Olen lueskellut näitä keskustelupalstoja, ja yksi toistuva yhteinen asia on pysäyttänyt ja syvästi liikuttanutkin ...
Niin paljon kaikkien omien ongelmiensa keskelläkin (ja niitä jokaisella on) ihmiset pyyteettömästi välittävät toisistaan, myötäelävät, antavat kannustavia neuvoja, voimaa ja toivovat toisilleen hyvää...
Vaikka ihminen luo ongelman itselleen ja toiselleen - myös ihminen on se, mikä on parasta lääkettä kipuun ja hätään, vaikka ei aina neuvoin, niin edes kuuntelemalla, sympatialla...
Riitelemme, räyhäämme ja toista sattunutta "puhallamme kipeään sydämeen" ja otamme syliin... Ja sen jokainen osaa, se on geenien sisällä, syvällä sydämessä :)
Hänkin, jota näilläkin palstoilla syytämme, joka loukkasi, teki väärin, hänkin tuntee samoja tunteita. Hänkin haluaisi hyvän elämän.
Ja eräänä toisena päivänä hänkin toisaalla toisen hädässä lohduttaa, auttaa, suree.
Tulehtunut vastaaja/syytetty eikä edes asianomistaja pysty olemaan objektiivisia, he puolustautuvat, ehkä ajoittain rankoinkin keinoin, vaativat enemmän kuin "laki sallii"...
Olen ajatellut paljon sitä, kuinka helppoa on olla hyvä lähimminen, kun ongelmat eivät ole liian lähellä, omassa suhteessa, perheessä.
Kunpa siinä tilanteessa olisi mahdollisuutta ja kärsivällisyyttä ottaa aikalisä, etäisyyttä, että voisi nähdä puolueettomasti läheisensä, myös itsensä ja pystyisi tulemaan lähelle - kuten täälläkin ahdistunutta kysyjää - ottamaan syliin, antamaan ehkä anteeksi tai tekemään muut ratkaisut, joissa järki tunteen rinnalla tasaveroisena ne tekee.
Nyt tässä ei haettu avioeroa, ei edes kysytty mielipidettä siihen, mutta sivuttiin ja kosketettiin - ja toivottavasti ajatus tuli läpi... :)
Kiitos, että olemme olemassa toisiamme varten! :)
Niin paljon kaikkien omien ongelmiensa keskelläkin (ja niitä jokaisella on) ihmiset pyyteettömästi välittävät toisistaan, myötäelävät, antavat kannustavia neuvoja, voimaa ja toivovat toisilleen hyvää...
Vaikka ihminen luo ongelman itselleen ja toiselleen - myös ihminen on se, mikä on parasta lääkettä kipuun ja hätään, vaikka ei aina neuvoin, niin edes kuuntelemalla, sympatialla...
Riitelemme, räyhäämme ja toista sattunutta "puhallamme kipeään sydämeen" ja otamme syliin... Ja sen jokainen osaa, se on geenien sisällä, syvällä sydämessä :)
Hänkin, jota näilläkin palstoilla syytämme, joka loukkasi, teki väärin, hänkin tuntee samoja tunteita. Hänkin haluaisi hyvän elämän.
Ja eräänä toisena päivänä hänkin toisaalla toisen hädässä lohduttaa, auttaa, suree.
Tulehtunut vastaaja/syytetty eikä edes asianomistaja pysty olemaan objektiivisia, he puolustautuvat, ehkä ajoittain rankoinkin keinoin, vaativat enemmän kuin "laki sallii"...
Olen ajatellut paljon sitä, kuinka helppoa on olla hyvä lähimminen, kun ongelmat eivät ole liian lähellä, omassa suhteessa, perheessä.
Kunpa siinä tilanteessa olisi mahdollisuutta ja kärsivällisyyttä ottaa aikalisä, etäisyyttä, että voisi nähdä puolueettomasti läheisensä, myös itsensä ja pystyisi tulemaan lähelle - kuten täälläkin ahdistunutta kysyjää - ottamaan syliin, antamaan ehkä anteeksi tai tekemään muut ratkaisut, joissa järki tunteen rinnalla tasaveroisena ne tekee.
Nyt tässä ei haettu avioeroa, ei edes kysytty mielipidettä siihen, mutta sivuttiin ja kosketettiin - ja toivottavasti ajatus tuli läpi... :)
Kiitos, että olemme olemassa toisiamme varten! :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
tämä elämä on ilman kompasseja ja karttoja.
Kun samassa luukussa elää, etäisyyden ottaminen on joskus vaikeaa.
Mä olen yrittänyt pahimmissa myrskyissä ottaa tätä etäisyyttä henkisesti ja fyysisestikin niin paljon kuin käytännössä on ollut mahdollista ja antanut ajan hoitaa ja paljon se on tasoittanutkin, vaikka monesti on aluksi tuntunut, ettei mikään muu ei auta kuin ero.
Kun saa miettiä rauhassa ja antaa tilaa toisellekin, on pystynyt taas priorisoimaan ja luovimaan eteenpäin, ymmärtämäänkin.
Eri asia on alkoholismi ja väkivalta, siinä ei auta muu kuin hoito ja tarvittaessa oman itsensä ja lastensa siirtäminen turvaan.
Ei elämä ole helppoa, mutta siinä on yritettävä vaan.