Olen sinkkuillut nyt vuoden. Ja olen opetellut olemaan onnellinen yksinkin, en siis kaipaa ketään rinnalleni. Toisaalta, olisihan se ihan ihanaa kun ois joku jota rakastaa ja joka rakastaa. Mutta kun mä en edes ihastu keneenkään. Olen tapaillut useita miehiä ja treffaillut, mutta kun kukaan ei ns. kolahda. Miehet on ihan mukavia ja kaverina todella hienoja, mutta en kykene tuntemaan mitään muuta syvempää heitä kohtaan. Miksen?? Mistä kertoo että vaikka haluaisin, niin en ihastu enkä rakastu keneenkään? En koe olevani mitenkään nirso ja avoimin mielin tutustun uusiin ihmisiin. Pitäiskö vaan relata ja hyväksyä, että olen nyt sitten yksin vaikka lopun ikääni.. vai alkaa pohtimaan mistä johtuu tää mun ihastumattomuus? Oonko poikkeava vai mitä? Olen mä elämässäni ennen kyennyt ihastumaan ja rakastumaan, montakin kertaa. Nyt en enää..
En pysty ihastumaan
Miimiäinen
424097
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sulla ei vaan näitten miesten kanssa oo kemiat kohdanneet. Kyllä sen sitten tietää, kun se kohdalle sattuu. Jatka van treffailua, äläkä vaivu epätoivoon!
olisin kuullut saman lorun ennenkin. Ehkä 87858 kertaa...
..varmaan pystyt kertomaan selityksen tälle lorulle??
Mitäpä sitä kirjoittamaan 87859:n kerran.
Oletko laskenut varmasti oikein?
Kyllä minä sanoisin että tuo on kuultu aika monta kertaa enemmän.
Se on naisilla pikamuistissa. Aina hätätilanteessa jolloin ei ole mitään muuta sanottavaa niin otetaan tuo. "ei ole mitään kemiaa"
Sillä pystyy poissulkemaan niin monta asiaa ja välttyy näin kaikilta muilta selityksiltä. Se on ehdottomasti selitys numero 1 juuri sen tehokkuuden takia.
Don't you worry. Mä itse en ihastunut oikeasti kolmeen vuoteen keneenkään. Treffeillä kävin, mutta ongelma oli sama kuin sulla: ei kolahtanut. Kyse ei siis ollut siitä että mulla olisi ollut joku 119-kohtainen vaatimuslista joka miehen olisi pitänyt täyttää ennen kuin hän olisi kelvannut mulle. Ei, mulle olisi riittänyt se että ne paljonpuhutut kemiat olisi kohdanneet.
Pelkäsin jo oikeasti etten enää ikinä ihastuisi keneenkään. Sitten yhtenä päivänä - just silloin kun sitä vähiten osasin odottaa - yhden kulman takaa mun elämään käveli mies joka sai mut ihastumaan ihan totaalisesti. :) Ei mikään bradpitt tai markuspöyhönen, ihan vain tavallinen pörröpää jonka lähellä mulla oli hyvä olla.
Ei siihen tarvita kuin yksi mies, joten ole kärsivällinen. Kyllä sä vielä ihastut. Sä olet sitä paitsi onnekas kun osaat olla tyytyväinen yksinkin. Silloin ei huoli ketä tahansa.
Mistä olet saanut päähäsi että olisi niin ihanaa ihastua koko ajan? Veikkaan että tästä jatkuvasta yhteiskunnassa meneillään olevasta aivopesusta. Koko ajan pitäisi olla seurustelemassa ollakseen yhteiskuntakelpoinen.
Sinkkuelämää ja muuta lässynlässyä...
Eiköhän se ole niin että jos et ihastu kehenkään, sillä hyvä. Älä nyt muiden takia ihastu.
Ei ihastumattomuus ole sairaus.
mutta jos edes JOSKUS. Enkä mä usko että kukaan ihastuu muiden takia. Jotkut kyllä seurustelee että näyttäisivät muiden silmissä muka paremmilta ja menestyvämmiltä, mutta eiköhän jokainen ihastu ihan itsensä takia. Siksi, että se on niin upea tunne.
Kyllä mäkin haluun huumetta. Ei tartte silloin muuta miettiä
Itse olen reilu 2-kymppinen mies. Olen tasan kerran ihastunut/rakastunut. Tasan kerran kokenut sen jännittävän tunteen mahan pohjassa joka on saanut sydämen tykyttämään. Se tapahtui 13 vuotiaana. Sen jälkeen en ole kertaakaan ihastunut/rakastunut kehenkään. Pitkän seurustelun seurauksena tullut vain riippuvaiseksi toisesta. Ainoa mistä tiedän että välitän ihmisestä on se kun ajattelen miltä tuntuisi jos menettäisin ks ihmisen. Jos tuntuu pahalta niin tiedän että välitän. Jos ei tunnu pahalta niin sitten en välitä. Pelkään myös sitä etten enää koskaan voi rakastua. Toivottavasti tämä ei pidä paikkansa sinun eikä minun kohdalla.
Niin..Itsellä sama tilanne. Sydän on särki vieläkin eron jälkeen. Olen vain todennut, että ainakin olen tuntenut jotain mielettömän suurta ja voin olla onnellinen siitä. Minun on pitänyt antaa itselleni aikaa, niin sinunkin. Sitten vasta kun on "valmis" niin antaa mahdollisuuden tavata jonkun toisen. Käytä aika hyväksi ja kehitä itseäsi. Se tulee kun on sen aika.
Kerroit, ettei sulla ole syvempiä tunteita treffamiasi ihmisiä kohtaan. Mielestäni tämä kertoo ainoastaan siitä, että olet törmännyt vääriin ihmisiin. Ei se ihastuminen pakottamalla tule, vaan se odottaa oikeaa aikaa, oikeaa paikkaa ja ennen kaikkea sitä oikeaa ihmistä. Ja on varmasti ihan täysin normaalia, ajatteleppa sitä vaihtoehtoa, että ihastuisit syvällisesti jokaiseen treffaamaasi henkilöön. Se vasta raskasta olisi.
Nauti elämästäsi, äläkä murehdi turhista asioista. Vuosi on loppujen lopuksi lyhyt aika ihmisen elämässä ja jonkun nurkan takana se oma kulta suakin odottaa.
Olen ollut sinkku kohta neljä vuotta eikä kukaan ole kolahtanut alkuunkaan. Seurustelin lasteni isän kanssa 10 vuotta ja liitto päättyi hänen löytäessään huomattavasti nuoremman naisen.
Pari vuotta meni haavoja nuollessa mutta eipä ole ketään hyvää vastaan tullut vaikka olen tavannut ja treffannut hemmetisti miehiä ja osa olisi ollut kiinnostuneitakin. Itseluottamus on nolla koska minulla on tunne etten kelpaa jos en ole täydellinen. En siis uskaltaisi edes antaa itsestäni mitään kun pelkäisin että huonon ominaisuuden tullessa ilmi minut hylättäisiin. Enkä edes ihastu keneenkään :( Olisi kiva tuntea sitäkin vaikka yksipuolisena. En ole mitenkään nirso minäkään, ei vaan tunnu miltään vaikka kuinka olis kivoja tyyppejä.
Siksi olen päättänyt että elän loppuelämän yksin. Eipähän tarvi päätään vaivata moisella. Elää vaan muuta elämää. Ei se kukko käskemällä kieu. Kliseet oikean ihmisen löytämisestä ovat ärsyttäviä. Tuntuu että muut ihastuvat ja rakastuvat helposti.
Täällä täysin päinvastainen ongelma, kuten monella kaverillakin, että ihastuu liian helposti.
