toinen näkemys ns. uskonnonvapauteen

Ajatelkaapas asiaa kaikilta puolilta. Kannattaisi(ko) joskus teeskennellä vakaumustaan vastaan, sillä seuraavallakin tavalla voi käydä. Aikaa on vierähtänyt parikymmentä vuotta, mutta vieläkin harmittaa.

Psykologia oli toinen lempiaineistani lukiossa; kiinnostusta riitti ihan OPO:n kanssa juttelemiseen asti.

Psykologian kokeiden keskiarvoni lukion ajalta oli 10 (kympin ja plussan saaminen niistä ainaisista esseekokeista oli nannaa). Ennen lakkiaisia sitten sai käydä holvissa katsomassa päästötodistuksensa arvosanat. Psykologia...9? Rehtori yritti varovasti selittää, että "Älä nyt hermostu äläkä nosta meteliä. NN ei ole koskaan antanut kymppiä sille, joka ei kuulu kirkkoon."

Psykologian opettaja oli siis oikealta ammatiltaan valtauskonnon PAPPI. Oli sentään niin avarakatseinen, että ortodoksikaverini sai sen kymppinsä, vaikkei ihan yhtä hyvin ollutkaan kokeissa onnistunut. Olikohan niin kaukonäköinenkin, että tiesi minun viihtyvän nykyisellä alallani niin hyvin, että saattaisin joutua psykologian valitsemista katumaan?

Aivan. Nyt voisin keskustella opettajan kanssa hänen asenteistaan ja vallankäytöstään, mutta YO-keväänä olin aika nuori ja räyhäämään tottumaton ja - onneksi - oli muutakin ajateltavaa.