Kymmenen vuotta naimisissa ja vaimo pyysi tulemaan töistä ajoissa, koska on tärkeää asiaa.
Asia oli, että on pettänyt ja jättää minut. SHOKKI!
Olin luullut omasta liitostani näköjään aivan liikoja. Luullut suhdetta vakaaksi ja hyväksi.
Itse olen halunnut pitää suhteen vakaallla pohjalla, enkä ole edes harkinnut pettämistä ja olen suunnitellut vanhenemista yhdessä rakkaan vaimoni kanssa.
Eipä kenelläkään ole tietenkään mitään lääkettä tähän tuskaan ja järkytykseen. Helvetti on kärsittävä itse. Kirjoittaminen tänne sinänsä jo auttaa, kun en oikein keksi ketään ihmistä jolle vuodattaa tuskaa.
Mutta pienetkin neuvot ja ohjeet sekä kokemukset tulevat tarpeeseen.
En tiedä pystynkö menemään huomenna töihin? En haluaisi, että alaiseni näkevät kesken päivän pomon purskahtavan itkuun. Toisaalta, jos päivän pystyisi taistelemaan töissä, niin ehkä ei koko ajan tuska painaisi päälle 100 %:sesti?
Asia oli, että on pettänyt ja jättää minut. SHOKKI!
Olin luullut omasta liitostani näköjään aivan liikoja. Luullut suhdetta vakaaksi ja hyväksi.
Itse olen halunnut pitää suhteen vakaallla pohjalla, enkä ole edes harkinnut pettämistä ja olen suunnitellut vanhenemista yhdessä rakkaan vaimoni kanssa.
Eipä kenelläkään ole tietenkään mitään lääkettä tähän tuskaan ja järkytykseen. Helvetti on kärsittävä itse. Kirjoittaminen tänne sinänsä jo auttaa, kun en oikein keksi ketään ihmistä jolle vuodattaa tuskaa.
Mutta pienetkin neuvot ja ohjeet sekä kokemukset tulevat tarpeeseen.
En tiedä pystynkö menemään huomenna töihin? En haluaisi, että alaiseni näkevät kesken päivän pomon purskahtavan itkuun. Toisaalta, jos päivän pystyisi taistelemaan töissä, niin ehkä ei koko ajan tuska painaisi päälle 100 %:sesti?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sain vuosi sitten tietää että miehelläni oli pitkäaikainen suhde toisen naisen kanssa, lähinnä kai ystävyyttä mutta kuitenkin.
Tuska oli melkoinen mutta yhdessä jatkoimme ja koitimme päästä vaikeuksien yli. Mieheni ei kuitenkaan jaksanut vaan halusi nyt kesällä muuttaa erilleen, selvitelläkseen ajatuksia ja minustakin se tuntui hyvältä ajatukselta. Sovimme että muihin ei seota vaan katsotaan rauhassa ja ei mennyt kuin päälle kuukausi kun hän ilmoitti että hänellä on toinen nainen.
Taas poden samaa tuskaa uudestaan ja mietin miksi hän jättää minut eikä käy lapsia katsomassa kuin vaaditut kerrat.
Tuntuu tosi vaikealta päästää irti, pelottaa ja sattuu. Kun lapset ovat kavereilla tulee romahdus. Itken ja huudan, vihaan tätä tuskaa mutta muuta ei voi kuin elää ja odottaa että se aika taas auttaa. Unilääkkeen voimalla nukun, ne ovat ensimmäisestä kerrasta jäääneitä, nyt en enään jaksa mennä lääkärille puhumaan koska toinen kerta ja sama mies, säälittävänä hän minua pitää.
tuskan on käyty ja kun ero tuli miehestä en ikinä enää uskonut löytäväni yhtä upeaa tyyppiä! Mutta viisi vuotta kului ja sitten löytyi! Välillä heitin toivoni, mutta kannatti kyllä kärsiä ja odottaa. Tsemppia kaikille!
Sama mies jätti viidennen kerran. Kestin aikaisemmat kerrat, koska rakastin, jaksoin odottaa.. ja rakastan vieläkin. Nyt odotan, että elämäni loppuisi, koska en yksinkertaisesti jaksa.
En halua rakastaa näin. Järki sotii sydäntä vastaan ja fyysinen olemus tätä ei kestä.
En tiedä kenelle kertoisin, kukaan ei uskoisi todeksi tätä osaa elämääni.
Jaksakaa te jotenkin, jos on vaikka lapsia. Heidän takia kannattaa elää.
kerro tilanteesi
Voimia sinulle,älä jää yksin,mene vaikka jonkun kaverin työ viikonloppuna
Eka vinkki olisi se että hae saikkua, jos lekuri tarjoo saikun lisäksi diapamia, nukahduslääkkeitä tai jotain hitaasti vaikuttavia rauhoittavia masennuslääkkeitä, kokemuksesta tiedän että tulevat tarjoamaan, mieti tarkasti, en isosti suosittele, aika henkilökohtaistahan se tietysti on, nukahtamisvaikeuksiin mielummin keppana tai kaks, kunhan ei lipee handusta.
Puhu, puhu ja puhu nyt näin alkuun ihan kenen tahansa kanssa johon voit edes vähänkään luottaa, älä välitä vaikka kännykkälasku tulis oleen satakertanen normaaliin verrattuna, se on snadi hinta loppupeleissä, kaiva vaikka sieltä luettelosta se numero sille vanhalle kaverille vaikket ole yhteydessä pitkään aikaan ollutkaan, kysele kuulumiset ja kerro sitten rohkeasti missä mennään, puhu.
Älä mieti, jos pystyt, KYMMENEN vuotta naimisissa, se ihan tosi sattuu ketä vaan oli vuosien määrä mikä vaan, tuskan tunne ei ole verrannollinen yhdessä vietettyyn aikaan.
Nämä selviytymis-jutut on myös niin yksillölisiä että niihin en enempää ota kantaa, se riippuu niin monesta jutusta mitä se suhde oikeasti piti sisällään ja miksi kävi niinkuin kävi, joku selviää shokista yllättävänkin pian, mulla oli noi samat fibat mutta exä:n hölmöilyjen "ansiosta" ne helpotti yllättävänkin nopeasti, tiedän että joku vaatii toipuakseen useita vuosia.
Helppo se minun nyt on sanoa että se ei kuitenkaan ole maailmanloppu, tulet sen jonain päivänä huomaamaan, niin se kuitenkin vaan on, meitä eronkokeneita on v...sti.
Yritä ola objektiivinen, älä syytä vaimoasi liikaa, älä ota kaikkea itsesi niskoille.
Sinulla on juuri nyt se kaikkein rankin vaihe päällä, siihen en voi lopuksi todeta muuta kuin voimia veljeni, puhu.
hae lääkäriltä viikon verran lomaa ja unipillereitä, että saat nukutuksi. mene vaikka viikoksi kylään läheiselle kaverillesi. mutta älä koske viinaan...mutta muista syödä...ruokahalu mennee, mutta se pudottaa alas eli kerran päivässä pitzalla.......
ensimmäin puolivuotta tuntuu kun olisi hevetissä sitten alkaa helpottaa.. parin kolmen vuoden jälkeen huomaat että se on paras mitä sun elämässä on tapahtunut... näin kävi minulle... nyt omistan oman auton, talon ja nais ystäviäkin riittää.. ja pidä kiinni työpaikastasi ja kerro ongelma sielläkin....
arvoisesi.
Päästä irti, kirjoita ajatuksia paperille, puhu se helpottaa, mene metsään lenkille.
Tuska on melkoinen aluksi ja kysymykset risteilee päässä, mutta helpottaa ajan myötä.
Jos et jaksa töihin mennä, hae sairaslomaa.
Voimia Sinulle Jaakko
itsekin olen kokenut 13-vuoden parisuhteen(8v avioliiton ) jälkeen eron ,mieheni petti ja lähti.
