Aiemmin täälä on ansiokkaasti analysoitu rikkaiden VARALLISUUSVERON poistamisen helppoutta.
Toisaalta tämä pälsta itsessään on eräänlainen toiveajattelufoorumi. Silkkaa paskanjauhantaa toiveista, että autoilun verotus laskisi, yhtä helposti kuin kävi VARALLISUUSVERON POISTO.
Näin ei enää autoilun verotuksessa tulla toimimaan. Sellasia muutoksi, jotka koskisivat meitä kaikkia, mutta valtio häviäsi, ei tässä maassa porvariston vallanpidon aikana tulla tekemään.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi uusista verokäytännöistä löytyy tämän päivän hesarista juttu, sivulta B1, jonka kopioin tuolta toiselta palstalta. Siinä kuvaillaan vain, kuinka VEROPOHJAA OVELASTI laajennetaan matin ja maijan suuntaan.
Samaan aikaan suurituloinen ELIITTI tavoittelee ylimpien marginaaliverojen laskemista.
Lue ja pala :
""Mauri Pekkarinen ja
PÄÄSTÖKAUPPA kirjoitti 10:58 ilmianna asiaton viesti
vastaa
Kyllä osuu kirjoittaja tuola alempana naulankantaan kuvatessaan EU-kilpailukykyä nollaksi.
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=politiikka&t=55272
Tämän päivän hesarin osan B1 mukaan Pekkarinen lupaa leikata ns. päästökaupan yrityksille tuomaa ylimääräistä arvonnousua.
No, pitäähän valtionkin päästä kakunjaolle, tästä EU-porvariston keksimästä nokkelasta LISÄVEROSTA, jonka maksumiehinä on matti ja maija.
Näin sitä EU-kilpailukykyä kohennetaan. Eliitin liiviin, matin ja maijan taskusta.
Jooo'o.......Sillä lailla......sanoisi Tarvarjärvikin, kunnon kokoomuslaisena"""
juttu on samalla palstalla, kuin linkkikin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Suomessa ei verotusta millään muotoa vähennetä, vaan kohdennetaan suorastaan väärin,esimerkiksi tuontiautot,
Valtion virkamiehet eivät ymmärrä että pienemmällä verotukisella, sitä parempaa kalustoa tuotaisiin huomattavasti enemmän ja verutulot jopa lisääntyisi. Mutta kuten tiedetty virkamiehet eivät tätä ymmärrä ,eivätkä haluakkaan vaan kiristäisivät jos voisivat.
Itse jaksan epäillä tuota.
Tuontiauto on suoraan pois uusien autojen myynneistä, mitä useampi vähän ajettu ja parempi kuntoinen tuontiauto tänne tuodaan, sitä vähemmän autokaupat myyvät uusia autoja. Kun uusia autoja ei mene kaupaksi, jää tuolta sektorilta suurempi rahasumma tulematta. Puhumattakaan, että autokaupoilla on paljon rahaa kiinni vaihtoautoissa, joiden arvo romahtaisi = lisää - merkkiä verotuloihin. Ihmekkään, että pitävät romuista kynsin ja hampain kiinni, hinnoista siis.
Kun autokanta uudistuu, yleensä ottaen uskaltaisin väittää, että polttoaineen kulutus laskisi. Uudemmat autot kuluttavat vähemmän polttoainetta kuin vanhemmat, lisäksi tuontiautoista melko moni saattaisi olla(?) dieseli, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän polttoainetta, mitä vastaava bensaversio.
Jos vaikkapa 10% tippuisi autoverotuotto kokonaisuudessaan, ja polttoaineen kulutus 20% uudistuneen ajoneuvokannan vuoksi, jäisi tästä aika helkkarin moinen lovi valtion kassaan. Mitään laskelmia en tehnyt, kunhan lonkalta heitin, tuo 10% voisi tosin olla lähellä totuuttakin jopa, polttoaineen kulutuksen vähenemiseen varmaan riittäisi äärimmäisen pienikin tippuminen, joka tekisi jo melko loven verotuloihin.
