Minulla on noin 12 vuotta sitten tehty kevytsilta ylähampaissa. Silta on kiinni kulmahampaissa, ja etuhampaissa, ja siinä on minulta muuten puuttuvat kakkoshampaat.
Ongelma on se, että tämä silta on jouduttu uudelleen kiinnittämään jo niin monta kertaa, etten ole pysynyt laskuissa perässä. Viimeksi se kiinnitettiin yksityisellä hammaslääkärillä, jonne sain oikein suositukset, ja nyt huomaan, että silta on irronnut taas jo ainakin toisesta etuhampaasta, ja pikkuhiljaa se irtoaa kokonaan, jos vanhat merkit paikkansa pitää.
Eikö sitä perhanan siltaa saa sillai kiinni, ettei sitä tarvitsisi vuoden välein kiinnittää?!? Tulee nimittäin hivenen kalliiksi, ja menee päiviä pilalle ihan liikaa muutenkin tämän takia.
Kevytsilta ongelmia
29
24996
Vastaukset
- meikpiis75
Tässä nyt nähdään, miksi tälläkin palstalla olen monesti sanonut, että kevytsilta ei ole hyvä vaihtoehto. Se on väliaikainen ratkaisu. Tuo on aivan tunnettu kevytsillan ongelma; se irtoaa aina jossakin vaiheessa ja kun se on kerran irronnut, se irtoaa sen jälkeen aina vain uudelleen ja tiheämmällä syklillä. Pääset ongelmasta, kun korvaat kakkoset jollakin muulla konstilla, esim. implanteilla tai silloilla. Loppujenlopuksi pääset halvemmallakin, kun oikeita ratlaisuja ei tarvitse olla jatkuvasti fiksailemassa.
- Kuka keksi hampaat
No minun ideani se kevytsilta ei ole, vaan hammaslääkärin.
Minulla ei kuulemma pysty implantteja laittamaan kun on liian pieni se luu tms.
Minkälainen sitten ei-kevyt silta on, jos se kerran pysyy kiinni?
Äitini vastusti siltaa, koska "se on niin ruman näköinen". Minä en tiedä miltä se näyttää. - meikpiis75
Kuka keksi hampaat kirjoitti:
No minun ideani se kevytsilta ei ole, vaan hammaslääkärin.
Minulla ei kuulemma pysty implantteja laittamaan kun on liian pieni se luu tms.
Minkälainen sitten ei-kevyt silta on, jos se kerran pysyy kiinni?
Äitini vastusti siltaa, koska "se on niin ruman näköinen". Minä en tiedä miltä se näyttää.Ammattitaidolla huolellisesti tehty silta ei todellakaan ole ruma; sen erottaa oikeista hampaista vain ammattilainen. Ilmeisesti äitisi kokemukset rajoittuvat vanhoihin siltoihin; tekniikat olivat ennenmuinoin hiukan erilaisia eikä lopputuloksen estetiikkaan ei kiinnitetty niinkään suurta huomiota. Kunhan hampailla pystyi syömään.. Kuvia löytänet netistä esim. hakusanoilla metallokeraaminen silta.
Siltaa varten puuttuvan hampaan viereiset hampaat hiotaan pilareiksi, eli niistä tehdään hiukan kartion muotiset. Hampaiden pinnasta hiotaan tilaa noin 2- 2,5 mm, jotta pilarin päälle sopii metallirunko ja posliini. Eli kolmen hampaan sillalla korvataan se keskimmäinen puuttuva ja se kiinnittyy paikoilleen niiden kahden viereisen hampaan hionnan avulla. Keskimmäinen hammas on siis sillassa "täyttä tavaraa" ja ne reunimmaiset huppuja. Silta kiinnitetään paikoilleen sementoimalla eli laittamalla kiinnitysainetta näiden kahden hiotun pilarin ja sillan väliin.
On olemassa metallokeraamisia siltoja, joissa runkona on yleensä kulta ja tämän päällä erittäin esteettinen, omien hampaidesi värinen posliini. Siltoja voidaan tehdä myös hiukan halvemmalle rungolle, eli kobolttikromista, mutta tällä on ikävä taipumus kuultaa harmaana posliinin läpi. Kolmen yksikön silta maksaa pääkaupunkiseudun yksityispuolella noin 1400-1550 euroa. Sinulle näitä tulisi siis kaksi. Lopullista hintaa saattaa nostaa esim. mahdollinen yksilöllinen jäljennöslusikka sekä hiottujen yksiköiden posliiniolkapäät. (Suosittelen muutenkin etualueelle posliiniolkapäitä: näin kapea metallikaulus ei hohkaa tummana ikenen läpi.)
Suosittelen siis kultaa. Siltoja valmistetaan myös kokokeraamisina, jolloin niissä ei ole metallirunkoa ollenkaan. Nämä ratkaisut eivät käy kaikille ja joka tilanteeseen, sillä purentavoima ei saa olla mahdoton, jotta kokokeraaminen kestää. Hammaslääkärisi määrittelee tilanteen.
Silta on pysyvä ratkaisu. Se kestää kymmeniä vuosia, jos pidät hampaistasi huolta. Siltaa pitää puhdistaa vähintään yhtä hyvin kuin omiakin hampaita -kuten myös implanttia. Hyvä suuhygienia, hammaslangan ja hammasväliharjojen käyttö pitää hampaat terveenä, jolloin sillan tukina olevat pilarihampaat kestävät. - meikpiis75
meikpiis75 kirjoitti:
Ammattitaidolla huolellisesti tehty silta ei todellakaan ole ruma; sen erottaa oikeista hampaista vain ammattilainen. Ilmeisesti äitisi kokemukset rajoittuvat vanhoihin siltoihin; tekniikat olivat ennenmuinoin hiukan erilaisia eikä lopputuloksen estetiikkaan ei kiinnitetty niinkään suurta huomiota. Kunhan hampailla pystyi syömään.. Kuvia löytänet netistä esim. hakusanoilla metallokeraaminen silta.
Siltaa varten puuttuvan hampaan viereiset hampaat hiotaan pilareiksi, eli niistä tehdään hiukan kartion muotiset. Hampaiden pinnasta hiotaan tilaa noin 2- 2,5 mm, jotta pilarin päälle sopii metallirunko ja posliini. Eli kolmen hampaan sillalla korvataan se keskimmäinen puuttuva ja se kiinnittyy paikoilleen niiden kahden viereisen hampaan hionnan avulla. Keskimmäinen hammas on siis sillassa "täyttä tavaraa" ja ne reunimmaiset huppuja. Silta kiinnitetään paikoilleen sementoimalla eli laittamalla kiinnitysainetta näiden kahden hiotun pilarin ja sillan väliin.
On olemassa metallokeraamisia siltoja, joissa runkona on yleensä kulta ja tämän päällä erittäin esteettinen, omien hampaidesi värinen posliini. Siltoja voidaan tehdä myös hiukan halvemmalle rungolle, eli kobolttikromista, mutta tällä on ikävä taipumus kuultaa harmaana posliinin läpi. Kolmen yksikön silta maksaa pääkaupunkiseudun yksityispuolella noin 1400-1550 euroa. Sinulle näitä tulisi siis kaksi. Lopullista hintaa saattaa nostaa esim. mahdollinen yksilöllinen jäljennöslusikka sekä hiottujen yksiköiden posliiniolkapäät. (Suosittelen muutenkin etualueelle posliiniolkapäitä: näin kapea metallikaulus ei hohkaa tummana ikenen läpi.)
Suosittelen siis kultaa. Siltoja valmistetaan myös kokokeraamisina, jolloin niissä ei ole metallirunkoa ollenkaan. Nämä ratkaisut eivät käy kaikille ja joka tilanteeseen, sillä purentavoima ei saa olla mahdoton, jotta kokokeraaminen kestää. Hammaslääkärisi määrittelee tilanteen.
Silta on pysyvä ratkaisu. Se kestää kymmeniä vuosia, jos pidät hampaistasi huolta. Siltaa pitää puhdistaa vähintään yhtä hyvin kuin omiakin hampaita -kuten myös implanttia. Hyvä suuhygienia, hammaslangan ja hammasväliharjojen käyttö pitää hampaat terveenä, jolloin sillan tukina olevat pilarihampaat kestävät.Implantteja varten voidaan myös tehdä luunsiirto, jos luussa ei sitä tarpeeksi ole. Tällöin luuta otetaan yleensä esim. lonkasta.
