Tapasin erään teiniaikojen ystävän, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen. Hän oli taas yhtä valloittava kuin aina ennenkin. Todella kaunis, hyvä maku asioiden ja vaatteiden suhteen, hyvässä työpaikassa, älykäs ja menestyvä, hyviä ystäviä, ihailijoita riittää, ei taloudellisia ongelmia (tämä toki omaa päättelyä :)), ja muutenkin kaikin puolin täydellinen ihminen.
Kaiken tämän lisäksi hän on aivan sietämättömän mukava!
Aloin miettiä kuinka joillekin meistä annetaan kauhalla ja toisille lusikalla. Muistan tämän ihmisen aina olleen yhtä suosittu ja menestyksekäs kaikissa toimissaan; jopa yläasteella.
Tuntemukseni alkoivat lähennellä pienoista kateutta, mutta toisaalta: hän kertakaikkiaan oli niin mukava, etten voinut olla oikein kadekaan. Meillä oli hauskaa.
Nyt pohdinkin kateuden olemusta. Milloin kateus iskee? Millaisiin tyyppeihin se kohdistuu? Miten se ilmenee? Miten toisen ihmisen täydellisyyttä voi kestää?
Kaiken tämän lisäksi hän on aivan sietämättömän mukava!
Aloin miettiä kuinka joillekin meistä annetaan kauhalla ja toisille lusikalla. Muistan tämän ihmisen aina olleen yhtä suosittu ja menestyksekäs kaikissa toimissaan; jopa yläasteella.
Tuntemukseni alkoivat lähennellä pienoista kateutta, mutta toisaalta: hän kertakaikkiaan oli niin mukava, etten voinut olla oikein kadekaan. Meillä oli hauskaa.
Nyt pohdinkin kateuden olemusta. Milloin kateus iskee? Millaisiin tyyppeihin se kohdistuu? Miten se ilmenee? Miten toisen ihmisen täydellisyyttä voi kestää?
Vastaukset 10
Vanhimmat
jotenkin niin, että täydellisyyttä tällaiset tavalliset tampiot kyllä kestävät, mutta se onkin sitten myrkkyä, jos joku toinen "tavis" alkaakin yhtäkkiä menestyä. Eli jos joku on jo pienestä asti ollut kultalusikka suussa, ei sille olla niin helposti kateellisia kuin sellaiselle, joka alkaa yhtäkkiä saavuttaa kaikenlaista.
Luulisin, että kateuden tunteet tulevat helpoimmin pintaan silloin, kun niiden kohde on omasta mielestämme lähellä omaa "tasoamme" ja lähtökohtiamme, lisäksi mahdollinen kilpailutilanne vaikuttaa asiaan. Ja sitten jokaisella on ne omat kipupisteensä, jotka laukaisevat kateutta; yksi on kateellisempi rahasta, toinen ulkonäöstä jne.
Ilmenemismuotoja onkin sitten aika paljon. Mielestäni yksi hauskimmista kateuden ilmenemismuodoista on se joidenkin ihmisten runsaasti viljelemä "minulle/meille ollaan niin kateellisia".
Kateutta olen saanut osakseni vaikkei minulla ole mitään ainakaan taloudellisesti eli ei koulutusta eikä työpaikkaa, ei menestyvää miestä eikä hienoa omakotitaloa, ei ystäviä enkä ole kovin sosiaalinen enkä älykäs, mutta silti minulle on suotu ulkoinen kauneus josta nämä *menestyvät* sitten ovatkin todella kateellisia ja vittuilevat juuri tästä mitä minulla ei ole ja leuhkivat omilla saavutuksillaan.
toiset ovat vain taitavampia peittämään huonot asiat. Sitten on näitä totuudentorvia ja valittajia, jotka valittavat kenelle ja missä vain asioistaan.
Just, kaikki voi ollakin teatteria, ja entäs ne autot ja asunnot, hyvinkin voi olla velkarahalla ostettuja.
Tiedän perheen joka osaa todella hyvin näytellä ulospäin rikasta jne, mutta todellisuudessa syövät maksalaatikkoa, tonnikalaa, ja säästävät jopa vessan vedossa kotona ym uskomatonta. Eivätpä tiedä nämä että heidän lapsensa kiekuvat näitä juttuja ympäriinsä, lapsiaan ei ole kun saanut koulutettua vielä.. heh.
En mä sitä sano, voi ollakin että kaverisi on todella rikas jne, mutta itse olen huomannut että monilla nuo näyttelijänlahjat ovat vain aika hyvät.
syyllistynyt kyseiseen paheeseen, vaikka ei mitään aihetta olisi ollut...urm...
Mut sen oon huomannut, et ainakin se on joksus kohdistunut henkilöihin, joiden ei oletettukaan pärjäävän.
Usein kuvailemillasi ns. kiltin tytön syndrooman vaivaamilla, täydellisyyteen pyrkivillä tytöillä on paljon paineita ja angsteja kulissien takana. Joten älä lisää niitä kadehtimalla heitä.
Joskus naisten välinen ystävyys rakentuu samantasoisuudelle ja toisen kunnioittamiselle niin paljon, ettei kateutta suvaita. Hyvinkasvatetut ihmiset toimivat näin, tietävät oman paikkansa eivätkä uhmaa muita. Eli jos koet alemmuudentuntoja, hanki muualta ystävä jota ET kadehdi.
Jotkut haluavat että niitä kadehditaan ja he tuntuvat provosoivan siihen mollaamalla ja mitätöimällä niin, että oikeasti alkaa uskoa olevansa huonompi.
Se on jännä tuo kateus. Itse en ole kenellekään kateellinen.. okei, olisi kiva että itsellään olisi jotain mitä joillain toisilla on, mutta en tee siitä mitään numeroa. Onhan mullakin jo kaikki välttämätön ja enemmän kun taas jollain toisella :) Olen itsekin törmännyt kateellisiin, ja se ilmenee hassusti. Alkaa p**kan puhuminen, juttujen keksiminen.. esim, että minulla olisi sitä ja tätä, vaikkei todellisuudessa edes ole. Tai että olen saanut kaikkea ja minulla on hirveästi rahaa, vaikka todellisuudessa se "kaikki" on hankittu minun ja mieheni työpanoksella, molemmat on köyhistä oloista eikä mitään ole tullut ilmaiseksi. Sanoisin, että kateelliset ihmiset ovat katkeria kun heillä ei ole jotain, haluaisivat sen eivätkä kestä sen asian kanssa että jollakulla on enemmän. Ja haluaisivat olla kuten joku toinen, ja turhautuvat kun eivät pysty. Itse olen sen verran vähäisissä oloissa kasvanut, että osaan arvostaa pieniäkin asioita enkä ole kateellinen kenenkään tuliterälle autolle, en osaisi edes upouuteen autoon rahojani käyttää. Ja tästä huolimatta esim meidänkin autolle löytyy kateellisia.
Kyllä noistakin aikaisemmista vastauksista näki jo aika hyvän otoksen tyypillisistä kateuden muodoista, eli ainakin kateuden kohteiden/heidän saavutustensa mitätöinti ja vahingonilo sekä vanha kunnon meille ollaan kateellisia -hokema. Eikä KUKAAN tässä maailmassa tunnusta koskaan olevansa kateellinen.
Moni oikeasti kateellinen ei tunnustakaan, se on totta. Mutta esim itse sanoin, että olisi kiva että itsellään olisi jotain mitä toisella on, mutta kateudeksi en sitä sano, koska en jää kelailemaan sitä juttua ja panettelemaan että voi hitsi kun tolla on ja mulla ei.. ja kateudessa on lähes poikkeuksetta sellainen pahansuopainen värinä. Ja jotkut ihmiset tekevät ihan selväksi sen kateellisuutensa, sanomalla suoraan "teillä/sinulla on sitä ja tätä..", eli he ihan suoraan sanovat sen, ainoa mitä eivät ymmärrä että samalla liioittelevat asioita. Ja vastaavasti, jos joku on jollekin veemäinen, niin tämä veemäinen tyyppi ei ehkä tajua sitä että hän oikeasti on jollain tavalla sellainen josta kaikki eivät pidä, ja kääntää sen niin, että "minua kadehditaan" (esim jotkut silikonijulkimot)
Niin olen samaa mieltä Lunaticin kanssa siitä, että tuo "meille/minulle ollaan niin kateellisia"-hokema on vaan oman kateuden projisoiminen muihin ihmisiin.
Ihminen, joka ei itse ole kateellinen, ei myöskään oleta muiden olevan tai ei ainakaan häiriinny siitä. Silloin hän tuntee ansaitsevansa sen mikä hänellä on ja tietää voivansa saavuttaa itse elämässä hyvää, kun vaan tekee jotain sen eteen. Sen sijaan kateuden pelko on merkki pelosta olla ansaitsematta sitä, mitä itsellä ja pelko siitä, että muiden kateus voi ikään kuin viedä itseltä kaiken, eikä kukaan soisi hyvää ko. ihmiselle. Tähän liittyy myös ajatus siitä, että toinen vaan saa jotakin aivan kuin ilmaiseksi elämältä tyyliin "toisilla on vaan parempi onni kuin toisilla", eikä tässä oteta huomioon ihmisen omia panostuksia saatuun hyvään.
Minusta oman kateuden myöntäminen on parempi ja kehittävämpi tapa kuin olla piilokateellinen(toimia kateellisen tavoin, muttei tunnustaa itselleen) tai kieltää kateutensa kokonaan itseltään. Jokainen on ihan varmaan joskus jostakin kateellinen.
Olen myös sitä mieltä, että mitä enemmän joku kuuluttaa omaa Eikateuttaan, sitä kateellisempi hän on oikeasti.