lupaus

Olemme (miespuolisen) kaverin kanssa puhuneet ja suunnitelleet koko kesän menevämme yhdessä tiettyyn tapahtumaan. Lippuja ei olla ostettu etukäteen mutta useaan otteeseen olemme puhuneet menevämme sinne. Nyt toinen kuitenkin aikoo perua ja kun sanon olevani hivenen pettynyt, mies toikaisee ettei ole luvanut mitään varmaa.


Eli onko yhteisen tekemisen suunnittelu ja sinne mukaan pyytäminen lupaus vai mikä sitten on? Täytyykö lupauksen olla aina juuri "minä lupaan"-sanoilla? Kiinnostaa tietää jotta osaa tietää ensi kerralla kun suunnittelen jotain miehen kanssa. Ja kyseessä ei ole poikaystävä vaan vain kaveri. Mut sama se.
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aoutch! Päähän sattui, niin tiukan kysymyksen heitit.

Ohareita tulee ja menee. Miehen suunnalta voi olla lukematon määrä eri syitä miksi jättää menon kanssasi väliin.

Jos tapahtumaan meno olisi vaatinut suuria ponnistuksia, vieras paikkakunta (matkustus, kuluja), sää, muita tapaamisia, lomailun tarve, jotain pientä kitkaa sinun tai jonkun muun kanssa (fiilikset menneet hetkeksi). Ei voi tietää.

Itselläni on iso osa elämänaikana sovituista jutuista peruuntunut, siihenkin tottuu. Lupaillaan, mutta sovittuna ajankohtana onkin aivan muuta menossa.

Täytyy osata tunnustella mitä toinen ajattelee asiasta, varsinkin jos on itse ensin ehdottamassa. Mitä vieraampaa kaverille, sitä tarkemmin seuraat tapahtumien kulkua. Etkä suutu kuin rahallisista tappioista tai jos siirsit jotain muuta mieluisaa/korvaamatonta yhteisen menon tieltä.

Käsitin että kaverisi on se joka pyysi mukaan. Se ei vielä ketään sido, ideoitahan lentää aina, ei kaikki toteudu. Sivistynyt arvaukseni olisi ettei kaverisi sitä tahallaan tee. Fiilikset ovat menon suhteen muuttuneet ja varmasti toivoo sinun ymmärtävän, saati muuta kaveruuttanne.

Äänestä

Tuntuu, että kyseessä ei ole mikään tavallinen konsertti tms., vaan ihan jokin "harvinaisempi" tapahtuma. Mikäli se on esim. ulkomailla, vaatiihan se järjestelyjä ja ennen kaikkea sitä, että voit luottaa teidän myös pitävänne puheenne... Vaikea sanoa, kun ei tiedä asian tai tapahtuman luonnetta paremmin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai ei kirjoitti:

Olemme (miespuolisen) kaverin kanssa puhuneet ja suunnitelleet koko kesän menevämme yhdessä tiettyyn tapahtumaan. Lippuja ei olla ostettu etukäteen mutta useaan otteeseen olemme puhuneet menevämme sinne. Nyt toinen kuitenkin aikoo perua ja kun sanon olevani hivenen pettynyt, mies toikaisee ettei ole luvanut mitään varmaa.


Eli onko yhteisen tekemisen suunnittelu ja sinne mukaan pyytäminen lupaus vai mikä sitten on? Täytyykö lupauksen olla aina juuri "minä lupaan"-sanoilla? Kiinnostaa tietää jotta osaa tietää ensi kerralla kun suunnittelen jotain miehen kanssa. Ja kyseessä ei ole poikaystävä vaan vain kaveri. Mut sama se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu