MIKSI toimittajat eivät kiinnitä syyttäjän

huomiotaan?

"Bodom-käräjät: Gustafssonin vastaukset vaihtelevia

   
Bodominjärven surmien oikeuskäsittely jatkui tänään syytetyn kuulemisella. Espoon käräjäoikeus on varannut koko päivän aikaa sille, että kolmesta murhasta syytetty Nils Gustafsson kertoo Bodominjärven 45 vuoden takaisista tapahtumista.

Salissa selvisi, että Gustafsson muistaa toisaalta erittäin tarkasti yksityiskohtia 45 vuoden takaisista tapahtumista Bodominjärvellä. Toisaalta kokonaiskuva surmayön tapahtumista on täynnä aukkoja. Hän muistaa toisen naisuhrin päällä olleet uudet valkoiset housut ja kalansyöttinä käytetyt makkaranpalat, muttei sitä, olivatko tytöt mukana onkiretkellä.

Gustafsson vastaili puolustuksen kysymyksiin laveasti ja kertoi muun muassa koulutuksestaan, työstään, ystävyyssuhteestaan Seppo Boismaniin sekä tutustumisestaan Irmeli Björklundiin ja Tuulikki Mäkeen. Syyttäjien ja uhrien omaisten avustajan kysymyksiin yleisin vastaus oli "en osaa sanoa".

Gustafssonin vastauksissa ilmeni myös ristiriitaisuuksia. Hän kertoi aiemmin, ettei muista yön tapahtumista mitään sen jälkeen, kun seurue illalla meni nukkumaan.
Nyt hän kertoi, että oli yhdessä Boismanin kanssa herännyt yöllä ongelle, ja että hänen muistikatkoksensa alkoi vasta sitten, kun he olivat palanneet ongelta telttaan.

STT
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sitten vasta nukkumaan ja sanoivat "hyvää yötä"

Äänestä

Helluntaina vuonna 1960.Muistatkos sen

Äänestä
  • ollut 20 vuotias ja naisissa telttaretkellä...ehkä eka pano mielessä ? sen muistaa vielä 85 vuotiaanakin ....

    Äänestä

  • jos olisin kirjoitti:

    ollut 20 vuotias ja naisissa telttaretkellä...ehkä eka pano mielessä ? sen muistaa vielä 85 vuotiaanakin ....

    pahoinpitelyn jäljiltä sekä viinasta tokkurassa. Kaikki silti muistetaan kirkkaasti kun ollaan niin hyviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


esittämiin kysymyksiin kirjoitti:

huomiotaan?

"Bodom-käräjät: Gustafssonin vastaukset vaihtelevia

   
Bodominjärven surmien oikeuskäsittely jatkui tänään syytetyn kuulemisella. Espoon käräjäoikeus on varannut koko päivän aikaa sille, että kolmesta murhasta syytetty Nils Gustafsson kertoo Bodominjärven 45 vuoden takaisista tapahtumista.

Salissa selvisi, että Gustafsson muistaa toisaalta erittäin tarkasti yksityiskohtia 45 vuoden takaisista tapahtumista Bodominjärvellä. Toisaalta kokonaiskuva surmayön tapahtumista on täynnä aukkoja. Hän muistaa toisen naisuhrin päällä olleet uudet valkoiset housut ja kalansyöttinä käytetyt makkaranpalat, muttei sitä, olivatko tytöt mukana onkiretkellä.

Gustafsson vastaili puolustuksen kysymyksiin laveasti ja kertoi muun muassa koulutuksestaan, työstään, ystävyyssuhteestaan Seppo Boismaniin sekä tutustumisestaan Irmeli Björklundiin ja Tuulikki Mäkeen. Syyttäjien ja uhrien omaisten avustajan kysymyksiin yleisin vastaus oli "en osaa sanoa".

Gustafssonin vastauksissa ilmeni myös ristiriitaisuuksia. Hän kertoi aiemmin, ettei muista yön tapahtumista mitään sen jälkeen, kun seurue illalla meni nukkumaan.
Nyt hän kertoi, että oli yhdessä Boismanin kanssa herännyt yöllä ongelle, ja että hänen muistikatkoksensa alkoi vasta sitten, kun he olivat palanneet ongelta telttaan.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu