Se Oikea - !!!

Jos tiedät seurustelevasi sen oikean kanssa niin kuuluuko teidän suhteeseen aika-ajoin sen pohtimista, että onko hän sittenkään se oikea? Vai onko niin, että sen oikean osuessa kohdalle ei tuollaisia kysymyksiä tule pieneen mieleenkään?
Haluaisin tietää, kun omalla kohdalla vähän väliä tulee mieleen sekä se että häntä ilman en voisi elää, että kysymys onko hän sittenkään tarpeeksi oikea minulle. Meidän yhteiseloa on kestänyt useita vuosia.
71085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei ikinä tule mieleen. Sen tietää kenen kanssa haluaa olla ja kuuluu yhteen. Silloin ei tule mieleenkään edes vilkaista muualle. Kun ei halua, haluaa vain ja ainoastaan hänet. Loppuelämäksi.

Äänestä

On ihan normaalia ja jopa toivottavaa miettiä tuollaisia asioita joskus. Muuten jää herkästi suhteen parannettavat alueet huomaamatta, ja siitä ei hyvää seuraa. Tai sitten jää huomaamatta, mikä aarre sinulla onkaan käsissäsi =) Mutta epäilyksen ei pitäisi koskaan olla se päällimmäinen tunne.

Koska aloin seurustelemaan hirmuisen nuorena, olen kerran jos toisenkin miettinyt, onko tämä nyt varmasti se oikea mies minulle. Samalla kun mietin muutenkin, mitä elämältäni haluan. Mutta vaikka sitä ei sillä epäilyksen hetkellä ole aina löytänytkään, niin aina jossain syvällä sisimmässä olen tiennyt, että tässä se on. Viimeimmäksi tällainen kriisi taisi olla vajaa vuosi sitten. Seurustelua takana reilut viisi vuotta, saman katon alla vasta viisi kuukautta.

Äänestä

Seurustelun alkuvaiheessa sitä pohti puolueettomasti; onko näin hyvä olla jne. Sitten huomasi että on, eikä ole sen jälkeen tarvinnut miettiä. Aika hassuahan sitä olisi olla naimisissa ihmisen kanssa, jos sitä joutuisi pohtimaan.. eli kun on sen oikean kanssa, eiköhän ne mietteetkin jää.

Äänestä

Minä olen ollut yhdessä Sen Oikean kanssa vasta kuukauden. Vain 1,5 viikon yhdessä olon jälkeen osasimme sanoa jo 100% varmuudella, että olemme toisillemme Niitä Oikeita.

Tämän kuukauden aikana meillä on käynyt mielessä vain kerran, että onkohan meistä sittenkään pariksi. Miehellä se ajatus kesti ehkä 2 sekuntia, mutta minulla ajatus kummitteli mielessä ennemminki 20 minuuttia. Kun ongelma puhuttiin läpi huomasin, että miehen mielestä minä olen silti Se Oikea, ongelma selvitetään eikä ole mitään syytä missään nimessä erota. Sen jälkeen minäkään en ole ajatellut, etteikö tämä mies olisi minulle Se Oikea. Vaikka riitojakin on ollut.

Että kerran on mulla käynyt mielessä, mutta enhän ole miehen kans ollut yhdessäkään kun vasta kuukauden.

Äänestä

Itse olen seurustellut nyt päälle 2 vuotta ja minusta tuntuu, että jos on olemaasa jonkin näköinen "se oikea" niin se on kyllä nyt kohdalla.
Kai sen tietää siitä kun rakkaus toista kohtaan vaan kasvaa entisestään koko ajan. Tulee sitä välillä mietittyä, kun on riitoja, että onko tämä nyt oikeanlainen kumppani minulle. Aina pitää kyseenalaistaa kaikkea liian hyvää.

Äänestä

Minä olen nyt toisessa avioliitossani. Ensimmäinen liittoni oli sellainen, että mietin aika useinkin sitä, että onko kyseinen liitto minulle oikea. Erohan siitä tuli. Nykyiseni kanssa en ole sitä miettinyt kertaakaan. Aivan alussa, kun suhde oli vielä orastamassa, mietin tilannetta ja kyseistä naista. Yritin arvioida mahdollisimman hyvin, onko suhteellamme tulevaisuutta. Juttelimme myös ns. isot asia (lapset, asumismuoto yms.) selviksi. Kun nekin natsasivat, antauduin suhteeseen täysillä, enkä ole epäillyt ratkaisuni oikeellisuutta hetkeäkään.

Yhdessä olemme olleet viitisen vuotta.

Äänestä

...kun vieressä makoilee Se Oikea. Tietysti moni asia riippuu myös suhteesta, pariskunnan iästä yms. Olimme molemmat eläneet monta pitkää, yli vuoden kestänyttä suhdetta. Itse olin ollut kihloissakin kahdesti. Kun tapasimme, olimme molemmat varattuja. Muutaman kuukauden toisiamme tutkiskeltuamme totesimme, että tässä on nyt se ihminen, jonka kanssa on oikeasti ja teeskentelemättä hyvä olla. Itse olin aikaisemmissa suhteissa pohtinut paljon asiaa. Tuuminut, voisinko pettää silloisia miehiäni. Nyt tiedän, etten voisi missään olosuhteissa lähteä toisen miehen matkaan. Se, minkä silloin menetän on yksinkertaisesti liian arvokasta. Mitään kalliimpaa ei voi matkalle osua. Olen seikkailuni seikkaillut ja saanut osani kukasta kukkaan hyppelystä. Olen huomannut, että nuoremmat usein pohdiskelevat suhteen kestävyyttä, mikä tietysti on luonnollista. Niin tein itsekin parikymppisenä! Nyt kun ikää alkaa olla kohta 30 ja suhteita takana melkoinen liuta, on mielessä aika tarkka kuva siitä, mitä toisesta ihmisestä haluaa ja varsinkin siitä, mitä ei halua. Silti aika yksioikoisesti sanoisin kaikille, jotka pohtivat, onko tämä Se Oikea, että jos asiaa pitää kysyä, vastaus on sanomattakin selvä. Jotain on silloin elämättä ja kokematta. Jos se ihminen onkin juuri Se Oikea, hän kyllä odottaa, kunnes tiedät itsekin oikean vastauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Santra kirjoitti:

Jos tiedät seurustelevasi sen oikean kanssa niin kuuluuko teidän suhteeseen aika-ajoin sen pohtimista, että onko hän sittenkään se oikea? Vai onko niin, että sen oikean osuessa kohdalle ei tuollaisia kysymyksiä tule pieneen mieleenkään?
Haluaisin tietää, kun omalla kohdalla vähän väliä tulee mieleen sekä se että häntä ilman en voisi elää, että kysymys onko hän sittenkään tarpeeksi oikea minulle. Meidän yhteiseloa on kestänyt useita vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu