seurustelin päälle kolme vuotta yhden miehen kanssa. Viime viikolla vielä puhuttiin yhteen muuttamisesta. Eilen viimeksi nähtiin, eikä mikään tuntunut olevan huonosti. Tänään sitten puhelimessa sain kuulla, että hän ei tahdo mua enää elämäänsä. Ei tahdo nähdä enään, eikä soitella. Se on kuulemma nyt täysin ohi ja mun pitäis se ymmärtää, koska hän ei halua olla yhdessä enää.
Muhun ei ole sattunut koskaan ennen näin paljon, eikä mikään ole tuntunut näin pahalta!
Mulla ei ole edes ystäviä enää, joiden kanssa puhuisin, sillä unohdin heidät täysin ja halusin vain olla tuon miehen kanssa.
En voi asialle enää mitään. En tahdo antaa itsestäni mitään ruikuttaja kuvaa, mutta mitä teen kun en muuta tahdo kuin hänet takaisin?
Muhun ei ole sattunut koskaan ennen näin paljon, eikä mikään ole tuntunut näin pahalta!
Mulla ei ole edes ystäviä enää, joiden kanssa puhuisin, sillä unohdin heidät täysin ja halusin vain olla tuon miehen kanssa.
En voi asialle enää mitään. En tahdo antaa itsestäni mitään ruikuttaja kuvaa, mutta mitä teen kun en muuta tahdo kuin hänet takaisin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun mielestäni olisi parasta vain pyrkiä unohtamaan.Kannattaa miehen ainakin antaa olla omissa oloissa jos Hän sitä haluaa.
Katso elämää eteen päin.
Jos jäät roikkumaan mieheen ei tule muuta kuin entistä huonommat välit ja pahempi mieli...
Lähetä Hänelle vaikka tekstari ja kysy siinä ettekö voisi olla ystäviä,parempi kai niin kuin ei mitään...???
Jos Hän ei vastaa niin anna olla.Hän ottaa yhteyttä sitten kun tulee ikävä tai haluaa jutella(jos ottaa).Jos ei niin anna sitten olla.
Muista että "suruaika" on tärkeä,mutta älä jää suremaan liian pitkäksi aikaa,sillä silloin ei elämäsi jatku(ja sen täytyy jatkua).
Tiedän että tää kuulostaa kauheelta ja vaikeelta (ja sitä se on) mutta mielestäni et voi muuta ja itselläni tämä keino on ollut aina se jolla eteenpäin on päästy ja saatu tuloksia.
Olen kaveri väleissä jokaisen entisen poikaystäväni kanssa(todella läheisissä itseasiassa).Itselläni kahden vuoden suhde takana ja viime viikolla kaikki meni...mutta pää on taas pystyssä.Mietin menneitä viikon ja nyt taas jatkan elämääni...sattuu mut antaa sattua!
Kyllä se lopettaa sattumasta ajan kans.
Kerta teillä on noinkin suuret suunnitelmat ollut ja noin pitkä suhde takana niin luulen että Hänelläkin on paha olla ja että hänkin miettii menneitä aikoja ja...sinua!(jos se lohduttaa=))
Ei Hänkään niitä voi noin vain unohtaa...!
Muuta neuvoa en voi antaa.
Mutta koita pärjätä!Pää pystyyn ja kesän nautintoihin!=)
Tsemppiä!
-Jätetty myös...-
moi..! uskon että suhun sattuu ja tuntuu että elämä ei enää jatku, mutta usko pois,pari kuukautta ja mietit hymyillen hyviä aikoja mitä teillä oli yhdessä,ja toivottavasti voitte olla frendejä..mutta oot tehnyt SUUREN virheen unohtaessasi ystävät...! itelläni ei oo koskaan tullut mieleenkään unohtaa/jättää ystäviä toiselle sijalle seurustelun takia..en voi muuta sanoa kuin että: minkä taakseen jättää sen edestään löytää..hyvää kesää sulle ja paikkaa sydämes :)
ja haet toisen miehen itelles. Paskahousuhan se äijä oli tai on edelleen.
Hei! Minulla on aikapaljon sama tilanne...
Viime sunnuntaina poikaystäväni ilmoitti haluavansa lopettaa 4 vuotta kestäneen suhteen, koska ei ollut "onnellinen". Eipä osannu kertoa, miksi ei ole ja mikä tekee hänet onnelliseksi. Koko juttu tuli aivan yllätyksenä, koska mielestäni meillä ei ollut mitään suurempia ongelmia ja edellisenä torstaina suunniteltiin juhannusta.. Yhdessä emme kuitenkaan asuneet.
Nyt, tälläkin hetkellä mietin, mitä pitäisi tehdä ym. Kaverit eivät kuitenkaan jaksa loputtomiin kuunnella valitustani, vaikka ymmärtävätkin. Onneksi kuitenkaan aivan kaikki kaverisuhteet eivät seurustelun aikana katkenneet, vaikka läheltä piti.
En oikein osaa neuvoa, mitä pitäisi/kannattaisi tehdä, mutta ajattelin vaan ilmoittaa, että et ole ainoa...
Mulla on vähän sama tilanne.. Ollaan seurusteltu 2,5 vuotta. Mies jäi kiinni valehtelemisesta (pahasta sellaisesta) ja en ole varma onko hän pettänytkin.. Mahdollista on, että hänellä on koko ajan ollut toinen nainen.. Mekin suunniteltiin yhteisen asunnon ostamista ja välillä jotain höpistiin, että:"sitten kun ollaan naimisissa ja meillä on lapsia".
Eilen kun sitten puhuttiin, olikin näin, että Hän on se, joka on epävarmempi siitä että haluaako jatkaa. Jos olisin valmis edes harkitsemaan anteeksiantoa, niin tuntuu pahalle, että miksi mies miettii haluaako.. Hänenhän se "pitäisi" nyt olla nöyrä ja anella, ei toisin päin.
Tuntuu, että elämä loppuu siihen paikkaan jos (tai kun) meille tulee ero. En osaa ajatella itseäni kenenkään toisen kanssa, en usko että voin löytää mitään vastaavaa koskaan..
Kaipa tästä jotenkin selviää vaikka niin lohduttomalta nyt tuntuukin..
Pitää vain yrittää uskoa siihen, vaikka se onkin vaikeaa.