- Tehty
meikpiis75 kirjoitti:
Implantteja varten voidaan myös tehdä luunsiirto, jos luussa ei sitä tarpeeksi ole. Tällöin luuta otetaan yleensä esim. lonkasta.
Juu, ja silloin kustannukset huipussaan!
- meikpiis75
Tehty kirjoitti:
Juu, ja silloin kustannukset huipussaan!
Näin on. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ovat sen valmiita maksamaan. Kukin päättäköön itse mihin on rahkeita ja halua.
- irkku57
meikpiis75 kirjoitti:
Näin on. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka ovat sen valmiita maksamaan. Kukin päättäköön itse mihin on rahkeita ja halua.
Sä oot kyllä ihana meikpiis75, kun viitsit meitä "hampaattomia" neuvoa noin perusteellisesti.
Tässä taas itsellekin vahvistuihalu hankkia silta irtoproteesin tilalle.
P.S. Sattuuko se hampaiden hionta? - meikpiis75
irkku57 kirjoitti:
Sä oot kyllä ihana meikpiis75, kun viitsit meitä "hampaattomia" neuvoa noin perusteellisesti.
Tässä taas itsellekin vahvistuihalu hankkia silta irtoproteesin tilalle.
P.S. Sattuuko se hampaiden hionta?Kiitos. :o) Mukavaa, jos voi olla avuksi.
Kivusta ei voi sanoa mitään varmaa, se kun on erittäin yksilöllinen asia. Toinen on hyvin kipuherkkä, toinen taas sietää vaikka mitä.
Hionta tehdään puudutuksessa. Yleisesti ottaen erityisesti etuhampaissa _saattaa_ olla vihlontaa puudutuksesta huolimatta (kuten jo laminaattien yhteydessä mainitsin). Tämä johtuu siitä, että etuhampaat ovat rakenteeltaan sellaiset, että hampaan ydin, jossa hermot sijaitsevat, on melko lähellä hampaan pintaa eli hiottavaa osaa. "Paksummissa" hampaissa puudutus auttaa yleensä paremmin. Joku pitää hiontaa inhottavana kokemuksena, toinen ei tunne mitään.
Siltaa varten hampaista hiotaan enemmän kuin laminaateista eli hiotaan koko hammas ympäri. Hionta ulotetaan ikenen alle, jotta ien suojaa hampaan ja kruunuosan saumakohtaa eikä se tule näkyviin. Ientä ei kuitenkaan vahingoiteta hionnassa, se vedetään sivuun. - Apua nopeasti
meikpiis75 kirjoitti:
Kiitos. :o) Mukavaa, jos voi olla avuksi.
Kivusta ei voi sanoa mitään varmaa, se kun on erittäin yksilöllinen asia. Toinen on hyvin kipuherkkä, toinen taas sietää vaikka mitä.
Hionta tehdään puudutuksessa. Yleisesti ottaen erityisesti etuhampaissa _saattaa_ olla vihlontaa puudutuksesta huolimatta (kuten jo laminaattien yhteydessä mainitsin). Tämä johtuu siitä, että etuhampaat ovat rakenteeltaan sellaiset, että hampaan ydin, jossa hermot sijaitsevat, on melko lähellä hampaan pintaa eli hiottavaa osaa. "Paksummissa" hampaissa puudutus auttaa yleensä paremmin. Joku pitää hiontaa inhottavana kokemuksena, toinen ei tunne mitään.
Siltaa varten hampaista hiotaan enemmän kuin laminaateista eli hiotaan koko hammas ympäri. Hionta ulotetaan ikenen alle, jotta ien suojaa hampaan ja kruunuosan saumakohtaa eikä se tule näkyviin. Ientä ei kuitenkaan vahingoiteta hionnassa, se vedetään sivuun.Minulla menee iskun vuoksi kaksi etummaista hammasta poistoon. Laitan tietysti implantit, mutta mulle kerrottiin yhdeltä hammaslääkärikeskuksesta, ettei niitä voi suoraan poiston yhteydessä laittaa. Tosin vastaanottovirkailija kertoi sen ettei heti poistojen jälkeen voi laittaa implanttia ja kertoi väliaikaisratkaisun. Siis ratkaisuna kevytsilta ensin.
Joku toinen hmlasema on taas internetsivuillaan kertonut implantista, jonka voi laittaa heti poiston jälkeen. Miten on, en missään nimessä haluaisi lähteä hampaattomana pois! Edes yhdeksi yöksi. Näin mulle sanottiin tässä puhelinkeskustelussa ja toi kevytsilta kiinnitettäisiin vasta seuraavana aamuna. Eiko tosiaan saa mitään varahammasta (en halua irtoproteesia) tilalle heti poistojen jälkeen?Ja tarviiko viereisiä terveitä hampaita käsitellä, kun kevytsilta kiinnitetään? - meikpiis75
Apua nopeasti kirjoitti:
Minulla menee iskun vuoksi kaksi etummaista hammasta poistoon. Laitan tietysti implantit, mutta mulle kerrottiin yhdeltä hammaslääkärikeskuksesta, ettei niitä voi suoraan poiston yhteydessä laittaa. Tosin vastaanottovirkailija kertoi sen ettei heti poistojen jälkeen voi laittaa implanttia ja kertoi väliaikaisratkaisun. Siis ratkaisuna kevytsilta ensin.
Joku toinen hmlasema on taas internetsivuillaan kertonut implantista, jonka voi laittaa heti poiston jälkeen. Miten on, en missään nimessä haluaisi lähteä hampaattomana pois! Edes yhdeksi yöksi. Näin mulle sanottiin tässä puhelinkeskustelussa ja toi kevytsilta kiinnitettäisiin vasta seuraavana aamuna. Eiko tosiaan saa mitään varahammasta (en halua irtoproteesia) tilalle heti poistojen jälkeen?Ja tarviiko viereisiä terveitä hampaita käsitellä, kun kevytsilta kiinnitetään?Implantointisysteemejä on erilaisia. Osassa halutaan antaa poistokuoppien parantua ennen luuleikkausta, toisissa implantti istutetaan paikalleen samalla kertaa poiston yhteydessä. Joka tapauksessa joudut käyttämään jonkinlaista väliaikaisratkaisua, sillä lopullista hammasta et implanttisi päälle saa suoraan, implantin täytyy antaa luutua ensin rauhassa. Paranemisaika on noin puoli vuotta.
Tiedän, että on olemassa implantointisysteemi, jossa implanttia voidaan muka rasittaa heti sen asennuksen jälkeen kiinnittämällä lopullinen proteettinen korvike, joka on purennassa. Itse en alalla olevana ikinä moiseen suostuisi. Kunnon implantointi vaatii noin puolen vuoden luutumisajan. Jos implantointi menee pieleen, se onkin jo sitten hiukan isompi ongelma.. Mielestäni tästä asiasta ei ole tarpeeksi tutkimusta eikä kokemusta, mutta kukin tekee omat valintansa. Minä en suostuisi.
Normaalisti implantoinnin paranemisaika on siis puolisen vuotta. Tänä aikana käytetään jotain väliaikaista hampaankorviketta eli lopullinen ratkaisu ei suinkaan ole valmiina, kun poistut ensimmäisen kerran vastaanotolta implantoinnin jälkeen. Silloin sinulla on vain titaaninen ruuvi leukaluussasi. Yleinen väliaikaisratkaisu tässä tilanteessa on kevytsilta tai pieni yhden hampaan irroitettava osaproteesi. Näiden saamisaika riippuu ihan hamamslääkärisi tottumuksista ja aikatauluista. Yleensä ainakin irtoproteesin saa samalla kertaa kun leikkaus tehdään.
Kevytsillan viereisiä hampaita ei tarvitse välttämättä hioa, mutta tämä riippuu ihan purennastasi. Joskus kevarin kiinnitys vaatii pienet upotukset, jos kiinnitykseen käytettäville siivekkeille ei ole muuten tilaa. - Apua nopeasti
meikpiis75 kirjoitti:
Implantointisysteemejä on erilaisia. Osassa halutaan antaa poistokuoppien parantua ennen luuleikkausta, toisissa implantti istutetaan paikalleen samalla kertaa poiston yhteydessä. Joka tapauksessa joudut käyttämään jonkinlaista väliaikaisratkaisua, sillä lopullista hammasta et implanttisi päälle saa suoraan, implantin täytyy antaa luutua ensin rauhassa. Paranemisaika on noin puoli vuotta.
Tiedän, että on olemassa implantointisysteemi, jossa implanttia voidaan muka rasittaa heti sen asennuksen jälkeen kiinnittämällä lopullinen proteettinen korvike, joka on purennassa. Itse en alalla olevana ikinä moiseen suostuisi. Kunnon implantointi vaatii noin puolen vuoden luutumisajan. Jos implantointi menee pieleen, se onkin jo sitten hiukan isompi ongelma.. Mielestäni tästä asiasta ei ole tarpeeksi tutkimusta eikä kokemusta, mutta kukin tekee omat valintansa. Minä en suostuisi.
Normaalisti implantoinnin paranemisaika on siis puolisen vuotta. Tänä aikana käytetään jotain väliaikaista hampaankorviketta eli lopullinen ratkaisu ei suinkaan ole valmiina, kun poistut ensimmäisen kerran vastaanotolta implantoinnin jälkeen. Silloin sinulla on vain titaaninen ruuvi leukaluussasi. Yleinen väliaikaisratkaisu tässä tilanteessa on kevytsilta tai pieni yhden hampaan irroitettava osaproteesi. Näiden saamisaika riippuu ihan hamamslääkärisi tottumuksista ja aikatauluista. Yleensä ainakin irtoproteesin saa samalla kertaa kun leikkaus tehdään.
Kevytsillan viereisiä hampaita ei tarvitse välttämättä hioa, mutta tämä riippuu ihan purennastasi. Joskus kevarin kiinnitys vaatii pienet upotukset, jos kiinnitykseen käytettäville siivekkeille ei ole muuten tilaa.Tuli tosi paljon selventävää tietoa! Ja kiitos tiedosta, tuon hetivalmisimplantointiproteesi yhdistelmän riskeistä. Eli sitä en siis missään nimessä sitten valitse. Haluan homman varmalle pohjalle.
Tuosta kevytsillan kiinnityksestä sen verran, että purentani on joskus oiottu, eli pitäisi olla ihan niinkuin 100%. Eli voisiko ´nyt tällaiseen purentaan siis laittaa tuon kevytsillan kiinni ilman niitä pieniä upotuksiakaan? Eli pelkästään kiinnikeaineella? Ja siitä implantin asennuksesta, jos otan heti poistojen jälkeen upotussysteemin, niin voiko sen "tapin" päälle laittaa sen kevytsillan? Vai mikä siihen tulee suojaksi, irtoproteesia en missään nimessä kyllä haluaisi? - meikpiis75
Apua nopeasti kirjoitti:
Tuli tosi paljon selventävää tietoa! Ja kiitos tiedosta, tuon hetivalmisimplantointiproteesi yhdistelmän riskeistä. Eli sitä en siis missään nimessä sitten valitse. Haluan homman varmalle pohjalle.
Tuosta kevytsillan kiinnityksestä sen verran, että purentani on joskus oiottu, eli pitäisi olla ihan niinkuin 100%. Eli voisiko ´nyt tällaiseen purentaan siis laittaa tuon kevytsillan kiinni ilman niitä pieniä upotuksiakaan? Eli pelkästään kiinnikeaineella? Ja siitä implantin asennuksesta, jos otan heti poistojen jälkeen upotussysteemin, niin voiko sen "tapin" päälle laittaa sen kevytsillan? Vai mikä siihen tulee suojaksi, irtoproteesia en missään nimessä kyllä haluaisi?Hammaslääkärisi päättää miten kevari kiinnitetään. Sitä on mahdotonta sanoa tilannetta näkemättä.
Implantointitapa on sitten riippuvainen käytetystä implanttivalmistajasta ja sen valintaan et välttämättä pääse vaikuttamaan. Hammaslääkärit käyttävät yleensä heille vakiintuneita valmistajia, joka systeemiin kun tarvitaan esim. omat työkalunsa.
Tapilla tarkoitat ilmeisesti implanttia? Implantti voidaan suojata kahdella tapaa luutumisen ajaksi. Toisessa tekniikassa se peitetään ienläpällä, eikä implanttia näy, ennen kuin luutumisen jälkeen tehdään ns. paljastusleikkaus, jossa ikenestä otetaan pieni pala implantin päältä pois ja sitten valmistetaan näkyvä osa puuttuvan hampaan korvaamiseksi. Toisessa systeemissä implantin päälle tulee ns. paranemishetta, joka jää ikenen päälle. Se on kuin tasakantainen ruuvi ja peittää implantin pään. Tämä on näkyvissä siihen asti, kunnes se korvataan sillä uudella hampaallasi. Menetelmä riippuu siitä, minkä valmistajan implantteja käytetään.
Molemmissa tapauksissa voidaan kiinnittää kevytsilta puuttuvan hampaan tilalle. Oli korvike sitten mikä tahansa (irtoproteesi ei ole sekään mikään kauhistus, vaan pieni ja sievä), se ei kosketa implanttia. Näin implantti saa luutua rauhassa, ilman rasitusta. - Kuka keksi hampaat
meikpiis75 kirjoitti:
Kiitos. :o) Mukavaa, jos voi olla avuksi.
Kivusta ei voi sanoa mitään varmaa, se kun on erittäin yksilöllinen asia. Toinen on hyvin kipuherkkä, toinen taas sietää vaikka mitä.
Hionta tehdään puudutuksessa. Yleisesti ottaen erityisesti etuhampaissa _saattaa_ olla vihlontaa puudutuksesta huolimatta (kuten jo laminaattien yhteydessä mainitsin). Tämä johtuu siitä, että etuhampaat ovat rakenteeltaan sellaiset, että hampaan ydin, jossa hermot sijaitsevat, on melko lähellä hampaan pintaa eli hiottavaa osaa. "Paksummissa" hampaissa puudutus auttaa yleensä paremmin. Joku pitää hiontaa inhottavana kokemuksena, toinen ei tunne mitään.
Siltaa varten hampaista hiotaan enemmän kuin laminaateista eli hiotaan koko hammas ympäri. Hionta ulotetaan ikenen alle, jotta ien suojaa hampaan ja kruunuosan saumakohtaa eikä se tule näkyviin. Ientä ei kuitenkaan vahingoiteta hionnassa, se vedetään sivuun.Itse olen hyvin kipuherkkä ihminen, mutta kun kevytsiltaa varten hiottiin etuhampaiden taakse tilaa, en tuntenut mitään, ja muistaakseni tuo tehtiin ilman puudutusta. Onkohan tuossa hiottu kuitenkin niin vähän, että tuota voisi mitenkään pitää referenssinä?
- panikoiva
Kuka keksi hampaat kirjoitti:
Itse olen hyvin kipuherkkä ihminen, mutta kun kevytsiltaa varten hiottiin etuhampaiden taakse tilaa, en tuntenut mitään, ja muistaakseni tuo tehtiin ilman puudutusta. Onkohan tuossa hiottu kuitenkin niin vähän, että tuota voisi mitenkään pitää referenssinä?
Jouduttiinko paljonkin hiomaan kevytsiltaa varten? Mietin vain, jos sitten myöhemmin laittaa implantin, niin pitääkö viereiset hampaat sitteen paikata hiotuista kohdista? Mulla terveet viereiset hampaat, en haluaisi että niihin kosketaan ollenkaan.
- meikpiis75
panikoiva kirjoitti:
Jouduttiinko paljonkin hiomaan kevytsiltaa varten? Mietin vain, jos sitten myöhemmin laittaa implantin, niin pitääkö viereiset hampaat sitteen paikata hiotuista kohdista? Mulla terveet viereiset hampaat, en haluaisi että niihin kosketaan ollenkaan.
Kevytsiltaa varten tehdään vain pienet upotukset, jos ollenkaan. Tilanteesta riippuen. Hionnassa ei mennä lähellekään hampaan ydintä. Hammaslääkäri arvioi paikkaustarpeen kevarin irroituksen yhteydessä.
- irkku
Käytetäänkö jo hammassiltojen tekemisessä biomateriaaleja? Turun Yliopistollahan on jonkin hanke tai tutkimus menossa.
Siitähän uutisoitiin viime keväänä ja kerrottiin, että kevytsilloistakin saataisiin yhtä kestäviä tai kestävämpiä kuin perinteisistäkin silloista.
Biomateriaalia käytettäessä ei kuitenkaan tarvitsisi hioa viereisiä hampaita ainakaan niin paljoa kuin nykymenetelmillä.- Kuka keksi hampaat
Taidankin yrittää pärjätä tämän kevytsiltani kanssa siihen asti, että tuollainen bio tms juttu tulee käytäntöön.
Ei oikein viitsisi hiotuttaa ehjiä hampaita. - meikpiis75
Kuka keksi hampaat kirjoitti:
Taidankin yrittää pärjätä tämän kevytsiltani kanssa siihen asti, että tuollainen bio tms juttu tulee käytäntöön.
Ei oikein viitsisi hiotuttaa ehjiä hampaita.Biomateriaalien tutkimus vie vuosia, samoin niiden saattaminen kaupalliseen käyttöön.
- sama juttu
Kuka keksi hampaat kirjoitti:
Taidankin yrittää pärjätä tämän kevytsiltani kanssa siihen asti, että tuollainen bio tms juttu tulee käytäntöön.
Ei oikein viitsisi hiotuttaa ehjiä hampaita.Niin ,sama juttu mielessä. Voisi vaikka päästä hammas suusairauksien klinikalle koekaniiniksi, kunhan pääsevät testaamaan käytännössä. Olen kyllä valmis siihen. Olisko muuten jollain tietoa, josko ottaisivat jo sisään potilaita, jotka ovat valmiita kokeilemaan tätä biojuttua käytännössä?
- netistä
"Tuossa uutisoinnissa oli sulavasti sekoitettu keskenään biolasilla tehtävät luutumiskorjaukset sekä lasikuituvahvistus muovimateriaalissa."
"miten yhteen uutiseen saadaankin sopimaan noin paljon virheitä" - Biosti
netistä kirjoitti:
"Tuossa uutisoinnissa oli sulavasti sekoitettu keskenään biolasilla tehtävät luutumiskorjaukset sekä lasikuituvahvistus muovimateriaalissa."
"miten yhteen uutiseen saadaankin sopimaan noin paljon virheitä"niin, onko muuten tietoa, kun olen kuullut että luutumiskorjaukset, myös implanttihoitoon olis tulossa tämä biomateriaali? Olis varmaan 1000 x turvallisempaa kuin titaanihommat, vaikkei niiden pitäis kyllä elimistössä olla haittaa, vaan eipä ennen ollut amalgaamikaan vaarallinen?!?
- hömpötystä
Biosti kirjoitti:
niin, onko muuten tietoa, kun olen kuullut että luutumiskorjaukset, myös implanttihoitoon olis tulossa tämä biomateriaali? Olis varmaan 1000 x turvallisempaa kuin titaanihommat, vaikkei niiden pitäis kyllä elimistössä olla haittaa, vaan eipä ennen ollut amalgaamikaan vaarallinen?!?
eihän se amalgaami ole vieläkään niin vaarallista kuin luullaan.
ihmiset kyllä tykkäävät vaaleista muovitäytteistä kun kuvittelevat niiden olevan jotenkin parempia.
"Protetiikan tarvetta korvataan epätoivoisesti tekemällä isoja paikkoja, koska se on niin paljon halvempaa. Suuria paikkoja joudutaan uusimaan usein, mikä taas kuormittaa päivystystoimintaa", Nihtilä kertoo."
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980674787 - amalgaami
hömpötystä kirjoitti:
eihän se amalgaami ole vieläkään niin vaarallista kuin luullaan.
ihmiset kyllä tykkäävät vaaleista muovitäytteistä kun kuvittelevat niiden olevan jotenkin parempia.
"Protetiikan tarvetta korvataan epätoivoisesti tekemällä isoja paikkoja, koska se on niin paljon halvempaa. Suuria paikkoja joudutaan uusimaan usein, mikä taas kuormittaa päivystystoimintaa", Nihtilä kertoo."
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980674787Mielenkiintoinen veto hammaslääketieteen lisensiaatilta tuo isojen paikkojen teko.
Eli hammas vain pois, jos koko kruunu pitää paikka-aineesta tehdä!
Oikeaa asiaa todellakin.
Nykyään pyritään säästämään mätäneviä juuria sisältävät hampaatkin, yksityinen ei poista niitä, vaan epätoivoisesti juurihoitaa ja paikkaa, vaikkei siitä loppujen lopuksi tule mitään. Potilas maksaa ja kela korvaa, ei ihme, että rahat loppuu kelakorvauksistakin. - epäjohdonmukaisuutta
amalgaami kirjoitti:
Mielenkiintoinen veto hammaslääketieteen lisensiaatilta tuo isojen paikkojen teko.
Eli hammas vain pois, jos koko kruunu pitää paikka-aineesta tehdä!
Oikeaa asiaa todellakin.
Nykyään pyritään säästämään mätäneviä juuria sisältävät hampaatkin, yksityinen ei poista niitä, vaan epätoivoisesti juurihoitaa ja paikkaa, vaikkei siitä loppujen lopuksi tule mitään. Potilas maksaa ja kela korvaa, ei ihme, että rahat loppuu kelakorvauksistakin.Jos juuren päälle tehdään kruunu paikkamateriaalista, niin Kela korvaa hoitoa yksityispuolella.
Mutta jos siihen juuren jatkoksi tehdäänkin proteettinen kruunu, niin Kela ei korvaa mitään. - elohopea
hömpötystä kirjoitti:
eihän se amalgaami ole vieläkään niin vaarallista kuin luullaan.
ihmiset kyllä tykkäävät vaaleista muovitäytteistä kun kuvittelevat niiden olevan jotenkin parempia.
"Protetiikan tarvetta korvataan epätoivoisesti tekemällä isoja paikkoja, koska se on niin paljon halvempaa. Suuria paikkoja joudutaan uusimaan usein, mikä taas kuormittaa päivystystoimintaa", Nihtilä kertoo."
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980674787sekotteista amalgaamia kun lykätään, hampaan koloon, silloin sinä olet onnesi kukkuloilla, ja kuvittelet, että tämähän on sitä parasta mitä olla voi! Näinkö?
Entäs kun toisaalla tiedetään, että tämä elohopea on ensimmäisen asteen HERMOMYRKKY, kuinkas meille hiukan epäuskoisille saat tämän sekoituksen myytyä, kaupiteltua, että mekin alkaisimme asiasta kuvittelemaan samoin kuin sinä!
- Anonyymi
Minulla on ollut edessä muovisekoitteinen kruunu jo 30 vuotta, tosin siistitty välillä hammastarkastuksien yhteydessä.
Hyvin on kestänyt, eikä kukaan ole huomannut eroa muihin hampaisiin. Pidän sitä niin kauan kun koko hammas hajoaa, mutta ei kai se hajoa jos juureen ei tule ongelmia. Minun suu on melko pieni, ettei hymykään ole leveä, joten ei sinne kannata mitään kalliita viritelmiä tehdä. Tulevaisuuttahan ei voi ennustaa. Mutta mitä sitä etukäteen miettimään. - Anonyymi
Nyt mennään vuodessa 2021, minulle laitettiin kevytsilta elokuussa 2020. Noin5 kertaa kiinnitetty uudestaan. Hammaslääkäri Mehiläisessä ei millään lailla valistanut tulevaiduudesta! Liima on oletettavasti kehnoa, h lääkärit jauhavat vain potaskaa ja yrittävät löytää vikoja minusta!
- Anonyymi
Minulle laitettiin helmikuussa kevyt silta ylös kun joud poistamaan juuri vian takia.Siis yks hammas ja se kesti 2vk ja rupes heilumaan .Uud kiinnitys ja tas sama ja tänään taas uud kiinni.2500 olis kruunu ja sekin puhuttu että kestääkö mutta sitä ennen 3kk luudutus ruuvilla ja sit katotaan laitetaanko kruunu.Ei kiitos jos silta muutaman keran taas reistailee otatan hampaan sillan pois ja olkoon tyhjä kolo.Saan aineskin rauhassa syödä mitä tahon.kiitos
- Anonyymi
Minulle laitettiin kevytsilta v.2019. Se asennettiin melko heti uudestaan ja tätä rataa on menty, terveysasema rahastaa
0-59euroon/kertaliimaus, rahaa on kulunut mielettömät määrät, aluksi n.kaikkineen1000e ja nyt näitä liimauksia on ollu n.25 kpl. Yksikään ihminen terveysasemalla ei ole muuta tehnyt kun ihmetellyt. Pari on alkanut puhumaan hammasillasta, että vielä 3000e lisää. Eivät vastaa yhtään siitä mitä tekevät. Liima-aineita ei myydä missään, joten vaatii hammaslääkärin rahastuksen pari kertaa ei ole hammaslääkäri ottanut maksua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009