Menee kauan, ennen kuin "häiriöt" suomalaisessa autokaupassa korjaantuvat ja tasaantuvat. Itsekin olen autoa vaihtamassa, ja kyllä eräskin liike oikein pullisteli autoja, lienevätkö edes myy niitä, kun listojen mukaan auto ollut tammikuusta ja vastaus oli romusta pelistä: Yhtään ei tingitä! HOH, kyllä pistää vähän hymyilyttämään, kun ylihintaisesta huonokuntoisesta autosta noin tuumataan.
Jotkut tuntuvat aina unohtavan, että käytettyjä myydään 4-5 kertaa enemmän kuin uusia autoja. Siihen löytyy HYVÄ SYYkin. Ei KAIKILLA OLE VARAA, eikä joillain EDES HALUA OSTAA UUTTA AUTOA.
Joten pullistelkoot Lipposlovakian perinteiset, ylihinnoittelevat autokaupat vaikka kuinka, niin tilanne NORMALISOITUU vasta kun todelliselle vapalle markkinataloudelle annetaan toimintaedellytykset.
Nykyinen tilanne on PÄÄTTÄJIEN JÄRJEN KÖYHYYTTÄ!
Ns päättäjät, jos tällä tarkoitetaan poliitikkoja tai heille asioita valmistelevia ministeriöitä, EIVÄT todellakaan määrää autojen hintoja tässä maassa. Ei uusien eikä käytettyjen.
Markkinoilla hinnat määrätään. Kyllä autokauppakin (jollakin aikavälillä) sitä sääntöä noudataa, että jos ei käy kaupan tietyllä hinnalla, niin sitten hintaa pitää alentaa. Erityisesti tämä koskee suomalaisen kaupan osalta käytettyjä autoja, jotka polttavat suoraa rahaa joka päivältä, minkä makaavat varastossa myymättä. Tilastojen mukaan varsinkin vanhempien käytettyjen hintataso onkin pudonnut jo roimasti. Putoaa kyllä jatkossakin, eli autonpidon kustannukset tätä kautta ovat nousussa.
Uusien autojen osalta näkyy suoraan EU:n tilastoista, että Suomen markkinoilla paljon myytyjen automallien verottomat hinnat ovat moniin maihin verrattuna varsin halvat. Toisin sanoen markkinoiden laki kyllä toimii sielläkin. Tietysti kallis erikoistavara on eri asia.
Ei autokauppiaan intresseissä ole laskea käytettyjen autojen hintoja, vaikkakin markkinalait kyllä ennen pitkää pakottavat näin toimimaan. Käytetyn hinnat kun heijastuvat heti myös tuontiautojen verotukseen, tästä syystä on syytä pitää korkeita pyyntihintoja ja myydä "sopivasti" alennuksella, kunhan asiakas osaa alennusta vaatia.
tavaran vapaan liikkuvuuden ja tasapuolisen kohtelun "rajalla". Nekin käsittääkseni kuuluvat vapaaseen markkinatalouteen ja demokraattiseen oikeusvaltioon.
Edelleenkään kukaan ei ole vääräksi todistanut Tuulilasin nettisivuilla aikoinaan olleita laskelmia 1.5 miljardin Euron vuotuisesta "varainsiirrosta" vanhemmilla käytetyillä autoilla ajavilta autonsa parin vuoden välein uusiville!
Tuo autoilun KALLISTUMINEN jos autojen hinnat LASKEE on sellainen näkemys että sen voi keksiä vain uusia autoja myyvä, tai itse parin vuoden välein autonsa uusiva henkilö joka tietysti toivoisi TOISTEN SUBVENTOIMAN nautintaoikeutensa jatkuvan!! Olisikohan tuo LIIAN TASAPUOLISTA jos jokainen kustantaisi itse autoilunsa kustannukset!?