voi voi

Tämä palsta lisää vain pahanolontunnetta ja toivottomuutta kun taitaa sekä työttömät haukkua toisia työttömiä, työlliset haukkua työttömiä ja toisin päin sekä opiskelijat haukkua työttömiä ja työllisiä ja jne.

Tämä on viimeinen kerta kun eksyin tälle palstalle.
551521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Minutkin on haukuttu täällä monta kertaa päivässä, vaikka olen esittänyt toimenpiteet, joilla työttömyys voidaan poistaa muutamassa vuodessa, vähintään kaksinkertaistaa kaikkien ostovoima ja puolittaa verot sekä kaiken tämän lisäksi parantaa nykyistä sosiaaliturvaa.

Harva tuntuu sitä haluvan, osa muistaa haukkua joka päivä. Mutta ei sitä kannata ottaa niin tosissaan. Täytyy ymmrätää että työttömät haluvat haukkua jotakin. Kun täällä ei käy päättäjiä, niin he haukkuvat toisia.

Ota sinäkin rennosti ja ala kirjoittamaan joka viikko kaksi (tai vähintään yksi) viestiä päättäjille. Kunnanpäättäjät ovat parhaimpia, koska jokainen voi lähetellä viestiä oman kunnan päättäjille. Ja joskus voi lähettää sitten viestin myös äänestämälleen kansanedustajalleen.

Ja viestin sisältöhän oli terveyhdysten lisäksi, että vaaditaan rangaistusten poistamista itsensä työllistämiseltä ja työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille.

Äänestä
  • Joo. Meidän muiden täytyy olla:
    a) tyhmiä
    b) ilkeitä ja tyhmiä
    c) valtion kanssa salaliitossa sinua kohtaan ja tyhmiä että voidaan ylläpitää työttömyyttä,

    ja sinä olet niin kiltti, viisas ja terve.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Joo. Meidän muiden täytyy olla:
    a) tyhmiä
    b) ilkeitä ja tyhmiä
    c) valtion kanssa salaliitossa sinua kohtaan ja tyhmiä että voidaan ylläpitää työttömyyttä,

    ja sinä olet niin kiltti, viisas ja terve.

    Jostakin syystä vain kukaan ei ole osannut antaa selitystä sille, miksi meillä rangaistaan sellaisia, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja itselleen tai toisille.

    Eiväthän kaikki ole rangaistusten poistamista vastaan, mutta sinä ja moni muu on. Eikä kukaan teistä ole osannut kertoa mistä hyvästä (tai pahasta) meillä rangaistaan työpaikkojen synnyttäjiä. Tavallisesti rangaistus seuraa jostakin, joka vahingoittaa toisia, kuten humalassa ajamisesta, jolloin viattomia jää usein humalaisten autojen alle.

    Minä olen kiltti, terveydestä ja viisaudesta en niin tiedä. Mutta en minä ainakaan halua kenenkään olevan työttömänä sen vuoksi, että joku nauttii siitä tai muusta tarpeettomasta syystä. Tai mistä sen tietää. Voihan joku olla mielelläänkin työttömämä ja minä ilkeänä olen muuttamassa tilannetta niin, ette he joutuisivat tekemään työtä saadakseen palkkaa kun ei enää saakaan työttömyystukea laiskottelemalla.

    Äänestä

  • Halllitusnikkari kirjoitti:

    "Jostakin syystä vain kukaan ei ole osannut antaa selitystä sille, miksi meillä rangaistaan sellaisia, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja itselleen tai toisille."

    No, kyllä siinä varmasti on kysymyksessä valtion salajuoni! Tai sitten olemme niin tyhmiä, että emme pysty vastaamaan kysymykseesi.

    Jospa itse vastaisi kysymykseesi tyyliin: "Valtio rankaisee niitä, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja itselleen ja toisille. [Ja tähän todistelusi]."

    Ja kun olet todistanut väitteesi, voit myös samalla ilmaista mielipiteesi siitä, miksi hallitus näin tekee ja todistaa väittämäsi (vastaat omaan kysymykseesi).

    Aivan. Niinhän se tietenkin menee. Minä totean jotakin ja toiset väittävät vastaan. Heillä ei ole perusteluja väitteilleen, vaan pyytävät niitäkin minulta.

    Minulla kyllä on ajatus, miksi meillä ylläpidetään suurta työttömyyttä. Olen sen kertonutkin useampia kertoja. Se, pitääkö se paikkansa, onkin eri juttu. Parempaakaan selitystä ei ole toistaiseksi löytynyt. Ei ole myöskään löytynyt työttömyysohjelmista mitään sellaista, joilla olisi pyritty synnyttämään uutta.

    Kaikki keskittyy siihen, että pyritään saamaan 500 000 työtöntä viiteen tuhanteen työpaikkaan. Sekin on osoitus siitä, että työttömyyttä ei halutakaan vähentää. Jos sitä todella haluttaisiin vähentää, olisi ainakin joissakin mietinnöissä edes sivuttu uusien työpaikkojen synnyttämistä. Nyt sitä ei ole tapahtunut yhdessäkään.

    Mikä on minusta aika ihmeellistä. Asia on samantapainen jos autosta loppuu polttoaine tiellä, jossa ei ole muutaman kilometrin säteellä yhtään taloa eikä huoltoasemaa. Autossa olijat alkavat kertaamaan auton ajamiseen liittyviä asioita, kuten turvaväliä, kantavuutta, vakuutuksia. Sen sijaan kukaan ei mieti miten saataisiin polttoainetta autoon, jotta päästäisiin jatkamaan matkaa.

    Näin meillä päättäjät toimivat työttömyyden suhteen. Kukaan ei mieti miten saadaan lisää työpaikkoja, mietitään vain miten saadaan työttömät hakemaan työpaikkoja, miten pääsee ansiosidonnaiselle, miten eläkkeelle, miten koulutukseen.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000009859709#22000000009859709

    Samoin olen osoittanut että jos kaksi kansalaista, jotka ovat molemmat työikäisiä ja työkykyisiä, toimivat eri tavoin, toista heistä rangaistaan ja toinen palkitaan. Jos kansalainen ei työllistä itseään, vaan on kiltisti palkkatyössä tai työttömänä, tekemättä mitään, hän saa 20 000 - 400 000 euroa enemmän elämänsä aikana kuin se kansalainen, joka pyrkii synnyttämään uusia tuottavia työpaikkoja ja työllistää itsensä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000009559075#22000000009559075

    Joten minä olen osoittanut väitteeni toteutuvan maassamme. En ole todistanut että näin on, vaan osoittanut näin olevan. Jos joku pystyy kertomaan miten maassamme jokainen kykenee välttämään tämän rangaistuksen, niin esittämäni asia ei pidä paikkaansa. Näin ei ole toistaiseksi käynyt.

    Kysymys on siinä mielessä ongelmallinen teille vastustajille, että ei riitä, että kykenette osoittamaan jonkin tavan välttyä rangaistukselta, vaan teidän olisi löydettävä tapa, jolla kaikki työttömät tai palkkatyössä olevat voisivat välttyä rangaistukselta. Ymmärräthän, että jos vain joku kykynee välttymään siltä, työttömyys jatkuu kaikkien osalta. Ja hallitus on tyytyväinen.

    Muuten. Mikä on sinun motiivisi vastustaa työpaikkojen syntymistä ja miksi haluat meillä olevan suuren työttömyyden?

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Unohdit sen tärkeimmän - syyn, miksi halllitus näin tekee.

    ”Jos joku pystyy kertomaan miten maassamme jokainen kykenee välttämään tämän rangaistuksen [itsensä työllistämisen estämisen], niin esittämäni asia ei pidä paikkaansa.”

    Minä olen esim. ehdottanut, että jos sinulla on kannattava liikeyritys, mene työvoimatoimistoon puhumaan asiasta ja he auttavat sinut alkuun starttirahojen ym. kanssa. Monet ovat tällä tavalla työllistäneet itsensä.

    Väittämäsi ei siis pidä paikkaansa! Mitään ”rangaistusta itsensä työllistämisestä” ei siis ole, se on ainoastaan sinun päässäsi. Ongelmasi on se, että et myönnä sitä.

    Niinhän sinä olet. Pitäisi olla kannattava liikeyritys. Ei siis riitä se, että yrittää työllistää itsensä.

    Meitä on viisi miljoonaa. Jos jokainen tekisi noin, pitäisi olla viisi miljoonaa hyvää liikeyritystä. Et varmaan itsekään usko siihen? Joten unohda ideasi, se ei toimi.

    Sen sijaan minun ideani toimii. Ei rangaista eli ei viedä työttömyysturvaa (ei ole tuki) sen vuoksi, että yrittää synnyttää työpaikan tai yrittää työllistää. Viidestä miljoonasta jos joka sadas tässä onnistuu, se on 50 000 uutta tuottavaa yritystä.

    Sinun ajatuksellasi pitäisi jokaisen onnistua, muuten odottaa sosiaalihuollon luukku. Minun tavallani kaikki saavat yrittää ja jokainen saa työllistää ja vain pienen osan tarvitsee synnyttää yritys.

    Kunpikin maksaa yhtä paljon eli yhteiskunta maksaa niille tukea, jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa. Sinun ajatuksessasi euron hankkiminen vie kaikki rahat, minun ajatuksessani saa hankkia rahaa jos vain kykenee ja se vähentää saadun tuen määrä (jos saa tukea).

    Kysyn siis, miksi et hyväksy esittämääni mallia kun et kykene omalla ajatuksellasi mahdollistamaan jokaisen kansalaisen mahdollisuutta yrittää itsensä työllistämistä tai työpaikkojen synnyttämistä.

    Se ei siis tarkoita yrityksen perustamista, minkä sinä kuvittelet olevan se autuaaksi tekevä asia. Yrityksiä saattaa syntyä, muutama kymmenen tuhatta. Mutta kun viisi miljoonaa lisää kysyntää, niin se työllistää myös nämä uudet yritykset.

    Mitenkähän se on niin vaikea jokaisen ymmärtää tätä yksinkertaista asiaa. Ehkä siksi, että maassamme on kaksi vuosikymmentä opetettu että yrityksiä saa perustaa kun luopuu työttömyysturvasta. Nyt sitten monikaan ei tiedä että työ on muutakin kuin yritys.

    Kertoisitko siis, miten minä voin myydä eurolla jotakin, maksaa siitä veron ja säilytän työttömyysturvani? Suurin osa tarvitsi juuri tätä. Myyntiä eurolla tai muutamalla, menettämättä työttömyysturvaa. Se on avain kaikkeen laajempaan toimintaa.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Unohdit sen tärkeimmän - syyn, miksi halllitus näin tekee.

    En voi sanoa varmaa syytä, voin ainoastaan päätellä hallituksen toimien ja sen jäsenten perustella, miksi se haluaa ylläpitää työttömyyttä.

    Arvailuni on, että hallitus (joko henkilökohtaisesti tai pakotettuna) haluaa sosialistiseen tapaan saada työvoiman valtion hallintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio omistaa työntekijät ja voi teettää heillä työtä maksamalla sen verran, että kansalaiset säilyvät hengissä.

    Tähän viittaa se, että itsensä työllistäminen ja työpaikkojen synnyttäminen on rangaistavaa, päättäjät, ministeriöt, hallitus eikä mikään muukaan organisaatio ole käsitellyt mitenkään työpaikkojen synnyttämistä.

    Lisäksi, meille ollaan hyväksymässä uutta lakia, joka mahdollistaa pakkotyön eli yli 500 päivää työttömänä olleet voidaan käytännössä pakottaa normaaliin työhön työttömyyskorvauksella, ilman mitään sopimusten rajoituksia tai suojaa.

    Kaikki tämä viittaa siihen, että valtio haluaa omistaa työvoiman, eikä anna sen itse työllistää itseään tai synnyttää uusia työpaikkoja.

    Korostan. Tämä on arvaus, jota kukaan ei ole toistaiseksi kumonnut. Tuskin pystyykään.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Niinhän sinä olet. Pitäisi olla kannattava liikeyritys. Ei siis riitä se, että yrittää työllistää itsensä.

    Meitä on viisi miljoonaa. Jos jokainen tekisi noin, pitäisi olla viisi miljoonaa hyvää liikeyritystä. Et varmaan itsekään usko siihen? Joten unohda ideasi, se ei toimi.

    Sen sijaan minun ideani toimii. Ei rangaista eli ei viedä työttömyysturvaa (ei ole tuki) sen vuoksi, että yrittää synnyttää työpaikan tai yrittää työllistää. Viidestä miljoonasta jos joka sadas tässä onnistuu, se on 50 000 uutta tuottavaa yritystä.

    Sinun ajatuksellasi pitäisi jokaisen onnistua, muuten odottaa sosiaalihuollon luukku. Minun tavallani kaikki saavat yrittää ja jokainen saa työllistää ja vain pienen osan tarvitsee synnyttää yritys.

    Kunpikin maksaa yhtä paljon eli yhteiskunta maksaa niille tukea, jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa. Sinun ajatuksessasi euron hankkiminen vie kaikki rahat, minun ajatuksessani saa hankkia rahaa jos vain kykenee ja se vähentää saadun tuen määrä (jos saa tukea).

    Kysyn siis, miksi et hyväksy esittämääni mallia kun et kykene omalla ajatuksellasi mahdollistamaan jokaisen kansalaisen mahdollisuutta yrittää itsensä työllistämistä tai työpaikkojen synnyttämistä.

    Se ei siis tarkoita yrityksen perustamista, minkä sinä kuvittelet olevan se autuaaksi tekevä asia. Yrityksiä saattaa syntyä, muutama kymmenen tuhatta. Mutta kun viisi miljoonaa lisää kysyntää, niin se työllistää myös nämä uudet yritykset.

    Mitenkähän se on niin vaikea jokaisen ymmärtää tätä yksinkertaista asiaa. Ehkä siksi, että maassamme on kaksi vuosikymmentä opetettu että yrityksiä saa perustaa kun luopuu työttömyysturvasta. Nyt sitten monikaan ei tiedä että työ on muutakin kuin yritys.

    Kertoisitko siis, miten minä voin myydä eurolla jotakin, maksaa siitä veron ja säilytän työttömyysturvani? Suurin osa tarvitsi juuri tätä. Myyntiä eurolla tai muutamalla, menettämättä työttömyysturvaa. Se on avain kaikkeen laajempaan toimintaa.

    ”Sen sijaan minun ideani toimii. Ei rangaista eli ei viedä työttömyysturvaa (ei ole tuki) sen vuoksi, että yrittää synnyttää työpaikan tai yrittää työllistää.
    Sinun ajatuksellasi pitäisi jokaisen onnistua, muuten odottaa sosiaalihuollon luukku. Minun tavallani kaikki saavat yrittää ja jokainen saa työllistää [itsensä], ja vain pienen osan tarvitsee synnyttää yritys…
    … eli yhteiskunta maksaa niille tukea, jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa… minun ajatuksessani saa hankkia rahaa, jos vain kykenee, ja se vähentää saadun tuen määrä (jos saa tukea)… Mitenkähän se on niin vaikea jokaisen ymmärtää tätä yksinkertaista asiaa. Ehkä siksi, että maassamme on kaksi vuosikymmentä opetettu, että yrityksiä saa perustaa, kun luopuu työttömyysturvasta.”

    Siis vaikka saisikin töitä (omassa firmassa tai palkkatyössä) saa periaatteessa vieläkin työttömyyskorvausta.

    Ehdotuksessa ei ole kyse mistään muusta kuin eräänlaisesta kansalaispalkasta, työttömyyskorvauksesta tulee kansalaispalkka (”…eli yhteiskunta maksaa niille tukea [kansalaispalkkaa/työttömyyskorvausta], jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa… minun ajatuksessani saa hankkia rahaa, jos vain kykenee [ei ole mikään pakko, niin kuin ei myöskään ole, jos perustaa yrityksen], ja se vähentää saadun tuen [kansalaispalkan] määrää (jos saa tukea).).

    Olet ehdottanut edellisessä kirjoituksessasi, että työntekijätkin saavat periaatteessa työttömyyskorvausta ja työtulot vähennetään siitä. Kaikki saavat siis periaatteessa työttömyyskorvausta koko työikänsä (”Kaikki sovitetulle työttömyyskorvaukselle”), tekivät he sitten töitä tai eivät tai heillä on oma yritys tai ei, olivat he sairaita tai terveitä. Sairaatkin saavat ehdotuksessasi työttömyyskorvausta eivätkä sairaspäivärahaa kuin nyt.

    Ehdotat siis eräänlaista kansalaispalkkaa. Et vain itse sitä tajua. Ja se ei ole mikään uusi idea. Ensimmäiset kertaa tuontapaista ehdotti Milton Friedman seitsemänkymmentäluvulla.

    Kansalaispalkka on porvarien ehdotus. Sillä yritetään vapauttaa ihminen sosialistisesta valvonnasta ja kunnan ja valtion byrokratiasta. Siinä lyödään kaikki sosiaalivakuutukset (sosiaaliturva, työttömyysturva, sairaskassa ym.) yhteen ja tietysti mahdollisimman alhaiseksi. Käsittääkseni ehdotus on toteutettu Hollannissa.

    Ehdotuksesi ei ole mikään uusi. Eroaa kyllä joiltain osin Friedmanin ehdotuksesta mutta ei ole periaatteessa mikään uusi ajatus.

    Vaihtoehtoisesti teet työttömyyskorvauksesta valtion maksaman sosiaalituen. Jos firmasta tai palkkatyöstä saadut tulot alittavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan määrän, saan erotuksen automaattisesti valtiolta tuen muodossa (”…eli yhteiskunta maksaa niille tukea, jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa… minun ajatuksessani saa hankkia rahaa, jos vain kykenee, ja se vähentää saadun tuen määrää…”) aivan kuten nykyisin kuntien sosiaaliturva toimii.

    Siis työttömyystuki/-korvaus ei ole ehdotuksessasi mikään vakuutus kuten nyt (siihen maksetaan että saa korvausta ”onnettomuuden” sattuessa) vaan eräänlainen valtion sosiaalituki, jonka piirissä kaikki ovat. Tässäkin yhteydessä voidaan keskustella siitä, onko kyseessä kansalaispalkka vai ei.

    (Milläköhän vertauksella kumota nyt väittämäni?!)

    Ehdotukseni ei ole kansalaispalkka. Yhtään euroa ei tulisi jos ei suostu tekemään työtä. Kansalaispalkassa taas tulee aina, vaikkei tee koko elämänsä aikana mitään.

    Ehdotukseni ei poista nykyisiä muita tukia, ne vaan huomioidaan kokonaistuloissa. Työttömyyttä ei enää tarkastella työn määrällä, vaan siitä saatavalla tulolla.

    Eli ajatus on aivan uusi. Aina ja kaikkialla tähän saakka työttömyys määritellään työn määrän mukaan, ei siitä saatavan tulon mukaan.

    Työn määrän arviointi on erittäin vaikeaa. Joku vaihtaa auton moottorin tunnissa, toiselta siihen saattaa kulua kaksi viikkoa. Kun työvoimatoimisto määrittelee työhön käytetyn ajan, se tietenkin ajattelee sitä oman käsityksensä mukaan eli auton moottorin vaihtamiseen menee ainakin kuukausi. Työtön on siis työllistynyt auton moottorin vaihdossa kuukauden, vaikka hän teki sen tunnissa.

    Mutta jos tarkastellaan ainoastaan tuloa, se on tarkka ja yksinkertainen keino määritellä minkä verran sitä tuli. Jos kuitissa lukee että 100 euroa, se on sata euroa. Ei 10 000 eikä 1 euro. Vain rikollinen toiminta muuttaa tätä. Mutta suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja rikolliset jäävät kiinni ennemmin tai myöhemmin. Siis parempi ja toimivampi ratkaisu kuin työajan arviointi.

    Nykyinen tuen maksaminen ei tunne kuin kaksi tilaa. Tukea maksetaan tai sitä ei makseta. Jos tulot tai työmäärä ei ole kokopäiväistä, ei sillä elä, mutta ei saa tukea. Tukea saa vain silloin, jos työn määrä on täysin nolla. Eli työtön ei saa tehdä mitään. Hän joutuu pelkäämään kaikkea normaalia toimintaa (yhdistykset, talkoo, naapuriapu, kirjojen lainaaminen, väärissä paikoissa liikkuminen (ystävän yrityksessä vierailu), se voi viedä tuea. Tavallinen palkkatyössä oleva voi tehdä näitä vapaasti, työtön joutuu pelkäämään koko elämänsä romahtamista. Siis suurempaa rangaistusta kuin esimerkiksi humalassa ajamista.

    "... Sillä yritetään vapauttaa ihminen sosialistisesta valvonnasta ja kunnan ja valtion byrokratiasta. Siinä lyödään kaikki sosiaalivakuutukset (sosiaaliturva, työttömyysturva, sairaskassa ym.) yhteen ja tietysti mahdollisimman alhaiseksi. "

    Näin todella tapahtuisi kansalaispalkalla. Minu ehdotuksella näin ei tapahtuisi, joten se eroaa selvästi kansalaispalkasta.

    Sosialistinen valvonta?

    Onko se hyvä asia? Pitääkö yhteiskunnan päättää minkä verran sinä saat tuloa ja mitä sinä saat tehdä? Eikö riitä että kansalainen noudattaa yhteisesti sovittuja lakeja toiminnassaan? Pitääkö hänen alistua siihen, että yhteiskunta määrää hänet työttömäksi 500 euron kuukausitulolle koko elämäkseen?

    Byrokratia?

    Tarvitsemmeko byrokratiaa? Eikö asiat voitaisi hoitaa sujuvasti? Ilman suuria turhia kustannuksia? Ilman seitsemää luukkua? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa? Jos ihminen on sairas, eikö silloin riitä että lääkäri toteaa sen ja automaatti maksaa siltä ajalta korvauksen? Jos ihmisen tulot alittavat minimin (joka on työikäinen ja työkykyinen), automaatti maksaa puuttuvan määrän tukena? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa, joka miettii että nyt se on maalannut naapurin aidan, siinä on varmaan mennyt viisi tuntia, ei tukea kahteen kuukauteen?

    Esityksessäni ei siis lasketa yhteen tukia, vaan ainoataan työikäisen ja työkykyisen tulonsaantia koskevat tulot. Jos joku on sairas, hän saa ne eri tasolla (siis entisiä tuloja vastaavat). Työttömyystuki on se minimi sen vuoksi, että kenenkään ei kannata olla tekemättä mitään, koska työttömyystuella tulee toimeen juuri ja juuri. On siis pakko tehdä töitä.

    Mutta jos ei ole työkykyinen (sairas, eläkeläinen, äitiyslomalla tai vastaavalla), tuen määrä on eri luokkaa, vähintään 2000 €/kk. Tähän meillä olisi mahdollisuus jos työn tekemisestä tai työpaikkojen synnyttämisestä ei rangaistaisi.

    Kuten huomaat, taaskin ymmärtämisesi oli aivan väärä. Et ollut ymmärtänyt mitä olen ehdottanut. Tulenkin siihen tulokseen, että pitäisi olla joku automaatti, josta jokainen voi nähdä omat tulonsa eri tilanteissa syötettyään oman tilanteensa sille. Ehkä sitten lukijat ymmärtäisivät mistä on kysymys.

    Ja vaikka ehdotukseni ei olisikaan uusi, ei se siltikään poista mitään kertomistani eduista, mitä me täällä saamme. Maathan ovat erillaisia ja ehdotukseni toimii vain ja ainoastaan meillä Suomessa siten kuin olen kertonut. Muissa maissa se toimisi eri tavalla.

    Mieti kysymystä, miksi meillä pitää rangaista itsensä työllistämisestä tai työpaikkojen synnyttämisestä itselle tai toisille. Siis miksi?

    Kansalaispalkka => ei edellytä työn tekemistä.

    Ehdottamani tukijärjestelmä => Tukea ei saa ellei suostu tekemään työvoimatoimiston osoittamaa työtä.

    "Vaihtoehtoisesti teet työttömyyskorvauksesta valtion maksaman sosiaalituen. Jos firmasta tai palkkatyöstä saadut tulot alittavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan määrän, saan erotuksen automaattisesti valtiolta tuen muodossa (”…eli yhteiskunta maksaa niille tukea, jotka eivät saa omalla työllään riittävästi tuloa… minun ajatuksessani saa hankkia rahaa, jos vain kykenee, ja se vähentää saadun tuen määrää…”) aivan kuten nykyisin kuntien sosiaaliturva toimii. "

    En ole muuttamassa työttömyysvakuutusta miksikään eli edelleen työntekijä maksaa sen pienen osan, työnantaja suuren osa ja kaikki maksavat sen toisen suuren osan.

    Nykyisin kansalainen, joka ei saa riittävästi tuloa, saa kaiken tukena yhteiskunnalta. Vähintään sen 500 euroa. Minun ehdotuksessani vain sen verran kuin häneltä jää puuttumaan (0 - 500 euroa). Siis aina vähemmän tai eneintään saman verran kuin nykyisin. Ei siis koskaan enempää kuin nykyisin.

    Kuntien sosiaaliturva ottaa huomioon omaisuuden, työttömyysturva huomioi ehdotuksessani vain ja ainoastaan tulot. Omaisuudesta ei ole merkitystä ellei niistä saa tuloja (korko, osingot, vuokratulot, jotka siis vähentävät tuen määrää koska ne ovat tuloa).

    Ja aina, kun saa tukea, on velvollinen ottamaan vastaan työtä, joko kokopäiväistä tai puolipäiväistä. Vaikka tukea saisi vain 10 euroa kuussa, on velvollinen menemään työvoimatoimiston osoittamaan puolipäivätyöhön.

    Ja kun muutos saadaan voimaan, niitä töitä sitten riittää, koska on työvoimapula ja jokaiselle, joka ilmoittautuu työttömäksi, on heti tarjolla jotakin työtä. Tämä asia on varmaan se, josta moni ei tykkää. On pakko alkaa tekemään töitä. Kansalaispalkalla taas voi elää vaikka koko elämänsä tekemättä tuntiakaan työtä.

    Mitä sinä yleensäkään väität? Yritä jotakin asiallista. Miksi ehdotukseni ei toimisi? Tulisiko siitä nykyistä enemmän kustannuksia? Syntyykö siitä jotakin haittaa nykyiseen verrattuna (muuta kuin että jokainen joutuu töihin)?.

    Teet siis työttömyysturvasta eräänlaisen valtion sosiaalituen. Erona on ainoastaan se, että omaisuutta ei oteta huomioon tuen saannissa, ainoastaan palkan määrä. Tuo on kansalaispalkan ja sosiaaliturvan välimuoto.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Teet siis työttömyysturvasta eräänlaisen valtion sosiaalituen. Erona on ainoastaan se, että omaisuutta ei oteta huomioon tuen saannissa, ainoastaan palkan määrä. Tuo on kansalaispalkan ja sosiaaliturvan välimuoto.

    Jos sinä hyväksyt ehdotukseni jos saat sanoa sitä eräänlaiseksi valtion sosiaalitukeksi, niin se sopii minulle.

    Mielestäni työttömyysturva on työttömyysturva, aivan kuten nykyisinkin. Ehdotuksessani vain sillä erolla, että palkan maksajan ei tarvitse olla joku ulkopuolinen, vaan se voi olla kansalainen itse.

    Siis aivan nykyisenlainen työttömyysturva, mutta sitä ei menetä sen takia, että hankkii itse osan tuloistaan. Jos se mielestäsi muuttuu silloin työttömyysturvasta valtion sosiaalitueksi, voit käyttää siitä sitä nimeä, mutta älä sotke sitä nykyiseen sosiaaliturvaan. Sen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva, eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.

    Työttömyysturvanhan rahoittavat työnantajat ja työntekijät, osa tulee suorista maksuista ja osa verovaroista (jotka tietenkin nekin ovat lähtöisin työnantajilta ja työntekijöiltä).

    Meillä on ihmeellinen erottaminen. Meillä on nimitys yrittäjä ja palkansaaja. Vaikka kaikessa toiminnassa nämä menevät päällekkäin, työttömyysturvalaissa ne halutaan ehdottomasti erottaa toisistaan. Se on suuri homma, eikä sillä saada mitään etuja verrattuna siihen, että kaikki olisivat tulonsaajia. Joku saisi kaikki tulonsa toisen maksamana, joku taas kaikki tulonsa itse hankkimana. Ja suurin osa kansalaisista olisi sellaisia, jotka saisivat tuloja sekä toisten maksamana että itse hankittuna.

    Ihmisten jakaminen kahteen kategoriaan on siis aivan typerää toimintaa, maksaa jokaiselle hänen tulonsa verran (kategorioiden yhdistäminen vähintään tuplaisi kaikkien tulot), eikä tuolla rahalla saada mitään hyvää aikaiseksi.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Ehdotukseni ei ole kansalaispalkka. Yhtään euroa ei tulisi jos ei suostu tekemään työtä. Kansalaispalkassa taas tulee aina, vaikkei tee koko elämänsä aikana mitään.

    Ehdotukseni ei poista nykyisiä muita tukia, ne vaan huomioidaan kokonaistuloissa. Työttömyyttä ei enää tarkastella työn määrällä, vaan siitä saatavalla tulolla.

    Eli ajatus on aivan uusi. Aina ja kaikkialla tähän saakka työttömyys määritellään työn määrän mukaan, ei siitä saatavan tulon mukaan.

    Työn määrän arviointi on erittäin vaikeaa. Joku vaihtaa auton moottorin tunnissa, toiselta siihen saattaa kulua kaksi viikkoa. Kun työvoimatoimisto määrittelee työhön käytetyn ajan, se tietenkin ajattelee sitä oman käsityksensä mukaan eli auton moottorin vaihtamiseen menee ainakin kuukausi. Työtön on siis työllistynyt auton moottorin vaihdossa kuukauden, vaikka hän teki sen tunnissa.

    Mutta jos tarkastellaan ainoastaan tuloa, se on tarkka ja yksinkertainen keino määritellä minkä verran sitä tuli. Jos kuitissa lukee että 100 euroa, se on sata euroa. Ei 10 000 eikä 1 euro. Vain rikollinen toiminta muuttaa tätä. Mutta suurin osa ihmisistä on rehellisiä ja rikolliset jäävät kiinni ennemmin tai myöhemmin. Siis parempi ja toimivampi ratkaisu kuin työajan arviointi.

    Nykyinen tuen maksaminen ei tunne kuin kaksi tilaa. Tukea maksetaan tai sitä ei makseta. Jos tulot tai työmäärä ei ole kokopäiväistä, ei sillä elä, mutta ei saa tukea. Tukea saa vain silloin, jos työn määrä on täysin nolla. Eli työtön ei saa tehdä mitään. Hän joutuu pelkäämään kaikkea normaalia toimintaa (yhdistykset, talkoo, naapuriapu, kirjojen lainaaminen, väärissä paikoissa liikkuminen (ystävän yrityksessä vierailu), se voi viedä tuea. Tavallinen palkkatyössä oleva voi tehdä näitä vapaasti, työtön joutuu pelkäämään koko elämänsä romahtamista. Siis suurempaa rangaistusta kuin esimerkiksi humalassa ajamista.

    "... Sillä yritetään vapauttaa ihminen sosialistisesta valvonnasta ja kunnan ja valtion byrokratiasta. Siinä lyödään kaikki sosiaalivakuutukset (sosiaaliturva, työttömyysturva, sairaskassa ym.) yhteen ja tietysti mahdollisimman alhaiseksi. "

    Näin todella tapahtuisi kansalaispalkalla. Minu ehdotuksella näin ei tapahtuisi, joten se eroaa selvästi kansalaispalkasta.

    Sosialistinen valvonta?

    Onko se hyvä asia? Pitääkö yhteiskunnan päättää minkä verran sinä saat tuloa ja mitä sinä saat tehdä? Eikö riitä että kansalainen noudattaa yhteisesti sovittuja lakeja toiminnassaan? Pitääkö hänen alistua siihen, että yhteiskunta määrää hänet työttömäksi 500 euron kuukausitulolle koko elämäkseen?

    Byrokratia?

    Tarvitsemmeko byrokratiaa? Eikö asiat voitaisi hoitaa sujuvasti? Ilman suuria turhia kustannuksia? Ilman seitsemää luukkua? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa? Jos ihminen on sairas, eikö silloin riitä että lääkäri toteaa sen ja automaatti maksaa siltä ajalta korvauksen? Jos ihmisen tulot alittavat minimin (joka on työikäinen ja työkykyinen), automaatti maksaa puuttuvan määrän tukena? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa, joka miettii että nyt se on maalannut naapurin aidan, siinä on varmaan mennyt viisi tuntia, ei tukea kahteen kuukauteen?

    Esityksessäni ei siis lasketa yhteen tukia, vaan ainoataan työikäisen ja työkykyisen tulonsaantia koskevat tulot. Jos joku on sairas, hän saa ne eri tasolla (siis entisiä tuloja vastaavat). Työttömyystuki on se minimi sen vuoksi, että kenenkään ei kannata olla tekemättä mitään, koska työttömyystuella tulee toimeen juuri ja juuri. On siis pakko tehdä töitä.

    Mutta jos ei ole työkykyinen (sairas, eläkeläinen, äitiyslomalla tai vastaavalla), tuen määrä on eri luokkaa, vähintään 2000 €/kk. Tähän meillä olisi mahdollisuus jos työn tekemisestä tai työpaikkojen synnyttämisestä ei rangaistaisi.

    Kuten huomaat, taaskin ymmärtämisesi oli aivan väärä. Et ollut ymmärtänyt mitä olen ehdottanut. Tulenkin siihen tulokseen, että pitäisi olla joku automaatti, josta jokainen voi nähdä omat tulonsa eri tilanteissa syötettyään oman tilanteensa sille. Ehkä sitten lukijat ymmärtäisivät mistä on kysymys.

    Ja vaikka ehdotukseni ei olisikaan uusi, ei se siltikään poista mitään kertomistani eduista, mitä me täällä saamme. Maathan ovat erillaisia ja ehdotukseni toimii vain ja ainoastaan meillä Suomessa siten kuin olen kertonut. Muissa maissa se toimisi eri tavalla.

    Mieti kysymystä, miksi meillä pitää rangaista itsensä työllistämisestä tai työpaikkojen synnyttämisestä itselle tai toisille. Siis miksi?

    ”[Minä kirjoitin:] ’... Sillä [kansalaispalkalla] yritetään vapauttaa ihminen sosialistisesta valvonnasta ja kunnan ja valtion byrokratiasta. Siinä lyödään kaikki sosiaalivakuutukset (sosiaaliturva, työttömyysturva, sairaskassa ym.) yhteen ja tietysti mahdollisimman alhaiseksi.’

    [Sinä kirjoitit:] Näin todella tapahtuisi kansalaispalkassa. Minun ehdotuksessa näin ei tapahdu, joten se eroaa selvästi kansalaispalkasta… Esityksessäni ei … lasketa yhteen tukia vaan ainoataan työikäisen ja työkykyisen tulonsaantia koskevat tulot. Jos joku on sairas, hän saa ne [korvauksen] eri tasolla (siis entisiä tuloja vastaavat).”

    Mikä on ”eri taso”, jolta saadaan rahaa sairaana ollessa? Sairaskassako vai työttömyyskorvaus? Jos se on työttömyyskorvaus, silloinhan siinä lyödään esim. työttömyyskorvaus ja sairausraha yhteen, ja joko yrität sumuttaa meitä tai sitten puhut itseäsi vastaan. ”Entisiä tuloja vastaava” sairausrahakorvaus viittaa aivan selvästi työttömyyskorvaukseen, koska sehän vastaa entisiä tuloja.

    Kaikki viittaa siihen, että, vaikka yritätkin väittää toisin, yrität lyödä sosiaalivakuutukset (esim. sairasrahan) yhteen työttömyyskorvauksen kanssa ja luoda jonkunlaista kansalaispalkkaa. Vähän myöhemmin kirjoitat nimittäin: ”Tarvitsemmeko byrokratiaa? Eikö asiat voitaisi hoitaa sujuvasti ilman suuria turhia kustannuksia? Ilman seitsemää luukkua [esim. sairaskassaa, sosiaalitoimistoa, työttömyyskassaa?]? … Jos ihminen on sairas, eikö silloin riitä, että lääkäri toteaa sen ja automaatti maksaa siltä ajalta korvauksen [minkä korvauksen lääkäri maksaa, sairaskassan vai työttömyyskorvauksen? Jos on kyse nykyisestä sairasrahasta, mikä on ero tulevassa mallissasi?]? Jos ihmisen tulot alittavat minimin… automaatti maksaa puuttuvan määrän tukena [työttömyyskorvauksena?]? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa?”

    Aivan selvästi yrität luoda jonkunlaista kansalaispalkkasysteemiä työttömyyskorvauksesta, jossa eri sosiaalivakuutukset, esim. sairaskassa, lyödään yhteen työttömyyskorvauksen kanssa. Byrokratian poistaminen ja ”eri luukkujen yhteen lyöminen” on juuri yksi kansalaispalkan päätavoitteista.

    Ehdotuksesi ei ole mikään uusi, yrität vaan kiertää totuuden ja puhua mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Antaisit joskus periksi! Muuten ihmiset alkavat pitää sinua tyhmänä tai sumuttajana.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Jos sinä hyväksyt ehdotukseni jos saat sanoa sitä eräänlaiseksi valtion sosiaalitukeksi, niin se sopii minulle.

    Mielestäni työttömyysturva on työttömyysturva, aivan kuten nykyisinkin. Ehdotuksessani vain sillä erolla, että palkan maksajan ei tarvitse olla joku ulkopuolinen, vaan se voi olla kansalainen itse.

    Siis aivan nykyisenlainen työttömyysturva, mutta sitä ei menetä sen takia, että hankkii itse osan tuloistaan. Jos se mielestäsi muuttuu silloin työttömyysturvasta valtion sosiaalitueksi, voit käyttää siitä sitä nimeä, mutta älä sotke sitä nykyiseen sosiaaliturvaan. Sen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva, eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.

    Työttömyysturvanhan rahoittavat työnantajat ja työntekijät, osa tulee suorista maksuista ja osa verovaroista (jotka tietenkin nekin ovat lähtöisin työnantajilta ja työntekijöiltä).

    Meillä on ihmeellinen erottaminen. Meillä on nimitys yrittäjä ja palkansaaja. Vaikka kaikessa toiminnassa nämä menevät päällekkäin, työttömyysturvalaissa ne halutaan ehdottomasti erottaa toisistaan. Se on suuri homma, eikä sillä saada mitään etuja verrattuna siihen, että kaikki olisivat tulonsaajia. Joku saisi kaikki tulonsa toisen maksamana, joku taas kaikki tulonsa itse hankkimana. Ja suurin osa kansalaisista olisi sellaisia, jotka saisivat tuloja sekä toisten maksamana että itse hankittuna.

    Ihmisten jakaminen kahteen kategoriaan on siis aivan typerää toimintaa, maksaa jokaiselle hänen tulonsa verran (kategorioiden yhdistäminen vähintään tuplaisi kaikkien tulot), eikä tuolla rahalla saada mitään hyvää aikaiseksi.

    ”Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.”

    Asioista on käytettävää oikeaa nimeä että ne kuvaavat todellisuutta. Muuten mennään käsitteissä aivan sekaisin. Ehdotuksessasi työttömyysturvasta tulee eräänlainen valtion sosiaaliturva. Myönnäthän sen itsekin: ”Siis aivan nykyisenlainen työttömyysturva, mutta sitä ei menetä sen takia, että hankkii itse osan tuloistaan. Jos se mielestäsi muuttuu silloin työttömyysturvasta valtion sosiaalitueksi, voit käyttää siitä sitä nimeä,”

    Ehdotan, että käytät jatkossa ehdotuksestasi nimeä valtion sosiaaliturva eikä työttömyyskorvaus. Se kuvaa paremmin todellisuutta.

    Eri taso
    ---------
    Koska ehdotukseni ei ole kansalaispalkka, työttömyyden vuoksi maksettava tuki ei ole tarkoitettu normaaliin elämiseen, vaan siihen, että työttömänä oleva pystyy tulemaan toimeen. Aivan kuten nykyäänkin.

    Eri taso koskien muita kuin työttömiä tuen saajia taas tarkoittaa sitä, että sellaiset kansalaiset, jotka eivät itse mahda mitään sille, etteivät kykene tekemään töitä (siis sairaat, vanhukset, opiskelijat, lapset ja vastaavat), saavat enemmän tuloja kuin nykyisin, koska meillä onn siihen vara kun puolet veroistamme ei kulu työttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin.

    Työttömyystuki ei siis tulisi kasvamaan nykyisestä, mutta muut tuet kasvaisivat. Tällä estetään se, etteivät kansalaiset jättäydy työttömiksi (tekisivät niin jos tuki olisi liian suuri). Ei siis kansalaispalkan tapainen.

    Eli, otetaan nyt euroina että se selviää sinullekin. Olkoon kaikki nykyisessä tilanteessa olevia, jotta niitä on helppo vertailla. Työttömyystuki on siis maksimissaan 500 euroa kuussa. Kun hankkii itse tuloja, puolet tulosta vähentää tukea, kunnes se on nollassa. Eli jos tulot ovat yli tonnin, niin tukea ei saa yhtään.

    Sairauspäiväraha, eläke ja vastaava on sitten vähinään 2 000 euroa, koska sillä pitää elää hyvin. Siihen meillä on vara muutaman vuoden päästä kun työttömiä, eikä siitä aiheutuvia suuria kustannuksia ei enää ole. Nämä tuet tai miksi niitä nimitetään, riippuvat tietenkin tuloista, nuo ovat niitä vähimmäismääriä. Jos tulot ovat 5 000 €/kk, niin eläke on tietenkin suurempi kuin 2 000 €/kk, onko se nykyisin 60 % eli 3 000 euroa kuussa.

    "Kaikki viittaa siihen, että, vaikka yritätkin väittää toisin, yrität lyödä sosiaalivakuutukset (esim. sairasrahan) yhteen työttömyyskorvauksen kanssa ja luoda jonkunlaista kansalaispalkkaa. Vähän myöhemmin kirjoitat nimittäin: ”Tarvitsemmeko byrokratiaa? Eikö asiat voitaisi hoitaa sujuvasti ilman suuria turhia kustannuksia? Ilman seitsemää luukkua [esim. sairaskassaa, sosiaalitoimistoa, työttömyyskassaa?]? … Jos ihminen on sairas, eikö silloin riitä, että lääkäri toteaa sen ja automaatti maksaa siltä ajalta korvauksen [minkä korvauksen lääkäri maksaa, sairaskassan vai työttömyyskorvauksen? Jos on kyse nykyisestä sairasrahasta, mikä on ero tulevassa mallissasi?]? Jos ihmisen tulot alittavat minimin… automaatti maksaa puuttuvan määrän tukena [työttömyyskorvauksena?]? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa?” "

    Lääkäri ei maksa, hän kirjoittaa todistuksen että joku on sairas eikä voi tehdä töitä, aivan kuten nykyisinkin. Mutta sen käsittelyyn riittää yksi luukku, automaatti, jonne tiedot syötetään. Käytännössä se voi olla vaikka terveyskeskuksen virkailija, joka kirjoittaa tiedot järjestelmään, josta ne siirtyvät maksajalle (Kela). Sieltä ne voivat automaattisesti mennä maksatusjärjestelmään, joka maksaa sairauspäivärahan sairaalle.

    Siihen ei tarvita samojen tietojen täyttämistä kymmentä kertaa ja jokaiseen paperiin jonkun puumerkkiä. Jokainen seuraa omat asiansa eli varmistaa että ne ovat oikein. Jos tulee virhe, tuet peritään takaisin. On siis kansalaisen oman edun mukaista että hän saa oikean määrän päiviä eli sen mitä lääkäri todistukseen kirjoitti.

    "Aivan selvästi yrität luoda jonkunlaista kansalaispalkkasysteemiä työttömyyskorvauksesta, jossa eri sosiaalivakuutukset, esim. sairaskassa, lyödään yhteen työttömyyskorvauksen kanssa. Byrokratian poistaminen ja ”eri luukkujen yhteen lyöminen” on juuri yksi kansalaispalkan päätavoitteista."

    Kyllä tuo on aivan sinun keksimääsi. Olen muuttamassa vain työttömyysturvalakia, en muuta. Kaikki muut mahdollistuvat jos työttömyys poistuu, verot puolittuvat ja ostovoima kaksinkertaistuu.

    Mihin tarvitsemme nykyisin byrokratiaa? Se toimintaketju, jonka nykyisin hoitaa satavuotta vanhalla tavalla ihmiset lähettämättä toisilleen papereita, voidaan siirtää koneelle, jonka ohjeina ovat nykyiset lakimme, niin sairaudesta, työttömyydestä, lapsuudesta, vanhuudesta, työkyvyttömyydestä ja muusta. Kun tieto on kerran olemassa, se voidaan käyttää aivan kaikissa instanseissa. Sitä ei tarvitse niputtaa yhteen. Koneet pystyvät laskemaan sinullekin vaikka sata eri tukea, jotka voivat riippua toisistaan ja saat niiden yhteismäärän yhtenä summana ja paperin, jossa on eritelty kaikki sata tukeasi.

    Emme tarvitse toimintamallia, jossa jokaista yhteiskunnan maksamaa tukea käsitellään omassa organisaatiossaan ihmisten voimin ja allekirjoitetaan sata kertaa kymmen hyväksyntää virkakoneistossa.

    "Ehdotuksesi ei ole mikään uusi, yrität vaan kiertää totuuden ja puhua mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Antaisit joskus periksi! Muuten ihmiset alkavat pitää sinua tyhmänä tai sumuttajana. "

    Annan heti periksi jos joku osoittaa jonkun esittämänä asian vääräksi, paikkansapitämättömäksi tai muuten mahdottomaksi.

    Ehdotuksestani ei tule kansalaispalkkaa vaikka sinä ja tuhat muuta niin väittäisitte. Minun ehdotukseni koskee ainoastaan ja vain rangaistusten poistamista itsensä työllistämiseltä tai työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille. Kaikki muu, mitä olen kertonut, ainoastaan mahdollistuu. Siitä päätetään sitten erikseen.

    Minun ehdotuksessani työttömyystukea ei saa automaattisesti kaikki, vaan ainoastaan ne, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole. Et siis saa ehdotuksestani millään kansalaispalkkaa. Et vaikka kuinka toistaisit sitä sanaa.

    Ja kuten sanoin, sillähän ei ole merkitystä onko se uusi vai ei. Se kuitenkin poistaa työttömyyden, puolittaa verot ja kaksinkertaistaa ostovoiman. Miksi sinä vastustat sitä? Senkö takia että olet työtön etkä halua tehdä töitä?

    Enhän minä käyttänytkään nykyisestä työttömyysturvasta nimeä sosiaaliturva! Mutta työttömyysturva sinun ehdotuksessasi muistuttaa kuitenkin enemmän valtion sosiaaliturvaa kuin nykyistä työttömyysturvaa.

    Joko yritä tahallaan tehdä keskustelusta sekopäisen ja viedä sen sivuraiteille tai sitten on jossain muualla vika.

    Nyt heitti yli meikäläisen hilseen!

    Sosiaaliturva on se viimeinen turva. Eli kun ei ole itsellä mitään rahaksi muutettavaa, voi saada sosiaaliturvaa. Se ei siis toimi nimenä. Kuten itsekin sanot, asioilla pitää olla oikea nimi.

    Työttömyysturva on hyvä nimi, työttömyydestähän sen turvan saa. Kerrohan miksi haluat erottaa kaksi kansalaista, joista toinen tekee kahdeksan tuntia palkkatyötä ja ensimmäinen kahdeksan tuntia palkkatyötä ja iltaisin linnunpönttöjä, joita myy silloin tällöin ja saa muutaman euron? Toisella olisi työttömyysturva, mutta ensimmäisellä ei olisi. Miksi?

    Kun näiltä molemmilta loppuu se palkkatyö, niin se joka ei tehnyt muuta kuin sen palkkatyön, sinä myöntäisit työttömyystuen, mutta sille ensimmäiselle, joka myi muutaman linnunpöntön sen palkkatyön lisäksi, han saisi valtion sosiaalituen.

    Eikö tämä ajatusmallisis ole aika ihmeellinen? Eikö kaikki työ voisi olla työttömyyden suhteen samanarvoista? Jos tuloja ei tule riittävästi, saa työttömyystukea, riippumatta siitä, mistä ne tulot tulevat?

    Jos toimimme järkevästi, kaikki työikäiset ja työkykyiset olisivat saman työttömyysturvalain alaisuudessa. Eihän ole mitään järkeä jakaa ihmisiä kahteen osaan ja molemmilla olisi samanlainen järjestelmä, jonka kustannukset olisivat kaksinkertaiset?

    Ja sitten kun sama ihminen voi olla molemmissa, täytyy vielä olla kolmas järjestelmä, joka hoitaa tiedonvälitystä näiden kahden järjestelmän välillä. Aivan hullu tuo sinun ajatuksesi. Byrokratiaa vain lisää.

    Mutta voit käyttää sosiaalituen nimeä, mutta muille kyllä riittää työttömyysturva nimi. Se sopii kaikilla työikäisille ja työkykyisille. Aivan kaikille.

    Sinulla on näköjään taas sotkeutunut kaksi sanaa. Työttömyysturva ja työttömyyskorvaus. Ne ovat aivan eri asioita. Älä sotke niitä keskenään.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    ”Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.”

    Enhän minä käyttänytkään nykyisestä työttömyysturvasta nimeä sosiaaliturva! Mutta työttömyysturva sinun ehdotuksessasi muistuttaa kuitenkin enemmän valtion sosiaaliturvaa kuin nykyistä työttömyysturvaa.

    Joko yritä tahallaan tehdä keskustelusta sekopäisen ja viedä sen sivuraiteille tai sitten on jossain muualla vika.

    Minä olen puhunut työttömyysturvasta alusta saakka, sen laajentamista koskemaan kaikki työikäisiä ja työkykyisiä. Eihän meillä kansalaisistakaan puhuttaessa eroteta heitä naisiksi ja miehiksi, vaikka kaikki tietävät että kansalaiset eivät ole pelkkiä miehiä.

    Työttömyysturva taas kuvaa kaikkia kansalaisia, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Eivät siis ole kokonaan sairaita, kokonaan eläkeellä, kokonaan lapsia, kokonaan opsikelijoita.

    Et pysty erottamaan millään loogisella perusteella työikäisiä ja työkykyisiä toisistaan. Nythän sitä on yritetty keinotekoisesti ja tuloksena on suuri työttömyys.

    Kukahan tässä yrittää viedä sivuraiteille? Kun sinä huomasit, että ehdotukseni on hyvä, et halunnut myöntää sitä, vaan aloit hakemaan uusia nimityksiä olemassa oleville asioille, jotta sinun alkuperäiset ajatuksesti unohdettaisiin. Myönnä nyt suoraan, että työttömyysturvan laajennus koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä on hyvä ehdotus.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Nyt heitti yli meikäläisen hilseen!

    Tuo kai tarkoittaa sitä, että ymmärsit lopultakin asian?

    Suosittelen sinullekin yhteydenottamista päättäjiin. Kuntapäättäjiin, ammattiyhdistyspäättäjiin, puoluepäättäjiin, yritysmaailman päättäjiin ja esittämään heille, että maassamme poistettaisiin rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Eri taso
    ---------
    Koska ehdotukseni ei ole kansalaispalkka, työttömyyden vuoksi maksettava tuki ei ole tarkoitettu normaaliin elämiseen, vaan siihen, että työttömänä oleva pystyy tulemaan toimeen. Aivan kuten nykyäänkin.

    Eri taso koskien muita kuin työttömiä tuen saajia taas tarkoittaa sitä, että sellaiset kansalaiset, jotka eivät itse mahda mitään sille, etteivät kykene tekemään töitä (siis sairaat, vanhukset, opiskelijat, lapset ja vastaavat), saavat enemmän tuloja kuin nykyisin, koska meillä onn siihen vara kun puolet veroistamme ei kulu työttömyydestä aiheutuviin kustannuksiin.

    Työttömyystuki ei siis tulisi kasvamaan nykyisestä, mutta muut tuet kasvaisivat. Tällä estetään se, etteivät kansalaiset jättäydy työttömiksi (tekisivät niin jos tuki olisi liian suuri). Ei siis kansalaispalkan tapainen.

    Eli, otetaan nyt euroina että se selviää sinullekin. Olkoon kaikki nykyisessä tilanteessa olevia, jotta niitä on helppo vertailla. Työttömyystuki on siis maksimissaan 500 euroa kuussa. Kun hankkii itse tuloja, puolet tulosta vähentää tukea, kunnes se on nollassa. Eli jos tulot ovat yli tonnin, niin tukea ei saa yhtään.

    Sairauspäiväraha, eläke ja vastaava on sitten vähinään 2 000 euroa, koska sillä pitää elää hyvin. Siihen meillä on vara muutaman vuoden päästä kun työttömiä, eikä siitä aiheutuvia suuria kustannuksia ei enää ole. Nämä tuet tai miksi niitä nimitetään, riippuvat tietenkin tuloista, nuo ovat niitä vähimmäismääriä. Jos tulot ovat 5 000 €/kk, niin eläke on tietenkin suurempi kuin 2 000 €/kk, onko se nykyisin 60 % eli 3 000 euroa kuussa.

    "Kaikki viittaa siihen, että, vaikka yritätkin väittää toisin, yrität lyödä sosiaalivakuutukset (esim. sairasrahan) yhteen työttömyyskorvauksen kanssa ja luoda jonkunlaista kansalaispalkkaa. Vähän myöhemmin kirjoitat nimittäin: ”Tarvitsemmeko byrokratiaa? Eikö asiat voitaisi hoitaa sujuvasti ilman suuria turhia kustannuksia? Ilman seitsemää luukkua [esim. sairaskassaa, sosiaalitoimistoa, työttömyyskassaa?]? … Jos ihminen on sairas, eikö silloin riitä, että lääkäri toteaa sen ja automaatti maksaa siltä ajalta korvauksen [minkä korvauksen lääkäri maksaa, sairaskassan vai työttömyyskorvauksen? Jos on kyse nykyisestä sairasrahasta, mikä on ero tulevassa mallissasi?]? Jos ihmisen tulot alittavat minimin… automaatti maksaa puuttuvan määrän tukena [työttömyyskorvauksena?]? Mihin me tarvitsemme byrokratiaa?” "

    Lääkäri ei maksa, hän kirjoittaa todistuksen että joku on sairas eikä voi tehdä töitä, aivan kuten nykyisinkin. Mutta sen käsittelyyn riittää yksi luukku, automaatti, jonne tiedot syötetään. Käytännössä se voi olla vaikka terveyskeskuksen virkailija, joka kirjoittaa tiedot järjestelmään, josta ne siirtyvät maksajalle (Kela). Sieltä ne voivat automaattisesti mennä maksatusjärjestelmään, joka maksaa sairauspäivärahan sairaalle.

    Siihen ei tarvita samojen tietojen täyttämistä kymmentä kertaa ja jokaiseen paperiin jonkun puumerkkiä. Jokainen seuraa omat asiansa eli varmistaa että ne ovat oikein. Jos tulee virhe, tuet peritään takaisin. On siis kansalaisen oman edun mukaista että hän saa oikean määrän päiviä eli sen mitä lääkäri todistukseen kirjoitti.

    "Aivan selvästi yrität luoda jonkunlaista kansalaispalkkasysteemiä työttömyyskorvauksesta, jossa eri sosiaalivakuutukset, esim. sairaskassa, lyödään yhteen työttömyyskorvauksen kanssa. Byrokratian poistaminen ja ”eri luukkujen yhteen lyöminen” on juuri yksi kansalaispalkan päätavoitteista."

    Kyllä tuo on aivan sinun keksimääsi. Olen muuttamassa vain työttömyysturvalakia, en muuta. Kaikki muut mahdollistuvat jos työttömyys poistuu, verot puolittuvat ja ostovoima kaksinkertaistuu.

    Mihin tarvitsemme nykyisin byrokratiaa? Se toimintaketju, jonka nykyisin hoitaa satavuotta vanhalla tavalla ihmiset lähettämättä toisilleen papereita, voidaan siirtää koneelle, jonka ohjeina ovat nykyiset lakimme, niin sairaudesta, työttömyydestä, lapsuudesta, vanhuudesta, työkyvyttömyydestä ja muusta. Kun tieto on kerran olemassa, se voidaan käyttää aivan kaikissa instanseissa. Sitä ei tarvitse niputtaa yhteen. Koneet pystyvät laskemaan sinullekin vaikka sata eri tukea, jotka voivat riippua toisistaan ja saat niiden yhteismäärän yhtenä summana ja paperin, jossa on eritelty kaikki sata tukeasi.

    Emme tarvitse toimintamallia, jossa jokaista yhteiskunnan maksamaa tukea käsitellään omassa organisaatiossaan ihmisten voimin ja allekirjoitetaan sata kertaa kymmen hyväksyntää virkakoneistossa.

    "Ehdotuksesi ei ole mikään uusi, yrität vaan kiertää totuuden ja puhua mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Antaisit joskus periksi! Muuten ihmiset alkavat pitää sinua tyhmänä tai sumuttajana. "

    Annan heti periksi jos joku osoittaa jonkun esittämänä asian vääräksi, paikkansapitämättömäksi tai muuten mahdottomaksi.

    Ehdotuksestani ei tule kansalaispalkkaa vaikka sinä ja tuhat muuta niin väittäisitte. Minun ehdotukseni koskee ainoastaan ja vain rangaistusten poistamista itsensä työllistämiseltä tai työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille. Kaikki muu, mitä olen kertonut, ainoastaan mahdollistuu. Siitä päätetään sitten erikseen.

    Minun ehdotuksessani työttömyystukea ei saa automaattisesti kaikki, vaan ainoastaan ne, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole. Et siis saa ehdotuksestani millään kansalaispalkkaa. Et vaikka kuinka toistaisit sitä sanaa.

    Ja kuten sanoin, sillähän ei ole merkitystä onko se uusi vai ei. Se kuitenkin poistaa työttömyyden, puolittaa verot ja kaksinkertaistaa ostovoiman. Miksi sinä vastustat sitä? Senkö takia että olet työtön etkä halua tehdä töitä?

    ” Ehdotuksestani ei tule kansalaispalkkaa vaikka sinä ja tuhat muuta niin väittäisitte… Minun ehdotuksessani työttömyystukea ei saa automaattisesti kaikki, vaan ainoastaan ne, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole. Et siis saa ehdotuksestani millään kansalaispalkkaa.”

    Kuka sanoo, että kansalaispalkka tarkoittaa sitä, että ei tarvitse tehdä työtä (”Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole.”)?

    Ensinnäkään ei ole mitään virallista kansalaispalkan määritelmää, porvareilla on omansa ja kommunisteilla omansa.

    Alkuperäisessä, uusliberalistisessa, Milton Fridemanin, kansalaispalkkaehdotuksessa ehdotetaan juuri tuota mitä sinä ehdotat, tietyn tulorajan alapuolella olevat ihmiset saisivat valtiolta avustusta X prosenttia ko. tulorajan ja omien tulojensa välisestä erotuksesta: ” Milton Friedman on tunnettu myös kansalaispalkka-ajatuksen ensimmäisenä esittäjänä. Friedman ehdotti v. 1967 ns. negatiivista tuloverotusta, jossa tietyn tulorajan alapuolella olevat ihmiset saisivat valtiolta avustusta X prosenttia ko. tulorajan ja omien tulojensa välisestä erotuksesta.” http://fi.wikipedia.org/wiki/Milton_Friedman Alkuperäinen kansalaispalkkaehdotus ei siis tarkoita sitä, että ei tarvitse tehdä työtä. Friedmanin kansalaispalkkaehdotus on siis juuri sama kuin se, mitä sinä jankutat täällä päivät pitkäänsä!

    Työttömyyslakiehdotuksessasi on siis kyse kansalaispalkasta. Uutta uudessa työttömyysturvalakiehdotuksessasi on se, että yrität tehdä työttömyyskorvauksesta kansalaispalkkaa.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Tuo kai tarkoittaa sitä, että ymmärsit lopultakin asian?

    Suosittelen sinullekin yhteydenottamista päättäjiin. Kuntapäättäjiin, ammattiyhdistyspäättäjiin, puoluepäättäjiin, yritysmaailman päättäjiin ja esittämään heille, että maassamme poistettaisiin rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille.

    "Tuo kai tarkoittaa sitä, että ymmärsit lopultakin asian?"

    Ei, vaan sitä mitä sanoin, heitti yli hilseen.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Minä olen puhunut työttömyysturvasta alusta saakka, sen laajentamista koskemaan kaikki työikäisiä ja työkykyisiä. Eihän meillä kansalaisistakaan puhuttaessa eroteta heitä naisiksi ja miehiksi, vaikka kaikki tietävät että kansalaiset eivät ole pelkkiä miehiä.

    Työttömyysturva taas kuvaa kaikkia kansalaisia, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Eivät siis ole kokonaan sairaita, kokonaan eläkeellä, kokonaan lapsia, kokonaan opsikelijoita.

    Et pysty erottamaan millään loogisella perusteella työikäisiä ja työkykyisiä toisistaan. Nythän sitä on yritetty keinotekoisesti ja tuloksena on suuri työttömyys.

    Kukahan tässä yrittää viedä sivuraiteille? Kun sinä huomasit, että ehdotukseni on hyvä, et halunnut myöntää sitä, vaan aloit hakemaan uusia nimityksiä olemassa oleville asioille, jotta sinun alkuperäiset ajatuksesti unohdettaisiin. Myönnä nyt suoraan, että työttömyysturvan laajennus koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkykyisiä on hyvä ehdotus.

    "Kun sinä huomasit, että ehdotukseni on hyvä, et halunnut myöntää sitä, vaan aloit hakemaan uusia nimityksiä olemassa oleville asioille, jotta sinun alkuperäiset ajatuksesti unohdettaisiin."

    Tietääkseni ehdotuksesi ei ole voimassa oleva enkä siis keksi uusia nimityksiä "olemassaoleville" asioille.

    "...sinun alkuperäiset ajatuksesti unohdettaisiin."

    Tämä ehkä sanoo alkuperäisestä kirjoittajasta enemmän kuin minusta!

    Palataanpa alkuun.

    Minä siis olen ehdottanut, että maassamme poistettaisiin rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille, muuttamalla työttömyysturvalakia siten, että työttömyysturva olisi olemassa kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä kansalaisilla ja työttömyysturvaan kuuluvan työttömyystuen määrä määräytyisi joko työajan tai saadun tulon mukaan, kansalaisen valinnan mukaan.

    Kannatatko tätä vai et?

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    "Tuo kai tarkoittaa sitä, että ymmärsit lopultakin asian?"

    Ei, vaan sitä mitä sanoin, heitti yli hilseen.

    Minä siis olen ehdottanut, että maassamme poistettaisiin rangaistukset itsensä työllistämiseltä ja työpaikan synnyttämiseltä itselle tai toisille, muuttamalla työttömyysturvalakia siten, että työttömyysturva olisi olemassa kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä kansalaisilla ja työttömyysturvaan kuuluvan työttömyystuen määrä määräytyisi joko työajan tai saadun tulon mukaan, kansalaisen valinnan mukaan.

    Kannatatko tätä vai et?

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    ” Ehdotuksestani ei tule kansalaispalkkaa vaikka sinä ja tuhat muuta niin väittäisitte… Minun ehdotuksessani työttömyystukea ei saa automaattisesti kaikki, vaan ainoastaan ne, jotka ovat työikäisiä ja työkykyisiä. Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole. Et siis saa ehdotuksestani millään kansalaispalkkaa.”

    Kuka sanoo, että kansalaispalkka tarkoittaa sitä, että ei tarvitse tehdä työtä (”Ja tuen saadakseen heidän on otettava vastaan työvoimatoimiston osoittama työ. Kansalaispalkassa näin ei ole.”)?

    Ensinnäkään ei ole mitään virallista kansalaispalkan määritelmää, porvareilla on omansa ja kommunisteilla omansa.

    Alkuperäisessä, uusliberalistisessa, Milton Fridemanin, kansalaispalkkaehdotuksessa ehdotetaan juuri tuota mitä sinä ehdotat, tietyn tulorajan alapuolella olevat ihmiset saisivat valtiolta avustusta X prosenttia ko. tulorajan ja omien tulojensa välisestä erotuksesta: ” Milton Friedman on tunnettu myös kansalaispalkka-ajatuksen ensimmäisenä esittäjänä. Friedman ehdotti v. 1967 ns. negatiivista tuloverotusta, jossa tietyn tulorajan alapuolella olevat ihmiset saisivat valtiolta avustusta X prosenttia ko. tulorajan ja omien tulojensa välisestä erotuksesta.” http://fi.wikipedia.org/wiki/Milton_Friedman Alkuperäinen kansalaispalkkaehdotus ei siis tarkoita sitä, että ei tarvitse tehdä työtä. Friedmanin kansalaispalkkaehdotus on siis juuri sama kuin se, mitä sinä jankutat täällä päivät pitkäänsä!

    Työttömyyslakiehdotuksessasi on siis kyse kansalaispalkasta. Uutta uudessa työttömyysturvalakiehdotuksessasi on se, että yrität tehdä työttömyyskorvauksesta kansalaispalkkaa.

    Kansalaispalkka nimitys on kai Soininvaaran aikaansaannos meillä Suomessa. Hänen kanssaan keskusteltuani ja hänen määrittelyjää luettuani (niitä on valittavan monta versiota) olen saanut sen käsityksen, että kansalaispalkka on kaikille maksettava raha, joka ei edellytä työn tekemistä eikä muita tukia.

    Olen samaa mieltä että ei ole olemassa yhtä virallista määritelmää, joten Soininvaaran määritelmä on kai se mitä sanotaan kansalaispalkaksi.

    Friedemanin ajatus oli, että kaikki tuet yhdistetään ja jokaisen on tultava toimeen samalla tuella. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kansalainen, joka tarvitsee erikoiskulkuneuvoja, erikoishuonekaluja, avustusta tai muuta, ei selviä hengissä kansalaispalkalla. Myöskään vanhus ei pysty elämään kuten hänen kuuluisi jos olisi vain kansalaispalkka, työssä olijat eivät viitsisi tehdä työtä, koska eläkkeellä päästyään eläke olisi kansalaipalkka vaikka kuinka paljon tekisi. Ei siis kannattaisi tehdä töitä. Siksi se on tuhoontuomittu ajatus.

    Minun ehdotukseni lähtee siitä, että vain työikäisille ja työkykyisille maksetaan tätä surkeaa tukea, muille taas eri laskentaperusteilla saatavaa tukea, joka vastaa kansalaisen entistä tuloa. Tulot eivät siis radikaalisti vähene vaikka joutuu sairaseläkkeelle, äitiys lomalle tai normaalille eläkkeelle ja ne riippuvat aikaisemmasta tulosta, aivan kuten nykyisinkin tekevät.

    Työikäisille ja työkykyisille ei makseta liian suurta tukea, koska liian suuri tuki estää työn tekemisen kun tuellakin tulee hyvin toimeen. Mutta koska ehdotukseni toteuttaminen poistaa työttömyyden, on kaikille tarjolla työtä, joten kenenkään ei lyhyitä jaksoja lukuunottamatta tarvitse elää tällä mitättömällä, pienellä tuella, vaan heti kohta löytyy taas työtä.

    Ei siis ole ehdotukseni Friedemanin mukainen, eikä kenenkään muunkaan kansalaispalkan mukainen. Kansalaispalkalla on muutenkin negatiivinen sävy, joten sitä ei kannata sotkea esitykseeni. Sitä valtion sosiaaliavustusta voit itse käyttää, mutta älä sotke sitä muiden ajatuksiin.

    Poliisi on poliisi, mutta sinä voit sanoa heitä sinitakeiksi, pollareiksi, valkovuokoiksi, pamputtajiksi tai miksi haluat. Kunhan asiallisessa keskustelussa nimität heitä poliiseiksi.

    On sinulla vaikeaa. Yrität muuttaa esitystäni kaiken aikaa, kun et enää keksi alkuperäisestä mitään huonoa.

    >>Työikäisille ja työkykyisille ei makseta liian suurta tukea, koska liian suuri tuki estää työn tekemisen kun tuellakin tulee hyvin toimeen.>>

    Totta tämä on, ja nykyinen käytäntö vie työpaikkoja. Monet elävät sellaisilla ansiosidonnaisilla työttömyyspäivärahoilla, että tulevat toimeen pitkään tekemättä mitään työtä.

    Välillä voivat tehdä hetken jotakin, jotta pääsevät takaisin liiton päivärahoille. Nämä ansiosidonnaista päivärahaa saavat vievät myös jatkuvasti työpaikkoja niiltä, jotka elävät mm. pelkän työmarkkinatuen varassa, eli pienemmällä toimeentulolla kuin ansiosidonnaista saavat.

    Ansiosidonnaista saavat hakeutuvat mielellään hetkeksi pätkätöihin, jolloin mm. uusia pysyviä ja hyväpalkkaisia työpaikkoja ei aukea tarpeeksi.

    >>Mutta koska ehdotukseni toteuttaminen poistaa työttömyyden, on kaikille tarjolla työtä, joten kenenkään ei lyhyitä jaksoja lukuunottamatta tarvitse elää tällä mitättömällä, pienellä tuella, vaan heti kohta löytyy taas työtä.>>

    Malli, josta puhut, on hyvä kokonaisuutta ajatellen. Se mahdollistaa kunnollisten työpaikkojen syntymisen, vähentää byrokratiaa, nopeuttaa papereiden käsittelyä, luo mahdollisuuksia kaikille ja tasapainottaa eriarvoisuutta, josta kärsivät eniten nyt juuri yritteliäät ihmiset (työssäkäyvät), pienituloiset pitkäaikaistyöttömät ja pienituloiset työkykyiset.

    Äänestä

  • pitkän aikaa työtön ollut kirjoitti:

    Ansiosidonnainen on 700 euroa kuukaudessa puhtaana. Siitä vuokra pois joka on runsas puolet tuosta summasta. Ulkomaanmatkoja ei näillä tuloilla tehdä. Elän hyvin vaatimattomasti. Minulle riittää niukka ravinto sekä runsas ulkoileminen antavat mielihyvää.
    Toki joskus olisi ihanaa matkustaa tai mennä vaikkapa kasvohoitoon tms. Olen unohtanut sellaiset haaveet. Saan olla terve se on paras asia elämässä.
    Kapakoita en ole harrastanut milloinkaan, eikä näillä tuloilla sellaiseen olisi edes varaa.
    Mikä on ollessa ja elellessä. Minua saa kadehtia aivan vapaasti. Toki työtä ottaisin jos vain saisin.

    Sellainen maininta, että en ole ehdotuksessani poistamassa ansiosidonnaisia, koska niiden varassa ei voi olla kuin sen 500 päivää. Kun työpaikkoja saa vapaasti synnyttää, niin ei ole helppoa olla ansiosidonnaisella muutaman vuoden kuluttua, vaan joutuu heti kohta työhön. Joten ansiosidonnainen saa olla olemassa, vaikka sillä onkin kertomiasi haittoja, varsinkin nyt kun työttömyyttä on runsaasti. Sen merkitys kuitenkin vähenee nopeasti työllisyyden kasvaessa.

    Toivokaamme, että hallitus tulisi järkiinsä ja muuttaisi työttömyysturvalakiamme jotta kaikki saisivat tehdä työtä.

    Ja sitten muille lukijoille. Muistakaa että viestittäminen päättäjille auttaa asiassa. Moni päättäjä ei ymmärrä asiaa ensimmäisellä eikä toisella yhteydenottokerralla, vaan he tarvitsevat useita yhteydenottoja. Kun jokainen muistuttaa asiasta ja kertoo sen vähän eri sanoin, niin hiljalleen ne päättäjätkin ymmärtävät asian ja asiat saadaan kuntoon.

    Äänestä

  • siiri kirjoitti:

    Ansiosidonnainen on 700 euroa kuukaudessa puhtaana. Siitä vuokra pois joka on runsas puolet tuosta summasta. Ulkomaanmatkoja ei näillä tuloilla tehdä. Elän hyvin vaatimattomasti. Minulle riittää niukka ravinto sekä runsas ulkoileminen antavat mielihyvää.
    Toki joskus olisi ihanaa matkustaa tai mennä vaikkapa kasvohoitoon tms. Olen unohtanut sellaiset haaveet. Saan olla terve se on paras asia elämässä.
    Kapakoita en ole harrastanut milloinkaan, eikä näillä tuloilla sellaiseen olisi edes varaa.
    Mikä on ollessa ja elellessä. Minua saa kadehtia aivan vapaasti. Toki työtä ottaisin jos vain saisin.

    Uskoisin että kirjoittaja tarkoitti näitä ansiosidonnaisen saajia, jotka saavat sitä 1 500 euroa ja enemmän kun ovat 10 kuukautta 5 000 euron kuukausipalkalla urakkahommissa ja jäävät sitten 500 päivän ansiosidonnaiselle.

    700 on niin vähän, että sillä juuri ja juuri tulee toimeen. Asumistukihan korottaa useimmiten 500 euron kuukausituella olevien tuloja, joten tuki on sinulla samaa luokkaa. Mutta sillä pärjää, ja jos kaikille olisi töitä tarjolla, sillä pärjäisi muutaman viikon että ehtii saada uuden työpaikan.

    Koska sinullakin on aikaa, suosittelen ottamaan ohjelmaan yhden tai kaksi kirjettä, sähköpostia tai vastaavaa tehtäväksi ja lähetettäväksi kunnan päättäjille, valtion päättäjille, ammattiyhdistysliikkeen päättäjille ja yrityspuolen päättäjille. Vuoroviikoin kullekin ryhmälle.

    Vuodessa se tekee 50 tai 100 viestiä. Jos työttömiä on puoli miljoonaa ja joka kymmenes lähettää näin, niin päättäjämme saavat 2.5 - 5 miljoonaa viestiä vuodessa. Jos päättäjiin kuuluu 100 000, niin yhdelle tulee viestejä 25 - 50 viestiä. Siitä varmaan heikomminkin ymmärätävä jo tietää mitä kannattaisi tehdä.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Kansalaispalkka nimitys on kai Soininvaaran aikaansaannos meillä Suomessa. Hänen kanssaan keskusteltuani ja hänen määrittelyjää luettuani (niitä on valittavan monta versiota) olen saanut sen käsityksen, että kansalaispalkka on kaikille maksettava raha, joka ei edellytä työn tekemistä eikä muita tukia.

    Olen samaa mieltä että ei ole olemassa yhtä virallista määritelmää, joten Soininvaaran määritelmä on kai se mitä sanotaan kansalaispalkaksi.

    Friedemanin ajatus oli, että kaikki tuet yhdistetään ja jokaisen on tultava toimeen samalla tuella. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kansalainen, joka tarvitsee erikoiskulkuneuvoja, erikoishuonekaluja, avustusta tai muuta, ei selviä hengissä kansalaispalkalla. Myöskään vanhus ei pysty elämään kuten hänen kuuluisi jos olisi vain kansalaispalkka, työssä olijat eivät viitsisi tehdä työtä, koska eläkkeellä päästyään eläke olisi kansalaipalkka vaikka kuinka paljon tekisi. Ei siis kannattaisi tehdä töitä. Siksi se on tuhoontuomittu ajatus.

    Minun ehdotukseni lähtee siitä, että vain työikäisille ja työkykyisille maksetaan tätä surkeaa tukea, muille taas eri laskentaperusteilla saatavaa tukea, joka vastaa kansalaisen entistä tuloa. Tulot eivät siis radikaalisti vähene vaikka joutuu sairaseläkkeelle, äitiys lomalle tai normaalille eläkkeelle ja ne riippuvat aikaisemmasta tulosta, aivan kuten nykyisinkin tekevät.

    Työikäisille ja työkykyisille ei makseta liian suurta tukea, koska liian suuri tuki estää työn tekemisen kun tuellakin tulee hyvin toimeen. Mutta koska ehdotukseni toteuttaminen poistaa työttömyyden, on kaikille tarjolla työtä, joten kenenkään ei lyhyitä jaksoja lukuunottamatta tarvitse elää tällä mitättömällä, pienellä tuella, vaan heti kohta löytyy taas työtä.

    Ei siis ole ehdotukseni Friedemanin mukainen, eikä kenenkään muunkaan kansalaispalkan mukainen. Kansalaispalkalla on muutenkin negatiivinen sävy, joten sitä ei kannata sotkea esitykseeni. Sitä valtion sosiaaliavustusta voit itse käyttää, mutta älä sotke sitä muiden ajatuksiin.

    Poliisi on poliisi, mutta sinä voit sanoa heitä sinitakeiksi, pollareiksi, valkovuokoiksi, pamputtajiksi tai miksi haluat. Kunhan asiallisessa keskustelussa nimität heitä poliiseiksi.

    On sinulla vaikeaa. Yrität muuttaa esitystäni kaiken aikaa, kun et enää keksi alkuperäisestä mitään huonoa.

    "Olen samaa mieltä, että ei ole olemassa yhtä virallista määritelmää, joten Soininvaaran määritelmä on kai se, mitä sanotaan kansalaispalkaksi."

    Kuinka Soininvaaran määritelmä voi olla se, jota sanotaan kansalaispalkaksi, jos sillä ei ole mitään virallista määritelmää?

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    "Olen samaa mieltä, että ei ole olemassa yhtä virallista määritelmää, joten Soininvaaran määritelmä on kai se, mitä sanotaan kansalaispalkaksi."

    Kuinka Soininvaaran määritelmä voi olla se, jota sanotaan kansalaispalkaksi, jos sillä ei ole mitään virallista määritelmää?

    Se voi olla siksi, että hän on suomalainen ja on antanut sille joitakin ominaisuuksia. Ensimmäisen oikeudella siis kansalaispalkka voisi olla sellainen. Sitähän ei ole määritelty, joten jos joku virallinen instanssi määrittelee kansalaispalkan, niin sitten hyväksytään se.

    Minusta koko kansalaispalkasta puhuminsen voisi lopettaa koska ideaalisena se ei tule onnistumaan ja muutettuna käytännössä toimivaksi se ei enää vastaa mielikuvaa kansalaispalkasta.

    Kansalaispalkan kai suurin osa ihmisistä mieltää yhteiskunnan säännöllisesti maksettavaksi rahaksi, jonka saa aivan jokainen ihminen, riippumatta siitä, onko hän työikäinen, työkykyinen, vanhus, lapsi, opiskelja tai missa muussa asemassa hyvänsä.

    Jos mitään muuta tukea ei olisi, niin kaikille maksettavalla palkalla osa ei tulisi toimeen vaan kuolisi ja toiset taas tulisivat niin hyvin toimeen etteivät tekisi mitään työtä vaikka olisivat työikäisiä ja työkykyisiä. Jos jokaiselle maksetaan 500 euroa kuussa (vuodessa 31.5 miljardia yhteensä), sillä ei vielä elä. Jos maksetaan 1000 euroa (vuodessa 63 miljardia yhteensä), sillä elää 90 % suomalaisista. Jos maksetaan 1 500 euroa (vuodessa 94.5 miljardia yhteensä), sillä elää jo 99 % suomalaisista.

    Jos siis varmistetaan että 99 % ihmistä säilyy hengissä 1 500 euron kuukausitulolla, kuinka moni viitsii tehdä töitä? Näillä töissä olevien veroilla pitäisi kerätä 94 miljardia ja lisäksi joitakin miljardeja turvallisuuden, infrastruktuurin ja vastaavien ylläpitämiseksi. Eli verot kasvaisivat nykyistä tuntuvasti ja työhalut vastaavasti laskisivat tuntuvasti.

    Jos kansalaispalkka määritellään vai osaksi jotakin tukea (vaikka työttömyystukea, se on kyllä aika kaukana kansalaisten mieltämästä kansalaispalkasta. Kyllä työttömyystuki on silloin parempi nimi rahalle, joka työikäisille ja työkykyisille maksetaan työttömyyden kompensoimiseksi.

    Kun osoitan, että työttömyysturvasta uudessa lakiehdotuksessasi tulee periaatteessa jonkunlainen valtion sosiaaliturva/kansalaispalkka, käännätkin koko keskustelun ja väität, että minä yritän vääntää käsitteet ja tehdä nykyisestä työttömyysturvasta sosiaaliturvan/kansalaispalkan kaltaisen (”Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.”)

    Siis mitä tahansa sanonkin, tulee se kuin bumerangi takasin, yhtäkkiä se onkin minä, joka olen syyllistynyt siihen, mistä sinua syytän. Psykologiassa tätä kutsutaan projisoinniksi, ei myönnetä omia vikoja vaan heijastetaan ne toisiin. Keskusteluta tulee täysin sekopäinen. Hae apua!

    Pitkään jaksoit sinäkin yrittää keskustella nimimerkin kanssa, mutta älyttömäksi jankuttamisesksi se vaan menee.

    Olet aivan oikeassa siinäkin, että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä´, mutta tämä(kään) keskutelun yleinen perusasia ei mene Puppunikkarilla läpi.
    Puppugeneraattroin asia on populistista tuubaa,jossa mitään lähteitä ja viitteitä väitteidensä tueksi ei tule.Paitsi lainaukset omsta keskusteluista aikaisemmin.

    Väitteet kuitenkin sellaisia, että jokin lähde olisi vähintään esitettävä ("Olen nähnyt hallituksen salaisen hallitusohjelman,jossa on kirjattu työttömyyden ylläpito tavoitteeksi, salaisessa paikassa." Missä paikassa?:"Kun liikkuu paljon,niin näkee kaikenlaista". Että semmonen salaliitoteoria)

    Aina kun kysytään, miksi rangaistaan jne jne, pitäisi myös pystyä osoittamaan, että tosiaan 400 000 euron sankioita kansalaisille tuomitaan. Missä näin tehdään? Oikeuden päätös olisi valaiseva nähdä. Vai miten tällaisia rahallisia sanktioita jaetaaan? Tällaisista rangaistuksista tulee yleensä vaan Puppugeneraatorin omia päätelmiä joissa niisäkin oikaistaan kurveissa aika railakkaasti.

    Keskustelu Puppugeneraattroin kanssa voi olla hauskaa ajanvietettä, mutta mitään varsinaista kehittävää keskustelua siitä ei synny. Toienen vaan toistaa samoja mantrojaan edelleen, ja viikko viikon perään, vaikka asia olisi toiseksi todistettu tälläkin palstalla.(Vaite: menettää työttömyysturvansa koko loppuelämäkseen. Ei pidä paikkaansa, mutta väittää sitä edelleen)

    Samalla Puppunikkari haukkuu työttömiä, jotka ei mitään tee, ja itse hurskastelee, kuinka pitää lähteä tekemään pimeitä töitä! Ihan limbo.

    Miksi joku panttaaa jotain kehitettävää tuotetta kirjoituspöyän laatikossa, eikä kostona yhteiskunnalle lähde sitä toteuttamaan kun nykyiset tukimuodot eivät satu tyydyttämään? Mitä järkeä?

    Onnea vaan Pitkän aikaa työttömälle, jos jaksat yrittää ottaa selvää Puppunikkarin kirjelmöinnistä. Mä en enää lue niitä ollenkaan.

    Kun lueskelin teidän molempien "mittelyä" niin on vain ajatus/näkökulma erona.
    Työttömyysturvalakia on muuttettu minun tietääkseni monia kertoja esim. 90-luvun aikana ja myös 2000-luvulla joitain kertoja.

    Yleisesti kaikki muutokset ovat olleet HUONONNUKSIA tai KIRISTYKSIÄ työttömän suuntaan.
    On oikein että nim.m Hallitusnikkari ja muutkin esittävät jotain positivisia parannuksia siis sitä PORKKANAA kepin sijaan.

    En ymmärrä miksi päättäjät haluavat kurittaa osaa kansasta jatkuvasti ja täysin syyttä! Toimeentulo on senverran tärkeä asia kansalaisille, että jos halutaan korjauksia niin siihen on ennakkoluulottomat ja ostovoimaa parantavat ratkaisut mielestäni aina tervetulleita.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Kun osoitan, että työttömyysturvasta uudessa lakiehdotuksessasi tulee periaatteessa jonkunlainen valtion sosiaaliturva/kansalaispalkka, käännätkin koko keskustelun ja väität, että minä yritän vääntää käsitteet ja tehdä nykyisestä työttömyysturvasta sosiaaliturvan/kansalaispalkan kaltaisen (”Parempi siis sinunkin olisi käyttää kaikilla olevasta työttömyysturvasta nimeä työttömyysturva eikä muuttaa sitä eräänlaiseksi sosiaaliturvaksi, valtion sosiaalitueksi, koska meillä on jo olemassa sosiaaliturva käsite, joka huolehtii niistä, joilla ei ole työttömyysturvaa.”)

    Siis mitä tahansa sanonkin, tulee se kuin bumerangi takasin, yhtäkkiä se onkin minä, joka olen syyllistynyt siihen, mistä sinua syytän. Psykologiassa tätä kutsutaan projisoinniksi, ei myönnetä omia vikoja vaan heijastetaan ne toisiin. Keskusteluta tulee täysin sekopäinen. Hae apua!

    Mietihän taas vähän. Meillä on olemassa työttömyysturva. Siitä on laissa erotettu osa kansalaisista ilman mitään järkevää syytä. Miksi työttömyysturva nimi pitäisi muuttaa toiseksi jos mukaan otetaan tämä erotettu ryhmä?

    Otetaan esimerkki koulumaailmasta. Sanotaan että meillä on ryhmä, johon kuuluu 30 oppilasta. Kaikki ne, jotka ovat saaneet keskiarvoksi alle 8, kutsutaan luokkalaisiksi. Taas niitä, joiden keskiarvo on 8 tai yli, eivät kuulu luokkaan, vaan he ovat valtion sosiaaliparemmistoa.

    Kuulostaako järkevältä? Tämähän oli se sinun ajatuksesi työttömyysturvan osalta.

    Minusta on järkevämpää kutsua kaikkia kolmeakymmentä oppilasta luokkalaisiksi ja minusta on parempi sanoa että kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä kansalaisilla on työttömyysturva.

    Eikö sinusta koskaan tunnu, että ajatuksesi eivät ole oikein loogisia?

    Jos sinä vielä haluat vääntää työttömyysturvan eri nimiseksi samoille kansalaisille, niin perustelisit edes väitteesi. Miksi siis työttömyysturvan nimi pitäisi muuttaa erilaiseksi jos sen piirissä oleva saa muuta kuin palkkaa? Eikö kumpikin ole rahaa? Mikä suuri ero mielestäsi on sillä, että ne eurot maksaa joku välikäsi tai ne tulevat suoraan?

    Palkkatyöhän on sitä, että sinä teet vaikka saunavihtoja tunnin ja joku on ottanu sinut töihin 5 euron tuntipalkalla.

    Jos sinä teet tunnin saunavihtoja ja myyt ne itse jollekin 20 eurolla, maksaen siitä asiaankuuluvat verot ja muut maksut, mitä eroa siinä on tähän verrattuna kun joku maksaa sinulle 5 euroa tunnin vastan tekemisestä?

    Kun sinulla ei ole töitä ja olet maksanut veroja (joko suoraan tai hyväksikäyttämisen kautta), niin sinullahan on sopimusten mukaan oikeus saada tukea?

    Etkö sinä kansalaisena ole kummassakin tapauksessa tehnyt työtä ja saanut siitä tuloa ja maksanut veroja? Ensimmäisessä tapauksessa joku vain veti välistä 15 € - verot (jos maksoi). Miksi tämä hyväksikäyttö pitäisi nimittää omalla nimellään (työttömyysturva) tukemisen osalta?

    Eli miksi henkilö, jonka työn myynnissä on välikäsi, saisi eri nimistä tukea kuin se, joka myy itse tekemänsä?

    Entä sitten kansalainen, joka tekee neljä tuntia palkkatyötä ja neljä tuntia itsenäistä työtä? Onko hän sekä valtion sosiaalituella ja työttömyysturvalla? Meneekö monimutkaiseksi?

    Tämä seikka on muuten syy siihen, että lakikoneistomme ei kykene sallimaan työpaikkojen synnyttämistä, koska he eivät kykene määrittelemään kansalaista mihinkään kastiin jos hänen statuksensa muuttuu yhtenään. Siksipä se on onkin kielletty eli tehty rangaistavaksi.

    Seuraavassa lainaus Uusi työ-projektista.

    "Viime vuosina on enenevästi puhuttu mahdollisuudesta toimia erilaisissa rooleissa. Työntekijästä yrittäjäksi siirtyminen ei tarkoita sitä, että aina hylättäisiin aikaisempi asema kokonaan ja siirryttäisiin toiseen. Viranomais- ja oikeuskäytännössä tällaiset osittaiset ja väliaikaiset siirtymiset asemasta toiseen ovat ongelmallisia. Varsinkin silloin, jos työntekijänä oleva alkaa toiminimen avulla tehdä vähäisiä töitä aikaisemmalle työnantajalleen, olosuhteissa ei yleensä tapahdu sellaista yrittäjämäistymistä, että asianomaista voitaisiin pitää tosiasiallisin perustein tässä roolissa yrittäjänä. "

    Näistä ongelmista projektissa on kerrottu satoja sivuja. Kaikki ne jountuvat siitä asiasta, että yritetään keinotekoisesti erottaa kansalaiset kahdeksi (sinunkin mielestäsi erinimiseksi) ryhmäksi, joille on eri lait. Kun se ei helposti onnistu, sitä itsepintaisesti jatketaan ja kirjataan pikkutarkkoja asioita, joiden perusteella yritetään erottaa kaksi ryhmää homogeenisestä massasta. Sehän ei onnistu, sen olemme nähneet. Se maksaa vuositasolla 40 miljardia euroa eli jokaiselle jokaisen kansalaisen tulojen verran.

    Ja ratkaisu olisi hyvin yksinkertainen. Ei yritetä jakaa homogeenista massaa, vaan pidetään se yhtenä ryhmänä ja kas kummaa, se tuplaa jokaisen meidän elintasomme, ostovoimamme ja puolittaa veromme. Siis työttömyysturva kaikille.

    "Eikö sinusta koskaan tunnu, että ajatuksesi eivät ole oikein loogisia?
    Jos sinä vielä haluat vääntää työttömyysturvan eri nimiseksi samoille kansalaisille, niin perustelisit edes väitteesi."

    Niin, minähän se tietysti väännän käsitteet ja teen työttömyysturvasta jotain, mitä se tällä hetkellä ei ole eikä tule olla! Enkös se ole minä, joka ehdottaa utta lakia?

    Onko sinulle annettu joku diagnoosi, esim sosiopaatti?

    Oikestaan Hallitusnikkarin tekstit pitää lukea niin, että hän puhuu itselleen: "Eikö sinusta [Hallitusnikkari] koskaan tunnu, että ajatuksesi eivät ole oikein loogisia?
    Jos sinä vielä haluat vääntää työttömyysturvan eri nimiseksi samoille kansalaisille, niin perustelisit edes väitteesi."

    Äänestä

  • puppugeneraatori kirjoitti:

    Pitkään jaksoit sinäkin yrittää keskustella nimimerkin kanssa, mutta älyttömäksi jankuttamisesksi se vaan menee.

    Olet aivan oikeassa siinäkin, että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä´, mutta tämä(kään) keskutelun yleinen perusasia ei mene Puppunikkarilla läpi.
    Puppugeneraattroin asia on populistista tuubaa,jossa mitään lähteitä ja viitteitä väitteidensä tueksi ei tule.Paitsi lainaukset omsta keskusteluista aikaisemmin.

    Väitteet kuitenkin sellaisia, että jokin lähde olisi vähintään esitettävä ("Olen nähnyt hallituksen salaisen hallitusohjelman,jossa on kirjattu työttömyyden ylläpito tavoitteeksi, salaisessa paikassa." Missä paikassa?:"Kun liikkuu paljon,niin näkee kaikenlaista". Että semmonen salaliitoteoria)

    Aina kun kysytään, miksi rangaistaan jne jne, pitäisi myös pystyä osoittamaan, että tosiaan 400 000 euron sankioita kansalaisille tuomitaan. Missä näin tehdään? Oikeuden päätös olisi valaiseva nähdä. Vai miten tällaisia rahallisia sanktioita jaetaaan? Tällaisista rangaistuksista tulee yleensä vaan Puppugeneraatorin omia päätelmiä joissa niisäkin oikaistaan kurveissa aika railakkaasti.

    Keskustelu Puppugeneraattroin kanssa voi olla hauskaa ajanvietettä, mutta mitään varsinaista kehittävää keskustelua siitä ei synny. Toienen vaan toistaa samoja mantrojaan edelleen, ja viikko viikon perään, vaikka asia olisi toiseksi todistettu tälläkin palstalla.(Vaite: menettää työttömyysturvansa koko loppuelämäkseen. Ei pidä paikkaansa, mutta väittää sitä edelleen)

    Samalla Puppunikkari haukkuu työttömiä, jotka ei mitään tee, ja itse hurskastelee, kuinka pitää lähteä tekemään pimeitä töitä! Ihan limbo.

    Miksi joku panttaaa jotain kehitettävää tuotetta kirjoituspöyän laatikossa, eikä kostona yhteiskunnalle lähde sitä toteuttamaan kun nykyiset tukimuodot eivät satu tyydyttämään? Mitä järkeä?

    Onnea vaan Pitkän aikaa työttömälle, jos jaksat yrittää ottaa selvää Puppunikkarin kirjelmöinnistä. Mä en enää lue niitä ollenkaan.

    "Olet aivan oikeassa siinäkin, että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä´, mutta tämä(kään) keskutelun yleinen perusasia ei mene Puppunikkarilla läpi."

    Pieni korjaus. Minä en ole keksinyt termiä "Työttömyysturva", se on olemassa oleva termi. Sen sijaan vastakeskustelija keksi samaa asiaa kuvaamaan termin "valtion sosiaalinen tuki".

    "... että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä ..."

    Minä olen siis käyttänyt oikeaa nimeä (Työttömyysturva), nimimerkki "Pitkän aikaa työtön" on itse kehittänyt (valtion sosiaalituki).

    "Väitteet kuitenkin sellaisia, että jokin lähde olisi vähintään esitettävä ("Olen nähnyt hallituksen salaisen hallitusohjelman,jossa on kirjattu työttömyyden ylläpito tavoitteeksi, salaisessa paikassa." Missä paikassa?:"Kun liikkuu paljon,niin näkee kaikenlaista". Että semmonen salaliitoteoria) "

    Tässä, hyvät lukijat, näette valtaapitävien silmissä kunnon kansalaisen. Hänen mielestään kenelläkään ei saa olla mitään omia ajatuksia, vaan kaikki mitä hän sanoo, pitää olla puolueen hyväksymiä. Niitä hän saa sitten käyttää ja keskustella asioista.

    Hän on siinäkin suhteessa hyvä kansalainen, että hän iskee heti sellaisten kimppuun, jotka ajattelevat itse ja kertovat ajatuksistaan toisille.

    "Aina kun kysytään, miksi rangaistaan jne jne, pitäisi myös pystyä osoittamaan, että tosiaan 400 000 euron sankioita kansalaisille tuomitaan. Missä näin tehdään? Oikeuden päätös olisi valaiseva nähdä. Vai miten tällaisia rahallisia sanktioita jaetaaan? Tällaisista rangaistuksista tulee yleensä vaan Puppugeneraatorin omia päätelmiä joissa niisäkin oikaistaan kurveissa aika railakkaasti. "

    Olisi se aika hassua jos valtaapitävät kertoisivat miten rangaistaan. Kiinassa on nyt otettu käyttöön keskustelupalstoilla henkilöitä, joiden tehtävä on painaa alas kaikki valtaa pitävien moitteet. Jos joku alkaa kertomaan että Kiinassa rangaistaan jostakin, keskustelija kääntää keskustelun pois asiasta ja tuo tilalle
    jotakin, mikä on edullista valtaa pitäville.

    http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980678975

    Ettei vaan täälläkin ole samanlaista, valtaapitävät yrittävät hiljentää tai saada todenpuhujat muuten mustattua. Siltä se aiankin vaikuttaa. Niin kovasti yritetää tyrmätä ajatustani työttömyyden poistamiseksi, ostovoiman tulpaamiseksi ja verojen puolittamiseksi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000009559075#22000000009559075

    Sinä et pysty kertomaan miten tavallinen kansalainen voi välttää tehdessään itsenäistä työtä rangaistukset. Jos oletamme että henkilö on 20 vuotias ja erehtyy hankimaan joka vuosi euron verran itse ja rehellisenä merkitsee sen veroilmoitukseen. Hänellä ei ole työttömyysturvaa taas pariin vuoteen. Joten hän on sosiaaliturvan varassa.

    Keskimäärin kansalainen ansaitsee 24 000 euroa vuodessa, eläkeikään mennessä siis 45 x 24 000 euroa eli miljoonan. Sosiaalihuollosta saa keskimäärin 600 000 euroa elämänsä aikana. Ero on siis 400 000, minkä kansalainen maksimissaan menettää jos ei suostu olemaan tekemättä itsenäistä työtä. Toisaalta, jos on rahaa 400 000, sillä selviää elämänsä ilman asustuksia.

    Sinulla teoreettinen tarkastelu näyttää olevan vaikeaa. Jos sinä näet munkin, syöt sen ja olet tyytyväinen. Mutta jos joku sanoo että tunnin päästä saat kaksi munkkia, olet tunnin vihainen kun et ole saanut munkkia (et ymmärrä että tunnin päästä saat).

    "Keskustelu Puppugeneraattroin kanssa voi olla hauskaa ajanvietettä, mutta mitään varsinaista kehittävää keskustelua siitä ei synny. Toienen vaan toistaa samoja mantrojaan edelleen, ja viikko viikon perään, vaikka asia olisi toiseksi todistettu tälläkin palstalla.(Vaite: menettää työttömyysturvansa koko loppuelämäkseen. Ei pidä paikkaansa, mutta väittää sitä edelleen) "

    Kukaan ei ole vielä osannut kertoa, miten meillä voi synnyttää työpaikkoja itselle tai toisella tai työllistää itsensä menettämättä työttömyysturvaa. Aina kun olen saanut puristettua keskustelijan sellaiseen asemaan, ettei hänellä ole ollut mahdollisutta kieroiluun, niin vastaus on jäänyt saamatta.

    Et ole sinäkään osannut vastata, ei ole osannut vastata työministerimmekään. Joten, edelleen odotan sitä vastausta jotalkin. Sehän tarkoittaa että sitten minun ei enää tarvitse kysellä eikä ehdottaa muutoksia. Kaikki nimittäin voivat sitten työllistää itseään niin paljon kuin vain kykenevät ja työttömyytemme on pian kokonaan pois.

    Ole hyvä. Vastausta odotetaan sadatta kolmattakymmenettä seitsemättä kertaa.

    "Miksi joku panttaaa jotain kehitettävää tuotetta kirjoituspöyän laatikossa, eikä kostona yhteiskunnalle lähde sitä toteuttamaan kun nykyiset tukimuodot eivät satu tyydyttämään? Mitä järkeä? "

    Järki on siinä, että kuka mitään ostaisi kun ei ole ostovoimaa. Muistatko Henry Fordin? Silloin kun ei ollut paljon Fordeja, ihmiset olivat niin köyhiä että vain muutamalla rikkaimmalla oli vara ostaa Ford. Herra Ford mietti asiaa ja päätti että hän maksaa niin hyvää palkkaa auton tekijöille että heillä on sen jälkeen vara ostaa Ford. Ja niin tapahtui. Auton valmistuksesta maksettiin kolminkertaista palkkaa ja hiljalleen työntekijät ostivat autoja ja niiden kysyntä vilkastui. Niitä tehtiin aika paljon.

    Mitä hyötyä minun olisi alkaa tuottamaan uusia tuotteita jos ihmisillä ei ole vara ostaa niitä? En voi maksaa kolminkertaista palkkaa että he voisivat ostaa, koska minulla ei ole alkupääomaa enkä usko että kukaan rahoittaja hyväksyisi tämän. Tarvitaan siis ensin työttömyysturva kaikille, jotta saadaan työttömyys pois ja sen aiheuttamat turhat kustanukset. Sitten ihmisillä on vara ostaa minun ideoimiani tuotteita.

    "Onnea vaan Pitkän aikaa työttömälle, jos jaksat yrittää ottaa selvää Puppunikkarin kirjelmöinnistä. Mä en enää lue niitä ollenkaan. "

    Niin, eipä sitä kannata lukea kun on menettänyt uskonsa siihen että työttömyys saadaan yllpidettyä. Kyllä se on nyt niin, että iso ratas on jo lähtenyt liikkeelle ja työttömyys tulee poistumaan ja kaikki työttömät joutuvat töihin. Tosin hyvällä palkalla ja erinomaiselle ostovoimalla. Mutta jos ei tykkää työstä, sehän on ikävää. Valitteluni.

    Äänestä

  • puppugeneraatori kirjoitti:

    Pitkään jaksoit sinäkin yrittää keskustella nimimerkin kanssa, mutta älyttömäksi jankuttamisesksi se vaan menee.

    Olet aivan oikeassa siinäkin, että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä´, mutta tämä(kään) keskutelun yleinen perusasia ei mene Puppunikkarilla läpi.
    Puppugeneraattroin asia on populistista tuubaa,jossa mitään lähteitä ja viitteitä väitteidensä tueksi ei tule.Paitsi lainaukset omsta keskusteluista aikaisemmin.

    Väitteet kuitenkin sellaisia, että jokin lähde olisi vähintään esitettävä ("Olen nähnyt hallituksen salaisen hallitusohjelman,jossa on kirjattu työttömyyden ylläpito tavoitteeksi, salaisessa paikassa." Missä paikassa?:"Kun liikkuu paljon,niin näkee kaikenlaista". Että semmonen salaliitoteoria)

    Aina kun kysytään, miksi rangaistaan jne jne, pitäisi myös pystyä osoittamaan, että tosiaan 400 000 euron sankioita kansalaisille tuomitaan. Missä näin tehdään? Oikeuden päätös olisi valaiseva nähdä. Vai miten tällaisia rahallisia sanktioita jaetaaan? Tällaisista rangaistuksista tulee yleensä vaan Puppugeneraatorin omia päätelmiä joissa niisäkin oikaistaan kurveissa aika railakkaasti.

    Keskustelu Puppugeneraattroin kanssa voi olla hauskaa ajanvietettä, mutta mitään varsinaista kehittävää keskustelua siitä ei synny. Toienen vaan toistaa samoja mantrojaan edelleen, ja viikko viikon perään, vaikka asia olisi toiseksi todistettu tälläkin palstalla.(Vaite: menettää työttömyysturvansa koko loppuelämäkseen. Ei pidä paikkaansa, mutta väittää sitä edelleen)

    Samalla Puppunikkari haukkuu työttömiä, jotka ei mitään tee, ja itse hurskastelee, kuinka pitää lähteä tekemään pimeitä töitä! Ihan limbo.

    Miksi joku panttaaa jotain kehitettävää tuotetta kirjoituspöyän laatikossa, eikä kostona yhteiskunnalle lähde sitä toteuttamaan kun nykyiset tukimuodot eivät satu tyydyttämään? Mitä järkeä?

    Onnea vaan Pitkän aikaa työttömälle, jos jaksat yrittää ottaa selvää Puppunikkarin kirjelmöinnistä. Mä en enää lue niitä ollenkaan.

    Niin, eiköhän tämä Hallitusnikkari ole todellisuudessa uusliberalistinen propagandisti, joka haluaa takakautta työntää meille kansalaispalkan muuttamalla lakia haluamaansa suuntaan. Ja kun asioista puhutaan omalla nimellään, menee hän joko todella sekaisin tai sitten tahallaan yrittää tehdä keskustelusta sekopäisen väittämällä, että se olenkin minä, joka yritän vääntää käsitteet joiksikin, mitä niiden ei pitäisi olla. Kyllä on kieroutunut tyyppi! Tai sitten se on vainoharhainen.

    Äänestä

  • puppugeneraatori kirjoitti:

    Pitkään jaksoit sinäkin yrittää keskustella nimimerkin kanssa, mutta älyttömäksi jankuttamisesksi se vaan menee.

    Olet aivan oikeassa siinäkin, että käsitteet joista puhutaan, pitää käyttää niiden oikeilla nimillä eikä itsekehittelmillä´, mutta tämä(kään) keskutelun yleinen perusasia ei mene Puppunikkarilla läpi.
    Puppugeneraattroin asia on populistista tuubaa,jossa mitään lähteitä ja viitteitä väitteidensä tueksi ei tule.Paitsi lainaukset omsta keskusteluista aikaisemmin.

    Väitteet kuitenkin sellaisia, että jokin lähde olisi vähintään esitettävä ("Olen nähnyt hallituksen salaisen hallitusohjelman,jossa on kirjattu työttömyyden ylläpito tavoitteeksi, salaisessa paikassa." Missä paikassa?:"Kun liikkuu paljon,niin näkee kaikenlaista". Että semmonen salaliitoteoria)

    Aina kun kysytään, miksi rangaistaan jne jne, pitäisi myös pystyä osoittamaan, että tosiaan 400 000 euron sankioita kansalaisille tuomitaan. Missä näin tehdään? Oikeuden päätös olisi valaiseva nähdä. Vai miten tällaisia rahallisia sanktioita jaetaaan? Tällaisista rangaistuksista tulee yleensä vaan Puppugeneraatorin omia päätelmiä joissa niisäkin oikaistaan kurveissa aika railakkaasti.

    Keskustelu Puppugeneraattroin kanssa voi olla hauskaa ajanvietettä, mutta mitään varsinaista kehittävää keskustelua siitä ei synny. Toienen vaan toistaa samoja mantrojaan edelleen, ja viikko viikon perään, vaikka asia olisi toiseksi todistettu tälläkin palstalla.(Vaite: menettää työttömyysturvansa koko loppuelämäkseen. Ei pidä paikkaansa, mutta väittää sitä edelleen)

    Samalla Puppunikkari haukkuu työttömiä, jotka ei mitään tee, ja itse hurskastelee, kuinka pitää lähteä tekemään pimeitä töitä! Ihan limbo.

    Miksi joku panttaaa jotain kehitettävää tuotetta kirjoituspöyän laatikossa, eikä kostona yhteiskunnalle lähde sitä toteuttamaan kun nykyiset tukimuodot eivät satu tyydyttämään? Mitä järkeä?

    Onnea vaan Pitkän aikaa työttömälle, jos jaksat yrittää ottaa selvää Puppunikkarin kirjelmöinnistä. Mä en enää lue niitä ollenkaan.

    Hallitusnikkari kirjoitti: "Pieni korjaus. Minä en ole keksinyt termiä "Työttömyysturva", se on olemassa oleva termi. Sen sijaan vastakeskustelija keksi samaa asiaa kuvaamaan termin "valtion sosiaalinen tuki".

    Äly hoi älä jätä! Emmme keskustele olemassa olevasta työttömyysturvasta vaan sinun uudesta lakiedotuksestasi, ja siinä työttömyysturvasta tulee käytännössä valtion sosiaalituki. Oletko täysin tollo, vai yritätkö tahallan tehdä keskusteluta sekopäisen?

    Äänestä

  • Ketju meni liian syväksi, jatkan täältä.

    "Niin, minähän se tietysti väännän käsitteet ja teen työttömyysturvasta jotain, mitä se tällä hetkellä ei ole eikä tule olla! Enkös se ole minä, joka ehdottaa utta lakia?

    En ole huomannut että olisit ehdottanut uutta lakia. Minä olen ehdottanut kahta muutosta nykyiseen työttömyysturvalakiin, jossa on satoja pykäliä nykyisin. Minä vain kahteen pykälään pientä muutosta olen ehdottanut. Mielestäni se ei vaadi koko lain nimen muttamista toiseksi. Siihen tehdään vuosittain monia muutoksia ja aina sen nimi on säilynyt samana. En ymmärrä miksi minun muutokseni vuoksi lain nimi pitäisi muuttaa.

    "Onko sinulle annettu joku diagnoosi, esim sosiopaatti? "

    Viittaa edelleen kiinalaisten valtaapitävien vastaaviin keskusteluihin. Kun yleisissä keskusteluissa joku alkaa esittämään kiusallisia asioita, keskusteluissa mukana olevat valtaapitävien edustajat alkavat vihjailemaan henkilökohtaisia ongelmia, mutta eivät suostu vastaamaan asioihin.

    "Oikestaan Hallitusnikkarin tekstit pitää lukea niin, että hän puhuu itselleen: "Eikö sinusta [Hallitusnikkari] koskaan tunnu, että ajatuksesi eivät ole oikein loogisia?
    Jos sinä vielä haluat vääntää työttömyysturvan eri nimiseksi samoille kansalaisille, niin perustelisit edes väitteesi."

    Kirjoittaessani tiedän, että tekstiäni tulee lukemaan sekä keskustelukumppani että monia muita ulkopuolisia. Osoittaakseni joitakin asioita heille, käytän sellaista muotoa että viesti ei kohdistu keskustelukumppanille vaan muille lukijoille. Ihan vain selkeyden vuoksi.

    Kuten tästäkin näimme, keskustelukumppanini ei kyennyt vastaamaan itse asiaan mitään. Hän huomasi, että on tyhmää alkaa muuttaa työttömyysturva nimeä sen vuoksi, että työttömyysturvalakiin tehdään pariin pykälään muutos. Koska hänellä ei ollut enää asiaa itse asiasta, hän lähti arvostelemaan minun persoonaani. Näinhän se on käynyt useasti kun joku ei ole kyennyt perustelemaan enää väitteitään. Ollaan hiljaa asiasta ja hyökätään persoonaan.

    Tässäkin on taas päästy hyvin kauas siitä asiasta, miksi meillä rangaistaan itsensä työllistäjiä tai niitä, jotka synnyttävät työpaikkoja.

    Minä vain ihmettelen, miten esimerkiksi nimimerkki "pitkän aikaa työtön" pitää hyvänä nykyistä suurtä työttömyyttä eikä halua missään nimessä muutoksia jotka loisivat uusia työpaikkoja. Ainoa mieleentuleva vaihtoehto on se, että meillä on liian hyvä tuki työttömille jos työttömänä olo on niin hyvä olotila, että sitä puolustetaan henkeen ja vereen.

    Äskeinen siis niille lukijoille, jotka eivät halua töihin oikealla palkalla (vähintään 3 000 €/kk) ja vastustavat ehdottomasti työtttömyyden vähentämistä.

    Äänestä

  • "Niin, eiköhän tämä Hallitusnikkari ole todellisuudessa uusliberalistinen propagandisti, joka haluaa takakautta työntää meille kansalaispalkan muuttamalla lakia haluamaansa suuntaan. Ja kun asioista puhutaan omalla nimellään, menee hän joko todella sekaisin tai sitten tahallaan yrittää tehdä keskustelusta sekopäisen väittämällä, että se olenkin minä, joka yritän vääntää käsitteet joiksikin, mitä niiden ei pitäisi olla. Kyllä on kieroutunut tyyppi! Tai sitten se on vainoharhainen. "

    Huomautan, että sinä pidät kansalaispalkkana sitä, että kaikki työikäiset ja työkykyiset saisisvat työttömyysturvan. En minä.

    Kerrotko nyt kaikille meille, miksi sellainen kansalaisen, joka itse työllistää itseään tai synnyttää työpaikan, pitäisi jättää työttömyysturvan ulkopuolelle? Mitä hyvää on kansalaisessa, joka tekee vain toisten antamaa työtä ja valittaa kun saa niin vähän palkkaa?

    Me kaikki varmaan odotamme perustelujasi kiinnostuneina.

    Äänestä

  • "Hallitusnikkari kirjoitti: "Pieni korjaus. Minä en ole keksinyt termiä "Työttömyysturva", se on olemassa oleva termi. Sen sijaan vastakeskustelija keksi samaa asiaa kuvaamaan termin "valtion sosiaalinen tuki".

    Äly hoi älä jätä! Emmme keskustele olemassa olevasta työttömyysturvasta vaan sinun uudesta lakiedotuksestasi, ja siinä työttömyysturvasta tulee käytännössä valtion sosiaalituki. Oletko täysin tollo, vai yritätkö tahallan tehdä keskusteluta sekopäisen? "

    Joka vuosi työttömyysturvalakiimme tehdään lukuisia muutoksia. Jos minä ehdotan kahden pykälän muuttamista, niin miksi koko lain nimi pitäisi muuttaa sen vuoksi? Voisitko selittää?

