Ja suurin osa tanne kirjoittavista 'rasisteista' on oikeasti niita luusereita joilla on kaynyt huono flaksi tai ei ole flaksia ollenkaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. Heita vaan vituttaa kun jollain muulla on hyva, toimiva ja rakastava suhde. Heita keljuttaa myos sen toisen kaunis/komea ja fiksu kumppani. Olen nahnyt Suomessa rumia miehia kauniiden naisten kanssa ja pain vastoin. Saman olen pannut merkille myos ulkomailla. Ei ole mitaan tieteellista todistetta sille etta erityisesti muun kuin suomalaisen kanssa oleva suomalainen olisi tyhmempi tai rumempi kuin ulkomaalaisen kanssa oleva. Ei ole myoskaan todistetta etta suomalainen olisi ylipaataan tyhmempi tai rumempi kuin minkaan muunkaan maalainen. Tai jos olisikin niin se myos kertoo jotain muista suomalaisista silla nama useimmiten perustavat suhteen nimenomaan suomalaisen kanssa – tasta varmasti on numero faktaa.
Itsellani on ollu flaksia seka suomalaisten etta ulkomaisten kanssa. En koskaan ole valinnut kumppani vain siksi etta tama on ulkomaalainen tai suomalainen...vaan syyt ihastumiseen on loytyneet muusta, esim luonteesta. Olen myos lapi kaynyt epaonnistuneita suhteita seka ulkomaalaisen etta suomalaisen kanssa. On ns hyvia ja huonoja suhteita riippumatta naiden suhteen osapuolien kotimaasta. Joka tuota vastaan voi vaittaa ei ole koskaan kokenut suhdetta – ainakaan kuin yhden henkilon kanssa, jolloin on taas taysin epasopiva kommentimaan suhteita vain yhden kokemuksen pohjalta.
Jos joku ‘rasisti’ jaksaa tanne kirjoitella kerta toisensa jalkeen solvaavia viesteja se kertoo vain ja ainoastaan kirjoittajasta itsestaan – han purkaa jotain koska tuntee niin kovaa palavaa tarvetta puuttua asiaan joka tuntuu erityisesti painavan.
En oikein jaksa uskoa etta joku hyvin elamassaan parjaava ja rakastavassa suhteessa oleva tuntisi niin suurta tarvetta kirjoittaa tanne kerta toisensa jalkeen ja kehottamaan muita luopumaan siita mita talla itsellaankin on. Vai onko Suomessa joku hyvaa tarjoittava kansanliike jotka solvaamisen voimalla tuntevat saavansa muut suomalaiset tajuamaan hakeutuvansa vain ja ainoastaan suomalaisten seuraan. Jos nain niin heraa kysymys etta halutaanko se kaikki viisaus, kauneus ja alykkyys pitaa VAIN suomalaisten keskuudessa vai toisaalta rajata se tyhmyys, rumuus ja alhainen alykkyys VAIN suomalaisiin.
Eniten minua huolestuttaa taman palstan sisalto. En usko etta kovinkaan monessa muussa maassa kuin Suomessa tallainen palsta olisi edes sallittu tai ettei sen sisaltoon olisi puututtu. Enka tarkoita talla vapautta ilmaista haluamansa mielipide vaan tavasta tehda se toisia solvaten.
Tiedostan etta on huonoja ja hyvia suhteita – on eroja ja ‘ikuisia’ suhteita. On helppoja ja vaikeita suhteita. Nain on seka samaa kansallisuutta edustavien etta mokujen kesken. Tama palsta on hyva kanava keskustella ihmisten kanssa erinaisista kokemuksista – erityisesti tama osio monikulttuurisista suhteista. Jos et pida palstalla esiintulevista asioista on ehka parempi etsia itselle enemman sopiva osio pilaamatta muiden keskustelua. Suomi24 tarjoaa varmasti oman osionsa jokaiselle.
Ehka se toisten kulttuurien vastustaminen kertoo siita etta solvaaja pelkaa sita vierasta josta ei ole kokemusta. Fiksu ihminen tuntisi tiedon halua oppia lisaa ja uutta – tyhma ei edes yrita. Useinhan ihminen viestittaa agresiivisuudella omaa epavarmuuttaan. Toisaalta uskon etta suurin osa naista solvaajista on teineja joilta taas ei voikkaan aina odottaa kovin elamaa kokeneita mielipiteita koska kokemusta ei ole riittavasti.
Eiko talla palstalla oikeasti ole ketan jarjestysta valvomassa?
Lahetan taman avoimen kirjeen lopussa terveiset kaikille ihon variin, sukupuoleen, kulttuuriin, kotimaahan tai kieleen riippumatta ja toivotan onnea suhteeseen oli se sitten suomalaisen tai muun kanssa.
Ja niille solvaaville vastaajille – toivon sydamestani flaksia seuraavalla kerralla ettei tarvitse taalla sita pahaa oloa ja puutetta purkaa! Kayttaisitte senkin solvaamiseen tarkoitetun energian fiksusti jonkun muuan asian vastustamiseen - vastustakaa jotain jonka voittamiseen olisi edes pieni mahdollisuus. Mutta voiko kaiken taman ala-arvoisen rasistisen skeidan tuottajilta odottaakkaan mitaan fiksua?
Ps. Anteeksi kaikista mahdollisista kirjoitusvirheista niille jonka silmaan sattuu pisteet silmaan. Toivotaan etta asia meni silti perille.
Sinulle 'rasisti'
28
2273
Vastaukset
- ölli
vaan kivääreistä, ammuksista ja aseöljystä on huutava puute. Niillä on aina takattu tulevaisuus, oikeudet, oikeudenmukaisuus ja vapaus.
Isoisän piti olla vahva kun lähti Herra marsalkka mannerheimin mukaan puolustamaan oikeuksiaan etelään, tuhoamaan kommaraita, nyt minun pitää olla rohkea ja lähteä kun aika on oikea etelään tuhomaan maahantunkeutujat kuten isoisänä aikoinaan kommareita vastaa että minun lapsilla on hyvä tulevaisuus kuten minulle se on turvattu.
VERI, KUNNIA ja ESI-ISIEN MAAT.- ihmettelijä:-)
Mikä on "takattu"?
Ja jos esi-isien maata haluat puolustaa on sinun mentävä nykyisen Venäjän puolelle; tämä maaperä missä nyt ollaan on alunperin saamelaisten. - sippe
"Herra marsalkka mannerheimin" tiesitkö että tämä herra määräsi tapettavaksi myös täysin supisuomalaisia joten jos hän on sinun suurin idolisi komenttisi ovat ymmärrettävästi sellaisia kuin ovat, taidat kuulua niihin helsinkiläis lähiö ihmisiin jolla aina joku paikka sattuu ja aina on jotain valittamista myös omissa työ yms siksi oletkin käynyt lyhyen elämäsi aikana monessakin paikassa mutta kaikki muut ovat aina syyllisiä niin mikä sen parempi kohde ryhmä kuin "ulkkikset" hyvää lauantaipäivän jatkoa sinulle öllipölli
- luti
Hienoa tekstiä ölli, siinä on mies jolla on `selkärankaa´ sanoa asiat, niinkuin ne on.
- vapauden puolustaja
sippe kirjoitti:
"Herra marsalkka mannerheimin" tiesitkö että tämä herra määräsi tapettavaksi myös täysin supisuomalaisia joten jos hän on sinun suurin idolisi komenttisi ovat ymmärrettävästi sellaisia kuin ovat, taidat kuulua niihin helsinkiläis lähiö ihmisiin jolla aina joku paikka sattuu ja aina on jotain valittamista myös omissa työ yms siksi oletkin käynyt lyhyen elämäsi aikana monessakin paikassa mutta kaikki muut ovat aina syyllisiä niin mikä sen parempi kohde ryhmä kuin "ulkkikset" hyvää lauantaipäivän jatkoa sinulle öllipölli
""Herra marsalkka mannerheimin" tiesitkö että tämä herra määräsi tapettavaksi myös täysin supisuomalaisia..."
Niin, punikkeja. Sellaiset isänmaanpetturit, työnpakoilijat ja rikolliset kuuluukin tappaa pois rehellisiä kansalaisia kiusaamasta. Saisi olla sama käytäntö vieläkin voimassa.
- ....--
Tee palvelus meille vedä itsesi hirteen LUUSERI.
- Hanna
Vähän vaikeeta lukee tekstii, jossa ei ole a:n tilalla ä:tä sanoissa, joissa se ä kuuluisi olla.
Nyt teen hyvien neuvojeni vastaisesti ja kommentoin aivan jotain muuta kuin alkuperäistä aihetta. Kaikkiin ulkomailta hankittuihin koneisiin ei saa skandeja kädenkäänteessä. Mekin tarvitsimme itseämme viisaampien apua. Toivottavasti Hannakin saa tekstistäni näin ollen selvää.
Hanna ei varmaankaan ole lukenut sitä psykologien tekemää testiä, missä kirjaimia puuttui tai ne olivat väärässä järjestyksessä. Kun ensimmäinen ja viimeinen kirjain oli oikein, normaalilla lukutaidolla varustettu ihminen pystyy lukemaan tekstiä vaivattomasti.
Toisekseen ilman ä ja ö kirjaimia kirjoitettua teksitä ei taatusti ole vaikeampi lukea kuin sinun viljelemääsi kirjoitettua puhekieltä: "vaikeeta" tai "tekstii".- jumalauta
niin, sellasta se on kun käy ulkomailla ja kirjoittaa sieltä? Eikö pikku hanna ole koskaan käynyt ulkomailla kun noin kummastuttaa hämmästyttää??
olen niin helvetin onnellinen sinkkuna ei tarvitse pohtia tätä asiaa..
- tipu
tekstiä täällä "sekopäitten" palstalla.Kiinnitit huomiota just samoihin asioihin,kuten ikärajaan ja kontollin puutteeseen.(siis oikeesti ois kiva tietää minkä ikäisiä nää "Sheriffit" on ja miksi täällä on tosiaan sallittua sellanen solvaamisen määrä mistä tulis monta kunnianloukkaus syytettä jossain sivistys valtiossa)Onko sananvapaus sitä että saa solvata mielin määrin ilman vastuuta,jos on niin se on tullut tiensä päähän.
- juu...
"Järkevää" tekstiä, juupa juu.
- secret service
juu... kirjoitti:
"Järkevää" tekstiä, juupa juu.
ihan oikeesti eiks nää ala-ikäiset vois mennä johonkin vauva osastolle!
- siellä
secret service kirjoitti:
ihan oikeesti eiks nää ala-ikäiset vois mennä johonkin vauva osastolle!
vauva-lehden monikulttuuriset perheet -osastolla puhuttiinkin näistä kelan rahojen väärinkäyttäjistä. Me suomalaiset alamme olla todella kyllästyneitä näiden hyväksikäyttäjien vauvamaiseen käyttäytymiseen. Yhteiskunnan tutti suussa eletään koko elämä.
- lukenut
siellä kirjoitti:
vauva-lehden monikulttuuriset perheet -osastolla puhuttiinkin näistä kelan rahojen väärinkäyttäjistä. Me suomalaiset alamme olla todella kyllästyneitä näiden hyväksikäyttäjien vauvamaiseen käyttäytymiseen. Yhteiskunnan tutti suussa eletään koko elämä.
On sekin vauvamaista käytöstä solvata täällä päivästä toiseen tuntemattomia ihmisiä milloin milläkin nimikkeillä. Jos haluaa äänensä kuuluville, niin kannattaa ottaa muut keinot käyttöön. Täällä ihmisten haukkuminen ei johda mihinkään.
- sitä
lukenut kirjoitti:
On sekin vauvamaista käytöstä solvata täällä päivästä toiseen tuntemattomia ihmisiä milloin milläkin nimikkeillä. Jos haluaa äänensä kuuluville, niin kannattaa ottaa muut keinot käyttöön. Täällä ihmisten haukkuminen ei johda mihinkään.
koskaan tiedä, kuka näitä juttuja lukee. Tiedä, vaikka veroviranomaiset saisi täältä vihjeitä, kuinka ulkomaalaisjohtoisissa pizzerioissa yleisesti toimitaan ja ryhtyisivät tuumasta toimeen. Suomen kansa olisi kovin kiitollinen (kerrankin) veroviranomaisille!
- kkkkkkpppp
sitä kirjoitti:
koskaan tiedä, kuka näitä juttuja lukee. Tiedä, vaikka veroviranomaiset saisi täältä vihjeitä, kuinka ulkomaalaisjohtoisissa pizzerioissa yleisesti toimitaan ja ryhtyisivät tuumasta toimeen. Suomen kansa olisi kovin kiitollinen (kerrankin) veroviranomaisille!
kyllä ne tietävät veronkierron, mutta eivät ehdi mukaan. kun edellistä juttua tutkitaan, on samalla paikalla jo uusin tuin perustettu kebab-paikka.
tästä oli juttua noin vuosi sitten ainakin kahdessa suomen suurimmassa päivälehdessä. tunnustettu tosiasia ja kaikkien tiedossa, mutta mitäs teet. - olisi
kkkkkkpppp kirjoitti:
kyllä ne tietävät veronkierron, mutta eivät ehdi mukaan. kun edellistä juttua tutkitaan, on samalla paikalla jo uusin tuin perustettu kebab-paikka.
tästä oli juttua noin vuosi sitten ainakin kahdessa suomen suurimmassa päivälehdessä. tunnustettu tosiasia ja kaikkien tiedossa, mutta mitäs teet.palkattava lisää väkeä estämään tämän lajin talousrikollisuutta. Pimeä raha palautuisi takaisin yhteiskunnalle, jolta se on alunperin petoksella hankittu. Korkojen kera, toivon mukaan.
- misukka
Toivon todella, että olisin ajoissa lukenut tämän palstan varoittavia juttuja. Olin ennakkoluuloton, avoin, luottavainen. Lähempi tutustuminen maahanmuuttaneeseen miehenä/poikaystävänä EI tuonut minulle mitään hyvää. Pohjois-afrikkalainen muslimi valehteli, vei rahat, teki raskaaksi.... mitään pahempaa en ole koskaan kokenut. Nyt vasta tajuan maailman pahuuden. Opettavaista siis tämäkin? En synnyttänyt vahinkolasta, abortinkin maksoin itse ja mies pääsi kaikesta kuin koira veräjästä ja tuolla maailmalla hurmaa uusia hyväuskoisia naisia. Olisinpa ajoissa lukenut varoitukset marokkolaismiehistä!
Irakilaisista minulla on työkavereina ja ystävinä hyviä kokemuksia, samoin ystäväni turkkilainen aviomies on rehellinen ja ahkera.
Jos minulla on nyt kurja käsitys marokkolaisista, se johtuu vain tästä miehestä, hänen uskomattomasta huijaus- ja hyväksikäyttöelämäntyylistään, johon hänen kaveriporukkansa ilmeisesti myös häntä yllyttää.
En väitä, että kaikki marokkolaiset olisivat samanlaisia. Varmasti on hyviä, rehellisiä, ahkeria ja luotettavia marokkolaisia, jotka ovat omalle vaimolle uskollisia ja elättävät itsensä omalla työllään.
Minulle tämä kokemus oli sen verran paha, että pitäydyn vastedes kotimaisessa miestarjonnassa. Ihan itseäni suojellakseni.- myös..
pohjois-afrikkalaisista todella huonoja... lisään listaan vielä väkivallan ja sillä uhkailun. En koskaan enää ota arabia elämääni sotkemaan.
- nääs
Vaikka onkin selvä provo,niin tulit raskaaksi voi voi,ihan vahingössako näin ehkäisyjen aikana?!Luulenpa että tollaset tyypit saa mitä tilaa!
- seurustelet
nääs kirjoitti:
Vaikka onkin selvä provo,niin tulit raskaaksi voi voi,ihan vahingössako näin ehkäisyjen aikana?!Luulenpa että tollaset tyypit saa mitä tilaa!
jonkun arabin kanssa just nyt, etkä halua, että niistä puhutaan mitään negatiivista?! Voi, voi.. varo vaan, ettet joudu vielä säkin kärsimään niitten petollisuudesta!
- misukka
nääs kirjoitti:
Vaikka onkin selvä provo,niin tulit raskaaksi voi voi,ihan vahingössako näin ehkäisyjen aikana?!Luulenpa että tollaset tyypit saa mitä tilaa!
Tiedoksi: pilleritkin voi pettää! ja näin mulle just kävi! valitettavasti, kiva maksaa ensin gynekologille ja apteekkiin melko kalliit e-pillerit, söin ihan Ok, mutta se tilastollinen epäonnistumisen prosentti iski juuri minuun.Mikään ehkäisykeino ei ole 100% varma. Valistusta olen kyllä saanut jo pienestä pitäen. Mut joskus voi olla kaikin tavoin tosi huono onni. abortti on kurja kokemus, hävettää enää ikinä astua terveyskeskuksen ovesta sisään. Ei ole provo, vaan tosi tympeä kurja kokemus!
Vielä kerran: jos en olisi ikinä näin läheisesti tutustunut marokkolaiseen, olisi minulla varmasti vieläkin entisenlaiset, ennakkoluulottomat, suvaitsevat mielipiteeni. Vasta lähempi tutustuminen
sai minut ajattelemaan vihamielisesti.... Kohta kannatan rajojen sulkemista.... - misukka
nääs kirjoitti:
Vaikka onkin selvä provo,niin tulit raskaaksi voi voi,ihan vahingössako näin ehkäisyjen aikana?!Luulenpa että tollaset tyypit saa mitä tilaa!
Ja onpa mahtavaa asialle omistaumista ajatella, että kaikki huonot kokemukset on vain pelkkiä rasistien provoja! voi kun oiskin! ja maailma ois ihana tasa-arvon, rauhan ja rakkauden paikka ja kaikki hyväsydämisiä ja rehellisiä ja eikä kukkan kiltinnäköinen ikinä oiskaan pahis, vaan kaikki pahikset ois helposti tunnistettavissa niinkuin Aku ankass Karhukopla tai b-luokan elokuvien roistot!
huonosti voi käydä ihan kenelle vaan, ei vain "blondeille, valkoiselle roskaväelle, tyhmille teinareille", epätoivoisille jne. Kuka tahansa voi tehdä virhearviointeja ihmisistä. Voitko nähdä kaikesta valehtelevan, ystävällisen, iloisen, kaikkia tunteita (myös suru) todella hyvin näyttelevän psykopaatin läpi? Kuinka moni ottaa
tosissaan selvää jonkun ihmisen taustasta?
Tän mun jutun jälkeen mua tosissaan ärsyttää työtä vailla notkuvat "matkamuistot", jotka ensin vie rahat vaimoltaan, joka on ne omilla kustannuksilla Suomeen tuonut. sitten mennään tuolla, otetaan uusia naisia, joille ei kerrota vaimosta (ja lapsista) mitään, hurmaillaan ja valehdellaan , sillä aikaa vaimo saa istua kotona, autuaan tietämättömänä. Ja ei tule mieleenkään elättää itse itseään, naiset ja vaimo maksaa, kun vähän itkee ja on niin murheellinen ja muka kuolemaisillaan epätoivossa jonkun vastoinkäymisen takia. Välillä reissataan entisessä kotimaassa, johon taas tarvii rahaa vaimolta ja tyttöystäviltä.
Arvostan kaikkia niitä ulkomailta tulleita, jotka haluavat elättää itsensä omalla työllään. Esim. Helsingissä näkee usein siivoojina Mamuja, ja on hyvä että haluaa tehdä työtä, vaikka ei siivoustyö varmaan maailman hauskimpia töitä olekaan.
Ja on monia, jotka on koulutukseltaan esim. arkkitehtejä tai lääkäreitä, mutta silti tekevät muuta työtä elättääkseen itsensä ja perheensä, jos eivät saa koulutusta vastaavaa työtä.
Ja on maahanmuuttajia, joita on vainottu omassa kotimaassaan, kaikki sympatiani heille, heidän elämä on ollut vaikeaa.
Mutta nämä jotka vain pumppaavat kaiken kivan itselleen, täysin vailla empatiaa naista kohtaan, mokomat hyväksikäyttäjät, jotka eivät halua töitä tehdä ja omaa vastuutaan perheestään ottaa, äkkiä ULOS! Tai joku pakkotyöllistys! Nämä käyttää hyväksi valkoisen huonoa omaatuntoa rotusorrosta, vaikka eivät ole itse joutuneet siitä kärsimään.
Jos lapsia on, minkälaisen miehenmallin he tarjoavat? Mitä hyötyä näistä on Suomelle? Maksetaan vaan asumistukia ja toimeentulotukia ja työmarkkinatukia, mitä nämä ihmiset antaa vastineeksi? Jos ei ole mitään yritystäkään hankkia työtä ja koulutusta? - sinua
on kurjaa kun sattuu mutta tiedäthän että maiden rajat eivät aseta rajoja käyttäytymiselle.sinua huijasi marokkolainen,minua suomalainen.en ajattele että niin tekisi kaikki suomalaiset miehet.yhtä hyvin se mies olisi voinut olla ranskalainen ,algerialainen yms. tarkoitan että rakkaussuhteissa sattuu ja tapahtuu meille kaikille jossain elämän vaiheessa.täytyy nuolla haavat ja mennä eteenpäin.viha ei vie eteenpäin.vaikka sitäkin voi ja saa tuntea. kunhan ei koko elämäänsä siinä kieriskele.pärjäile.
- kuule...
sinua kirjoitti:
on kurjaa kun sattuu mutta tiedäthän että maiden rajat eivät aseta rajoja käyttäytymiselle.sinua huijasi marokkolainen,minua suomalainen.en ajattele että niin tekisi kaikki suomalaiset miehet.yhtä hyvin se mies olisi voinut olla ranskalainen ,algerialainen yms. tarkoitan että rakkaussuhteissa sattuu ja tapahtuu meille kaikille jossain elämän vaiheessa.täytyy nuolla haavat ja mennä eteenpäin.viha ei vie eteenpäin.vaikka sitäkin voi ja saa tuntea. kunhan ei koko elämäänsä siinä kieriskele.pärjäile.
Valtaosa Suomeen saapuneista arabeista pettää ja huijaa naisia. Tämä on surullista mutta totta. Heistä on myös rikollisia aivan kohtuuttoman suuri osa. Saa olla suvaitsevainen, kunhan ei ole naiivi. Naapurin Matti on tilastollisesti paljon luotettavampi ja rehellisempi kuin naapurin Mehmed.
- kuule......
sinua kirjoitti:
on kurjaa kun sattuu mutta tiedäthän että maiden rajat eivät aseta rajoja käyttäytymiselle.sinua huijasi marokkolainen,minua suomalainen.en ajattele että niin tekisi kaikki suomalaiset miehet.yhtä hyvin se mies olisi voinut olla ranskalainen ,algerialainen yms. tarkoitan että rakkaussuhteissa sattuu ja tapahtuu meille kaikille jossain elämän vaiheessa.täytyy nuolla haavat ja mennä eteenpäin.viha ei vie eteenpäin.vaikka sitäkin voi ja saa tuntea. kunhan ei koko elämäänsä siinä kieriskele.pärjäile.
Valtaosa Suomeen saapuneista arabeista pettää ja huijaa naisia. Tämä on surullista mutta totta. Heistä on myös rikollisia aivan kohtuuttoman suuri osa. Saa olla suvaitsevainen, kunhan ei ole naiivi... Naapurin Matti on tilastollisesti paljon luotettavampi ja rehellisempi kuin naapurin Mehmed.
- Wiivi
kuule...... kirjoitti:
Valtaosa Suomeen saapuneista arabeista pettää ja huijaa naisia. Tämä on surullista mutta totta. Heistä on myös rikollisia aivan kohtuuttoman suuri osa. Saa olla suvaitsevainen, kunhan ei ole naiivi... Naapurin Matti on tilastollisesti paljon luotettavampi ja rehellisempi kuin naapurin Mehmed.
Kaikissa kansallisuuksissa on kusipäitä ja luultavasti suomeen saapuvissa arabimiehissä ties minkä henk.koht/kulttuuri/rasismi/työttömyys/ääliömäisyys/macho-syiden takia luult. enemmän kuin ihan kotoisissa mateissa. Mutta kiinnostavaa on lähinnä se mitäs sille tehdään? Rajat kun ei ole menossa kiinni, toivoo sit jotkut pää pusikossa mitä toinoo. Saadaanko "ne" maksamaan veroja, kunnioittamaan suomalaisia tapoja ja ottamaan meidän perhemalli tosissaan tulemalla tänne uhoomaan. Mielipiteitä joo, mutta ihme natsi-meiniki joillain. Jos on jotkut muijat dorkia kun ei nenäänsä pidemmälle näe ihastumiseltaan niin on nää äijätkin ääliöitä jotka yritää ties millä oikeuttaa omat pelkonsa ja niistä johtuvat agreessiot. Jossain chatissä hihhulointi tuskin mitään muuttaa. Kun ne miehet on täällä nyt ja teitä vituttaa niiden käytös niin täällä jollekin perheenäidille kuittailu varmaan auttaa ihan ekinä? Miksiköhän ne on niin omissa oloissaan ja viitsii hyvällä omallatunnolla olla maksamatta veroja/kusettaa kelaa? Ehkä niillä on tunne et kaikki olettaa et ne tekee niin kuitenkin... Helppo arvostella muita mutta jos itsellä on itsetunto niin huono että pitää täällä kiljua muiden huonoutta pitäis ymmärtää miten paljon asenteet voi masentaa... Talousrikoksista ja suomen sodista täällä keuhkotaan - ja suurin rikollinen on joku onneton Mehdi lähiön pizzeriassa hikolemassa?? HALOO! Summa joka menee suomelta vuodessa koko sosiaalitukijärjestelmään on aika pieni, saati sitten väärinkäyttäjien osuus. Ja tosiaan, minkä kohdan sodasta valitsee juttuunsa niin se hiukka vaikuttaa - vois ottaa vaikka sen kun suomalaiset lähettää lapsensa vauraisiin maihin turvaan tai muuttaa ite rahan ja työn perässä muualle - elintasopakolaisia siis. Nyt onkin taas kiva antaa rahaa sotainvalidikeräykseen ja tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi - ja samaan aikaan kirota naapurin muslimiperhettä joka on tullut sotaa pakoon puolen maapallon päähän eikä ole edes itse valinnut maata... Ja lopuksi vielä muistus et ne säännöthän meni että Keskusteluissa ei saa:
Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
Kirjoittaa rasistisia tekstejä jne. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan kun on rikos, jonkun elämäntapojen tai tilanteen tai valintojen haukkuminen ei.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905449Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.483615Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612985Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462191Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611966Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2951825- 471616
- 961481
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441386Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91333