Toisaalta ihastumattomuus voi olla itse aiheutettu blokki = itsesuojelua.
Mulla sinkkuilua takana nyt 2,5v. 50:50; lapsiarkea-yksin eloa.
"Yksin oloa" = irtopanoja/panosuhteita.
Ollaan nyt rehellisiä sentään.
Miksi naiset valehtelee ja eivätkä sano niin kuin asiat on?
Tarkoittaako sinulle sinkkuus täyttä selibaattilupausta?
Minulle ei.
Yksin olo = sinkku = sitoutumaton = ei meinaa että mies vaihtuu joka vko tai edes joka kuukausi tai edes puolen vuoden välein.
Riippuu ihan naisesta.
Ei nyt aina noinkaan. Itse kun olin muksuni kanssa kahdestaan, en yli kahteen vuoteen käynyt yksilläkään treffeillä. Saati että olisi mitään karuselleja ollut. Monta vuotta selibaatissa. Jonka jälkeen avoliitto.
Aika harvinaista ja suurin osa toimii toisin.
Luulen, että aika monella naisella on äitiys päällimmäisenä. Heitä ei vaan otsikoissa näy. En itsekään halunnut kotiimme ukkoja juoksentelemaan. Kodin pitää olla rauhallinen ja turvallinen, kaikille. Vasta jos tutustuisin johonkuhun, joka on vakavissaan, voisin harkita. Ystäväni on nyt samassa tilanteessa, on ollut ilman treffejä neljä vuotta. Ja kyllä, selibaatissa.
Suurin osa minun tietämistäni eronneista äideistä on toiminut toisin ja tämä on totuus. Todella harva toimii toisin. Osa on vienyt ukkoja kotiin jopa lasten ollessa kotona, mutta suurin osa on hoitanut tarpeensa niin ettei lapsille ole tarvinnut ukkoja esitellä.
Surullista.
Niin on. Ja kertoo kaiken heistä ja heidän kaltaisistaan.
Itselläni on erosta seitsemän vuotta ja asun alaikäisen poikani kanssa. Viimeisestä seksikokemuksesta yli kolme vuotta. Ei haittaa yhtään.
Minun veikkaukseni.
Naisen elämässä on kolme vaihetta:
1. Juoksut
2. Vakiintuminen
3. Menot/vapaus
Kivikautisten vaistojen, joiden perusteella nainen yhä rakastuu, vaiheessa 1. halutaan mieheltä hyvät geenit. Vaiheessa 2 halutaan löytää hyvä elättäjä. Vaiheessa 3 ei tarvita enää miestä, vaan elämä täytetään arjella/zumballa/tms. Nainen ei oikeastaan rakastu mieheen itseensä, vaan tämän kyvykkyyteen ja resursseihin. Kun kummallekaan ei ole enää tarvetta, ei ole rakkauttakaan.
Toinen syy on siinä että kun naisen markkina-arvo laskee, häntä tavoittelevien miesten taso on alhaisempi. Jos parikymppisenä tavoittelijat olivat koulun poikien kärkikaartia, nyt tavoittelijat ovat alemmista tasoluokista. Treffeille tulee paljon lyhyitä, hinteliä, heikkoleukaisia, kapeaharteisia, korkeaäänisiä, epävarmoja, jne. Niinpä ei ole "kemiaakaan".
Jokainen ex parisuhde syö sisäistä pääomaa ja tulevat suhteet "kevenee" tunnepuolella samaa tahtia kun suhteita jää taakse.
Tälläkin palstalla on paljon naisia, jotka ei usko loppuelämän parisuhteisiin= Tunnepuoli on keventynyt/laimentunut huomattavasti.
Toisaalta vuoden sinkkuus nyt ei ole yhtään mitään ,eikä voi edes olettaa, et siinä ajassa löytäis mitään elämänkumppania ainakaan.
En ole ikinä uskonut läpi elämän kestäviin suhteisiin. En edes nuorena. Ei entiset suhteet ole muuttaneet sitä suhtautumista mitenkään. Enemmän vain siihen suuntaan että ihmisen tekee joskus vain hyvää keskittyä omaan itseen ja omaan hyvinvointiin ja sitten vasta miettiä jakaako sen jonkun kanssa vaiko ei. Kyllä se onni ja rauha pitää ekana löytää itse. Sitä etsiessä.
"En ole ikinä uskonut läpi elämän kestäviin suhteisiin. En edes nuorena."
Kannattaa tuoda tuo asia aina selvästi toiselle ilmi jos suhteeseen lähtee. Mielestäni on huijausta antaa ymmärtää muuta ja nämä asia pitäisi aina tuoda julki ennen kuin kumpikaan sitoutuu sen vakavammin.
En ole ikinä väittänyt mitään muuta.
Olenko ikinä ollut niin rakastunut että olen ajatellut että haluan olla tämän kanssa pitkään? Tietysti. Olenko ajatellut että hankin yhteisen vanhainkoti- ja hautapaikan, en.
Ei se riitä että sinä ajattelet jotain vaan se pitää myös kertoa sille toiselle.
En ole ikinä antanut lupausta koko elämästäni.
Hassu juttu että joskus keskustelimme siitä kertooko fuckbuddyily tunnekylmyydestä ja sitoutumiskyvyttömyydestä. Silloin kielsit asian, nyt myönnät sen.
Ihmiset jotka harrastavat panosuhteita ovat tunnekylmiä ja kyvyttömiä romanttiseen idealismiin. Heistä ei ole elämänkumppaneiksi. Ero on vain ajan kysymys.
Voiko olla seksisuhdetta jossa ei tuntisi yhtään mitään?
Mä olen kaikkea muuta kuin tunnekylmä ihminen. Valitettavasti. Olisi helpompaa jos ei välittäisi. Ainoa syy olla tunnekylmä on itsesuojelu, eikä sekään ole mitenkään luontevaa.
Mitä kiertelet ja kaartelet tämän asian tiimoilta? Onko se niin vaikea sanoa omia ajatuksia suhteista ja miten niihin suhtautuu suoraan toiselle ihan suorin sanoin?
Vain tunnekylmä nainen kykenee valkkaamaan ulkonäön perusteella miehiä dildon vastineiksi, ja vaihtamaan kumppaneita kuin dildon pattereita.
Selvästi tarkoitamme tunteella eri asiaa. Sinä tarkoittanet himoa ja panetusta, minä tarkoitan syvällisempiä tunteita jotka ovat olennaisia oikeassa suhteessa.
En usko että puhumme eri asioista.
Kuvailet nyt jotain psykopaattia enemmän kuin normaalia naista. Eikö tuollainen käytös ole enemmän miesten käsialaa.
Tunnettakin voi toki olla eri tasoista. Syvempää ja hieman pinnallisempaa.
Ei ole. Onko itsellesi
Jeesus miten kaukaa täällä pitää hakea keskustelunaiheet ja ihan sama mikä vuosi on kyseessä, meno on ja pysyy samana sakkaavana matalalantona vaan....
Ehket tykkää miehistä? Ehkä olet liian haluttu etkä ole tarvittavalla tavalla nälkäinen?
Olen sinkkuillut 23 vuotta. Ihastunut olen ollut monesti, tosin vastakaikua ei ikinä tullut.
Hankala tilanne sinulla ap, jos et oikea kaunotar ole. Harvoin, jos ihastut niin sit se ihastus ei ihastu suhun, tai se on varattu eikä aiokaan erota ym. Jos parisuhdetta haluat ei kantsi odottaa mitään ihastumisia. Parisuhdeoppaidenkin mukaan kantsii valkata ihminen, joka arvoiltaan vastaa itseäsi, on kiltti ja huomaavainen. Jos valkkaat kemian mukaan niin taas tulee väärä valinta.