    Kyllä lait yleensä säilyvät saman nimisinä vaikka jokainen pykälä muutettaisiin.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    "Hallitusnikkari kirjoitti: "Pieni korjaus. Minä en ole keksinyt termiä "Työttömyysturva", se on olemassa oleva termi. Sen sijaan vastakeskustelija keksi samaa asiaa kuvaamaan termin "valtion sosiaalinen tuki".

    Äly hoi älä jätä! Emmme keskustele olemassa olevasta työttömyysturvasta vaan sinun uudesta lakiedotuksestasi, ja siinä työttömyysturvasta tulee käytännössä valtion sosiaalituki. Oletko täysin tollo, vai yritätkö tahallan tehdä keskusteluta sekopäisen? "

    Joka vuosi työttömyysturvalakiimme tehdään lukuisia muutoksia. Jos minä ehdotan kahden pykälän muuttamista, niin miksi koko lain nimi pitäisi muuttaa sen vuoksi? Voisitko selittää?

    Kyllä lait yleensä säilyvät saman nimisinä vaikka jokainen pykälä muutettaisiin.

    "Joka vuosi työttömyysturvalakiimme tehdään lukuisia muutoksia. Jos minä ehdotan kahden pykälän muuttamista, niin miksi koko lain nimi pitäisi muuttaa sen vuoksi? Voisitko selittää?

    Kyllä lait yleensä säilyvät saman nimisinä vaikka jokainen pykälä muutettaisiin."

    Lue aikaisemmat viestini!

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Ketju meni liian syväksi, jatkan täältä.

    "Niin, minähän se tietysti väännän käsitteet ja teen työttömyysturvasta jotain, mitä se tällä hetkellä ei ole eikä tule olla! Enkös se ole minä, joka ehdottaa utta lakia?

    En ole huomannut että olisit ehdottanut uutta lakia. Minä olen ehdottanut kahta muutosta nykyiseen työttömyysturvalakiin, jossa on satoja pykäliä nykyisin. Minä vain kahteen pykälään pientä muutosta olen ehdottanut. Mielestäni se ei vaadi koko lain nimen muttamista toiseksi. Siihen tehdään vuosittain monia muutoksia ja aina sen nimi on säilynyt samana. En ymmärrä miksi minun muutokseni vuoksi lain nimi pitäisi muuttaa.

    "Onko sinulle annettu joku diagnoosi, esim sosiopaatti? "

    Viittaa edelleen kiinalaisten valtaapitävien vastaaviin keskusteluihin. Kun yleisissä keskusteluissa joku alkaa esittämään kiusallisia asioita, keskusteluissa mukana olevat valtaapitävien edustajat alkavat vihjailemaan henkilökohtaisia ongelmia, mutta eivät suostu vastaamaan asioihin.

    "Oikestaan Hallitusnikkarin tekstit pitää lukea niin, että hän puhuu itselleen: "Eikö sinusta [Hallitusnikkari] koskaan tunnu, että ajatuksesi eivät ole oikein loogisia?
    Jos sinä vielä haluat vääntää työttömyysturvan eri nimiseksi samoille kansalaisille, niin perustelisit edes väitteesi."

    Kirjoittaessani tiedän, että tekstiäni tulee lukemaan sekä keskustelukumppani että monia muita ulkopuolisia. Osoittaakseni joitakin asioita heille, käytän sellaista muotoa että viesti ei kohdistu keskustelukumppanille vaan muille lukijoille. Ihan vain selkeyden vuoksi.

    Kuten tästäkin näimme, keskustelukumppanini ei kyennyt vastaamaan itse asiaan mitään. Hän huomasi, että on tyhmää alkaa muuttaa työttömyysturva nimeä sen vuoksi, että työttömyysturvalakiin tehdään pariin pykälään muutos. Koska hänellä ei ollut enää asiaa itse asiasta, hän lähti arvostelemaan minun persoonaani. Näinhän se on käynyt useasti kun joku ei ole kyennyt perustelemaan enää väitteitään. Ollaan hiljaa asiasta ja hyökätään persoonaan.

    Tässäkin on taas päästy hyvin kauas siitä asiasta, miksi meillä rangaistaan itsensä työllistäjiä tai niitä, jotka synnyttävät työpaikkoja.

    Minä vain ihmettelen, miten esimerkiksi nimimerkki "pitkän aikaa työtön" pitää hyvänä nykyistä suurtä työttömyyttä eikä halua missään nimessä muutoksia jotka loisivat uusia työpaikkoja. Ainoa mieleentuleva vaihtoehto on se, että meillä on liian hyvä tuki työttömille jos työttömänä olo on niin hyvä olotila, että sitä puolustetaan henkeen ja vereen.

    Äskeinen siis niille lukijoille, jotka eivät halua töihin oikealla palkalla (vähintään 3 000 €/kk) ja vastustavat ehdottomasti työtttömyyden vähentämistä.

    Nimimerkki Hallitusnikkari väitti joitakin kuukausia sitten, nähneensä nykyisen hallituksen toisen, salaisen hallitusohjelman, jossa "aivan selvästi" työttömyyttä nimenomaan sitoudutaan ylläpitämään. Keskustelija kysyi, että missä tämän salaisen hallitusohjeman voisi muutkin nähdä, maalaili Puppunikkaria salaliittolaisen vastauksen, kuinka "sitä voivat nähdä vain harvat ja valitut". Kun vielä uudelleen kiinnostunut keskustelija tiedusteli, missä tällainen salainen hallitusohjalma voisi olla, oli vastauksena "kun liikkuu paljon, näkee kaikenlaista". Tämä sinällään on totta,mutta itse asiaan ja väitteeseen se ei paljon todistanut. Lähdeviite jäi, jälleen kerraan näkemättä... Tähän ei Puppunikkari sitten enää vastannut, vaan siirsi keskustelun jonnekin aivan muihin sfääreihin kuten aikaisemminkin on nähty.

    Matalaa moraalia osoittaa päivystäminen nimenomaan työttömyyttä ja potkuja käsittelevällä palstalla ja hurskastella kuinka "pitää" tehdä pimeitä töitä, kun hallitus estää muunlaisen toiminnan.

    Äänestä

  • puppugeneraattori kirjoitti:

    On tainneet nimimerkillä "puppugeneraattori" omat ja lainatut sekaisin. Muistan kyllä kun aikaisemmin joku yritti saada minun sanomakseni tuollaisia lauseita. Yritys oli kova ja kun hän ei saanut tahtoaan läpi, luovutti.

    Sellaista se on kun ei voi itse asiaa kumota, on etsittävä kaikkea muuta millä saataisiin totuuden kertojat ja hyvien ehdotusten tekijät mustattua.

    Puppugeneraattorikaan ei osaa sanoa miten tavallinen kansalainen voi synnyttää työpaikkoja tai työllistää itseään menettämättä työttömyysturvaansa. Mutta kun se ei sovi hallituksen kuvioihin että nämä sallittaisiin ja työttömyys poistuisi niin pitää sitten epätoivoisesti yrittää jotakin muuta.

    Kysyn jälleen kerran, miksi kansalainen hyötyy enemmän ollessaan työtön ja tekemättä mitään kuin yrittäessään työllistää itsensä tai toisia?

    Pimeän työn tekemistä en ole esittänyt. Olen vain todennut jonkun niin kertoessaan tehneensä, että hallituksen ylläpitämä työttömyys aiheuttaa sellaista. Eli taas meni nimimerkiltä "puppugeneraattori" puurot ja vellit sekaisin.

    Ja jotta tästä ei tarvitse taas jauhaa päivätolkulla, teen näin. Jos olen joskus sanonut jotakin näihin kahteen asiaan viittaavaa, myönnän kertoneeni omiani ja sanon, että en ole nähnyt salaisia ohjelmia enkä ole tehnyt pimeitä töitä suuressa mittakaavassa.

    Keskustelkaamme siitä, miksi työttömyysturva viedään jos yrittää työllistää itsensä tai toisia. Se on se tärkeä asia. Sitä hallitus ei ole toistaiseksi suostunut muuttamaan.

    Näkemykseni on, että jotta saamme sen muutettua ja kunnon työtä työttömille, meidän tulee aktivoitua ja jokaisen työttömän omalta osaltaan edistää asiaa kuten minä teen.

    Kirjoitan joka viikko keskimäärin kaksi viestiä päättäjille kyseisestä asiasta. Tehkää kaikki samoin, asiallisia, perusteltuja viestejä. Ei massapostituksella, vaan jokaiselle henkilökohtainen eli huomioidaan vastaanottaja ja käsitellään työttömyysturvaa kaikille hänen näkökulamstaan.

    Ensin siis tutustutaan vastaanottajan ajatuksiin lehdistä, netistä tai muualta. Ja sitten kirjoitetaan kohtelias ja asiallinen kirje tai sähköposti. Kirje on parempi, mutta sähköpostejakin luetaan.

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    "Joka vuosi työttömyysturvalakiimme tehdään lukuisia muutoksia. Jos minä ehdotan kahden pykälän muuttamista, niin miksi koko lain nimi pitäisi muuttaa sen vuoksi? Voisitko selittää?

    Kyllä lait yleensä säilyvät saman nimisinä vaikka jokainen pykälä muutettaisiin."

    Lue aikaisemmat viestini!

    "Lue aikaisemmat viestini! "

    Tässä muutamia lainauksia nimimerkiltä "Pitkän aikaa työtön".

    "Ehdotuksessa ei ole kyse mistään muusta kuin eräänlaisesta kansalaispalkasta, työttömyyskorvauksesta tulee kansalaispalkka "

    "Olet ehdottanut edellisessä kirjoituksessasi, että työntekijätkin saavat periaatteessa työttömyyskorvausta ja työtulot vähennetään siitä. Kaikki saavat siis periaatteessa työttömyyskorvausta koko työikänsä (”Kaikki sovitetulle työttömyyskorvaukselle”), tekivät he sitten töitä tai eivät tai heillä on oma yritys tai ei, olivat he sairaita tai terveitä. Sairaatkin saavat ehdotuksessasi työttömyyskorvausta eivätkä sairaspäivärahaa kuin nyt. "

    "Ehdotat siis eräänlaista kansalaispalkkaa. Et vain itse sitä tajua."

    Kumpi meistä siis ei hyväksy työttömyysturvalakia nimeksi?

    Ja kuten huomaat, tuolta löytyy ihmeellisiä ajatuksia. Olet sotkenut sairauspäivärahankin mukaan, vaikka se ei liity mitenkään työttömyysturvaan. Ajatushan oli, että tiedot toimitetaan samalle järjestelmälle, joka tekee laskelmat ja maksaa yhteissumman kansalaiselle ja kansalainen saa vain yhden paperin. Eli byrokratian poistamista.

    Mutta se ei liittynyt mitenkään tähän työttömyysturvalakiin, vaan siihen, että jos työttömyysturvalakia muutetaan ja työttömyys poistuu, me voimme hoitaa kaikki asiat ilman byrokratiaa. Kas kun me emme enää tarvitse työttömyyttä emmekä hyväveli töitä. Hyville veljille nimittäin riittää sitten aivan oikeita töitä, niitä ei tarvitse keksiä, kuten nykyisin.

    Kun luimme sinun aikaisempia viestejäsi, niin siellä sinä et hyväksynyt työttömyysturvalaki nimeä. Eli juuri niin kuin lainauksessasi sanoin.

    "Ja kuten huomaat, tuolta löytyy ihmeellisiä ajatuksia. Olet sotkenut sairauspäivärahankin mukaan, vaikka se ei liity mitenkään työttömyysturvaan."

    Ai jaa - minäkö se olikin, joka sotekee kaikki, sairauspäivärahakin, työttömyysturvaan. Luulin, että se olit sinä: "Ajatushan oli, että tiedot toimitetaan samalle järjestelmälle, joka tekee laskelmat ja maksaa yhteissumman kansalaiselle ja kansalainen saa vain yhden paperin. Eli byrokratian poistamista."

    Voi voi sentään. Minua on moitittu liian pitkistä vastauksista, mutta näyttää siltä, että asiat pitäisi selittää kovin paljon laajemmasti.

    Siis, meillä on olemassa joukko lakeja, jotka määrittelevät mitä kussakin tilanteessa saa tehdä ja miten esimerkiksi tukea saa. Nämä ovat siis erillisia lakeja, jotka löytyvät lakikokoelmasta.

    Näiden lakien perusteella sitten toimitaan. Kun työtön sairastuu ja hänelle myönnetään verovähennys, niin kaikki asiat hoidetaan nykyisin eri paikoissa, täytetään samanlaiset tiedot jokapaikkaan.

    Sitten joka instanssi kokoontuu ja tekee päätökset kunkin lain perusteella.

    Kun puhuin että byrokratia voidaan siirtää yhdelle järjestelmälle, se ei suinkaan tarkoita että sillä pitäisi olla yksi laki, jonka mukaan asiat hoidetaan. Ei. Meillä voi olla kaikki nykyiset lait, mutta se järjestelmä ottaa sen yhden ihmisen tiedot kerralla, eihän hakijan nimi ja muut tiedot muutu jos hakija hakee useampia tukia esimerkiksi. Eli voidaan käyttää samoja tietoja, jotka järjestelmä yhdistää ja kunkin lain mukaan tulkitsee sitten, joko suoraan ohjelmallisesti tai virkailijan avulla.

    Otetaan siis tämä työtön, joka sairastuu ja saa siitä verovähennyksen. Hän voi ilmoittaa tietonsa vain kerran, vaikka siellä sairaalassa, jolloin ne ovat kaikilla asiaan liittyvillä tahoilla käytettävissä. Verottaja huomio verovähennyksen, työvoimatoimisto ja Kela sairasloman ja Kela päivärahan maksatuksen.

    Jos asioita ei voi suoraan hoitaa, ne tulevat jonkun käsiteltäväksi, esimerkiksi Kelan virkailijalle, joka tekee päätöksen ja merkitsee sen järjestelmään. Kun kaikki asiat on päätetty, järjestelmä voi tulostaa lapun ja toimittaa sen kansalaiselle, joka näkee samasta lapusta kaikki asiat kerralla.

    Tässä tapauksessa siis käytettiin verolakeja, sosiaalihuollon lakeja sekä työttömyysturvalakeja.

    Kirjoita tosiaankin mieluummin se kirja!

    Äänestä

  • Pitkän aikaa työtön kirjoitti:

    Kirjoita tosiaankin mieluummin se kirja!

    Pitäisi kai kirjasarja, että voisi selvittää kaikki asia niin että kaikki ymmärtäisivät.

    Äänestä

Valtaosaltaan olet oikeassa mutta eivät kaikki kirjoittajat hauku ja urputa.
Itse olen muutamalle palstalle vuodattanut tyytyväisyyteni tähän työttömän olotilaan, 7 vuotta ja suositellut muillekin yli 50-kymppisille työnteon lopetusta ja tilan antamista nuoremmille.
On aikaa elää, olla, matkustella, harrastaa ym.
Terveys kohentunut ja ylipäätään olen tyytyväinen elämääni työttömänä.
Elämme itsellemme emmekä toisten ihmisten kuviteltujen mielipiteiden mukaan.
Niukat tulot riittävät hyvin sisältörikkaaseen elämään ILMAN YHTEISKUNNAN TUKIAISIA kun tyytyy tarpeelliseen eikä rakenna itselleen turhia tavoitteita. Perinnöt ja lottovoitot ovat jääneet saamatta. Jos tarvitsisi tinkiä niin helpoimmin se kävisi vähentämällä matkustelua. Nyt teemme 6 - 8 matkaa / vuosi. Kestoltaan 1 - 3 viikkoa, kaukaisimmat uudelle mantereelle, lähimmät välimeren alueelle. Kaikki todelliset perustarpeemme on tyydytetty. Niihin ei kylläkään kuulu päivittäinen kapakassa istuminen, juon Alkosta ostettuja, ei taxilla ajelu eikä edes
tupakointi.Miksi valittaisin!!?
Puhtaasti asennekysymys kun ei anna kuviteltujen tarpeiden ja toisten mielipiteiden ohjata omia ratkaisuja!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hopeless kirjoitti:

Tämä palsta lisää vain pahanolontunnetta ja toivottomuutta kun taitaa sekä työttömät haukkua toisia työttömiä, työlliset haukkua työttömiä ja toisin päin sekä opiskelijat haukkua työttömiä ja työllisiä ja jne.

Tämä on viimeinen kerta kun eksyin tälle palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu