Olemme olleet yhdessä reilut kymmenen vuotta, lapsia on kaksi. Elämässä on ollut ylä- ja alamäkeä, ongelmina miehen alkoholismi (nyt kuivilla), pitkät työttömyyskaudet, nyt opiskellut ja jäljellä enää viimeinen loppurutistus, valmistunee syksyllä. Viimeisen puoli vuotta ollut myös masentunut, siihen lääkitys, joka auttanutkin ja elämä ollut helpompaa. Esikoisellamme on lievä liikunnallinen vamma, jonka takia käy päiväkodin erityisryhmässä, pienempikin ollut hoidossa työpäivieni ajan.
Viimeinen viikko on ollut hankala, puolin ja toisin. Tänään minulta paloivat hihat, syynä kodinhoitoon ja vastuunottamiseen perheestä liittyväöt asiat. Tuntuu todella epäreilulta, kun toinen on kotona ja minä töissä, lapset hoidossa ja silti kaikki hommat jäävät minulle. Annoin suorasanaista palutetta, seurauksena mies lähti, omien sanojensa mukaan lopullisesti.
Olen rahallisesti vastannut perheemme elannosta aina. Miehen rahat ovat menneet milloin mihinkin, lähinnä ralliautoihin yms. tarpeelliseen. Lapsistaan pitää, mutta ei ole oikein valmis ottamaan vastuuta. Kuitenkin on hoitanut heitä illat ja viikonloput, jos minulla on ollut työvuoroja.
En haluaisi erota. En tiedä, mistä se johtuu, mutta näin vain on. Olenko läheisriippuvainen vai rakastanko häntä, en tiedä, mutta silti meillä on ollut yhdessä kivaakin, ei suinkaan pelkkää tappelua (vaikka on sitäkin riittänyt!). Kuinka pärjään lasten kanssa? Poikani tarvitsee erityispaikkansa, mutta vuorotyö ja ei-vuoropk ei ole yhtälönä mahdollinen!! Vuorotyötä ei voi nyk. työpaikassa vaihtaa päivätöihin. sukulaisia tai muita auttavia käsiä ei ole...
Auttakaa, mitä ihmettä teen???! Sanonko itseni irti? Vuoropk:ssa ei ole erityisryhmää. Voinko saada sairaslomaa tms, kunnes saan asiat järjestykseen! Minulla ei ole edes autoa, jolla heitä sinne kuskata... Kuinka selviän rahallisesti, jos joudun sanomaan itseni irti... Hävettääkin, täällä perähikiällä kaikki tuntevat toisensa...
Ja täytyy myöntää, että kyllä olen ihan vihainenkin: minähän olen ne opinnotkin kustantanut, joten nyt on hyvä sanoa adios! Prkl! madashell
Toivottavasti saitte jotakin selvää, olo on ihan kamala ja sekainen...
Yst. terv.
Kauhuissaan
Viimeinen viikko on ollut hankala, puolin ja toisin. Tänään minulta paloivat hihat, syynä kodinhoitoon ja vastuunottamiseen perheestä liittyväöt asiat. Tuntuu todella epäreilulta, kun toinen on kotona ja minä töissä, lapset hoidossa ja silti kaikki hommat jäävät minulle. Annoin suorasanaista palutetta, seurauksena mies lähti, omien sanojensa mukaan lopullisesti.
Olen rahallisesti vastannut perheemme elannosta aina. Miehen rahat ovat menneet milloin mihinkin, lähinnä ralliautoihin yms. tarpeelliseen. Lapsistaan pitää, mutta ei ole oikein valmis ottamaan vastuuta. Kuitenkin on hoitanut heitä illat ja viikonloput, jos minulla on ollut työvuoroja.
En haluaisi erota. En tiedä, mistä se johtuu, mutta näin vain on. Olenko läheisriippuvainen vai rakastanko häntä, en tiedä, mutta silti meillä on ollut yhdessä kivaakin, ei suinkaan pelkkää tappelua (vaikka on sitäkin riittänyt!). Kuinka pärjään lasten kanssa? Poikani tarvitsee erityispaikkansa, mutta vuorotyö ja ei-vuoropk ei ole yhtälönä mahdollinen!! Vuorotyötä ei voi nyk. työpaikassa vaihtaa päivätöihin. sukulaisia tai muita auttavia käsiä ei ole...
Auttakaa, mitä ihmettä teen???! Sanonko itseni irti? Vuoropk:ssa ei ole erityisryhmää. Voinko saada sairaslomaa tms, kunnes saan asiat järjestykseen! Minulla ei ole edes autoa, jolla heitä sinne kuskata... Kuinka selviän rahallisesti, jos joudun sanomaan itseni irti... Hävettääkin, täällä perähikiällä kaikki tuntevat toisensa...
Ja täytyy myöntää, että kyllä olen ihan vihainenkin: minähän olen ne opinnotkin kustantanut, joten nyt on hyvä sanoa adios! Prkl! madashell
Toivottavasti saitte jotakin selvää, olo on ihan kamala ja sekainen...
Yst. terv.
Kauhuissaan
Vastaukset 9
Vanhimmat
Älä vaan missään nimessä sano itseäsi irti työpaikasta. A) että se antaa teille taloudellisen turvallisuuden B) työpaikkoja ei niin vaan puissa kasva C) se on hyvä henkireikä kaiken kaaoksen keskellä. Siis tän on mun mielipide. Tarkempaa en hoitojärjestelyistä tiedä, mutta eikös kunnilla ole velvollisuus järjestää hoitopaikka. Ota yhteyttä kunnassasi henkilöön, joka hoitopaikka-asioita hoitaa ja kerro tilanteesi. Olisikos esim. perhepäivähoito mahdollista, yksityinen saisikot kenties "hoitoseteleitä" tms.
Älä vaan tee mitään hätiköityä, yritä kaiken kaaoksenkin keskellä ajatella selkeästi. Istu alas ja vedä henkeä, ja juo kuppikahvia.
Voimia ja elämän selkitymistä sinulle.
, että varmasti selviät hengissä. Jos ero alkaa näyttää todelliselta, kirjoita hoidettavat asiat ylös ja ala hoitamaan niitä yksikerrallaan tärkeysjärjestyksessä, tee itsellesi aikataulu. Olethan nytkin selvinnyt, eikä e3lämäsi ole ollut helppoa. Toisaalta voi siis joissakin asioissa helpottaa ja joissakin taas olla rnakenpaa mutta summa voi pysyä samana.
VOIMIA!
eihän miehesi ole sinua tähänkään asti auttanut paljon mitenkään. Ainoa vaikea pulma tuo lapsenvahtikysymys iltaisin ja viikonloppuisin, joka pitää selvittää.Toivon sinulle voimia eteenpäin.
älä nyt vain irtisano itseäsi... kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka... joten sinne yhteyttä!
Moi,
Luota siihen että pärjäät. Tottakai raskasta on varmasti välillä, mutta niinhän sinulla on nytkin.
Kyselepä niitä lastenhoitojuttuja tuolta mannerheimin lasten suojeluliitosta. Siellä käsittäkseni on monia teini-ikäisiä tyttöjä, jotka olisivät salmiita tienaamaan hieman extrarahaa opintojensa ohessa.
Minulla on ollut vastaavanlainen tilanne nyt menossa. MIes haluaa erota, soitti minulle työpaikalle tässä kaksi viikkoa sitten asiasta ilmoitusluontoisesti.
Perjantain meni jotenkin, mutta viikonlopun jälkeen maanantaina menin lekurille, joka määräsi saikkarille kahdeksi viikoksi. Mene sinäkin hakemaan sairaslomaa jotta saat asiasi hoidettua ja tekee muutenkin hyvää ajatella asioita rauhassa. Minullakin on pitkä taival mieheni kanssa(17) ja kaksi ihanaa poikaa olemme saaneet aikaiseksi. Miehelläni on ollut masennusta ja ollut psykoosien takia hoidossakin. Tuntuu vain, että olisi hänenkin aika ottaa itsestään niskasta kiinni ja kasvaa aikuiseksi. Ei tuo vastuunottaminen oikein meilläkään ole onnistunut, tietokoneella on muutaman tunnin päiväss, oikein suuttuu jos minä olen. Joten tiedän sinun tunteesi oikein hyvin. Aina olemme eläneet miehen mielialojen mukaan, ja kaikki mihin hän ryhtyy on suurta. Koskaan en itse ole saanut tukea, kun olisin sitä kaivannut.
KOETA SINÄ SIELLÄ JAKSAA , LAITA ASIAT KUNTOON, VAIKKA SE ON VAIKEAA!! ITSELLÄKIN KAIKKI KESKEN, MUTTA TIEDÄN MIHIN SUUNTAAN HALUAN MENNÄ...
Olen kokenut avioeron ja uuden kodin/alun rakentamisen. Samalla äitini -joka oli paras ystäväni- kuoli kolmen viikon päästä viralisesta eropäivästä. Juuri kun olisin häntä tarvinnut.
Olen kokenut samat ahdistavat ajatukset ja pohtimiset, kuin sinä.
Sinä selviät kyllä jos minä olen selvinnyt kahden alle 4-v lapsen kanssa.
Älä välitä muiden mielipiteistä.
Tsemppiä!
Mä erosin mun miehe kanssa keväällä. Sen jälkeen elämä ei enää maistunut millekään. Itkin vain, ja en kyennyt enää töihin. ravasin lääkärissä, sain unilääkettä, sain paniikkikohtauksia ja olin todella masentunut.
Toisinaan taas käyttäytymiseni oli aivan toista luokkaa. Sain uskomattomia tarmokohtauksia, siivosin koko talon, pesin seinät ja lattiat ja kaikki! Ja hetkeä myöhemmin saatoin olla aivan maassa.
Elämäni on ollut viimeisen vuoden tällaista, saan uskomattomia itsevarmuuden puuskia ja kaikki on loistavaa ja mahtavaa! Toisinaan taas en saa mitään aikaiseksi, ja voisin vain nukkua... Ja itkeä.
Entinen mieheni ihmetteli varmasti käytöstäni. Ihmettelin itsekin. Aloin äymään ulkona kavereitten kanssa, pettämään, suhteita oli joka sormelle. Tuhlasin rahaa... Voin kertoa, että kahdessa kuukaudessa laitoin sileäksi 20 000 euroa, ylikin. Ja mihin? Matkailuun, vaatteisiin... hauskaan elämään!
Tätä seurasi masennus, ja itsetuhoisat mielialat.. Sain masennuslääkkeitä, mielialaa kohottavia lääkkeitä, sairaslomaa... Otin loparit töistä ja ajattelin, että kyllä tässä jotenkin pärjää... Vaikka on kaksi pientä lasta...
Mutta, ei ne mielialaa nostavat lääkkeet auta, kun mieli menee ylös ja alas kuin tuuliviiri.
Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Joten kaikki, joilla on kokemusta ja tietoa tästä sairaudesta, kirjoitelkaa...
Olen itsestäni huolissani, kuinka pystyn hillitsemään nämä typeryydet!
Miten sinulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö? Kertomuksesi oli kuin suoraan itseni kertomaa. Minulla on elokuussa diagnosoitu keskivaikea masennus mutta olen alkanut miettiä onko se kuitenkaan oikea diagnoosi?