Naimisiin menosta puhuttaessa nousee kysymys ottaako toisen nimi vai ei? Miten päätitte sukunimesta? Entä mahdollisista lapsien sukunimistä? Asia alkaa olla ajankohtainen, enkä oikein tiedä. Oma sukunimeni on vahva osa identiteettiäni, en tavallaan haluaisi siitä luopua. Toisaalta haluaisin ottaa avomieheni nimen... Lapsille olen jo luvannut hänen sukunimensä. Alustavasti. Mitenhän päin tässä nyt olisi? Yhdistelmänimikään ei oikein tunnu hyvältä. Vähän kuin ei olisi osannut päättää...
Ottaako toisen sukunimi vai ei?
Buttercup
18988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
oli ettei enää mistään voisi päätellä kuka on naimisissa, kuka varmoilla puheilla ja kuka kenenkin lapsi. Sitä samaa avoliiton suosimista kuten lainsäädäntöjen muuttamisetkin niin ettei avoliitto eroaisi avioliitosta mitenkään. Lainmuutoksia yksinkertaisempaa olisi mennä naimisiin! Nyt sitten painitaan sen kanssa kuinka monta kertaa pitää käydä jääkaapilla, että voidaan tulkita avoliitoksi. No, siinäpä taustaa. Sukututkimukset ovat joka tapauksessa aika työläitä tulevaisuudessa.
Vanha sukunimilaki oli hyvä niille jotka eivät suosi avoliittoa. Avioliitossahan puolisot tulevat yhdeksi, onko luontevaa että molemmilla on oma sukunimensä? Vai onko eri sukunimi halua salata oma avioliitto? Jos naisen sukunimen haluaa säilyttää, yhdistelmäsukunimi on hyvä valinta.
Olen ymmärtänyt että oman sukunimen menettämiseen liittyvä identiteettikriisi on vain vanhojen piikojen tauti. Silloin kyllä kannattaa vakavasti harkita, onko kypsä avioliittoon ollenkaan. Siellä voi tulla vastaan vakavampiakin kriisejä...
En usko, että vanhapiikuudella on tekemistä oman sukunimen menettämisen pelon kanssa. Mietipä olisitko itse valmis muuttamaan sukunimesi, vaikka rakastaisitkin naistasi? Miten on itsestäänselvyys, että nimi ja sen mukainen identiteetti voi olla tärkeä vain miehille? Aika yksipuolista ja puoliaivoista ajattelua! Onhan niitä matriarkaalisiakin kulttuureja, missä naisen sukunimi pysyy ja tulee AINA lastenkin sukunimeksi. Keskustelu nimen yhteydestä identiteettiin on ihan oikeutettu ja tärkeä! Kypsyydellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, pikemminkin uudistushaluisuudella, sillä, ettei halua alistua vanhoihin tapoihin niitä itse kyseenalaistamatta.
Kyllähän avoliitto eroaa avioliitosta. Se ei nyt ehkä tässä keskustelussa ole kuitenkaan kovin relevanttia.
Luuletko että puhun mitä sattuu. Jos näin olisi ollut että naisen sukunimi tulisi miehelle, ei se minussa mitään identiteettikriisiä aiheuttaisi. Mutta miehen sukunimen ottamiselle on perustelunsa, se vain halutaan talloa jalkoihin.
Nimenomaan vanhapiika mulle sanoi että hänellä tulisi identiteettikriisi! Vanhapiika vieläkin. Ehkäpä minulla onkin tästä enemmän tietoa.
Eihän se, että yksi ihminen on vanhapiika - ja ei ottaisi toisen sukunimeä, koska haluaa suojella idetiteettiään, tarkoita, että kaikki, joiden identiteetti liittyy nimeen, ovat vanhapiikoja. Aika puutteellista loogista päättelyä.
Toisekseen: miehen sukunimen ottamiselle nykymaailmassa ei ole mitään syytä yht.kunnan kannalta - yhtä hyvin voitaisiin valita naisen sukunimi. (Patriarkaalisuus alkaa murentua) Lähinnä romanttinen mielenlaatu tai tapauskollisuus johdattavat nykynaiset ottamaan miehensä nimen.
solmitaan iäkkäämpinä kuin ennen, naisella saattaa olla kaikenlaista meriittiä, nimen vaihto saattaisi hankaloittaa erinäisiä asioita.
Loogista olisi, että sukunimi olisi naisen ja lapset tulisivat automaattisesti naisen nimelle, silloin ei ainakaan voisi tapahtua mitään erehdyksiä :)
Itse katsoisin mikä on vaihtoehto, jos miehen nimi on Möttönen ja minun von Rettig (täysin hihasta vedettyjä nimiä, ei mitään yhteyttä minuun) en takuulla ottaisi miehen nimeä :) Ja päinvastoin....
Eräs painava näkökanta nimenvaihtoon on postitus - huh, miten joillekin perheille on painajaismaista kirjoittaa postikorttia lomamatkalta - tai aakkosjärjestyksessä olevasta nimilistasta pitää noukkia pariskunnat... Ai miten kätevää olisikaan kun molemmilla olisi sama nimi!
Vanha tapa, että nainen ottaa miehen nimen, liittyy yksinkertaissti siihen, että talot, tavarat, vaimot, lapsetja muut kotieläimet olivat miehen omaisuutta, siis miehen nimissä. Siksi ihan oikeasti olisi hyvä (kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta) naisten olla suoraselkäisiä ja omaa omaisuuttaan - ja ottaa äitinsä sukunimi!!
Jos haluat ottaa miehen omistusmerkin etunimesi perään, niin vaihda sukunimeä. Jollet halua, et tietenkään vaihda. Ja miksi ihmeessä lasten pitäisi olla isänsä nimellä? Sinähän ne synnytät. Aivan kuin vain isä voisi antaa sukunimensä lapsille.
Äskeinen oli tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle, ei sinulle. Mutta tämä on sinulle: ai että vanhojen piikojen ongelma? Kyllä tuo sukunimijuttu on miehille kova juttu. Tuttuni ovat kertoneet, että naimisiin mennessä jos ovat sanoneet, että säilyttävät oman nimensä, miehet kaunistuvat ja sanovat, että mitä mun kaveritkin silloin sanoisivat! No hui! Miehet kokevat alemmuudenkompleksia, jos nainen säilyttää oman nimensä.
Lapsille lupasin miehen nimen. Hänen sukunsa on harvinaisempi kuin minun, eikä heille ole jatkoa tiedossa - meillä taas oma suku on jo jatkumassa;)
Kun itse synnytän lapset, syntyy minulle niihin automaattisesti läheinen side, eikä ole epäilystäkään, ovatko he minun lapsiani. Luulen, että mieheni saattaa tarvita vähän tukea tuolle tunteelleen - ja koska hän ei voi synnyttää, niin hänen nimensä voin sentään lapsille antaa.
Tällä tavalla mietin luvatessani. Sitten toisaalta tuntuisi tyhmältä, että minun sukunimeni olisi eri. Mies ei ole vaatinut, että muuttaisin sukunimeni, hän itsekin mietti tuota maineen luomista omalla alallani...
Oletpa löytänyt monta tekosyytä.
Tekosyitä? Kelpuuttaisitko mitään syytä ylipäänsä?
No mikä sun sukunimi on? Entä miehen? Itse olen usein törmänny tosi hassuihin sukunimiyhdistelmiin.
Olen myös miettiny samaa, että kun menen naimisiin, otanko miehen sukunimen vai yhdistänkö omaan nimeen..
Pidän mieheni sukunimestä, mutta oma sukunimeni on omani. En viitsi sanoa tässä (ettei mieheni tunnista ja loukkaannu) mitkä nimet ovat, mutta minun sukunimeni on hyvin tavanomainen, tyyliin Lindström, hänen taas harvinaisempi, mutta kiva sekin. Yhdistelmänimet tuntuvat mielestäni typeriltä, enkä halua sillä tavoin hajottaa identiteettiäni. Joko tai - on asenteeni.
Asiaan vielä lisäksi se, että olen vähän tehnyt nimeä omalla alallani, enkä siksikään haluaisi vaihtaa nimeäni... Hankalaa...
Niin, pidä vaan omas jos se tärkeeltä ja identiteettikysymyskseltä tuntuu, mutta älä ota kaksiosaista. Miehellesihän olit luvannutkin, että lapset tulevat sitten hänen nimelleen.
Olet sitten oma itsesi ja eihän se sitä muuta, että olet kuitenkin naimissa ja tulevien lastesi äiti.
Ehkä sun tapauksessa on parempi pitää oma sukunimi, kun koet sen itsellesi tärkeäksi. Oletko yrittänyt ehdottaa miehellesi, että hänkin ottaisi sinun sukunimesi? (Useimmat kyllä tyrmäävät ajatuksen heti) Itse otin mieheni sukunimen, koska pidin siitä huomattavasti enemmän kuin entisestäni ja muutenkin olen aika perinteinen...
Kenen nimi on se oikea? Itse hyväksyin täysin kyselemättä v. 1984 että vaimoni säilytti oman nimensä. Nykyään se kyllä häiritsee häntä, kun edelleen rakastamme toisiamme ja aina hän ei tiedä , miten esitellä itsensä, onko hän hän, vai jonkun mun nimisen vaimo. Olen kehoittanut häntä esiintymään omana itsenään, siis vain syntymänimellä. Kaikki on selvempää.
Pidä oma sukunimesi, jos se tuntuu tärkeältä ja identtiteettikysymykseltä, jne. Mulle on itsestään selvää, että otan miehen sukunimen. Mies olisi ollut kyllä valmis ottamaan minun, mutta en suostunut siihen. Minusta se tuntuu jopa liian radikaalilta liikkeeltä, jos mies ottaa naisen sukunimen. En osaa oikein selittää sitä. :D
Naimisiin mennessä nainen piti nimensä, eihän avioliitto ihmistä muuta toiseksi joten miksi pelleillä.
Itse olen romanttinen ihminen, joten perinteitä kunnioittaen valitsisin miehen sukunimen. Koen sen meitä entisestään yhdistävänä asiana