LÄSKIKIN KELPAA!!!

olen miettinyt että mitkä ovat ne vaikuttimet mikä saa miehen lähestymaan naista esim baarissa???
olen huomannut että minulla on huomattavasti enemman vientiä ja ns. juttuseuraa baareissa kuin muilla ystävättärilläni. Olen pyöreä jonkun mielestä varmasti lihavakin ja suhteellisen lyhyt. Ystävättäreni ovat juuri niitä kauniita ja himottuja ihmisiä, jotka kaduilla kävellessään keräävät katseita ja vierailevat varmasti usein monenkin päiväunissa.
Olen siis luultavasti se kaveri kiintiön ruma ja läski. Olen kuitenkin ulospäin suuntautunut ja osaan jutella tuntemattomienkin kanssa sitä "hyvää päivää kirvesvartta ja jne..."

Saan useimmiten baareista juttuseuraa helposti ja myös minua lähestytään rohkeasti. kun taas kuvankauniit ystäväni saavat istua yksin, eikä kukaan ota heihin kontaktia. Ystäväni eivät ole kuitenkaa niitä naama norsunvitulla istuvia sitruunaa syöviä tyyppejä eli syy ei ole missään nimessä heidän ynseästä asenteestaan.

Eivätkö miehet siis uskalla lähestyä heitä siksi että he ovat liian kauniita?
Ovatko miehet seurassani siksi että luulevat minun olevan helppo, koska olen pyöreä? Vai siksi että minun kauttani voivat hivuttautua kauniiden ystävieni seuraan? Ei sillä että valittaisin tilanteesta...mutta
jotain mystistä tässä tilanteessa on... Kertokaa ihmeessä, jos joku tietää tai on vastaavia kokemuksia...
268127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Työpaikalla on tavallisen näköinen, lyhyt ja lihava nuorinainen, mutta jotain naisellista lämpöä huokuu hänen asenteesta mitä harvalla on. Tosin kaikilla ei niin viehättävillä naisilla tätä ei ole ja eikä monellakaan hyvännäköisellä.

Ihmettelisin jos kyseisellä naisella flaksi ei kävisi.

Äänestä

Kuulun samaan sarjaan, paitsi että tiedän olevani kasvoista vieläkin kaunis/aika nätti. Kiloja on kumminkin sen verran, että esim vatsa pullottaa ikävästi, olen painoindekseissa "lievästi ylipainoinen"...juuri ja juuri "lihavaa" laihempi : ))

Niin, olen ihmetellyt samaa....ja puntaroinut vaikutanko ns. helpolta...tosin en ole ajatellut, että miehetkään niin typeriä olisivat, että pelkkien kilojen vuoksi kategorisoisivaT "helppoihin".

Mikä se naisessa vetää....jos ajattelemme positiivisesti ja otaksumme, että jokin ihan positiivinen saa miehen liikkeelle.

itsekin olen vilkas, minulla on "nätti hymy" jne. Lapsetkin tulevat minulle juttelemaan. Olen huomannut, että esim. jossain terveyskeskuksen odotuskäytävässä lapset kantavat romunsa minun syliini, eli äytän ilmeisen kiltiltä, ei-peloittavalta.

En pidä oikein todenäköisenä sitä, että pelkistä läskeistä kumminkaan olisi sinunkaan kohdallasi kysymys...

Äänestä
  • lihavat on lepposia ei ne keksi kepposia.

    Äänestä

leppoisaa juttuseuraa. Kauniita ihmisiä taas pannaan....

Äänestä

Pelimies voi käyttää kauniiden naisten "ei-niin-kauniita" kavereita apukeinona kohteidensa lähestymiseen...

Rentojen ihmisten kanssa voi olla ihan mukava jutella ulkonäöstä riippumatta.

Miehet voivat luulla, että lihavalta saa helpommin kuin hoikalta. Voivat olla jopa oikeassa. Ja reikä se on rinkelissäkin. Eikä kovasta panetuksesta kärsivä mies ensisijaisesti etsi naista, vaan pillua.

Toisaalta taas ITSE en käytännössä koskaan ala aktiivisesti tehdä tuttavuutta lihavien ihmisten kanssa baarissa. Ei vaan kiinnosta. Osittain kyse on ulkonäöstä, osittain aikaisemmista traumoista lihavien ihmisten suhteen...

Äänestä
  • Mitä traumoja sulla on ollut lihavien ihmisten suhteen? Lihavan naisen kanssa voi olla ystävä ja jutella normaalisti ei se sitä tarkoita jos lihava nainen jollainlailla lähestyy, että tämä haluaisi vain seksiä tai sinua lemmiskelyyn voihan kyseessä olla pelkkä normaali ihmiskontakti esim. samojen harrastusten tai työasioiden tiimoilta ja monesti luonteet voi sopia yhteen lihavan ihmisen kanssa niin, että normaali ystävyys juttelu jne. sujuu mutkattomasti. Jos naiset näkee vain ns. seksin kannalta nii sinulla on varmasti vähän ystäviä.

    Äänestä

  • kaikessa kirjoitti:

    Mitä traumoja sulla on ollut lihavien ihmisten suhteen? Lihavan naisen kanssa voi olla ystävä ja jutella normaalisti ei se sitä tarkoita jos lihava nainen jollainlailla lähestyy, että tämä haluaisi vain seksiä tai sinua lemmiskelyyn voihan kyseessä olla pelkkä normaali ihmiskontakti esim. samojen harrastusten tai työasioiden tiimoilta ja monesti luonteet voi sopia yhteen lihavan ihmisen kanssa niin, että normaali ystävyys juttelu jne. sujuu mutkattomasti. Jos naiset näkee vain ns. seksin kannalta nii sinulla on varmasti vähän ystäviä.

    "Ystävä" merkitsee minulle sanana aika paljon, mutta toki "kavereita" tai "tuttavia" voi olla vaikka minkälaisten ihmisten kanssa. Työyhteisö ja harrastukset ovat lisäksi ihan eri asia kuin baariympäristö...

    Enkä muuten ylipäätänsäkään usko siihen, että mies ja nainen voivat olla kovin hyviä ystäviä keskenään ilman, että jompi kumpi kuitenkin jossain vaiheessa alkaa haluta seksiä/syvempää suhdetta...

    Eli ei minulla siis lihavia naisia vastaan mitään ole sinänsä. Ihmisiä siinä missä muutkin. Mutta mitään seksuaalista en heidän kanssaan halua. Olen joskus nuorempana sekoillut myös läskien kanssa joitakin kertoja, ja selväksi tuli se, etten halua sitä enää koskaan. Etenkin kun eräs neito muuttui hyvin hysteeriseksi ja jätti minulle traumat pitkäksi ajaksi...

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    no kertokaapa missä menee läkin j ans . normaalin raja? misstä tietää että onko läski...?
    esim 165cn ja 64kg onko läski???

    ILMANKOS OLET TUOLLA TOISELLA PALSTALLA ILMAISSUT INHOAVASI LIHAVIA. "KUN TYTTÖYSTÄVÄ LIHOO, NIIN SITÄ EI KESTÄ KUKAAN". OIKEESTI, MITEN TÄÄ VOI OLLA NÄIN S....AN PINNALLISTA?? HAE APUA JOS SULLA ON JOATIN TRAUMOJA, OIKEESTI. jA MINÄ EN OLE LIHVA, VAAN HOIKKA JA KIINTEÄ FITNESS URHEILIJA, MUTTA JOKIN SINUSSA ETOO MINUA JO VALMIIKSI, VAIKKA EN EDES TUNNE SINUA.

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    kukahan täällä apua tarvii....ööö olisitko vaikka sinä... kuka sua nyt on läskiksi haukkunut, olisko jotkut äänet sun pään sisällä???? vai mitä oikein mulle vaahtoat. etkö osaa nimimerkistä päätellä että olen nainen eli ei mulla oo tarvetta toisilla palstoilla kenenkään lihomista pohtia....

    Äänestä

  • kiiapiia kirjoitti:

    no kertokaapa missä menee läkin j ans . normaalin raja? misstä tietää että onko läski...?
    esim 165cn ja 64kg onko läski???

    "Läskin raja" ei ole millään numeroarvoilla määriteltävissä, vaan kyllä läskin hoikasta erottaa ihan omilla silmillä.

    165/64 olisi kyllä hyvin todennäköisesti "läski" minun silmissäni...

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    "Läskin raja" ei ole millään numeroarvoilla määriteltävissä, vaan kyllä läskin hoikasta erottaa ihan omilla silmillä.

    165/64 olisi kyllä hyvin todennäköisesti "läski" minun silmissäni...

    Olet vain pintapuolinen paskakasa, et muuta.

