Treffeilystä..

Itsellä on sellainen "ongelma" (olen mies), että saan ihan kivasti mukavaa/sopivaa treffiseuraa eri lähteistä ja parin kanssa ensi treffitkin on mennyt tosi hyvin. On kuitenkin käynyt niin, että vaikka ekojen ja tokien treffien jälkeen kaikki on tuntunut ok, niin kolmannet/neljännet tapaamiset jotenkin latistaa alussa olleen innokkaan tunnelman ja homma ei enää jatkukaan? En ole epähygieeninen tai liian lähenteleväinen.. missähän vika?
31155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ehkäpä treffikaverisi etenee hitaammin ja vasta 3./4./5.llä treffillä toteaa, ettei tämä ole hänen juttunsa. Tutustumisvaiheessa haluaa antaa asioille mahdollisuuden kehittyä, mutta jossain välissä on arvioitava missä mennään. Tämä on vain pikainen arvaus.
Itse olen miettinyt, että jos eka treffin jälkeen tuntuu, että ihan kiva tyyppi, mutta ei jalat alta -fiiliksellä, pitääkö antaa positiivista signaalia (jos vaikka parempi tutustuminen aiheuttaakin tunteen paloa) vai ollako neutraalilla linjalla. Vaikeeta.

Äänestä
  • Minusta suomi24 (tai muu netti, gsm ym) treffailu menee järkiään pieleen sen vuoksi, että ne odotukset on liian isot. Tietoisesti tai tietämättään - eli .. jotenkin kun "on pakko" päättä ekojen tai tokien treffien jälkeen suunnilleen, että ruvetaanko seurustelemaan vai ei. Se on liian suuri ja vaikea päätös - harvalta ne jalat kerralla alta menee. Eli ... tilanne ei ole luonnollinen.... pitäisi saada jotenkin tutustuttua silleen hitaammin ja neutraalimmalla alustalla.

    Äänestä

  • neinen kirjoitti:

    Minusta suomi24 (tai muu netti, gsm ym) treffailu menee järkiään pieleen sen vuoksi, että ne odotukset on liian isot. Tietoisesti tai tietämättään - eli .. jotenkin kun "on pakko" päättä ekojen tai tokien treffien jälkeen suunnilleen, että ruvetaanko seurustelemaan vai ei. Se on liian suuri ja vaikea päätös - harvalta ne jalat kerralla alta menee. Eli ... tilanne ei ole luonnollinen.... pitäisi saada jotenkin tutustuttua silleen hitaammin ja neutraalimmalla alustalla.

    Kuitenkin ihmetyttää sekin, että viestitellään sähköpostilla vaikka kuinka pitkään ja sitten jätetään. Varmaan muutaman tapaamisen jälkeen voisi jo tietää eikä pitää toista koukussa yhä vain jatkuvalla viestittelyllä jos ei kuitenkaan aio alkaa millekään.

    Onhan se kirjoittelu mukavaa ja siinä tutustuu ihan kunolla toisen mielipiteisiin ja ajatteluun. Kuitenkin ottaa pattiin kun suunnilleen sadas viesti sitten onkin yhtäkkiä se viimeinen. Ja tavattu on, ei ole kiinni siitä ettei olisi nähty toista luonnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia jakoon! kirjoitti:

Itsellä on sellainen "ongelma" (olen mies), että saan ihan kivasti mukavaa/sopivaa treffiseuraa eri lähteistä ja parin kanssa ensi treffitkin on mennyt tosi hyvin. On kuitenkin käynyt niin, että vaikka ekojen ja tokien treffien jälkeen kaikki on tuntunut ok, niin kolmannet/neljännet tapaamiset jotenkin latistaa alussa olleen innokkaan tunnelman ja homma ei enää jatkukaan? En ole epähygieeninen tai liian lähenteleväinen.. missähän vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu