Luettuani muutamia juttuja täältä hyvästä ystävyydestä, ja kuunnellessani muiden kertomuksia parhaista ystävistään, oon kyl tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen, ettei mulle näitä iloisia päivänpiristäjiä oo kyllä elämään suotu!
Suoraan sanottuna, olen välillä todella vittuuntunut ja pettynyt ystäviini!
Oon tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin oma-aloitteisesti, ja nekin vähät mitä on ympärille kerääntyny, on kyl jotenkin eri maailmasta ku minä.
Yksi mun ystäväni on sellainen, et puhuu ainoastaan omista asioistaan. Mulle käsite kuuntelevasta ja rohkaisevasta ystävästä on täysin vieras. Aina hän velloo samoja ongelmiaan kerrasta toiseen, ihan kuin hän yrittäisi minuakin saamaan masentumaan. Toistelee mielellään sitä, mitä negatiivista joku toinen ihminen on minusta sanonut, ja yrittää kai saada minutkin sillä loukkaantumaan. Ja menee sitten hiljaiseksi, kun sanon, ettei mua voisi vähempää kiinnostaa, mitä paskaa joku musta on joskus sanonut, et enpähän ole enää tekemisis koko ihmisen kanssa. Ja jos kerron jotain positiivista mitä mulle on tapahtunut, yrittää hän vaihtaa heti aiheen muualle.
Suoraan sanottuna, ei mul ole oikein ketään sellaista ystävää, joka olisi sanonut mun olevan hänelle tärkeä. Mä alan pikkuhiljaa kyllästymään siihen, etten saa oikein mitään takasin näistä suhteista. Harvoin halataan kenenkään kanssa, ja ei moniakaan mun ongelmat näytä kiinnostavan..
Moni ystävyys on suoraansanottuna aika yksipuolista.
Joskus tekis mieli helvetti sanoo ystävyys irti kaikkien kanssa, ja etsiä uusia ystäviä!!
Suoraan sanottuna, olen välillä todella vittuuntunut ja pettynyt ystäviini!
Oon tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin oma-aloitteisesti, ja nekin vähät mitä on ympärille kerääntyny, on kyl jotenkin eri maailmasta ku minä.
Yksi mun ystäväni on sellainen, et puhuu ainoastaan omista asioistaan. Mulle käsite kuuntelevasta ja rohkaisevasta ystävästä on täysin vieras. Aina hän velloo samoja ongelmiaan kerrasta toiseen, ihan kuin hän yrittäisi minuakin saamaan masentumaan. Toistelee mielellään sitä, mitä negatiivista joku toinen ihminen on minusta sanonut, ja yrittää kai saada minutkin sillä loukkaantumaan. Ja menee sitten hiljaiseksi, kun sanon, ettei mua voisi vähempää kiinnostaa, mitä paskaa joku musta on joskus sanonut, et enpähän ole enää tekemisis koko ihmisen kanssa. Ja jos kerron jotain positiivista mitä mulle on tapahtunut, yrittää hän vaihtaa heti aiheen muualle.
Suoraan sanottuna, ei mul ole oikein ketään sellaista ystävää, joka olisi sanonut mun olevan hänelle tärkeä. Mä alan pikkuhiljaa kyllästymään siihen, etten saa oikein mitään takasin näistä suhteista. Harvoin halataan kenenkään kanssa, ja ei moniakaan mun ongelmat näytä kiinnostavan..
Moni ystävyys on suoraansanottuna aika yksipuolista.
Joskus tekis mieli helvetti sanoo ystävyys irti kaikkien kanssa, ja etsiä uusia ystäviä!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla oli samanlaisia, ja yhestä pääsin eroon kun lakkasin soittelemasta takaisin sen viesteihin. %¤¤#%&/aina se valitti ja oli kateellinen ja panetteli kaikki ihmiset, en jaksanut enää kuunnella. En soittele enää ja kun huomaan hänen soittaneen, en soita.
Ei kenenkään tarvii olla mikään paskareppu mihin saa kaataa kaiken sonnan omasta elämästään.
Hankitaan uusia parempia kavereita tai sit prkl ollaan ittekseen!
Mun niinsanottu paras ystävä ottaa yhteyttä silloin kun hänellä on murheita ja mun pitää auttaa ja kuunnella.Tai silloin kun kukaan muu ei pääse bilettämään ja sit kun aika tulee lähteä ja on valmistautunut,ilmoittaakin että on tullut muuta "parempaa" menoa.Mä aijon kanssa antaa nyt kaiken olla,parempi olla vaan itsekseen,ei tule ainakaan paha mieli.
Joo, kuulostaa tosi tutulta ! Aluksi tulin yhden ihmisen kanssa todella hyvin toimeen, ja mul ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa niin hauskaa kuin hänen, mut koska en ole mikään bilettäjä tyyppi, viettää hän nykyään suurimman osan vapaa-ajastaan näiden muiden uusien bilettäjä-liitäjien kanssa.
Saan aina olla ehdottelemassa tapaamisia jne, ja antaa ensin ymmärtää jonkun päivän, mikä todennäköisesti sopisi, mutta sitten kun samana päivänä soittelen, niin luettelee hän 10 muuta vaihtoehtoa, mitä voisi tehdä. Ehkä.
En kertakaikkiaan käsitä tätä, ja koko päivä menee monesti pilalle, ku saa odotella, josko sille nyt sopisikin lähteä kanssani jonnekin vai peruuko hän koko jutun.
Oon sanonut myös suoraan epäileväni, ettei häntä näytä mun seura kiinnostavan, mut aina hän jaksaa väittää, et kyllä mä olen hänen hyvä ystävänsä, ja ihmettelee, miksi ajattelen näin.
Jep, kaippa se olis parempi olla vaan itsekseen, vaikka ei sitä yksinäisyyttäkään jaksa.
...juuri niin kauan kuin heidän antaa tehdä niin. Miksi annat kohdella itseäsi sillä tavalla Kostolla ei pääse mihinkään, joten turha yrittää tehdä heille samalla tavalla. Tulet itse entistä pettyneemmäksi koko suhteen saamaan käänteeseen. Olen aikaisemminkin vastaillut ystäväaiheisiin juttuihin ja edelleenkin olen samaa mieltä. Ota onni omiin käsiisi ja tutustu muihin ihmisiin. Älä ole kiinni vanhoissa ystävissäsi, jos he eivät ole sitä ansainneet. Jos et kerro, kuinka tunnet, kun he käyttäytyvät niin, he kuvittelevat, että hyväsyt sen ja jatkavat samalla tavalla.
Ihmiset ovat suurinakin kuin pieniä lapsia. Niin minä kuin kaikki muutkin. Jatkan tietyn tavan ja rituaalin toistamista, kunnes totean, että se ei ole enää kannattavaa. Jos kerrot ystävillesi, ettet pidä heidän käyttäytymisestään ja harkitset ystäväpiirisi laajentamista, koska tunnet olevasi hyväksikäytetty, he saattavat todeta, että ovat käyttäytyneet tavalla, joka ei saa kannatusta ja muuttavat asennettaan ja tapojaan. He saattavat toki myös tuumia, että kiristät heitä ja jatkavat juttuaan kuten ennenkin. Mutta ovatko he silloin ystävyytesi arvoisia?
Sinä itse annat heille luvan kohdella itseäsi huonosti. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, se on totuus. Kun annoin itselleni luvan päättää, kenen kanssa haluan aikaani viettää ja kuka on ystävyyteni arvoinen, ystävyyssuhteeni parantuivat 300% ja nyt tiedän oikeasti, kenelle voin soittaa 03.45, kun masennuslääkkeetkään eivät enää auta.