Jos lapsuuden ystävältä pyytää aikuisena anteeksi tekojaan pienenä... Kiusasin jne... Minä pyysin ja hän suuttui aivan tajusti ja sanoi, että ei pidä ystävänä muutenkaan, että ihan sama.
Tuntuu kuin olisin idiootti, mutta itseäni vaivasi kun tiesin, että hänelle tekoni aiheutti kuitenkin mielipahaa, joten pyysin anteeksi.
Minä itse en pitänyt siitä, että meidän pitäisi päivästä toiseen jutella toisillemme kuin sydänystävät, joita emme ole. Onko kellään samanlaisia tapauksia?????????
Tuntuu kuin olisin idiootti, mutta itseäni vaivasi kun tiesin, että hänelle tekoni aiheutti kuitenkin mielipahaa, joten pyysin anteeksi.
Minä itse en pitänyt siitä, että meidän pitäisi päivästä toiseen jutella toisillemme kuin sydänystävät, joita emme ole. Onko kellään samanlaisia tapauksia?????????
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ilmeiseti olet onnistunut loukkaamaan häntä oikein kunnolla. Lapset ovat todella raakoja toisilleen. Varsinkin tytöt ovat toisilleen pieniä, ilkeitä noitia. Sama homma jatkuu yleensä aikuisena; jos olet lapsena ollut se toisten tunteilla pelaava tyyppi, joka on pönkittänyt omaan egoaan ja olemassaoloaan toisia tallaamalla, johtamalla, pomottamalla ja kiusaamalla -todennäköisesti näitä piirteitä omaat edelleen, ikävä kyllä.
Ikävä todeta, mutta olet anteeksipyyntöinesi monen monta vuotta myöhässä. On sulle ihan oikein, että koet omalla tunnollasi tekosesi nyt aikuisena. Kiusaamisen jäljet muokkaavat ihmistä ja vaikuttavat kehityksen kulkuun, mahdollisesti jopa kapeuttavat elämää myöhemminkin.
Sori vaan, olen tätä mieltä. Näen päivittäin työssäni lasten keskinäistä hyljeksimistä ja vallankäyttöä, enkä voi käsittää, että toisen tunteisiin samaistuminen on joillekin lapsille niin vaikeaa, ettei voi lopettaa ilkeää käytöstään tiettyjä kavereita kohtaan, vaikka asiasta keskustellaan aikuisen ja lapsen kesken.
Usein kiusatut ovat niitä kilttejä ja suvaitsevaisia, erilaisia, erikoisia ja tunteikkaita lapsia. Ja kiusaajat...?
Tunneäly on arvokas ominaisuus. Toiset omaavat sen jo syntymästään lähtien, toiset eivät saavuta sitä koskaan...
En halunnutkaan mitään olalle taputtelua. En tiedä oliko minulla minkälainen luonne, enkä muista minkälainen perhekuvio meillä oli silloin. Kyllä se tais olla myöhässä... niin se on.
KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ PYYTÄÄ ANTEEKSI!! Tehtyjä ei saa tekemättömäksi, mutta anteeksipyyntösi osoitti, että kadut tekojasi. Hienoa, että uskallat ottaa vastuun teoistasi, vaikkakin monta vuotta tapahtuman jälkeen.
Kiitti, toi ainaski piristi mua paljon...
..ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi tekojaan, jos tietää tehneensä väärin jotain ihmistä kohtaan.Paljon on kuitenkin merkitystä sillä, miten sen tekee.Tulee mieleen, että olitkohan kenties jotenkin ylimielinen jopa anteeksi pyytäessäsi, ja tuo ihminen vaistosi sen? Sanansa ja tapansa kannattaa aina miettiä tarkkaan,ja etenkin anteeksi pyytäessään.Muuten voi vaikuttaa siltä, ettet todella tarkoita sitä mitä sanoit, ja olisi kenties ollut parempi,jollet olisi sanonut mitään.Hyvä kuitenkin, että pyysit anteeksi.:)
Aattelin päällimäisenä ihan totuuden nimissä pyytää, koska ennen sitä olimme "ystäviä" ihan väkipakolla. Nyt emme ole sitä enää, eikä hän edes hyväksynyt tosissaan anteeksi pyyntöäni, mutta se ei ollut edes se pointti ja hänen pyynnöstään en enää puhu hänelle, eikä siitä voi häntä mollata, sehän on selvää...
Kyllä mä varmaan jollain tasolla olin mukamas "parempi ihminen" kun ajattelin pyytää anteeks ja aiheuttaa vihaa, en tiedä... Mutta sitä se ei ole, itseasiassa musta tuntuu vieläkin pahalta ja se on sitä, mutta se menee ohi ajan kanssa...
Jännittävintä oli kuulla häneltä itseltään kuinka ilkeä olin ollut ala-asteella ja se tavallaan herätti, koska sitä en tiennyt aikaisemmin.
Minusta kyllä tuntuu siltä, että joskus on kyllä jo liian myöhäistä. Mihin perustuu se, että pyydät juuri nyt anteeksi tekojasi? Mikä sai sinut pyytämään anteeksi ja kuinka paljon tekojasi kadut?