Tää on niin tuskaa, sain tietää jo yli kuukaus sitte mieheni pettämisestä, oli salannut sen multa vapusta lähtien jättämisen pelossa. sitten kerran kännissä riidellessä asia tuli ilmi. Kyllä siinä itkettiin ja meinattiin molemmat hypätä suohon..saatiin sitten asiat puhuttua..nyt asia vaivaa mua edelleen..musta on tullut tosi epävarma itsestäni, mietin kokoajan mikä siinä toisessa naisessa oli niin paljon ihanampaa?? olen omasta mielestäni ihan kaunis ja itsetunto on aina ollut ihan hyvä. Nyt se kuitenkin tuntuu menneen ihan maahan..olen tosi mustasukkainen jos mies edes puhuu muille naisille hetken liian pitkään..en uskalla päästää yksin mihinkään ryypiskelemään missä saattaa olla muita naisia..Välitämme toisistamme erittäin paljon ja asumme yhdessä..Tälläinen vaan nakertaa välejämme..tuntuu etten voi puhua asiasta hänelle enää koska hän alkaa heti itkeä etten kai aio jättää häntä ja kun olen saanut hänet rauhoitettua ettei nyt siitä ole kyse, hän halaa ja suukottaa ja pitää hyvänä mutta ei osaa sanoa mitään. Kun yritän kysyä miksi ja kertoa tunteista hän vain halailee ja sanoo että "Mitä tohon oikeen voi sanoa"..muuten menee ihan mahtavasti mutta tunnen oloni jotenkin halvaksi ja ahdistaa..haluan saada tämän taas toimimaan KERTOKAA MITEN!!!!??
Tuskaaa
Avuton
2798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koitapa käydä itsekin vieraissa niin huomaat ettei sillä mitään merkitystä ole jos elää hyvässä parisuhteessa. Niin - hyvässäkin suhteessa elävät sitä harrastavat ja niin se vaan on, life sucks, then you die ja liha on heikko. Semmoinen jaarittelu että suhteessa on jotain vikaa kun vieras sänky kiinnostaa ei aina ole perää koska aktiivisella ihmisellä on monasti sisäinen tarve testata 'vieläkö kelpaa' -fiiliksellä markkinoita. Etenkin jos on elänyt pitkään parisuhteessa. Näitä äijiä ja naisiakin on paarit pullollaan ihan jatkuvasti.
Sinänsä olisi kyllä oikein antaa ainakin hetkeksi kenkää mokomalle moloheikille. Eniten tuossa vituttaisi se että muut ovat varmasti tienneet kaiken aikaa ja sinä sitten viimeisenä. Vaikka loppupeleissä sillä ei mitään merkitystä olekaan ja pidän ihan sankarittarina niitäkin naisia (ja toisinpäin) jotka ovat miehelleen anteeksi moisen sekoilun antaneet jos puhutaan kerran tapahtuneesta asiasta.
Tiiun sanat on kultaa.
Olen käynyt läpi saman kuin sinä. Noin vuosi sitten avokkini armeijan loppumisbileissä hairahtui toiseen naiseen. Meillä oli silloin ollut vaikeita aikoja - erossakin oltiin oltu vähän aikaa, mutta palailemassa yhteen. Tapaus paljastui hyvin ikävällä tavalla juuri tämän "vieraan naisen" kautta (-itseäni eniten loukkasi se, ettei miehellä ollut aikomustakaan kertoa asiasta itse).
Itkin silmät päästäni. En saanut aluksi vihaani ulos. Olin vaan äärimmäisen pettynyt ja ihan maahan lyöty. Mies oli niin pahoillaan kuin olla saattaa, katuvainen ja häpeissään. Toisteli joka päivä, etä jos vain saisi tehdyn tekemättömäksi... Annoin anteeksi ja päätin antaa hänelle mahdollisuuden, tietämätä kuitenkaan toipuisinko itse koskaan henkisesti.
Aika teki asiat helpommiksi. Alkuun luin päivittäin salaa miehen sähköpostit ja tekstiviestit. Analysoin lähes vainoharhaisesti hänen jokaista pikku liikettään (taisinpa pari kertaa saada kohtauksen kun hän puhui puhelimessa vaikkapa vaan äitinsä kanssa). Askel kerrallaan edettiin tästä pisteestä kohti uutta luottamussuhdetta. Välillä oli helpompia aikoja, välillä räjähti taas (eikä se erityistä syytä silloin tarvinnut). Samat asiat ja kysymykset vatvottiin ees taas kymmenet kerrat; mikä minussa on vikana, mikä meissä on vikana, rakastatko, miksi satutat jos rakastat......
Nyt, kun vuosi on kulunut, en väitä että suhteemme olisi täysin parantunut. Ajattelen asiaa edelleen usein, mutta se ei enää syö minua samalla tavalla kuin ennen. Halvaksi tuntemisen sijalle on tullut ylpeys siitä että on jaksanut nousta vielä savuavista raunioista ja peräti luonut perustan uudelle. Suhteemme tuntuu jopa vahvemmalta kuin ennen - on tullut puhuttua asioista joita ei muuten olisi tullut sanottua. Puolen vuoden kuluttua tapahtuneesta menimme kihloihin lupaukseksi siitä, että olemme valmiit kantamaan toistemme ristit.
Hyvä Avuton:
Kertomasi perusteella miehesi vaikuttaa tyypiltä, joka ei tekisi samaa virhettä uudelleen. Ainakin tuntuu saaneen kovan kolauksen. Täytyy vain olla valmis näkemään vähän vaivaa, ilman rakkautta ei voi onnistua.
Luottamisen paradoksi: Menneen luottamuksen saa takaisin vain...LUOTTAMALLA
Oma paranemiseni alkoi heti, kun annoin sydän kylmänä miehelle takaisin hänen vapautensa. Vain kokemukset auttoivat ymmärtämään, että hänen tekonsa oli ainutkertainen. Itseäni helpotti se, että haistan valehtelun aika herkästi, ja mieheni on vieläpä tosi huono valehtelija...
Tässäpä minun tarinani. Toivon että toisi edes hiukan apua =)