    Äänestä

  • juuleppi kirjoitti:

    Olet vain pintapuolinen paskakasa, et muuta.

    ...ulkonäöstä kerran keskustellaan, niin kai saan oman mielipiteeni sanoa. Jos ulkonäöstä keskusteleminen on pinnallista, niin mitä ihmettä sinä täällä teet?

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    "Läskin raja" ei ole millään numeroarvoilla määriteltävissä, vaan kyllä läskin hoikasta erottaa ihan omilla silmillä.

    165/64 olisi kyllä hyvin todennäköisesti "läski" minun silmissäni...

    Kuules nyt! Voit sitten ottaa ne paksut plus-pullonpohjat silmiltäsi pois, jos tuollaiset lukemat omaava henkilö on sinusta läski!!!

    Läskiä on varmasti hankala pelkkien numeroiden perusteella hahmottaa.. Täytyy ottaa huomioon, että lihas on painavampaa kuin läski.. "Läskin raja" on varmasti parhaiten kartoitettavissa peilin avulla ja ihan turha tuollaisten kusipäiden antaa mitään omaan olemukseen vaikuttaa!

    Kiitos!

    Äänestä

  • yyyyyy kirjoitti:

    ...ulkonäöstä kerran keskustellaan, niin kai saan oman mielipiteeni sanoa. Jos ulkonäöstä keskusteleminen on pinnallista, niin mitä ihmettä sinä täällä teet?

    No aika pintapuolinen kyllä olet jos sanot 165/64 mittaista läskiksi.

    Painohan ei kerro mitää esimerkiksi lihasmassasta, mutta nopea tapa laskelmoida sopiva pituuden ja painon suhde on se, että normaalimitoissa ollaan jos paino on samalla kymmenellä kuin pituus (kuten kysyjällä). Eli päälle 160 voi olla päälle 60 -painoinen jne.

    Veikkaisin kirjoitustyylisi perusteella olet täysi-ikäinen. Mutta joko olet todella tyhmä tai sitten olet julma jos voit vastata tuolla tavalla ilmiselvästi omasta itsestään epävarmalle ihmiselle. Eiköhän tässä olisi sellainen sisäisen kasvun paikka sinullekin.

    Äänestä

  • Vrz kirjoitti:

    No noissa mitoissa oleva ei välttämättä ole "läski", jos harrastaa reipasta liikuntaa/urheilua ja kiloista merkittävä osa on lihasmassaa.

    Mutta sekä sinä että minä tiedämme, että useimpien naisten kohdalla näin ei ole, ja muun väittäminen on itsepetosta. Kyllä useimmiten niistä 64 kilosta merkittävä osa on rasvaa, joka vielä (kun suomalaisnaisista puhutaan) on yleensä aivan väärissä paikoissa. Näinollen voin sanoa, että minun mielestäni 165/64 -mitoissa oleva on liian lihava omaan makuuni. Ja jos ei ole liian lihava, niin liian roteva sitten (jos sattuu kuulumaan siihen pieneen urheilulliseen prosenttiin).

    Äänestä

Ja otetaan se lihava jos ei muuta ole onnistunut pokata.

Äänestä
  • eli jos ei keltään muulta heru...
    olet varsin säälittävä ja valitettavasti tiedän kaltaisiasi liian monia. ja sitäpaitsi ei ne läskitkään mitään idiootteja ole ja jokainen nyt sen verran tajuaa ettei sulle kannata antaa... tai ei varmaankaan pysty, ellet pidä paperipussia päässä. HÄPIÄ!!

    Äänestä

Taisit pitkalta vastata itse omiin kysymyksiisi...

Monet "liian kauniit" naiset ovat joidenkin miesten mielesta liian "pelottavia" tai "liian tasokkaita"...(siis suhteessa lahestyvaan mieheen)

Äänestä

Ulospäinsuuntautuneita ihmisiä on paljon helpompi lähestyä kuin vähemmän ulospäinsuuntautuneita. Se on faktaa. Kyllä minustakin on helpompi lähestyä ihmistä joka jo ulospäin näyttää mukavalta.

Äänestä

Kännissä kaikki on kaunista...

Äänestä
  • että lyhtypylyväski silimissä humalaisen näyttää pamelalta --tiiätthän sää sen.

    Äänestä

luokittelee naiset vain heidän painonsa perusteella, hänen itsetunnossaan on jotakin pahasti vialla. Myös ylipainoiset naiset saattavat olla hyvin kauniita. Jos kerran olet avoin ja sosiaalinen, en lainkaan ihmettele, että saat hyvin juttuseuraa.

Tilanne on hieman päinvastainen kuin esitit: todellisuudessa ylipainoisten karttaminen on merkki siitä, että mies alitajuisesti pelkää naisia, koska hän ei pidä hedelmällisyyden ulkoisista tunnusmerkeistä (leveästä lantiosta, isoista luomurinnoista jne.). Tämä aiheuttaa pitkälti sen, että baarien "kaunottaret" saavat seurakseen lähinnä kompleksisia seksinvonkaajia, kun taas muut naiset vievät tosimiehet mennessään. Tätä monet "kaunottaret" ovat valittaneet lehtienkin palstoilla...

Äänestä

Se nyt vaan on elämän raadollisia realiteettejä, että läski ei todellakaan kelpaa urheilulliselle ja komealle miehelle.

Se nyt vaan on noin. Ei voi mitään ..ei yhtään mitään. ...paitsi laihduttamalla hommata haluttava vartalo iloisen ja ihanan luonteen lisäksi.

Äänestä

Itse kiinnitän huomion iloisiin ja mielyttävän oloisiin naisiin. Mielyttävä ei tässä tarkoita ulkonäköä. Lähinnä silmiä ja ilmettä. Jostain syystä olen löytänyt mukavaa seuraa juuri katseen perusteella. Kyllä kaunista naista katselee, mutta juttelemaan ei edes tee mieli, jos joku nököttää naama peruslukemilla reilusti pakkelia naamassa. Yksi mikä pitää kaukana on kova naurun räkätys ja panojutut. Kaippa jostain on hienoa kun nykyään voi naisetkin puhua persepanoista kovaan ääneen baaritiskillä; itse en kuulu joukkoon.
Liian lihavia ihmisiä ei tee mieli lähestyä. Kyllä sitä pitää sen verran itseään arvostaa, ettei päästä itseään paisumaan ihan järkyttäväksi palloksi. Miten voi olettaa jonkun arvostavan henkilönä jos ei edes itse sitä tee.
Pieni pyöreys ei naista pahenna, jos on kilojensa kanssa sovussa.

Äänestä

Olet lihava ja tavallinen, joten miehet ajattelee että et todellakaan anna pakkeja. Miehet taas pelkää kauniita naisia. Tavallisen näköistä on helpompi lähestyä. Kauniit on aina vaan niin helvetin pinnallisia ja valikoivoa. Ei kenenkään ns. normaalin näköisen miehen kannata edes ajatella että menis juttelemaan kauniille naiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ellu-82 kirjoitti:

olen miettinyt että mitkä ovat ne vaikuttimet mikä saa miehen lähestymaan naista esim baarissa???
olen huomannut että minulla on huomattavasti enemman vientiä ja ns. juttuseuraa baareissa kuin muilla ystävättärilläni. Olen pyöreä jonkun mielestä varmasti lihavakin ja suhteellisen lyhyt. Ystävättäreni ovat juuri niitä kauniita ja himottuja ihmisiä, jotka kaduilla kävellessään keräävät katseita ja vierailevat varmasti usein monenkin päiväunissa.
Olen siis luultavasti se kaveri kiintiön ruma ja läski. Olen kuitenkin ulospäin suuntautunut ja osaan jutella tuntemattomienkin kanssa sitä "hyvää päivää kirvesvartta ja jne..."

Saan useimmiten baareista juttuseuraa helposti ja myös minua lähestytään rohkeasti. kun taas kuvankauniit ystäväni saavat istua yksin, eikä kukaan ota heihin kontaktia. Ystäväni eivät ole kuitenkaa niitä naama norsunvitulla istuvia sitruunaa syöviä tyyppejä eli syy ei ole missään nimessä heidän ynseästä asenteestaan.

Eivätkö miehet siis uskalla lähestyä heitä siksi että he ovat liian kauniita?
Ovatko miehet seurassani siksi että luulevat minun olevan helppo, koska olen pyöreä? Vai siksi että minun kauttani voivat hivuttautua kauniiden ystävieni seuraan? Ei sillä että valittaisin tilanteesta...mutta
jotain mystistä tässä tilanteessa on... Kertokaa ihmeessä, jos joku tietää tai on vastaavia kokemuksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu