Surullista

Lueskelin ensimmäistä kertaa tätä palstaa ja lupaan itselleni, että myös viimeistä. Paikka kyllä ajaa asiaansa; kauhea määrä ikäviä tarinoita ja täynnä katkeruutta. TOSI SURULLISTA.

Mitä ihmettä tässä maassa on täytynyt tapahtua, että löytyy näin paljon ihmisiä tällasella määrällä vihaa? Työni kautta tiedän ja tunnen: väkivaltaiset avioliitot, pizzeria-historiat, pimeät työt, kouluttamattomuus, oman kulttuurin ylläpitäminen ja välinpitämättömyys suomalaisia ja suomalaista kulttuuria kohtaan...Loputon lista vaikeita, jopa inhottavia asioita. Paljon asioita, jotka eivät sovi meidän suomalaisten mittaan.

Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Ihminen, joka on matkustanut Teneriffan turistirysää kauemmaksi ja oikeasti tutustunut espanjalaiseen kulttuuriin tietää, että siellä taistellaan samoja asioita vastaan. Juttu on vaan niin, että siellä marokkolaiset, etelä-amerikkalaiset ja jopa suomalaiset ovat työntämässä omaa kulttuuriaan ja tapojaan espanjalaiseen systeemiin. Kukapa ei olisi kuullut "Suomalaisia lihapullia"-ravintoloista? Entäpä Thaimaa, jossa kaikki turistit käyttävät hyväkseen maan kaikkia "antimia", mukaanlukien pieniä lapsia? (Muistuttaisin viime kevään suomalais-tapauksesta.) Entäpä Saksa, Hollanti, Belgia, Sveitsi...Maailma on muuttunut hyvät ihmiset! Ihmiset kulkevat paikasta toiseen, eikä kaikilla ole kykyä/älyä ymmärtää, että maassa maan tavalla! Eikä kaikissa asioissa tarvitsekaan.

Ennen oli toisenlaista. Ihmiset tapasivat elämänkumppaninsa yleensä tutuissa, pienissä ympyröissä, Suomessa, kotikaupungissa. Nyt ihmiset tekevät töitä ja opiskelevat ulkomailla ja tapaavat erilaisia ihmisiä läheltä ja kaukaa. Ja yhä rakastuvat.

Parinvalinta on AINA KAHDEN KAUPPA. Niin suomalaisissa kuin kahden kulttuurin välisissä suhteissa. Itse olet vastuussa siitä kenen matkaan lähdet. Jos miehesi on arabi-kulttuurista, voisitko olettaa ja opiskella asioita etukäteen ennekuin avioidut? Jos löydät kumppanisi turistirysän baaritiskiltä röyhistelemästä rintakarvoja tai rannalta jututtamasta vaaleita pohjoismaalaisia kaunottaria, voisitko olettaa henkilöstä jo jotain? Jälkeenpäin on helppo huudella ja syytellä, mutta kenen pitäisi vilkaista peiliin? Itse olet osasi valinnut.

Sinä, joka et kestä tummia silmiä ja tuuheampaa tukkaa Suomen katukuvassa johtuen käsittämättömistä ennakkoluuloista, jotka useimmiten perustuvat juuri niille katkerille jutuille, joita tämä palsta on pulloillaan, lähde ulkomaille! Ehkä löydätkin maailmasta jonkin toisen maan, jossa viihdyt hyvin ja jonka tunnet omaksesi ja jossa haluat elää. Taistele siellä hetki kyseisen maan ennakkoluuloisia ihmisiä vastaan, ole se vaalea, sinisilmäinen "muukalainen", joka saa todistella ja perustella olemassaoloaan muille näyttämällä, että pärjää. Tämä siksi, että muistaisit, etteivät kaikki maahanmuuttajat ole naistenhakkaajia, pizzakuskeja, hyväksikäyttäjiä. Joukkoon mahtuu ihan oikeita ihmisiä.

Elämä kahden kulttuurin välissä ei ole sen helpompaa tai vaikeampaa kuin suomalaisessakaan suhteessa. Asiat ovat vaan erilaisia. Olen osaltani keräillyt sukkia ja suorittanut monologeja suomalaisessa suhteessa. Se ei sopinut minulle. Nyt sitten jo monta monituista vuotta olen elänyt kahden kulttuurin törmäyspisteessä, joka on rikastuttanut elämääni ja antanut minulle henkilönä ja toisen ihmisen kumppanina enemmän kuin mikään ihmissuhteistani aiemmin. Jaan kotini korkeasti koulutetun, älykkään, taitavan ja tasa-arvoa arvostavan latinalaisesta kulttuurista olevan puolisoni kanssa, joka vuosienkin jälkeen avaa minulle aina oven, kysyy minulta kuinka minä jaksan, kantaa kassini, siivoaa kotona...Tarjoaa kaikkea sitä, mitä minulle ei koskaan kukaan muu ole samalla tavalla tarjonnut. Ei kotikylästä, eikä lähiöstä.

Syy, miksi minä tänne kirjoitan, on se, että minä taistelen omalla kohdallani vihaa vastaan. Se viha nousee siitä kohtuuttomasti röykyyttämisestä, mitä kaltaisemme pariskunnat kuuntelevat ja katselevat tässä maassa. Se nousee niistä ihmisistä, jotka katsovat ensin pahasti ja sen jälkeen tulevat soittamaan suutaan meille kadulla. Tämän palstan kaltaisista jutuista, jotka työntävät ihmiset samaan muottiin vain, koska kirjoittajalla ei ole näkemystä/elämänkokemusta suvaitakseen toisenlaista elämää oman olohuoneensa ulkopuolella. Ennenkaikkea se viha tulee niistä onnettomista ihmisistä, jotka päihde- ja mielenterveysongelmissaan eivät tajua olevansa tässä maassa suurempi ongelma kuin ulkomaalaiset, ja silti sylkevät ja kiroilevat päin naamaa bussissa. Mutta teen töitä. Yritän sääliä. Sillä tiedän, että meitä on moneen lähtöön ja emme tule koskaan löytämään yksimielisyyttä monestakaan asiasta. Vaikka kuinka yrittäisin.

Ja mitä tiedän varmasti: koulutettuina, veroja maksavina, töitä tekevinä, ja ennenkaikkea onnellisina ihmisinä meillä on paikka tässä maassa, kuten toisessakin kotimaassamme. Sanoi kuka mitä tahansa.
211890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Täytyy sanoa, että kertaakaan aiemmin mikään uutislinkki ei ole saanut samanlaisia purkauksia aikaan kuin tuo tänään tänne laitettu linkki Hesarin uutisesta, jonka mukaan 50% turvakodeissa asuvista naisista on joko maahanmuuttajia tai maahanmuuttajien puolisoja.

Osui ja upposi.

Äänestä
  • Mitä ihmeen purkauksia? Totuus on ettei voisi vähempää kiinnostaa ja sen varmaan huomaat myös vastausten määrästä.

    Äänestä

hiukan eroa suomalaisen perustamalla lihapullaravintolalla Espanjassa ja arabin perustamalla pizerialla Suomessa.

-suomalaiset palkkaavat paikallista väkeä yritykseensä. Mutta mitä tekee arabi...
-hankkii ravintolan suomalaisen naisen rahoilla (valehtelua apuna käyttäen, tietysti)
-ottaa toisia arabeja "harjoittelijoiksi" (yhteiskunta maksaa palkan)
-"harjoittelija" tekee 3-kertaista työpäivää, kuin mitä yhteiskunnan edustajan kanssa on sovittu. Tästä ylimääräisestä työstä arabityönantaja maksaa PIMEÄSTI palkkaa
-toinen vaihtoehto on, että työntekijä ei ole edes "harjoittelija", vaan työskentelee kokonaan pimeästi (ja saa samalla työttömyyskorvausta!)
-joskus työkkäri tarjoaa arabille työtä (josta arabi tietysti kieltäytyy) - karenssin seurauksena arabi menee sossuun hakemaan toimeentulotukea.

-näin homma toimii vuosia, ja vuosikymmeniä... no, kai tämä on sitä "kansainvälistymistä", johon meidän tulee sopeutua!?

Äänestä
  • Mistä moinen tieto, että arabi saa perustamisrahansa suomalaiselta tytöltä? Eikös noi kaikki pitsapaikat ole turkkilaisten perustamia eikä arabien? Miksi et samalla puhunut kiinalöaisista paikoista?

    Sitäpaitsi suomalainen lihapullaravintoloitsija ei palkkaa normaaleja teitä paikallisia, vaan omasta pienestä tuttavapiiristään.

    Suomessa näissä pitserioissa työskentelee muunkin maalaisia kuin arabeja kuten väitit. Niissä työskentelee myös virolaisia, venäläisi jne. Ota enemmän selvää asioista, toi sun tietosi on vieläkin pelkkää MUTUA. Kun olet ottanut kunnolla selvää juurta jaksaen koko systeemistä, niin minäkin mielelläni luen.

    Äänestä

  • rock kirjoitti:

    Mistä moinen tieto, että arabi saa perustamisrahansa suomalaiselta tytöltä? Eikös noi kaikki pitsapaikat ole turkkilaisten perustamia eikä arabien? Miksi et samalla puhunut kiinalöaisista paikoista?

    "virolaisia ja venäläisiä"

    onhan sinulla faktaa puheittesi perustaksi vai onko tämä mutua? minä en ole koskaan nähnyt pizzeroissa huonosti suomea puhuvia valkoihoisia, vain niitä puoliruskeita.

    Äänestä

  • rock kirjoitti:

    Mistä moinen tieto, että arabi saa perustamisrahansa suomalaiselta tytöltä? Eikös noi kaikki pitsapaikat ole turkkilaisten perustamia eikä arabien? Miksi et samalla puhunut kiinalöaisista paikoista?

    Sitäpaitsi suomalainen lihapullaravintoloitsija ei palkkaa normaaleja teitä paikallisia, vaan omasta pienestä tuttavapiiristään.

    Suomessa näissä pitserioissa työskentelee muunkin maalaisia kuin arabeja kuten väitit. Niissä työskentelee myös virolaisia, venäläisi jne. Ota enemmän selvää asioista, toi sun tietosi on vieläkin pelkkää MUTUA. Kun olet ottanut kunnolla selvää juurta jaksaen koko systeemistä, niin minäkin mielelläni luen.

    lapsellinen vastaus! Mulla on faktatietoa kaikki, joten älä sä siellä yhtään itke.

    Äänestä

  • ..ennen kun tekee itsestään naurettavan. Tuohon sun kaikkitietävään yleistysviestiin en vaivaudu ottaan kantaa.
    Mutta sen tiedän varmasti, että jos työkkärin tarjoamasta työstä kieltäytyy ja saa karenssin, silloin EI MYÖSKÄÄN SAA SOSSUSTA MITÄÄN.
    Soita sossuun ja kysy jos et mua usko.

    Äänestä

  • ottaa selvää.. kirjoitti:

    ..ennen kun tekee itsestään naurettavan. Tuohon sun kaikkitietävään yleistysviestiin en vaivaudu ottaan kantaa.

    pitää paikkansa, sun ei. Sä haluat sulkea silmäsi TOSIASIOILTA ja haluat ettei arabien väärinkäytöksistä puhuta. Miksi? Eikö se ole kaikkien edun mukaista!?

    Äänestä

  • palkkaaminen ihan ihan oikeasti on kallista.kyllä minä ainakin ilman muuta otan firmaani ensin harjoittelijat kun heille ei tarvitse maksaa nykyään mitään,ainakaan alallani-ehkä koululle vähän.käsittääkseni se on nykyään yleistä koska harjottelijoiden on vaikeaa saada työkokemusta.kyllä,maksan silloin tällöin taskurahaa hyville tekijöille. ja annan sen "pimeänä".aivankuin lapsilleni jos he ovat ahkeroineet kotona esim.siivoamalla.

    ja oletkos nyt ihan varma näistä kaikista ajatuksisitasi.ja vaikka tälläistä tapahtuisi uskon sen olevan yhtä yleistä kaikkien keskuudessa ,myös suomalaisten.ja luulen että elämässä kannattaa kumminkin suhtautua positiivisesti asioihin.tuollainen itku ja hampaiden kiristely on säälittävää.kuka sinua estää,mene työkkäriin ja tee samalla pimeästi töitä-ehkä huomaat ettei se välttämättä ole niin helppoa.ainakaan kauaa...