Petetyksi tulo ja yksin jääminen oli sokki ,minäkin kun kuvittelin että meillä asiat ovat hyvin ,olimme aina pystyneet keskustelemaan kaikki asiat halki.Kaikki läheisetkin ovat sanoneet etteivät koskaan olisi uskoneet meidän eroavan,mutta kaikki on näemmä mahdollista ,lieneenkö 40 kympin kriisi tullut vai mikä mutta hälläväliä se on nyt menneisyyttä.
Jokainen tietysti kokee erilailla eron tuskan ja yksin jäämisen.
Minulle oli suuri apu "puhua"/kirjoittaa erosta täällä,yllättävintä oli se että täällä aika moni vastasi niin miehet kuin naiset, oli he sitten petettyjä tai pettäjiä.
Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia ja tsempata toinen toisiamme kun oli kaikkein vaikeinta ,vaihdoin jopa sähköpostiosoitteita parin ihmisen kanssa ja kirjoittelimme puolivuotta paljon päivittäin jopa
soittelimme ja erään miehen kanssa tapasimmekin kahvilassa ystävinä,nytkin pidämme yhteyttä.
Neuvoimme/tsemppasimme toinen toistamme teinejemme suhteen, hällä kun on tyttöjä joiden kanssa hän jäi elelmään keskenään. Minulla taas teini poikia. on ollut antoisaa huomata olevansa toivottu ystävä :)
Erostani on nyt jo n.2v:tta ja elämä hymyilee.
Oikeestaan se hymyili jo erosta oli kulunut vasta 1/2 v:tta,kiitos hyvien tukijoukkojen.
Kävin tanssimassa ja uimassa,ulkoilin paljon ,kirjoittelin tänne ja jopa juttelin chatissä,jota en kóskaan olisi ennen tehnyt ,eihän minulla ollut aikaa sellaiseen,hih.
Neuvoni onkin tee töitä jos koet olevasi voimissasi ,mutta älä häpeile ottaa saikkuakaan vastaan jos kaipaat yksin olemista,ja tunteiden näytäminen avoimesti on vain plussaa,jokaisella meillä on samanlaisia elämässä vastoinkäymisiä, oli työelämässä sitten pomon asemassa tai alaisena.
Parin päivän saikku ei varmaan ole liikaa,koeta saada nukutuksi.
Itse sain unen päästä vasta viikko eron jälkeen ,silloin tein näin: kävelin pitkiä lenkkejä jonka jälkeen, saunoin ja otin yhden paukun, painuin pehkuihin ja kumma kyllä uni tuli .
Kokeile siis sinäkin mene ulos raittiiseen ilmaan liikkumaan ,tai teatteriin ,kylpylään ,tanssimaan ihmisten pariin ,hemmottele itseäsi,olet sen ansainnut!
Kyllä se on niin että ystävät ja läheiset ihmiset ovat parhaita auttajia ,he kaikki kuuntelevat sinua ja haluavat auttaa,jos vain annat heille luvan.
Turha katkeroituminen ex:n suhteen onkin aivan turhaa ...hän on valinnut oman elämän polkun sa uuden suunnans ,suuntaa sinä omat energiat myös parempaan kohteeseen siis itseesi tai jos sulla on lapsia ,vietä heidän kanssa yhteistä aikaa ,helli siis itseäsi,läheisiäsi ja nauti elämästä!
Ota ja lähde liikkeelle, mene ihmisten pariin käy tanssimassa tai vaikka terffaile ystävänä.
(varmaankaan heti ei kannata etsimällä etsiä uutta sydänystävää/lohduttajaa ,eron aiheuttama surutyö kannattaa ensi käydä loppuun ,ettei loukkaisi turhaan kenenkään tunteita.
Käy siis ihmisten parissa kahvilassa ,nauti vapaudestasi hetkinen ,sellainen aika minkä koet itsellesi tarpeelliseksi ja usko tai älä se piristää.
Voimnia ja oikeen hyvää syksyä sinulle! =)
Luin eilen Jaakon viestin, mutta en päässyt vastaamaan. Asia jäi vaivaamaan minua.
Onneksi moni on jo kirjoittanut kannustavia viestejä.
Kukaan teistä ei maininnut Helsingissä muutaman vuoden toiminutta Miesten kriisikeskusta. Minäkin soitin sinne kerran mieheni seottua ja muuttettua pois kotoa. Siellä on kolutettua väkeä töissä. Sain hyvän vastauksen kysymykseeni.
Kriisin kohdatessa en ole koskaan hakenut sairaslomaa. Minua on sanottu vahvaksi naiseksi.
Joskus työ on parasta lääkettä. Riippuu tietenkin työtehtävistä. Työterveyslääkärillä kannattaa kuitenkin käydä. Olen käynyt pari kertaa juttelemassa psykologilla työterveyskeskuksessa.
Ilta-Sanomien keskustelupalstalla keskustellaan tekstiviestillä jättämisestä.
Jätetyn osa on kurja. Olen itsekin jätetty.
Kirjoitan enimmäkseen Soneraplazan Elleissä.
Siellä olen vatvonut tätä asiaa jo vuositolkulla.
Kirjoittaminen on hyvää terapiaa.
Tanssimisesta en enää välitä. Katsoin eilen telkkarista Kesäillan valssia vähän aikaa. Tyhmän näköistä touhua. Muusiikista pidän. Kuuntelen radiota yölläkin lappuradiolla ja nukahtelen välillä.
Kerro Jaakko miten sinulla menee. Toivottavasti voit kertoa asiasi avoimesti työpaikallasi.
Minä kerroin vasta vuosia avioeron jälkeen.
Ehkä toisenlaisessa porukassa olisin kertonut.
Miesten kriisikeskus antaa apua miehille, joilla on elämäntilanteeseen liittyvä kriisi.
Kriisin voivat aiheuttaa:
Avioero tai sen uhka
Perheväkivalta
Menetykset
Päihteet
Työelämään liittyvät vaikeudet
Perhe-elämän ongelmat
Miesten kriisikeskuksen toimintaperiaatteet
Matala kynnys
Palvelu on maksutonta
Lähetettä ei tarvita
Asiointi nimettömänä on mahdollista
Yksilöllisyys
Palvelut ja hoidon sisältö suunnitellaan yksilöllisesti ja palvelu on maksutonta
Voimavarakeskeisyys
Jokaisella on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja
Miesten kriisikeskuksen palvelut
Arviointi
Neuvonta
Tuki
Ohjaus
Lyhytkestoinen kriisi-, pari- ja perheterapia
Koulutus, konsultointi
Ensinnäkin: voimia ja sympatiaa ja virtuaalihalaus ilman taka-akatuksia ((((x))))
Itse juuri saman läpikäyneenä tiedän aika tarkkaan mitä tunnet. Surua, kiukkua, ja epäuskoa. Tulee itkunpuuskia, unettomuutta ja vapinaa. Hirveitä tunteita puolisoa kohtaan.
ONko sinulla yhtään luotettavaa ystävää tai sukulaista? Kerro heille ja jos mahdollista, yövy vaikka viikonloppu heidän luonaan.
Asutteko vielä vaimosi kanssa yhdessä vai lähtikö hän jo pois uuden suhteensa luo? Haluaako hän vain "tilaa hengittää" vai onko avioliiton lopettaminen konkreettisesti ainoa mahdollisuus? JOs näin on, niin ala harkita käytönnän töitä: avioeron hakemista, ositusta (se on tärkeä homma!), asuntotilanteen ratkaisua ja mahdollisten lasten asioiden järjestämistä.
Jos pystyt tekemään töitä, tee töitä. Jos tuntuu, ettet pysty, ettet ymmärrä mitä sinulle sanotaan tai et pysty keskittymään tärkeisiin päätöksiisi, niin hae sairaslomaa. Tai kerro esimiehelle tilanne ja sano, että tarvitset pari päivää vapaata (mikäli esimiessuhteesi sallii tällaisen avoimuuden. Muista, että hän on henk.kohta.asiositasi vaitiolovelvollinen.)
Kirjoita tuntemuksistasi. Anna tajunnan virran viedä, kirjoita vaikka tälle palstalle. Täällä voit myös lukea toisten ihmisten vastaavia kokemuksia.
Minä sain paljon apua jo siitä, että sain kirjoittamalla purettua omaa tuskaani, vaikka en sitä kirjoittamistani varsinaisesti kenellekään osoittanutkaan.
Voimia ja myötätuntoa
Itse pidin viikon ylimääristä lomaa jätetyksi tulemisen jälkeen kun en jaksanut käydä töissä. Loma ei ollut lomaa vaan kaikki energia meni surutyöhön.
Kirjoittamien auttaa jonkin verran. Olen purkanut itseäni sekä täällä että kahdenkeskisissä sähköpostikeskusteluissa ja purin tuntemuksiani myös nettisivuilleni. (http://members.surfeu.fi/ctz/ero/)
Että miten se ero toiselle osapuolelle "niin yllättäen" voi tulla? Että sitä puolisoa ei sitten tunnettukaan ollenkaan tai ainakaan niin hyvin kun luultiin.
Ovatko erityisesti miehet aivan silmät kiinni avioliitossa? Hankitaan mammonaa ja luullaan että tän takia tässä naimisissa ollaan, mikäs meillä on ollessa, kaikkihan on hyvin?
näimpä.
itselleni ero tuli yllättäen. Hankaluuksia meillä oli, sitä en kiellä, mutta minut yllätti täysin se, että mieheni oli valmis lähtemään ensimmäisen "houkuttelevan" naisen matkaan yrittämättäkään korjata välejämme, ilman keskustelua, pohtimista tai edes sanomatta suoraan, että mättää perkeleesti, mitä tälle voi tehdä.
Usein on turha kommentoida lyhyttä viestiä siten, että miksi ihmiset toimii niin tai näin tai jättävät toimimatta. Parisuhteessa on miljoonia pieniä seikkoja, joita kaikkia ei edes itse asianosaiset tiedosta.
Tällaisella lyhyellä kirjallisella palstalla tuntemattomien seurassa on täysin mahdotona saada tuotua esiin kaikkea eroon johtavia syitä. Tärkeintä minusta on, että Jaakko saa oloansa helpotetuksi ilman turhaa syyllistystä "Eihän se noin voi olla, kuvittelet vaan ja tuut tänne kerjäämään..."
Kaikki on mahdollista, mitä merkillisimmät ihmiset voivat tutustua toisiinsa ja usein totuus on moninverroin ihmeellisempää kuin tarut.
koska ihmiset tyytyvät erilaisiin tilanteisiin. Mikä tuntuu toisesta hyvältä, ei tunnukaan toisesta. Arjen rutiineissa toista pitää ehkä itsestään selvyytenä ja toinen ei ole tyytyväinen, mutta pitää suunsa kiinni, kunnes...?Tilanteeseen tarvitaan mielestäni kaksi ihmistä, joten yhtä syyllistä on turha hakea. Ap vaimo on saattanut antaa hienoja vinkkejä tilanteesta, jutellakin, mutta kommunikointi ei aina toimi. Onneksi ap uskallat tuoda tunteesi esille, sillä eron jälkeen ei ole hyvä jäädä "yksin".Tsemppiä, kyllä tilanne vielä tasaantuu. Usko pois.
Niinpä minäkin ennen luulin, että itse huomaisin, jos kaikki ei olisi hyvin ja mies hyppäisi vieraaseen sänkyyn. Vaikeus on siinä, että jokaisessa pitkässä parisuhteessa on vaikeat aikansa. Jos toinen on vaikka poissaoleva, äkäinen tms., se voi johtua muustakin syystä kuin vieraissa hyppimisestä ja aina ei voi pettämisestä epäillä. Ja meillä on koko avioliiton ajan ollut vapaus myös muutaman tunnin omiin menoihin, joten poissaolotkaan eivät aina selity vieraissa käymisellä.
Ainakin mieheni pystyi seksiin myös kotona, vaikka vieraissa kävikin, joten siitäkään ei voinut mitään päätellä.
Summa summarum: aika monelle toisen pettäminen tulee yllätyksenä.
Iso halaus ja empatiat sinulle.Sinua ei varmaan lohduta tieto että et ole ainut.
Nyt tuntuu kun elämä loppuisi koska koko elämä meni pirstaleiksi yllättäen. Mutta elämä jatkuu ja kun nyt selviät shokista, järkytyksestä ja pettymyksestä, jatkuu sinunkin elämäsi. Ei näitä voi koskaan ennakoida ja tuskan määrän tietää vasta sen koettuaan.
Töissä käyminen ehkä antaa muuta ajateltavaa vaikka onkin raskasta. Sinä selviät, me muutkin olemme selvinneet.
Elämässä on sinulle vielä paljon parempaa edessä usko pois.
Minä elin parisuhteessa 7v jonka aikana olen syönyt vuosia unilääkkeitä koska en pystynyt nukkumaan pahanolon, masennuksen ja ahdistuksen takia, jatkuvaa tuskaa kun toiseen ei saa yhteyttä eikä ymmärrystä, kuin päätä hakkaisi seinään. Ero oli minulle käsite jota ei ole olemassa vaikka henki menisi.. Yritin yritin ja yritin ehkä liikaakin, olin jo jossain vaiheessa pilleriviina koukussa ja menossa lujaa vauhtia alamäkeä, kun elämääni astui toinen mies, joka välitti, nosti pystyyn, tuki ja oli lähellä.. Nyt otin eron, asun yksin lapsen kanssa(yht.huolto, vuoroviikot) ja jätin siis mieheni suremaan ja hänelle kaiken sen ahdistuksen jota te nyt koette, en tunne syyllisyyttä, myötätuntoa kyllä, enkä toivoisi kenellekään samaa..mutta.. Itsekästä ehkä, minä voin nyt paremmin kuin koskaan, viinaan en ole koskenut, lääkkeitä en tarvitse, mikä kaikkein ihaninta voin herätä joka aamu siihen että Vau minä nukuin tänäkin yönä..
Mieheni ei koskaan ymmärtänyt tuskani suuruutta vaikka hänelle siitä usein sanoin sain vain syytöksiä lääkkeiden käytöstä ym. Olen herännyt 7 vuoden painajaisesta henkiin..jospa joku vielä pystyisi selittämään miksi toinen ihminen sai minut voimaan niin pahoin..
Mutta siis on varmaan asioita joita toisesta ei täysin huomaa, että jokin on pahasti pielessä..tuskaa jota ei näe tai halua nähdä kun olettaa että se riittää että MINÄ rakastan.. mutta kaikesta selviää ajan myötä, kun vaan päästää irti sitten joskus..kai..
vikaa ollut sinussakin?
Hei!
Et ole itsekäs omaa terveyttä kannattaa vaalia. Hienoa, että nostit tämän asian esille. Joskus ne kemiat eivät vain kohtaa, ja toiseen ei saa minkäänlaista yhteyttä, eikä ymmärrystä synny. Ja se todella johtaa edellä kuvaamiisi ongelmiin. Olen kuullut näitä tarinoita enemmänkin. Ja vastapuoli on sinänsä ollut ihan mukava tyyppi eli ei väkivaltaa liiallista alkoholin käyttöä tms. Mutta silti se romuttaa toisen ihmisen henkisesti. Voimia sinulle ja voimaa täynnä olevaa syksyä.
Samaa miettinyt itsekin. Ehkä ahdistus, pahanolon tunne ja jatkuva sairastelu johtuu juuri niistä ongelmista ja negatiivisesta ilmapiiristä kotona. Ite uskon myös, että toinen jos ei ongelmia samoin koe niin ei ota niitä tosissaan.
Niin oli shokki mun miehellekin silloin kolme vuotta sitten. Haluaisin sanoa sulle jotain millä tukea ja helpottaa. Kerron silti miksi meille kävi niin. Jospa siinä oli jotain samaa.
Me oltiin 15 vuotta naimisissa ja sitä ennen avoliitossa. Kaikki ne vuodet meni omaisuuden kartuttamiseen. Aina piti hankkia uusi auto, isompi talo, moottoripyörä, vene, vuokra-asuntoja. Ei koskaan yhteistä kahdenkeskistä aikaa. Ei iltaisin yhteisiä keskusteluhetkiä, kun herra on väsynyt, kun töitä on kahdessa paikassa tehtävä, että saadaan kaikki maksettua. Rukoilin ja pyysin, että tämä peli loppuisi ja alettaisiin joskus olla yhdessä. Mies vastasi vain, että eläkepäiviä minä tässä yritän varmistella. Eli eläkkeellä olisi alkanut elämä.
Lopulta ei ollut enää mitään yhteistä. Puhuin väliaikasisesta erikseen asumisesta. Ei käy. Sitten hän aloitti suhteen perhetutun kanssa. Silloin minä lähdin ja hups vaan, hän oli yllättynyt ja järkyttynyt.
Teillä ei sitten tietenkään ollut näin, vai?
Tarinasi oli kuin oma tilanteeni reilu 2 kk sitten, kylläkin sukupuolijaon suhteen päinvastoin. Avoliitossa ja avioliitossa oltiin oltu 11 vuotta, tätä ennen vielä jokunen vuosi seurustelua. Viimeinen vuosi yritettiin saada lasta, jota ei onneksi tässä tilanteessa ole. Mieheni kertoi yllättäen eräänä perjantai-iltana haluavansa erota ja syynä se, että hänellä oli toinen nainen löydettynä työreissuiltaan.
Saatan vain kuvitella tuntemuksesi tällä hetkellä, koska kaikki kokevat eron kuitenkin omalla tavallaan. Itselleni ko. ilta oli tyyliin elämä pirstaleiksi kertaheitolla. Seuraavat kolme viikkoa olin s-lomalla, koska en kyennyt työhöni. Työtehtävät tietenkin vaihtelevat, joten jos itse koet, että pystyt tekemään työtäsi, niin terapiaahan se on sinällään. Lekuri antoi myös unilääkereseptin, joka pöytälaatikossa helpotti kummasti unen saamisen suhteen.
Olen päässyt asiasta jo todella hyvin yli ja mielestäni yllättävän nopeasti (reilu 2 kk). Tämä pettäminen oli toinen parisuhteemme aikana. Ensimmäinen (ennen avoliittoa) keskusteltiin ja anteeksi annoin, unohtaa en voinut kuitenkaan ikinä. Sinällään, vaikka perheenlisäys olikin haaveissa, olen ajatellut, että taisin itsekin olla ainoastaan sitoutunut valan mukaisesti mieheeni...en ilmeisestikään enää rakastanut häntä. Miten muuten voisin kokea tällä hetkellä suurta helpotusta tilanteen suhteen. Tällä hetkellä nautin omasta uudesta elämästäni toisella paikkakunnalla ja toisissa työtehtävissä täysin rinnoin!:))
Voimia Sinulle!
Jaakko? alla omenapuun, ei voi se olla kukaan muu, siellä siellä se Jaakko on.
Jaakko meni kiikkuun alle omenapuun, kaula sellaiseen.
Sama juttu, katosi työkaverin matkaan ja vei vielä lapsetkin. Ei voi käsittää naisen julmuutta. Ei mitään puhetta ennen tätä, vain katoaa. En tiedä toipuuko koskaan tällaisesta petoksesta.. Ja molemmat opettajia, kansankynttilöitä. Moraalia opettamassa? Ei ikinä enää lappalaista.
Voimia sinulle...