Gallup petetyille naisille

...mutta kyllä ihmetyttää, että tiesikö tämä nainen että mieheni oli varattu. Jos tiesi, voin vain rukoilla,ettemme joskus satu samaan paikkaan samaan aikaan kahdestaan...

Mies petti ja hän oli mielestäni ainut syyllinen ikävään tapahtumseen. "Hairahdus" tiesi, että oli varatun kanssa liikenteessä, muttei hän minulle mitään uskollisuus lupauksia ollut tehnyt toisin kuin ex-mieheni. Seurusteltiin mielestäni vakavasti ja mies kännissä "mokasi". Pistin vaihtoon saman tien ja saa minun puolesta mokailla nyt niin paljon kuin sielu sietää. Houkutus linnut ei maailmasta lopu...

En tiedä olisiko suhtautumiseni sama jos olisi lapsia tai olisimme olleet naimisissa. Toisaalta kannaattaa katsoa tarkkaan kenen kanssa alkaa pesää rakentaa.. Saa siinä jo hieman itseäänkin syyttää jos väen väkisin haluaa lähtä renttu miehiä taikka naisia parantelemaan ja saa takkiin.

Eli minusta vika ei todellakaan ole kolmannen osa puolen. Ketään tuskin pakotetaan pettämään ja sitotunut osapuoli tekee aina pettämis-valinnan.

...Voi olla vihainen sellaiselle naiselle joka on ollut niin avulias ja auttanut miestäni silloin kun en itse ole ollut siihen kykenevä.Minun mielestä pitäisi tällaisille naisille antaa joku kunnimerkki tai jotain tunnustusta.Ajatella että joku voi olla niin pyyteetön.Saa sitä ihmetellä miten he uskaltavatkin pistää oman parisuhteensa vaaraan auttaakseen miestäni.
Siis lopuksi tahdon sydämestäni kiittää teitä ihania naisia ikään ja ulkonäköön katsomatta jotka urhaudutte meidän läskisten,tyhmien,pihtarija kylmien vaimojen puolesta ja pidätte niin hyvää ja hellää huolta miedän ihanista sika-miehistä.Kiitos!

Välittömästi pettämisen paljastuttua olin vihainen myös toiselle naiselle. Soitinkin hänelle (on naimissa tietääkseni edelleen ja kolmen teini-ikäisen tyttären äiti). En itse asiassa syytä häntä avioliittoni rikkoutumisesta ja vaan mieheni on siihen syyllinen. Lähinnä kummastelen toisen naisen halua olla aiheuttamassa tällaista sotkua, koska hän tiesi myös mieheni olevan naimisissa ja pienten lasten isä. Tiedän, ettei asia minulle kuulu, mutta ihmettelen myös kyseisen naisen maailman kuvaa. Luulisi olevan vaikeaa kasvattaa lapsia toisia kunnioittamaan ja olemaan antamatta joka jätkälle, jos itse selvästi viettää kaksoiselämää. Mutta se ei ole minun päänsärkyni ja en ole koskaan esimerkiksi kyseistä naista nähnyt. Ex-mieheni ja hänen suhteestaan ei mitään tullut, joten lasten elämään tämä nainen ei ole vaikuttanut eikä sen jälkeen minunkaan elämääni. Täysin merkityksetön henkilö, jota ei voi edes vihata.

Vaikka mieheni ja toinen nainen olisivat muuttaneet yhteen, enpä olisi lasten kautta lähtenyt kostamaan, luultavasti ja toivottavasti.

miestä kohtaan laantuu aikaa myöten, mutta naista kohtaan ei...jos on vielä tuttu nainen, ni en varmasti katsokaan naista päin, vaan hän on ilmaa minulle.

...jos miehellasi olisikin suhde toiseen mieheen. Jos han on loistavasti osannut salata bi-seksuaalisuutensa, kuinka suhtautuisit asiaan?
Ensin ehka piipahdus tohtorin luona ja otattaa kaikki tauti testit, mutta mitas sitten? Kuinkas henkinen puoli saadaan kondikseen?

Olen ollut kahdesti naimisissa ja kaksi kertaa ns. vakammassa seurustelu suhteessa.

I liitto 3 naista
1 Oli tavallista "villimpi" tyttölapsi. Ihmettelin miehelle kuinka viitsikin mokomaan sotkeutua. Ei mitään mielenkiintoa koko naiseen mulla.
2 Säälin kovasti, oma mies hakkasi ja oli mustasukkainen. Mielisteli ja pyöritti persettään että yök! Ei tiennyt että minä tiesin heistä. Tunsin pelkkää kylmyyttä.
3 Tähän mieheni rakastui. Hän oli todella mukava, juttelimme kaikki asiat selväksi, ystävystyimme vuosiksi eteenpäin.
Huom. En rakastanut aviomiestäni.

II liitto

Liittomme oli pahassa kriisissä ja olimme jo alustavasti puhuneet erosta. Mies ei olisi halunnut erota (väkivaltainen) mutta löytyipä nainen alta aikayksikön kesken kaiken - kun oli ollut jo varalla. Mies kielsi hakkamisen uhalla ottamasta yhteyttä naiseen. Nainen kuitenkin soitti n. 2 vuoden päästä, olivat jo naimisissa. Hän oli mukava ihminen. Sitten saatoin päästää pojankin isän luo, luotin enemmän tähän naiseen kuin ex-mieheeni kasvattajana. Edelleekin asialliset välit.

I suhde

Mies otti ja häipyi kahdeksi viikoksi suureen tuntemattomaan. Ilmoitti sitten tulevansa takaisin. Lähetin hänet nirppanokan luo takaisin, hän näet tuli kadulla eteeni ja oli erittäin ylimielinen ja koppava. Tätä pikkupentua en edes "nähnyt", hän oli pelkkää ilmaa.

II suhde

Mies paljastui seksiaddikstiksi. Tätä naista pantiin niin asunnossani kuin autossa, metsässä ja kotona miehen alaikäisen lapsen läsnäollessa. Nainen soitteli, haukkui jaivasi minua. Tuli "käymään" kun olin miehen luona selvittämässä asiaa. Lähetteli hävyttömiä kirjeitä. soittelipa vieläkin sen jälkeen kun olin muuttanut paikkakunnalta pois, ivaten ja uhkaillen. Häntä vihasin todella. En ikinä olisi uskonut pystyväni sellaiseen vihaan. Hän on nyt kuollut, lääkkeitä ja viinaa. Rauha hänelle siis!

Taidan kai olla vhän pimee, mutta yhä uskon että jossain on mies joka ei petä. Kun vain jaksais etsiä! Vähän olen tullut pelokkaaksi..

...syyttäisin varmaankin toista naista kaiken pahan aiheuttajaksi, mutta kun asiaa vähän aikaa miettisin pitäisin miestä yksinään syyllisenä. Sillä mieshän sen uskollisuus lupauksen on minulle tehnyt, ei nainen jonka kanssa hän minua pettää/on pettänyt.

Meidän tapauksessamme nainen, jonka kanssa mieheni petti minua, oli itsekin naimisissa, mutta lapseton. Meillä on yksi lapsi. Molemmat tiesivät toisensa olevan naimisissa eivätkä kuulemma halunneetkaan vaihtaa kumppania, ainoastaan elää ihastumisensa ja kokea tilapäissuhteen, joka toki kesti noin vuoden.

Suhteen paljastuttua olin vihainen molemmille, eri syistä. Kyllä myös toinen nainen loukkasi minua, vaikka olivatkin molemmat varmoja, että suhde ei koskaan paljastu (!). Kummatkin ovat mielestäni yhtä lailla "syyllisiä", jos asia niin halutaan ilmaista.

Huusin ja raivosin vihaani, mutta keskustelimme asian perin pohjin. Sivusuhde oli jo päättynyt. En halunnut erota miehestäni, sillä rakastan häntä ihan oikeasti ja uskon myös hänen rakastavan minua. Rakastava, hyvässäkin liitossa oleva ihminen voi sokaistua hetkellisen ihastuksen tullen ja kun salasuhde pääsee alkuun, se ruokkii itse itseään. Sovimme jatkavamme yhdessä ja suhteemme on ollut pääosin erittäin hyvä senkin jälkeen. Seksielämämme on aina ollut hyvä, ja iän myötä vain parantunut. Aika ajoin tunnen vielä riittämättömyyttä ja haluan keskustella asiasta, mutta uskon selviäväni. Ja luotan mieheni olevan nyt rehellinen. Jos muuta ilmenee, suhteemme loppuu.

Näkemykseni toisesta naisesta nyt? Edelleen olen sitä mieltä, että hän loukkasi tieten tahtoen minuakin oman miehensä ohella. Jos tapaamme, mikä saattaa tapahtuakin joskus, minun voi olla vaikea pitää pokkani. Voisipa olla suorastaan mielenkiintoista joskus vuosien jälkeen keskustella hänen kanssaan ... ottaisinkohan joskus yhteyttä?

Aluksi olin erittäin vihainen sille toiselle naiselle, luonnollisestikin myös miehelle, kun oli passiivinen asiassa. Nainen tiesi, että mies oli varattu, mutta yritti kuitenkin. Sitten temput muuttuivat säälittäväksi ja epätoivoisiksi. Niiden alta paistoi syvä yksinäisyys. En varmaan tule koskaan ymmärtämään tuon tyyppistä ihmistä. Aivan oma kastinsa, jollaisia kartan.

Lapsia ei ole.

Olen vihainen miehelleni, sille naiselle ja myös mieheni kaikille työkavereille. Kaikki tiesi mutta minä en teinnyt. Kaikki siinä firmassa pettää. Mies meni ryhmän mukana ja oppi firman tavoille.

...kateellinen naiselle. Parisuhdetta ei voi rikkoa, satuttaa tai pilata kukaan muu kuin parisuhteessa elävät itse. Miten minä voisin olla vihainen naiselle, jolla vaan sattuu olemaan hemmetin hyvä miesmaku? Ehe. (Huomaatko, tapahtuneesta on jo kulunut niin paljon aikaa, että huumoriakin voi heittää)

Naista kohtaan tunsin kateutta. Mietin mikä siinä on ollut niin hienoa, että yhden yön takia mieheni unohti minut, naisen jota hän rakastaa. En ole naista koskaan nähnyt, mutta olen oppinut että kyse ei ole siitä, että nainen olisi ollut jollakin tavalla parempi. Pettäminen voi johtua paljon monisyisemmistä asioista. No... Tietysti heikkona hetkenä yhä saatan surra sitä, että rintani ovat pienemmät... mutta ihminenhän vain olen.

Nyt elämä jo taas hymyilee, ja rakkautemme on vahvempi kuin koskaan! Voi kun ihmiset tietäisivät, miten suuri onni voi rakastavaisia odottaa, jos he vaan jaksavat käydä vaikeudet läpi. On ihanaa rakastaa, ja arvostaa sitä työmäärää, mikä tämän onnen eteen on tehty!

Koskaan kumpikaan ei taatusti petä enää. Ei vaikka millaset daisarit työmatkalla eteen osuis.

Meillä sen verran erikoinen tilanne että eräs muija roikkuu miehessäni vaikka tietääkin että seurustelemme ja tuntee minutkin ihan hyvin.
Miehelläni oli joskus "tauon" aikana hänen kanssaan jotain peliä mutta nyttemmin ei ole ollut mitään.
Oloni on ollut aika ajoin petetty vaikka yhdessä emme ollutkaan silloin.
Tiedän että he eivät sänkyyn asti päässeet sillä tällä ko. naisella on kondylooma ja minun mieheni on tunnetusti laiska tuommoisissa ehkäisyasioissa.
Sen muija on itsekin sanonut ettei ole sänkyyn asti päässyt mutta muuten hänen käytöksensä on todella häkellyttävää eikä häntä niinkään kiinnosta vaikka minä olisin paikan päällä katsomassa hänen vonkailujaan.
Olen niellyt aika paljon hänen juttujaan ja sanonut myös asian hänelle itselleen.
Vaan ei tunnu asia menevän perille.
Enemmän pidän naista hyvin epätoivoisena mutta rajansa kaikella.
Joku päivä vielä hermostun hänen soitteluihinsa ja kaikkeen muuhun paskaan ihan totaalisesti enkä voi luvata mitä sitten tapahtuu.
Miehenikin on ilmaissut naiselle tunteensa (ainakin minun nähden ja kuulen) hyvion selvästi ettei kiinnosta mutta tämä vaan ei tajua- ei sitten millään!

mies petti mua kun olin viimesilläni raskaana ja sit synnytyksen jälkeen pari kuukautta. tiesin koko ajan, en uskaltanu sanoa mitään, mies oli niin kamala..pelkäsin! se ämmä ties koska oli naapuri. ei yrittäny estellä eikä mitään..soitteli hakemaan millon mistäkin sun muuta. anteekspyyntöä en oo kuullu vaikka oon sanonu etten ees yritä unohtaa ennenku mies pyytää anteeks. sille lehmälle olis parasta olla tulematta mua vastaan..huoraks en sitä sano..eihän se sitä oo..kai. kulunu nyt kaks vuotta eikä vieläkään mitään anteekspyynnön tapaista ees..viis siitä. mä oon onnellinen.välillä tulee kamala olo.kävi nimittäin kamalia ajatuksia sillon päässä..onneks oli läheisiä paljon ympärillä..muuten en kai olis tässä. se oli kyl kauheeta.en halua sitä kellekään. ja yks juttu vielä; mä en ollu millään lailla "syyllinen" miehen pettämiseen..aina sai kaikki mitä halus ja olin ihana avovaimo..mut ei vaan riittäny..
ai niin ja jos oltais erottu ja ukko ottanu sen toisen ni pitäisin huolen että se akka ei ees näkis mun lasta!!!!

vihakin varmaan ,mutta pettymys siitä ettei ex-mies rehellisesti voinut sanoa ettei tuntenut olevansa onnellinen kanssani.
Annoinhan hänelle elämstäni n.14v:tta

Pettymys ettemme avoimesti pystyneet keskustelemaan asioita ajoissa halki....
kaipa näin vain oli tarkoitettu käyvän.

Loukkasi hän tunteitani erittäin pahoin luottamuskeni pettäminen ei ollut kivaa,en voisi koskaan uskoa tekeväni samoin kenellekkään läheiselleni.

Ikävintä oli tietysti katsoa kuinka lapsemme kärsi avioliittomme päätyttyä näin.
(oisin toivonut että olisimme voineet antaa esimerkin lapsellemme kuinka parisuhde kestäisi niin pienet kuin isommatkin vastioinkäymiset ,yhdessä yhteen hiileen puhaltain.)

Vaikka varsinaisia riitoja hän ei kuullut, eikä nähnytkään.
Kerroimme tyttärellemme vain että väliltämme on kuollut rakkaus ja ystävyys on tilalla,mutta rakkaus häntä kohtaan ei meiltä kumpaseltakaan loppuisi koskaan ja se riitti hänelle.)

Ja suuri ihmetys sitä miehen ns. "uutta naista" kohtaan ,että hänkin petti omaa aviopuolisoaan ja entäs heidän lapsensa ,kuinkakohan heillä oli vaikeaa kun äiti häipyy kotoa vieraan miehen syliin?

Aina avioliittoon/parisuhteeseen tarvitaan kaksi,suhteen eteen on kumpasenkin tehtävä töitä meillä se oli aikas yksipuolista.
Joskus sitä vaan ihminen on niin sokea eikä halua uskoa pahaa toisesta.

No menneet on menneitä , ex:lle ja hänen nykyiselleen vaimolle toivon kaikkea hyvää. Ja tyttäremme pitää heihin yhteyttä ,silloin kuin heille sopii.

Itsekin olen löytänyt uuden elämänkumppanin jolla myös takana karille mennyt parisuhde ja lapsia.
Yhdessä olemme nyt päättäneet tehdä kaikkemme ja jutella kaikista asioista avoimin mielin ,jotta tämä liitto kestäisi.

Lopuksi halusisinkin sanoa kaikille eronneille tai jopa "karanneille" muistakaa kuitenki ne eletyt hyvätkin hetket ex:stä ,ette varmaan olis olleet ja eläneet päivääkään yhdessä ,ellei niitä olisi ollut.

Älkääkä antakoo katkeruutenne kuulua tai näkyä lasten läsnä ollessa.
He ovat syyttömiä ja antakaa heille aikaa sopeutua uusiin ihmisiin ja nauttikaa heidän kanssaan joka pikkuhetkestäkin jonka saatte olla yhdessä,lapset kasvaa ja kohta lentäävät pois pesitään ,olkaa mahdollisimman hyviä esimerkkejä heidän tulevaisuuden varalle...kohtahan hekin jo omaa parisuhdettaan "hoivailevat".

Joku vuosi sitten seurustelin kaukosuhteessa.
Asuimme eri paikkakunnilla.
Hän oli suunnitellut kihlajaisia, minä vastustelin, koska seurustelumme oli kestänyt vasta pari kk.
Olin menossa hänen luokseen muutaman tunnin junamatkan päähän.
Muutamaa päivää ennen sovittua matkaani, hän oli pettänyt minua ja halusi alkaa seurustelemaan sen naisen kanssa. Ajattelin, että naisen täytyy olla kaunis ja viehättävämpi kuin minä.
Yritin puhua miehen hölmöyksissäni ympäri.
Onneksi hän kuitenkin jätti minut. Myöhemmin seuraavana vuonna nainen olikin pettänyt häntä ja entinen poikaystäväni teki itsemurhan.
Kuulin, että hän oli ollut varsinainen satusetä.
Puolet asioista jotka hän oli minulle kertoi, olikin keksittyä. Lisäksi hän oli ollut oman paikkakuntansa pahimpia häntäheikkejä.