    Äänestä

  • totatota kirjoitti:

    palkkaaminen ihan ihan oikeasti on kallista.kyllä minä ainakin ilman muuta otan firmaani ensin harjoittelijat kun heille ei tarvitse maksaa nykyään mitään,ainakaan alallani-ehkä koululle vähän.käsittääkseni se on nykyään yleistä koska harjottelijoiden on vaikeaa saada työkokemusta.kyllä,maksan silloin tällöin taskurahaa hyville tekijöille. ja annan sen "pimeänä".aivankuin lapsilleni jos he ovat ahkeroineet kotona esim.siivoamalla.

    ja oletkos nyt ihan varma näistä kaikista ajatuksisitasi.ja vaikka tälläistä tapahtuisi uskon sen olevan yhtä yleistä kaikkien keskuudessa ,myös suomalaisten.ja luulen että elämässä kannattaa kumminkin suhtautua positiivisesti asioihin.tuollainen itku ja hampaiden kiristely on säälittävää.kuka sinua estää,mene työkkäriin ja tee samalla pimeästi töitä-ehkä huomaat ettei se välttämättä ole niin helppoa.ainakaan kauaa...

    vain jne.
    Haluat siis lisää ulkomaalaisia rikollisia Suomeen / et halua, että talousrikollisuutta tutkitaan.. mikä lie motiivisi?

    Äänestä

  • silmäsi kirjoitti:

    vain jne.
    Haluat siis lisää ulkomaalaisia rikollisia Suomeen / et halua, että talousrikollisuutta tutkitaan.. mikä lie motiivisi?

    en minä sanonut mitään sen suuntaista!täällä tuo ajatuksenjuoksu tuntuu monilla olevan hyvin outo ja eriskummallinen.kirjoituksesi oli vaan aika kaukaa haettu,yleistetty,katkera.tiedonpuutekin vaivasi esim.jos et vastaanota työtä työkkäristä ja saat karenssia ,et todellakaan saa silloin sossusta rahaa.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    viestissäsi kirjoitit, että "mene työkkäriin ja tee samalla pimeästi töitä. Huomaat ettei se niin helppoa ole." -Vaikuttaa ihan siltä, kuin sun perheessä olis kokemusta tästä asiasta.
    Mutta hienoa, että olet ottanut asiaksesi puolustaa pimeän työvoiman käyttöä!
    Laitappas viite, ettei sossu anna toimeentulotukea työstäkieltäytyjälle.

    Äänestä

  • Juuri edellisessä kirjoitti:

    kokemusta ´pimeästä työvoimasta enkä sitä mitenkään puolusta.tarkoitin ettei se todellakaan ole helppoa koska usein jää kiinni ja menettää silloin ne työkkärin vähäisetkin rahat.tuntuu kuin olisi kova halu ymmärtää tahallaan väärin.sitäpaitsi kokemusta voi olla vaikka se ei tapahtuisi omassa perheessä.kaikkea näkee kun on silmät auki.eikä se niin mustavalkoista ole mitä haluatte ymmärtää ja esittää.

    Äänestä

  • kirjotukset kirjoitti:

    pitää paikkansa, sun ei. Sä haluat sulkea silmäsi TOSIASIOILTA ja haluat ettei arabien väärinkäytöksistä puhuta. Miksi? Eikö se ole kaikkien edun mukaista!?

    sossuun.

    Äänestä

  • ottaa selvää.. kirjoitti:

    ..ennen kun tekee itsestään naurettavan. Tuohon sun kaikkitietävään yleistysviestiin en vaivaudu ottaan kantaa.
    Mutta sen tiedän varmasti, että jos työkkärin tarjoamasta työstä kieltäytyy ja saa karenssin, silloin EI MYÖSKÄÄN SAA SOSSUSTA MITÄÄN.
    Soita sossuun ja kysy jos et mua usko.

    perusosaa voidaan alentaa max. 20%! Jos kieltäytyminen on toistuvaa, max.40%! Laki sanoo näin.

    Äänestä

  • sinne kirjoitti:

    sossuun.

    allaoleva teksti, siinä tietoa.

    Äänestä

Ja kuinka paljon vero rahoja menee näitten "moniongelmaisten" hyysäämiseen ja sitten he jaksavat taas juoda ja haukkua muita.Mutta suomalainen on heikossa itsetunnossaan aina puolustuskannalla,missä se kuuluisa rehellisyys on ,nimittäin itserehellisyys?

Äänestä
  • "itserehellisyys"

    :DDD

    Äänestä

  • :DDDDDDDDD kirjoitti:

    "itserehellisyys"

    :DDD

    sinä sinne vähä-äl..osastolle

    Äänestä

"etteivät kaikki maahanmuuttajat ole naistenhakkaajia, pizzakuskeja, hyväksikäyttäjiä. Joukkoon mahtuu ihan oikeita ihmisiä."

Millä lailla pizzakuski ei ole "oikea ihminen"? esim. jos maksaa veroa? Hassu yleistys putkahtanut sinunkin laatuisaan tekstiisi...
Akateeminen koulutus jyllää, vaikka maassamme on pula "oikeasta" työ voimasta... (en tarkoita pizza kuskeja mutta ihmisiä hekin ovat ja ihan oikeita sellaisia suurin osa... tekevät töitä siinä missä suomalaisetkin pizzakuskit... Parempi kai sekin kuin notkua kadulla "ihmisiä" kiusaamassa.)

Äänestä
  • Palasin sittenkin...

    Juu, epäjohdonmukaisuus tekstissäni. En siis viitannut omaan asenteeseeni; ihmiset ovat ihan yhtä tärkeitä, ja "oikeita ihmisiä" missä työssä hyvänsä. Ja millä taustalla hyvänsä. Kaikki työ ansaitsee arvostusta. Se oli huonosti muotoiltu pointtini.

    Kiitos :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ada kirjoitti:

Lueskelin ensimmäistä kertaa tätä palstaa ja lupaan itselleni, että myös viimeistä. Paikka kyllä ajaa asiaansa; kauhea määrä ikäviä tarinoita ja täynnä katkeruutta. TOSI SURULLISTA.

Mitä ihmettä tässä maassa on täytynyt tapahtua, että löytyy näin paljon ihmisiä tällasella määrällä vihaa? Työni kautta tiedän ja tunnen: väkivaltaiset avioliitot, pizzeria-historiat, pimeät työt, kouluttamattomuus, oman kulttuurin ylläpitäminen ja välinpitämättömyys suomalaisia ja suomalaista kulttuuria kohtaan...Loputon lista vaikeita, jopa inhottavia asioita. Paljon asioita, jotka eivät sovi meidän suomalaisten mittaan.

Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Ihminen, joka on matkustanut Teneriffan turistirysää kauemmaksi ja oikeasti tutustunut espanjalaiseen kulttuuriin tietää, että siellä taistellaan samoja asioita vastaan. Juttu on vaan niin, että siellä marokkolaiset, etelä-amerikkalaiset ja jopa suomalaiset ovat työntämässä omaa kulttuuriaan ja tapojaan espanjalaiseen systeemiin. Kukapa ei olisi kuullut "Suomalaisia lihapullia"-ravintoloista? Entäpä Thaimaa, jossa kaikki turistit käyttävät hyväkseen maan kaikkia "antimia", mukaanlukien pieniä lapsia? (Muistuttaisin viime kevään suomalais-tapauksesta.) Entäpä Saksa, Hollanti, Belgia, Sveitsi...Maailma on muuttunut hyvät ihmiset! Ihmiset kulkevat paikasta toiseen, eikä kaikilla ole kykyä/älyä ymmärtää, että maassa maan tavalla! Eikä kaikissa asioissa tarvitsekaan.

Ennen oli toisenlaista. Ihmiset tapasivat elämänkumppaninsa yleensä tutuissa, pienissä ympyröissä, Suomessa, kotikaupungissa. Nyt ihmiset tekevät töitä ja opiskelevat ulkomailla ja tapaavat erilaisia ihmisiä läheltä ja kaukaa. Ja yhä rakastuvat.

Parinvalinta on AINA KAHDEN KAUPPA. Niin suomalaisissa kuin kahden kulttuurin välisissä suhteissa. Itse olet vastuussa siitä kenen matkaan lähdet. Jos miehesi on arabi-kulttuurista, voisitko olettaa ja opiskella asioita etukäteen ennekuin avioidut? Jos löydät kumppanisi turistirysän baaritiskiltä röyhistelemästä rintakarvoja tai rannalta jututtamasta vaaleita pohjoismaalaisia kaunottaria, voisitko olettaa henkilöstä jo jotain? Jälkeenpäin on helppo huudella ja syytellä, mutta kenen pitäisi vilkaista peiliin? Itse olet osasi valinnut.

Sinä, joka et kestä tummia silmiä ja tuuheampaa tukkaa Suomen katukuvassa johtuen käsittämättömistä ennakkoluuloista, jotka useimmiten perustuvat juuri niille katkerille jutuille, joita tämä palsta on pulloillaan, lähde ulkomaille! Ehkä löydätkin maailmasta jonkin toisen maan, jossa viihdyt hyvin ja jonka tunnet omaksesi ja jossa haluat elää. Taistele siellä hetki kyseisen maan ennakkoluuloisia ihmisiä vastaan, ole se vaalea, sinisilmäinen "muukalainen", joka saa todistella ja perustella olemassaoloaan muille näyttämällä, että pärjää. Tämä siksi, että muistaisit, etteivät kaikki maahanmuuttajat ole naistenhakkaajia, pizzakuskeja, hyväksikäyttäjiä. Joukkoon mahtuu ihan oikeita ihmisiä.

Elämä kahden kulttuurin välissä ei ole sen helpompaa tai vaikeampaa kuin suomalaisessakaan suhteessa. Asiat ovat vaan erilaisia. Olen osaltani keräillyt sukkia ja suorittanut monologeja suomalaisessa suhteessa. Se ei sopinut minulle. Nyt sitten jo monta monituista vuotta olen elänyt kahden kulttuurin törmäyspisteessä, joka on rikastuttanut elämääni ja antanut minulle henkilönä ja toisen ihmisen kumppanina enemmän kuin mikään ihmissuhteistani aiemmin. Jaan kotini korkeasti koulutetun, älykkään, taitavan ja tasa-arvoa arvostavan latinalaisesta kulttuurista olevan puolisoni kanssa, joka vuosienkin jälkeen avaa minulle aina oven, kysyy minulta kuinka minä jaksan, kantaa kassini, siivoaa kotona...Tarjoaa kaikkea sitä, mitä minulle ei koskaan kukaan muu ole samalla tavalla tarjonnut. Ei kotikylästä, eikä lähiöstä.

Syy, miksi minä tänne kirjoitan, on se, että minä taistelen omalla kohdallani vihaa vastaan. Se viha nousee siitä kohtuuttomasti röykyyttämisestä, mitä kaltaisemme pariskunnat kuuntelevat ja katselevat tässä maassa. Se nousee niistä ihmisistä, jotka katsovat ensin pahasti ja sen jälkeen tulevat soittamaan suutaan meille kadulla. Tämän palstan kaltaisista jutuista, jotka työntävät ihmiset samaan muottiin vain, koska kirjoittajalla ei ole näkemystä/elämänkokemusta suvaitakseen toisenlaista elämää oman olohuoneensa ulkopuolella. Ennenkaikkea se viha tulee niistä onnettomista ihmisistä, jotka päihde- ja mielenterveysongelmissaan eivät tajua olevansa tässä maassa suurempi ongelma kuin ulkomaalaiset, ja silti sylkevät ja kiroilevat päin naamaa bussissa. Mutta teen töitä. Yritän sääliä. Sillä tiedän, että meitä on moneen lähtöön ja emme tule koskaan löytämään yksimielisyyttä monestakaan asiasta. Vaikka kuinka yrittäisin.

Ja mitä tiedän varmasti: koulutettuina, veroja maksavina, töitä tekevinä, ja ennenkaikkea onnellisina ihmisinä meillä on paikka tässä maassa, kuten toisessakin kotimaassamme. Sanoi kuka mitä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu