Oletteko muuten huomanneet, että mammanpojat ja ilkeät anopit käyvät käsikädessä?
Ongelmia ei yleensä olekaan ennen kuin miniä astuu mukaan kuvioihin. Jos anoppi saisi päättää, niin kuin on poikansa asioista siihen saakka päättänytkin, ei miniää tulisi, mutta luonnolle ei anoppikaan voi mitään.
En usko, että kyseessä on erityisen suuri äidin rakkaus poikaansa kohtaan, vaan ennemminkin manipulaatiosuhde, jossa äiti on manipuloinut poikaansa iät ja ajat.
Tuollaisen äidin kanssa kasvanut poika ei kykene tekemään omia valintoja, vaan äiti hoitaa kaiken. Vaimon puolustaminen tai ylipäätään rakastaminen edellyttäisi omaa mielipidettä tai omaa valintaa, mihin taas ei kotona saatu mitään edellytyksiä.
Väitän, että jos kaikki äidinpojat tutkittaisiin, löytyisi yllättävän paljon kaikille yhteisiä piirteitä, asenteita ja mielipiteitä (siis niitä, jotka äiti on asentanut poikaansa).
Tässä esimerkkejä:
- vaikeus päättää yhtään mistään mitään
- kyvyttömyys ottaa vastuuta omista sanoista tai tekemisistä: vika on aina muissa ja selityksiä riittää
- tunnekylmyys: ainoat todelliset tunteet kohdistuvat omaan äitiin, vaimo on ikään kuin roolihahmo, joka kuuluu olla osa elämää tietyssä elämänvaiheessa, tunteet eivät näy puheen tasolla, vaan vain toimintatasolla
- yritys miellyttää kaikki ihmisiä; julkinen suuttuminen on todella paha juttu
- kulissielämä ja salailu: kaiken täytyy näyttää täydelliseltä ja esimerkilliseltä, anoppi voi olla esimerkiksi alkoholisti, jonka juomista isä ja poika ovat peitelleet vuosikymmeniä
- halu tietämättömyyteen: uskoo kaiken, mitä äiti sanoo, eikä halua ottaa selville sanomisten todenperäisyyttä; millään ei oikeasti ole mitään väliä
- huomionkipeä
- turvallisuushakuinen; mieluummin tylsä työpaikka kuin uuden etsiminen
ja
- kiva katsella, kun toiset tekee.
Ongelmia ei yleensä olekaan ennen kuin miniä astuu mukaan kuvioihin. Jos anoppi saisi päättää, niin kuin on poikansa asioista siihen saakka päättänytkin, ei miniää tulisi, mutta luonnolle ei anoppikaan voi mitään.
En usko, että kyseessä on erityisen suuri äidin rakkaus poikaansa kohtaan, vaan ennemminkin manipulaatiosuhde, jossa äiti on manipuloinut poikaansa iät ja ajat.
Tuollaisen äidin kanssa kasvanut poika ei kykene tekemään omia valintoja, vaan äiti hoitaa kaiken. Vaimon puolustaminen tai ylipäätään rakastaminen edellyttäisi omaa mielipidettä tai omaa valintaa, mihin taas ei kotona saatu mitään edellytyksiä.
Väitän, että jos kaikki äidinpojat tutkittaisiin, löytyisi yllättävän paljon kaikille yhteisiä piirteitä, asenteita ja mielipiteitä (siis niitä, jotka äiti on asentanut poikaansa).
Tässä esimerkkejä:
- vaikeus päättää yhtään mistään mitään
- kyvyttömyys ottaa vastuuta omista sanoista tai tekemisistä: vika on aina muissa ja selityksiä riittää
- tunnekylmyys: ainoat todelliset tunteet kohdistuvat omaan äitiin, vaimo on ikään kuin roolihahmo, joka kuuluu olla osa elämää tietyssä elämänvaiheessa, tunteet eivät näy puheen tasolla, vaan vain toimintatasolla
- yritys miellyttää kaikki ihmisiä; julkinen suuttuminen on todella paha juttu
- kulissielämä ja salailu: kaiken täytyy näyttää täydelliseltä ja esimerkilliseltä, anoppi voi olla esimerkiksi alkoholisti, jonka juomista isä ja poika ovat peitelleet vuosikymmeniä
- halu tietämättömyyteen: uskoo kaiken, mitä äiti sanoo, eikä halua ottaa selville sanomisten todenperäisyyttä; millään ei oikeasti ole mitään väliä
- huomionkipeä
- turvallisuushakuinen; mieluummin tylsä työpaikka kuin uuden etsiminen
ja
- kiva katsella, kun toiset tekee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä seurustelin aikoinani tälläisen tapauksen kanssa. Mies oli silloin 26-v ja mulla oli ed. avioiliitosta 5 ja 6-vuotiaat lapset, itse olin 24-v.
