeilen kylläkin siinä toivossa, että siitä olisi jotain hyötyä psyykkeelle tai edes fysiikalle. Millään ei vain tunnu olevan mitään merkitystä eikä tarkoitusta.

Kova stressi työpaikan puuttumisen vuoksi ja sitä johtuen myös taloudellisen tilanteen vuoksi.

Stressiä pahentaa kaikki vihjailevat kysymykset ja kommentit, jotka sisältävät väitteen itse valitusta työttömyydestä.

Kun työtön päästää vieraan kotiinsa alkavat inventaario "mitä kaikkea yhteiskunnan antamilla rahoilla saa ostettua", vaikka lähes kaikki olisi hankittu palkkatuloilla.

Ilkeimmät ihmiset jaksavat heittää kommentteja kun työtön ei viitsi harrastaa tai pitää ulkonäöstään huolta. Olenpa usein joutunut selittelemään miksi en laiskuuttani viitsi ostaa kävelysauvoja, kun ne ovat niin halvat. Ei niitä vaatteitakaan rahattomana ostella. Itse olen katsellut tuulipukua, mutta sekin maksaisi halvimmillaankin yli 50 euroa, joten edelleen etsin kukkarolleni paremmin sopivaa.

Rasittaa, kun kaikki palkkatyöläiset tulisivat niin hyvin tuolla työmarkkinatuella, mutta eivät tule toimeen viisi tai kymmenenkertaa suuremmalla palkalla. Mielestäni ne työttömät, jotka tulevat hyvin toimeen työmarkkinatuella ovat passiivisia sohvaperunoita tai loisivat toisten tuloilla. Työmarkkinatuella tulee toimeen, mutta joka kuukausi täytyy jättää ostamatta jotain mitä normaalisti tarvitsisi (vaatteet, monipuolinen ruoka, harrastukset, matkat sukulaisia tapaamaan... jne).

Kun ei kestä työttömyyden aiheuttamaa stressiä ja ympäristön painetta, niin pakostakin alkaa välttelemään työttömyydestä syyllistäviä ihmisiä. Erakoituminen taitaa olla viimeinen keino selvitä henkisesti terveenä kasvavan paineen alla.

Vaikka olenkin nuori ja korkeasti koulutettu on työttömyyttä takana jo aivan liian pitkään, eikä tulevaisuus näytä yhtään paremmalta. Elämä tuntuu todella ankealta ja merkityksettömältä, mutta jotenkin olen toistaiseksi selvinnyt päivästä toiseen. Pelkään kuitenkin romahtavani, ellei tilanteeni pian muutu. Liikunta on ollut keinoni pitää pää kasassa, samalla se onkin melkein ainoa harrastus, johon on varaa. Lenkkipolulla elämän sietämättömyys unohtuu hetkeksi. Viina tai muut aineet eivät ole onneksi koskaan kiinnostaneet.

Itseluottamus ja itsetunto ovat täysin nollassa. Lukematon määrä epäonnistuneita työnhakuja ovat vieneet niistä viimeisetkin rippeet. Työnantajat suhtautuvat työttömään työnhakijaan kuin ruttopotilaaseen ja rekrytoijien vastaukset ovat usein selvää vittuilua. Vähitellen olen alkanut itsekin uskoa omaan kyvyttömyyteeni. Siitä huolimatta hakkaan edelleen päätäni seinään työn hakemista jatkaen. En vain pysty luovuttamaan, vaikka olenkin huomannut, että mahdollisuuteni työllistyä ovat olemattomat.

Ehkä väärä vastaus tässä yhteydessä mutta minulla ei ole vähäisintäkään stressiä tai turhautumista pitkän työttömyyteni johdosta.
Emme saa yhteiskunnalta minkäänlaista extratukea ( asumistukea tms. en edes tiedä niistä).
Emme ota paineita ympäristöstä emmekä toisten kuvitelluista mielipiteistä. Elämme omien tarpeidemme mukaan.
Tulomme riittävät kulutukseemme. Emme ole perineet emmekä voittaneet lotossa.
Harrastukset, matkustelua lukuunottamatta halpoja, esim. kuntosalin vuosikortti 300E. Matkoista ilmoitan työkkäriin.
Emme koe tinkivämme mistään vaikka joku saattaa pitää elämäämme niukkana. Se on hänen migreeninsä ja kuvastaa muille näyttämistarpeen asennetta, sääli.
Tosin penskat ovat aikuisia ja perushankinnat aikanaan tehtyjä. Mitä me vielä voisimme toivoa.
Olen kiitollinen mahdollisuudesta päättää ajankäytöstäni.

Tälle vuosituhannelle käyty muutama joutava kurssi ja vuosi sitten loppui puolenvuoden työllistämistyö. Puoliso on töissä joten henkilökohtaisia tuloja ei ole sen jälkeen ollut koska en saa enää työmarkinatukeakaan. Tämän kuun perhesaldo on sata euroa alijäämäinen joten kaksi viikkoa pitää elää puolison luottokortilla... Ja sehän kostautuu ensi kuussa... no toistaiseksi on vielä luottotiedot kunnossa.

Ystäväpiiri on kaventunut melkolailla. Toki vanhat ystävät ovat edelleen olemassa mutta asuvat kaukana perheineen ja töineen ja kiireineen. Lankapuhelin lopetettiin jouluksi ja kännykällä soittelun hinta on rajoittava asia. Kas ystikset kyllä innoissaan juttelisivat tuntitolkulla puhelimessa... mutta eivät kerkiä itse soittamaan. Eli kun ei itse pidä yhteyttä niin aika harvoin kukaan muistaa ottaa yhteyttä. Ja ei itsekään viitsi soittaa jos ei ole mitään asiaa. Ja työttömän asiat nyt ovat vähäiset, ei paljoa viitsi kertoa kuinka löysi tarjousmaksalaatikkoa samalla kun kaveri on juuri tilannut moottoripyörän saksasta.

"Älä aina valita"- sitäpä sitä on joskus kuullut kun on vaan kertonut vaikkapa seikkailuistaan työvoimatoimiston ihmeellisessä maailmassa.

Onneksi en ole koskaan viihtynyt paareissa, tosin eipä olisi siihen nykyisin varaakaan. Mutta kotiviiniä saa tehtyä reilulla kympillä kakskymmentä litraa. Litra päivässä se riittää turruttamaan pariksi viikkoa. En toki juo aivan joka päivä mutta jos kolme kertaa viikossa ottaa reilummin niin sitten menee kolme päivää lievässä kankkusessa nukuskellessa. Viikkoon jää siten vain yksi päivä kiduttavaksi reaalielossa ja silloinhan on niitä asioita hoidettavana joten se tuntuu melkein vapaapäivältä työttömyyden arjesta.

Sanomalehti irtisanottiin kuukausi sitten. Tuleehan noita uutisia kokoajan ja nettiyhteyksistä pidetään kiinni viimeiseen asti. oikeastaan melkein kaikki ihmiskontaktini ovat nykyään netin yli. Suurin osa ihmisistä joitten kanssa olen tekemisissä ovat virtuaalisia. Meilailu tuttujen kanssa on hiipunut..samasta syystä kuin puhelinkeskustelutkin. Mutta onneksi on netti onpahan edes jotakin. Tosin säteissä en ole aikoihin jaksanut roikkua kun tuntuu että niissä suurinosa ihmisistä on kolleegoita jotka eivät muuta eloa enää eläkkään.

Lukeminen on kausittain pitää ikävää loitolla. Tosin ikänäkö alkaa pikkuisen haittaamaan. Jouduin uusimaan silmälasit ajokorttia varten enkä ruvennut laittamaan kaksitehoja koska ne olisivat tulleet järkyttävän kalliiksi.

En ole oikeassa elossa tutustunut vuosikausiin keneenkään uuteen ihmiseen. Ei ihmiset oikein kiinnosta enää. Väkiselläkin tulee aina puheeksi ura, työ veneily tms. Ja aina sama virsi siitä että "kyllä töitä saa jos ei ole nirso"... Nämä ovat usein niitä pumpulissa kasvaneita ihmisiä joilla on koti ja suku ja ystävät aina ympärillään ja joilla on säännöllinen tilipussi. Joskus toki on jokunen joka on ollut aikanaan työttömänä. sellainen tavallaan ymmärtääkin mutta sitten tlee se: "Ole vaan aktiivinen, katso kuinka hyvin minullakin nyt menee"...Sellaisen ihmisen suusta joka on veljensä pajassa autokuskina.

Tänään viimmeksi soitin eräästä työpaikasta. Äänen ja keskustelun perusteella päättelin työhön ottajan olevan helpolla vaikkapa parikymmentä vuotta itseäni nuorempi. No kirjoitan toki hakemuksen, eihän siinä menetä kuin kirjekuoren ja postimerkin hinnan. Olen varma että minua ei valita. Eilen tuli meiliin viimeisin " kiitos mutta..."-kirje.

Olen tavallaan luovalla alalla joka suosii nuoria ihmisiä. Olen kesällä koittanut kaksillekin työttömyyskursseille alan vaihdon takia. Tulos tavanomainen. Jotenkin tuntuu että jos työkkäri ei pääse määräämään sinua kursseille vaan itse haet niin se on erittäin suuri miinus kurssilaisia valittaessa.

Soskusta ei ole kokemuksia koska asumme velkaisessa omistusasunnossa ja toinen on valtiolla töissä. Työkkäristä on kertynyt erittäinkin paljon kokemuksia. Enin osa niistä on sellaisia jotka olisi voinut jättää kokemattakin. Ei kiinnosta asioida kuin pakon edessä siellä. Ja pakkohan se on useastikkin.

Olen pirun katkera.. sitä en oikein ole saanut selville että mille erityisesti. Liekö kyseessä karma, huono onni, olenko yksinkertaisesti vain kehno ihminen vai ovatko muut ihmiset sitten vain parempia kuin minä. Mutta katkeruus ja kyynisyys toisaalta ovat hyviä suojamuurejakin. Ei tule pettymyksiä kun ei suotta odottele mitään positiivisia yllätyksiä.

Avioliitto nyt vielä pysyy kasassa, joskin varoittelihan se ystävällinen työkkärintäti siitä että kauankos muijas sua viitsii katella soffalla makaamassa.. hyi helevetti mikä tyyppi.

Viime talvena meinasin mennä terkkariin hakemaan mielialapillereitä kun tuntui pikkasen turhan synkältä. No pillerit maksavat rahaa joten saihan tuota taas yhden talven sinniteltyä. Nyt jo tuleva talvi pelottaa. Olen päättänyt hakea tapletit koska parempi kait se on olla pienessä koomassa kuin juoda itsensä hengiltä.

Nimenomaan normaalieloon kuuluvia asioita tässä kaipaa, ei niinkään mitään materiaalista koska periaatteessa rahat riittävät niukinnaukin. Illanistujaisia kavereitten kanssa, kuppia kahvia kahvilassa, elokuvissa käyntiä, työpaikan kahvipöytä keskusteluita, onnistumisen tunnetta töissä jos jokin projekti on mennyt hyvin jne.

Vaan tässäpä tämä menee kun ei ole vaihtoehtoja. Sitä pitää kuitenkin salaa haaveilla paremmasta tulevaisuudesta ja koittaa olla uskovinaan että paistaa se päivä tällaiseenkin tunkioon vielä joskus.

Joo en välitä asiasta enää, koska tiedän olevani hyvä työntekijä osaan yhtäsuntoista, minulla on mm kaksi ammattia ja olen käynyt paljon kursseja.
Joten miksi minun pitäisi stressaantua, koska työttömyyden syyt ovat jossain muualla kuin minussa.

Tunnen monia työttömiä aikuisia työnhakijoita ja työvoimatoimistossa työskenteleviä ihmisiä.

Tunnen sosiaali-ja terveysalan ammattilaisia
työttömistä päättäjiin.

Stressaavaa on monesta työnhakijasta lähinnä se, että koko työttömyys niputetaan liian yksiselitteisesti "työtön luuseri" -nimikkeen alle ja työttömiä pidetään yhteiskunnan elätteinä, joilla ei ole ihmisarvoa enää ollenkaan, vaan he ovat "häviäjiä".

Heitä ohjaillaan, holhotaan ja määräillään.

Usein, ja liian myöhäisessä vaiheessa tartutaan oikeasti ja tosissaan niihin yksilöllisiin ongelmiin, joita työttömyydestä on seurannut.

Tosiasia on kuitenkin se, että joukkoon mahtuu todella paljon sellaisia aikuisia, joilla on tahto ja korkeat tavoitteet tulla saamaan koulutuksensa ja ammattitaitonsa, ja jo hankitun työkokemuksensa ja elämänkokemuksensa perusteella sellaista kunnollista palkkatyötä, jolla tulee itsenäisesti toimeen ja pystyy itse maksamaan menonsa ilman yhteiskunnan tukia.

He juuri taistelevatkin byrokratiaa vastaan ja omaa itsemäärämisoikeuttaan kunnioittavina eivät suostu pompoteltaviksi virkamiesten määräyksestä.

He eivät halua heittäytyä yhteiskunnan tukien varaan ja elää elämäänsä yhteiskunnan tukiviidakossa ja sen armoilla, vaan he haluavat oman oikeutensa synnyttää työtä ja saada työtä.

He eivät halveksi tukia sinällään, mutta katsovat järjestelmän olevan väärän suuntaisen ja hyvin kuluttavan. Kuluttavan paitsi yhteiskunnan veroja, niin myös ihmisten henkisiä voimavaroja. Niin työttömien kuin monien työssäkäyvienkin.

Monet ovat keskeyttäneet toistuvat kurssinsa ja harjoittelunsa turhautuneina, koska pysyviä työpaikkoja ei ole syntynyt, vaan odotukset ja toiveet ovat romahtaneet toistuvien työharjoittelujen päättymiseen.

Päättäjien olisi vastattava työttömien järkevien ihmisten kysymyksiin avoimesti, eikä piiloutua selitysten tai puolustelujen taakse tai olla ihan hiljaa itse ongelmasta.

Ongelman ydinhän on työttömyyden tietoinen ylläpito, johon tietoisesti ei anneta mitään järkevää vastausta julkisuudessa.

Stressaavaa on lähinnä se, että koko kansaa pidetään tyhmänä ja salataan sellaisia tietoja ja päämääriä, joita kuitenkin on olemassa.

Yksinkertaisesti näin...ilmoittaudu paikalliseen mielenterveystoimistoon. Valita yleistä v**tutusta ja ennen kaikkea masennusta. Lekuri kirjoittaa sinulle uusia lääkkeitä kokeiltavaksi kuten esim SSRI ja SNRI valmisteet. Heitä ne huiviin ja nosta annostusta lääkärin ohjeen mukaisesti.
Sen jälkeen voit vaan olla ja öllötellä, sillä sen jälkeen ei kiinnosta työt saatikka sitten mikään mukaan. Olet vaan ja poissa on stressi ja työttömyys :)

Ei ole mitään stressiä eikä ongelmia :). Mahtavaa.. upeeta.. talvi tulee ja pääsee kelkkailee.
Oisko toi joku sinkkujen ongelma toi pimahtaminen työttömyyden takia.

2v työtön very happy

Itsellä ikää piirun alle 30, työttömyyttä nyt takana 3 vuotta. (Tosin nyt tilanne muuttuu kohtapuoleen).

Työtä tein yhtäsoittoa käytännössä 18 vuotiaasta opiskellenkin samassa. Tästä lopputuloksena vatsakatarri piirua vaille vatsahaavalla, heikentynyt vastustuskyky ainaisen stressin takia ja rankat rytmihäiriöt.

Kun firma lähti alta alkoi oikestaan oma "ylämäki". Viimeinkin oli aikaa itselle ja emännälle, hitaan nousujohteisesti aloitti liikunnan, nyttemmin jo pari vuotta ollut kestokuntosalikortti jolla kunto on noussut rautaiseksi. (Maksaa muuten vaivaiset 250e/vuosi ainakin näillä nurkilla eli hyötyyn nähden erittäin halpa).

Pikkuhiljaa oppi myös täysin uudet elämäntavat eli terveellisen ruokavalion ja metkaa, että kun vertaa nykyistä pukeutumista ja koko olemusta aiempiin työaikaisiin valokuviin niin hirvittää kuinka rapahappeen sitä itsensä tuolloin laski.

Ja jos ajattelee tuota muuta puolta niin parisen vuottahan tässä tietenkin on hieman vähemmällä tullut elettyä mutta toisaalta jos ajattelee niin eipä sitä mitenkään ylettömästi joudu tinkimään kaikesta. Oikeastaan vähemmän kuin ajattelin. Jos nyt ajattelee, että liikunnan on kattanut tuo yksi kuntosalikortti vuodessa eikä harrasteisiin muuten rahaa ole mennyt sen enempää. Normaalia terveellistä ruokaa on syönyt ja auton pitänyt alla niin siinä nuo melkein ovatkin. Bensakin nyt kummiskin sellaista, että siihen menee sen verran kuin itse päättää tarvitsevansa. Itse joinain kuukausina yhdellä 50 eurosella on pärjännyt. Auton itsensä pitäminen nyt ei sinällään kummoisia maksa jos se on kunnossa, verot ja vakuutukset 10 v vanhassa autossa nyt eivät kummemmat ole ja nekin voi maksaa 4:ssä erässä. Eli kyllä ihan peruselintason pystyy helposti pitämään.

Jotenkin on joskus ihmetellyt miten työttömyys toiset lamaannuttaa todella nopeasti täysin, vaikka rahallisestikin tulisi toimeen säästöillä tms. vallan mainiosti. Jotenkin tuo työ on ehkä hieman itseisarvo suomalaisille ilmeisesti hiukan liikaa ja sitä tehdään jo terveyden kustannuksella.

Itse vakituisen työsopimuksen kirjoitin alkaen syyskuun puolivälissä, mutta yhdestä asiasta olen sataprosenttisen varmaksi tullut: työllä en itseäni enää rapistuta, jos kunto alkaa uudestaan kärsiä niin mieluummin lopetan kuin alan terveydellä leikkiä. Tosin tuleva työ varsin mukavaa ja ihan tuottavaakin sinänsä rasitukseen nähden. Oikeastaan voi sanoa, että itse ainut mitä kaipasin työelämässä tässä muutaman työttömyysvuoden aikana, oli elämän säännöllisyys työssäollessa. Siitä ei mihinkään pääse, että työttömänä kyllä tylsiäkin hetkiä mukaan mahtuu. Usein kun sitten jos ei ole mitään tähdellistä tekemistä niin ei kertakaikkiaan jaksa ulos lähteä.

No lähetään siitä että asun Vuosaaressa.
Muutin tänne 5 vuotta sitten toiselta Vantaalta kun kaikki kaveritkin asuivat täällä. Olen 29 vuotias naimaton (eronnut) mies lapsia minulla on yksi joka asuu äitinsä luona. Olen ollut työttömänä 3,5 vuotta. Asunto johon muutin on yksiö ja sängyt ja sensellaiset huonekalut hankin silloin kun olin vielä töissä. Olen aina elänyt halvalla ja kuluttanut vähän joten varsin niukasti tässä elellään mutta kyllä pärjään.
Onneksi minulla on kavereita jotka ovat hekin työttömiä tai muutenvain köyhiä. Heidän kanssaan vietän aikaa ja harrastelemme liikuntaa ja kitaran soittoa. Harrastuksiimme kuuluu myös roskisten dyykkaaminen huvin ja hyödyn merkeissä tosin yöaikaan ja niistä löytyyklin sillointällöin ihan hyviä ja korjauskelpoisia huonekaluja ja muitakin tavaroita. kerran vuodessa vien tattarisuolle kaiken löytämäni/dyykkaamani romun ja tadaa olen noin 50-100 euroa vähemmän köyhä. Olutta juomme keskenämme joskin emme ole densoja eli juomme jotain 30 pulloa viikossa. Oluemme valmistamme itse. Sukulaisilta saa sillointällöin lahjoituksina vanhoja tietokoneita/niiden osia ja niistä kasailemmekin itsellemme kohtuullisia koneita. Töitä me kylläkin haemme mutta olemme todenneet ettei siitä näytä mitään tulevan. johtuu kait siitä ettei työtä työttömille anneta.
Nykyinen tyttöystäväni joka hänkin on työtön hengailee välillä kanssamme kuten muidenkin kavereitteni heilat. heistäkin puolet on työttömiä.
Tärkeintä selviämisessä onkin kai kaverit joiden kanssa voi jakaa jokapäiväisen elämän ilot ja surut.

Olen ollut nyt työttömänä vuoden ja kivaa on.
Olen aivan tosissani.
Aamulla iakasin tai no klo 11 salille ja sitten kauppaan ruokaa ostamaan . Maksalaatikkoa naamariin ja rahaa jää muuhunkin. Netin olen piutänyt koska se on parempi kuin teevee sekin kyllä on ja tulee sitä katottuakin.
Mutta poinnttini on se että muistatteko niitä aikoja kun olitte töissä ja heräsitte silmät ristissä töihin ja siten olitte koko loppupäivän ihan horteessa. harrastukset ja liikunnat kärsivät ja piti vaan ravat töiden ja kodin väliä.?
Nyt on rajattomasti aikaa ja voi valvoa jaherätä milloin haluaa. Tosin olen yrittänyt pitää sen siinä aamutunneilla eiittei mene ihan överiksi.
Joo jee ja hhuuu