Mies siis asui kotona
äitnsä kanssa kaksin, isä oli kuollut jo n.20-v aikaisemmin.
Mies ei ollut aivan mammanpoika, oikeastaan hyvinkin itsenäinen. Mutta kyllä mamman sana oli laki.
Tämä mamma tykkäs kun poika (ekaa kertaa) alkoi seurustelemaan. Varsinkin hän tykkäs kun mulla oli lapset "valmiina". Mamma yritti kyllä tosissaan, hän jollain lailla jopa mielisteli mua, mikä ei tuntunut kivalta, en sellaista odota keltään, enkä itsekään harrasta. Hän puhui paljon nimenomaan siitä että mulla oli lapsia, tuntui olevan erityisen hyvillään. Joskus ihmettelin sitä itsekseni, mutta toki olin mielissäni.
Huomasin aika pian, että mies oli aika kova juomaan ja teki sitä "salaa". Oli siis pullopiiloja ja yht`äkkiä hän olikin tolkuttomassa kännissä, oli vetänyt parilla huikalla kossupullon. Siinä vaiheessa yleensä soitin hänelle taksin ja lähetin mamman luo. Mies siis asui kotonaan koko ajan vaikka meillä päivittäin kävi. Otin tän pullopiilo asian esiin heti kun sen huomasin ja kielsin miestä juomasta meillä. Se sopi hänelle. Kävimme joskus ravintolassa kun lapset olivat isällään, että en mitään täysraittiutta vaatinut, silloin otin itsekin.
Jossain vaiheessa huomasin, miksi se mamma oli niin tyytyväinen tästä meidän seurustelusta. Ensinnäkin hän oli pelännyt, että poika oli homo, no ei ollut.
Toiseks, hänen ei tarvinnut katsella pojan ryyppäämistä, tai niin hän alussa luuli.
Kolmanneksi, hän vähätteli kaikki miehet yleensä, omaa poikaa myöten, halusi päästä pojasta eroon, suoraan sanoen.
Mutta kun alun jälkeen mamma huomasi, ettei nämä kaksi viimeistä toivetta toteutuneetkaan, hän alkoi painostamaan minua ottamaan pojan kokonaan meille asumaan. Siihen en suostunut ja sanoin suoraan, että jos tavat ei muutu, en todellakaan ota miestä tänne enää ollenkaan.
Sitten hän myöskin ihmetteli kun meillä oli sukupuolielämää, mullahan oli jo lapset, ei seksiä kuulemma enää tarvi harrastaa. Olin aivan äimänä tästä. sillon mulle selvis, miksi mies oli niin hemmetin estoinen koko ajan, meidän sekstailut eivät oikeen sujuneet. Minä olin estoton ja halusin usein, mies taas olis halunnut ehkä kerran kuussa. Ja tuntui joka kerran saavan hirveän morkkiksen tästä. En ollut ikinä törmännyt tämmöseen ilmiöön.
Kyllähän ne palat loksahteli kohdilleen siinä sitten. Ja mies kertoikin, että mamma oli aina puhunut kuinka likaista seksi on. Kun lapset on tehty, sitä ei onneksi kuulemma tarvitse harrastaa enää. Tämähän oli tietysti vaikuttanut mieheen kun pienestä pitäen on näin aivopesty.
Meidän suhde kesti 4-vuotta ja loppui omaan mahdottomuuteensa. Miehen juomisjaksot pitenivät ja aina hän yritti ängetä meille silloin, vaikka tiesi, etten päästä. Sitten mamma soitteli miksen päästä miestä "kotiinsa". Ja kun se seksipuoli nyt ei kertakaikkiaan onnistunut, tuntui kuin olsin raiskannut hänet kun mies morkkiksissaan tuskaili.
Lapsille hän oli hyvä, mutta sen salajuoppouden takia en uskaltanut jättää häntä lasten kanssa edes kauppareissun ajaksi.
Asiasta on kulunut jo parikymmentä vuotta, eikä mies ole minun jälkeeni seurustellut kenenkään kanssa. Äitinsä kuoleman jälkeen hän yritti itsemurhaa. Asuimme pienellä paikkakunnalla ja tapasimme pakostakin silloin tällöin kaupoissa jne.
Nyt olemme muuttaneet pois sieltä ja lapseni ovat jo maailmalla ja lapsenlapsiakin on. Ja ehkä tästäkin kokemuksesta johtuen minä kasvatin poikani itsenäiseksi, niinkuin tyttärenkin. Joten ehkä tääkin kokemus jotain opetti.
Ainakin tuo kirjoituksesi sopii paremmin kuin hyvin minun mieheni ja hänen äitinsä suhteeseen, anopin alkoholismia myöden! Nyt anoppi on muutaman vuoden miettinyt miksi en anna lapsia hänelle hoitoon, kun hän on humalassa. Mainitin asiasta ulkopuoliselle, joka huomautti anopille asiasta niin anoppi oli pokkana valehdellut, että oli vain kyse muutamasta yömyssystä... Onneksi mieheni kuitenkin puolusti lapsiamme, eikä ole enään antanut anopin hoitaa heitä.Oli muuten eka kerta kun mieheni uskalsi vastustaa äitiään.
rakastaa omaa miestä,ei vatvo hänen äiti suhdetta.Joskus tuntuu siltä että liika omistushalu ei hyväksy edes miehen äitiä.Liioittelulta tuntuu.Miksi pilata koko perheen elämää omalla itsekkyydellä!
Oletko ex-poikaystäväni äiti, vai hänen kaksoisolentonsa? tietty, newspeakillä saa kaiken kätsästi manipuloiden käännettyä: ken ei omistushaluista itsekästä anoppia elämäänsä pilaamaan hyväksy onkin itse se itsekäs ja omistushaluinen.
plaahplaah. Tässä mielipiteeni sinulle, dominoiva äiti ja anoppi. Sivistyneempää en tänään jaksa.
selkäpiistä. Eikö olekin pateettisia tuollaiset ns. miehet jotka ei ole kasvaneet aikuisiksi ollenkaan.
Ohhoh, olet kyllä aika oikeassa tuon analyysisi kanssa. Ei ihan kaikki kirjoittamasi tietenkään 100 pros kaikkiin täsmää, mutta profiili on selkeä.
Minäkin seurustelin 6 vuotta tuollaisen pojan ja äidin kanssa. Vieläkin kiitän Jumalaa ettei äitinsä ole enää elämässäni joka kerta kun tulen sitä ajatelleeksi. Tosin ei ole poikakaan, mutta se nyt kai oli väistämätöntä.
tuttu vanha nainen sanoi, että hänen eläissään ei poika OTA akkaa/ hän näyttää ovea jokaiselle tarjokkaalle..hän ei lähde kotoaan minnekkään, eikä siinä kahta akkaa tarvii..poika on nyt yli nelikymppinen ja varmasti akattomaksi jääkin..Syy akattomuuteen ei aina ole miehissä, vaan heidän äideissään.
Totta kai mies lähtee kotoaan kun aika on ja hankkii OMAN naisen. Sen äitihän on sen ISÄN nainen eikä pojan.
Ihan simppeliä matematiikkaa tuo.
Millainen analyysi olisi äitiinsä kiinni kasvaneissa tyttärissä?
Onko ongelma yhtä paha, vai hyväksyvätkö miehet paremmin kiinteän äiti/tytär suhteen?
Olen sitä mieltä, että hyväksyvät.
Erään sukulaiseni perheessä vanha äiti asui viikot tyttärensä luona. Muori hoiti lapset ja talouden.
Viikonlopuiksi mummo matkusti omaan yksiöönsä.
Siinä "perheessä" muori määräsi ja teki kaiken taloustyön ja kasvatuksen. Vävy ei koskaan valittanut.
Vävyn omalla äidillä ei ollut mitään osaa eikä arpaa lapsenlapsiinsa. Tyttären äiti oli kaapannut koko hela hoidon itselleen.
Tätä kesti lähes parikymmentä vuotta eli niin kauan kuin muori keikahti.
Jos nainen olisi erittäin kiinni isässään? Mitä miehet tähän sanoisivat/ sanovat? Eikö se olisi oikeammin vastaava kysymys tässä? Luulen, ettei moni mies valittamatta jaksaisi katsella isin pikku prinsessaa, jolle isi on suurin ja komein, ja isi hoitaa kaiken. Isi tietää aina paremmin, ja isi kun päättää parin yhteiseen elämään jotain, niin se haluaa vaan auttaa. Aina.
Oli nyt jompi kumpi, tulos sama, kun sidoksista puhutaan.
Voi se nainen olla kiinni isukissaan, mutta miesten välinen ottelu on toisenlaista, luulisin.
Harvinaisempaa kyllä, että mies omistaa tyttärensä, niin ettei vävyllä ole tontille asiaa.
Yhden tapauksen tiedän, mutta siinä vävy nöyrtyi kuin teurasvasikka, eikä edes tajunnut koko tilannetta. Kerran heitettiin hänet jopa appelasta pihalle. Hänen protestinsa tapauksesta oli niin ponnetonta, että nauratti kuunnellessa.
Sekin tapahtui suvussani. Aika kummaa sukua mulla!